26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Nummenpäällä vakuuttava aloitus LET:n karsintafinaalissa

Tamperelainen oli yksi kuudesta Samanah Country Clubin kentällä 70 lyönnin rajan alittaneista pelaajista.

Naisten Euroopan kiertueen karsintafinaali alkoi tänä vuonna suomalaisittain kaksijakoisesti. Lauantain isoin onnistuja oli Samanah Country Clubilla urakkansa käynnistänyt Elina Nummenpää, joka iski avauspäivänä hienon 68 lyönnin tuloksen. Hän jakaa 115 pelaajan joukossa viidettä sijaa.

Muista suomalaisista yksikään ei ole tässä vaiheessa niiden 30:n joukossa, jotka saavat Marokosta kilpailun päätteeksi LET-kiertueelle vahvaan korttin oikeuttavan kategorian 8.

Marika Voss (34:s) pelasi Samanahilla tuloksen 72, Linda Henriksson (93:s) ja Oona Vartiainen (115:s) jäivät niin ikään samalla kentällä tuloksiin 77 ja 83.

Tällä viikolla ammattilaiseksi siirtynyt Tiia Koivisto pelasi lauantaina ainoana suomalaisena Amelkis Golf Clubilla. Tulos 79 oikeuttaa 18 reiän jälkeen 108. sijaan.

Kilpailun kärjessä on Ranskan Celine Boutier (65). Espanjan Natalia Escuriola Martinez ja Intian AmandeepDrall jakavat kakkostilaa lyönnin päässä.

Karsinnan 60 ensimmäistä ja saman tuloksen pelanneet pääsevät mukaan keskiviikon finaalikierrokselle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje