26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Komulaisella vahva kierroksen lopetus – Linn Grant näyttää miehille mallia Ruotsissa

Kotiyleisö antoi lauantaina vahvan tukensa Linn Grantille. Kuva: Getty Images

Myös kilpailun isäntä Henrik Stenson lujitti otettaan voittotaistelussa.

Noora Komulainen (-4) pelasi Ruotsin Tylösandissa meneillään olevan DP World Tourin ja Ladies European Tourin yhteiskilpailun kolmannella kierroksella tuloksen 70. Scandinavian Mixed -turnauksessa ainoana suomalaisena jatkoon päässyt Komulainen lähtee kisan päätöspäivään jaetulta 47. tilalta.

Hän oli kierrostaan 12. reiän jälkeen yksi yli parin, mutta kuudella viimeisellä reiällä tulleet kolme birdieä kohensivat asemia mukavasti tuloslistalla.

”Tänään oli taas aika tasaista tekemistä. Tuli vähän kehno hetki rei’illä 9–12: missailin pari birdieä ja tuskailin pari bogia. Sain onneksi fiiliksen käännettyä ja loppuun tuli kolme birdieä”, Komulainen sanoi.

Komulainen pelaa Halmstad Golfklubbin kentällä kauden yhdeksättä kilpailuaan. Paras sijoitus on peräisin maaliskuussa käydystä Joburg Openista, jossa hän oli 11:s. Kyseisen Etelä-Afrikan kilpailun voitti Linn Grant (-16), joka kiipesi lauantaina Scandinavian Mixed -turnauksen johtoon.

Grant kuuluu Maja Starkin ohella uuden sukupolven ruotsalaislupauksiin, jotka ovat ehtineet säväyttää jo ammattilaisuransa ensimetreillä. Bogittoman 66 lyönnin kierroksen iskenyt helsingborgilaistaustainen pelaaja repäisi Tylösandissa kahden lyönnin etumatkan kisan puolivälissä paalulla olleeseen Australian Jason Scriveneriin.

”Todella vakaa päivä jälleen. Löysin svingini eilen rangella, ja tämän aamun lämmittely onnistui. Olin hieman jännittynyt, mutta minulle se on vain hyvä asia”, sanoi ainoana naisena top 15:ssä oleva Grant.

Grant ryhtyi viime elokuussa ammattilaiseksi, ja otti avausvoittonsa samana syksynä pelatussa LET Access Series -kiertueen kilpailussa. Tänä vuonna Grant, 22, on saavuttanut kaksi ykköstilaa Ladies European Tourilla, joista jälkimmäinen tuli pari viikkoa sitten Belgiassa.

Hänen kannoillaan kolmannella sijalla on erinomaista nousua tehnyt Henrik Stenson (-13), joka isännöi viikonvaihteen turnausta yhdessä toisen ruotsalaislegendan Annika Sörenstamin kanssa.

Tuhti menestys maistuisi myös pohjoismaiden ainoalle miesten major-turnauksen voittajalle, sillä hänen edellisestä ykköstilastaan on vierähtänyt jo lähes viisi vuotta. Stenson lähtee päätöskierrokselle päivän toiseksi viimeisessä ryhmässä neljäntenä olevan Espanjan Sebastian Garcia Rodriguezin (-12) kanssa.

Noora Komulainen starttaa neljännelle kierrokselle Australian Zach Murrayn (-4) kanssa kello 10.25 Suomen aikaa.

Scandinavian Mixed on kahden miljoonan dollarin kilpailu, jossa miehet ja naiset kilpailevat tasavertaisesti voitosta ja samoista palkintorahoista. Stensonin ja Sörenstamin isännöimän ensimmäisen, vuonna 2021 pelatun turnauksen voitti Jonathan Caldwell, joka ei tällä kertaa kamppaile kärkisijoista.

Lue seuraavaksi: Noora Komulainen ainoana suomalaisena jatkoon ruotsalaislegendojen isännöimässä kilpailussa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje