16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
LET Access Series

"Hyvä viikko taas tutulla kaavalla"− Sanna Nuutinen kahdeksas Belgian LETAS-kilpailussa

Sisääntulon alkupuolella tulleet kolme bogia veivät mahdollisuuden top 3 -sijoitukseen.

Sanna Nuutinen (+1) ei pystynyt säilyttämään asemiaan Belgiassa, Royal Bercuit Golf Clubilla käydyssä naisten haastajakiertueen kilpailussa.

Hän oli kisassa viidentenä 36 reiän jälkeen, mutta joutui antamaan lopulta kolme sijaa periksi lyötyään päätöskierroksella tuloksen 73.

Nuutinen teki lauantaina kolme birdieä ja neljä bogia, joista kolme tuli reikien 10–14 jaksossa.

”Hyvä viikko taas tutulla kaavalla. Aika rutinoituneesti menee jo kisaviikot valmistautumisineen ja treeneineen. Svingi on parantunut koko ajan niin, että pystyy keskittymään itse pelaamisen enemmän ja enemmän”, Nuutinen sanoi.

Leena Makkonen (+8) oli 23:s ja Niina Liias (+9) 29:s. Neljäs finaalikierrokselle yltänyt suomalainen, Linda Henriksson (+13), sijoittui 42:nneksi.

Belfius Ladies Openin voitti Ruotsin Emma Nilsson (-5). Ranskalaiset Julie Aime ja Manon Molle (-2) jakoivat kakkostilan.

LETAS-kiertueen seuraava kilpailu pelataan tulevalla viikolla Espanjan Lugossa.

”Kuuden viikon kisaputki päättyy Espanjassa. Siellä ei toivottavasi tarvitse vikana päivänä katsoa vierestä, kun pelikaveri rullaa birkkuja sisään ja omat kierähtelee ohi”, Nuutinen totesi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje