16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Krista Bakker voitti Saksassa

Krista Bakker onnistui kaikilla pelin tärkeillä osa-alueilla Saksan kisan avauspäivänä.Kuva LET Tristan Jones.

Krista Bakker johti Saksan Letas-kisaa alusta loppuun. Avauspäivän jälkeen Emilie Piquet oli lyönnin päässä, 36 reiän jälkeen eroa oli kolme lyöntiä, jonka suuruisena se myös säilyi viimeisen kierroksen loppuun.

<a href=Krista Bakker osallistuu suurella todennäköisyydellä myös Hillsidessa pelattavaan LETAS-kilpailuun." src="/wp-content/uploads/2015/08/14092318201826.jpg">

Krista Bakker osallistuu suurella todennäköisyydellä myös Hillsidessa pelattavaan LETAS-kilpailuun.

Kolmantena kisapäivänä Hampurissa oli hyvä keli, kaksi ensimmäistä kierrosta pelattiin tuulisissa olosuhteissa.
Bakker ei antanut lauantaina tuumaakaan periksi, kaksi birdietä ulosmenossa jättivät ranskalaisen sekä muut voitontavoittelijat neuvottomiksi.

”Pelasin läpi kisan hyvin varmaa peliä, pääsin birdiepaikoille riittävän usein. Apua oli myös pitkistä avauksistani, jotka antoivat etua par-viitosilla,” Bakker kertoi menestysreseptistään.

Caddienä hänellä oli ensimmäistä kertaa poikaystävä Henrik Honkalehto ( HyG), joka on itsekin kilpatason pelaaja kotimaisilla toureilla.

”Henkan kanssa yhteistyö sujui tosi hyvin. Voitosta tuli tietysti kiva fiilis , itseluottamusta tämä antaa pettymysten jälkeen melkoisesti,” Bakker jatkoi.

Voitto LETAS-kiertueella vaikuttaa myös 21-vuotiaan, LET-kiertueellle rajoitetun kortin omaavan Krista Bakkerin jatkosuunnitelmiin. Hän nousi nyt rahalistalla selkeästi kymmenen joukkoon. Kauden päätteeksi viisi parasta saa kunnon kategorian pääkiertueelle.

”Uskon pelaavani loppukaudesta enimmäkseen LETAS-kiertuetta.”

Hampurista Bakker lentää jo lauantaina Suomeen ja suuntaa päivän loman jälkeen Ruotsin osakilpailuun.

Ykköstila oli suomalaisille kauden toinen, Oona Vartiainen voitti Strasbourgissa.

Hampurin kisassa Leena Makkonen (even) oli kymmenes, Linda Henriksson (+5) 28., Annika Nykänen (+7) 34. ja Oona Vartiainen (+8) 40.

Teemu Tyry

2.pv.

Krista Bakker piti ohjat hallussaan LETAS-kiertueen kisan toisena päivänä. Vajaat 5500 metriä pitkällä Treudelberg Golf & Country CLubin kentällä korttiin merkittiin kahden birdien ja kahden bogeyn lisäksi eagle par-viitosella. Yhteistulos 70 jäi vain lyönnin päivän parhaasta tuloksesta.

Vaikka Ranskan Emilie Piguet on lähimpänä uhkaajana kolmen lyönnnin päässä, kovimman vastuksen tuore turkulainen saanee kiertueen rahalistaa johtavalta emäntämaan Isi Gabsalta (-3) joka jakaa Leena Makkosen (-3) kanssa kolmatta sijaa.

Gabsa pääsee prässäämään Bakkeria samassa ryhmässä, kolmikko Bakker-Gabsa-Piguet lähtee taipaleelleen kello 11.50 Suomen aikaa.

Kahdeksasta suomalaisesta viisi pääsi jatkoon. Oona Vartiainen ja Annika Nykänen (+4) jakavat sijalukua 29. ja pelaavat lauantaina yhdessä.

CreditGate24-kilpailu on 50 000 euron palkintopotiltaan LETAS-kiertueen ylivoimaisesti rahakkain, kaikki muut kisat ovat potiltaan 30 000-35 000 euron arvoisia.

Voittaja kuittaa Saksasta hieman reilut 8 000 euroa. Ykköstila nostaisi Bakkerin tukevasti rahalistalla kärkikymmenikköön. Kauden päätteeksi viisi parasta saa kunnon kategorian LET:lle, jonne Bakkerilla on rajoitettu pelioikeus.

Teemu Tyry

1.pv

Krista Bakkerin ammattilaisuran alku ei ole täyttänyt vielä niitä odotuksia, joita MM-kisoissa kakkoseksi ja EM-kisoissa kolmanneksi henkilökohtaisessa sarjassa yltäneeltä neidolta odotettiin. Ensimmäisenä vuonnaan (2014) Bakker putosi LET-kiertueelta, kuluvan kauden aikana hän on jakanut kalenteriaan kahden kiertueen välillä.

Saksassa Bakker osui avauspäivänä oikeaan suoneen tuulisella kierroksella. Ulosmenon on hän pelasi yhden alle, sisääntulossa birdejä kertyi neljä yhteistuloksen ollessa 67.

”Löin hyvin avauksiani, useasti vielä varsin pitkälle. Lähestymiset osuivat mainiosti oikeisiin paikkoihin, lisäksi sain kaksi pitkää puttia sisään. Uskon, että perjantaina keli on parempi. Odotan kierrosta jo suurella innolla, ” Krista Bakker kertoi pelinsä jälkeen torstaina.

Bakkerin kauden paras sijoitus on 13. Belgian LETAS- kisasta.

Suomalaisia on mukana ennätyksellinen määrä, peräti kahdeksan pelaajaa.

Teemu Tyry

.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje