16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Lentovaihteen löytänyt Lauri Ruuska lyönnin päässä kärjestä

Lauri Ruuska kiikaroi keskiviikkona uransa toista voittoa Nordic Liigassa. Kuva: Swedish Golf Tour

Edelliskisan päätöskierroksella parasta pöytään lyönyt Ruuska kiilasi Barcelonassa voittotaisteluun.

Lauri Ruuska tuntuu saaneen kunnolla virtaa viime viikonvaihteessa käydyn Nordic Liigan kilpailun loppuvenytyksestä. Hän nousi Ecco Tour Spanish Mastersissa top 10:een viimeisenä päivänä pelaamansa turnauksen kovimman kierrostuloksen ansiosta, ja vahva meno on jatkunut myös NL:n kevätsarjan päätöskisassa.

Ruuska pelasi PGA Catalunya Resortin Tour Coursella tiistaina tuloksen 65, ja hivuttautui kahden kierroksen jälkeen jaetulle kakkostilalle. Hän teki seitsemän birdieä, joista kolme ensimmäisellä (10–18) ja neljä jälkimmäisellä kenttäpuoliskolla. Tämän lisäksi Ruuskan korttiin kirjattiin kaksi bogia.

”Oli hyvä tasainen päivä. Hyvää peruspeliä on ollut ja annettu tilanteiden tuoda birdiet. Hyvä peli löytyi viime kisan viimeisenä päivänä ja samoilla vauhdeilla on menty viimeiset kaksi päivää myös tässä kilpailussa”, Ruuska sanoi.

Urakkansa golfkeskuksen Stadium Coursella 69 lyönnin tuloksella maanantaina aloittanut Ruuska (-8) lähtee PGA Catalunya Resort Championshipin päätöspäivään loistavista asemista, sillä eroa kärjessä olevaan Tanskan Mikkel Hjorthiin on vain yksi lyönti.

Kärkijoukoissa on tasaista, sillä Tarinagolfin pelaajan kanssa samassa -8-tilanteessa ovat myös ruotsalaiset Albin Tidén ja Felix Pålson sekä Norjan Kristoffer Reitan. Ruuskan ryhmässä kaksi ensimmäistä kierrosta pelanneet Islannin Gudmundur Kristjansson (-7/T6) ja edelliskisan voittaja, Tanskan Jeppe Huldahl (-5/T9) löytyvät niin ikään top 10:stä.

”Huomenna on pysyttävä kärsivällisenä ja pidettävä bogit minimissä, joilloin pitäsi olla mahdollisuus voittoon”, Ruuska pohdiskeli.

Ruuska on voittanut Nordic Liigassa yhden turnauksen syksyllä 2017, mikä on myös suomalaisten viimeisin ykköstila kiertueella. Koossa on myös 11 muuta top 10 -sijoitusta, joista paras, jaettu kolmas tila, tuli helmikuun lopulla pelatusta NL:n talvisarjan kilpailusta.

Juuso Kahlos (-1) on 34:ntena ja Aleksi Myllymäki (par) seitsemän sijaa alempana.

Edelliskisan kolmonen Linus Väisänen, Albert Eckhardt, Matias Honkala, Miro Veijalainen sekä Simo Haavisto karsiutuivat.

Ruuska starttaa keskiviikon kolmannelle kierrokselle viimeisessä ryhmässä kello 10.10 Suomen aikaa. Seuraa hänelle Stadium Coursella tekevät Albin Tidén ja Mikkel Hjorth.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje