16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World ranking

Kim Koivu on harpannut maailmanlistalla 15 suomalaisen ohi – Oliver Lindellillä vaikea vuosi

Kim Koivun (vihreä) ja Oliver Lindellin (keltainen) sijoituskäyrät ovat kehittyneet tällä kaudella eri suuntiin.

Suomalaisten esimerkit osoittavat, että maailmanlistalla voi kivuta korkealle myös Challenge Tour -menestyksen turvin.

Kilpagolfvuoden 2018 käynnistyessä Kim Koivu oli maailmanlistalla sijalla 1925. Pisteitä ei ollut lyhyen ammattilaisuran ja yhden pelatun ET-kilpailun aikana ehtinyt vielä kertyä, joten hän jakoi 1925. sijaa maailmanlistan lukuisten muiden nollakerholaisten kanssa. Koivun edellä oli kuusitoista suomalaista.

Runsaat kymmenen kuukautta myöhemmin Kim Koivu on maailmanlistan 183:s ja suomalaispelaajista jo kakkonen. Edellä on enää huippukauden pelannut Mikko Korhonen.

Koivu on noussut vuoden 2018 aikana listalla kuin raketti, maanantain päivitykseen verrattuna 1742 sijaa. Saavutuksen arvoa nostaa se, että suuren osan kaudesta Koivun työpaikkana oli Euroopan kakkoskiertue Challenge Tour, jossa maailmanlistan pisteitä on tarjolla selvästi vähemmän kuin emokiertue European Tourilla.

Mielenkiintoista Koivun nousussa on sekin, että hän ansainnut maailmanlistan pisteitä kauden ja koko uransa aikana vasta seitsemässä kilpailussa. Mutta kun joukossa on kolme CT-voittoa, roimakin nousu listalla on mahdollinen.

Koivu on kerännyt kauden 24 kilpailussaan yhteensä 40,49 pistettä. Suomalaisista vain Mikko Korhonen on ansainnut kauden aikana enemmän pisteitä, yhteensä 66,29. Kolme voittoa ovat tuoneet Koivun pisteistä peräti 77 % (31,34 pistettä).

Tapio Pulkkasen ja Mikko Ilosen kaudet ovat olleet pistekertymien valossa lähes identtiset.

Myös Mikko Korhonen on parannellut kauden aikana rutkasti asemiaan. Vuodenvaihteessa Korhonen oli sijalla 246 ja nousi Itävallan voittonsa ja Saksassa pelatun seuraavan kisan kakkossijan jälkeen listalla korkeimmillaan jo sadan parhaan joukkoon sijalle 96. Listasijoitus on edelleen erinomainen, 106:s.

Koivun perässä suomalaisista kolmantena on toinen Challenge Tourin menestyjä, Kalle Samooja. Kauteen sijalta 686 lähtenyt turkulainen nousi Hainanin kisan voittonsa jälkeen jo 200 parhaan joukkoon ja on tällä hetkellä vain sijaa heikompana 201:s.

Tapio Pulkkasen ja Mikko Ilosen kaudet ovat olleet pistekertymien valossa lähes identtiset. Kumpikin on ansainnut kuluvan vuoden aikana runsaat 18 pistettä, ja menetettyjä pisteitä on molemmilla hieman yli 22.

Pulkkanen oli huippukauden 2017 jälkeen vuodenvaihteessa vielä rankingin paras suomalainen sijalla 167. Nyt sijoitus on 60 sijaa heikompi, mutta loppukauden vahva vire voi vielä siivittää häntä listalla ylöspäin. Pulkkanen on tällä viikolla mukana European Tourin toisessa finaalikisassa Etelä-Afrikassa, jossa jaossa on tukeva pistepotti.

Mikko Ilonen on ollut pitkään Suomen miesten kilpagolfin johtotähti, myös maailmanlistalla, mutta tällä hetkellä konkarin edellä on neljä suomalaista. Nykyinen sijoitus (329:s) on lähes sama kuin vuoden alussa (323:s). Maailmanlistan 200 parhaan joukossa Ilonen on ollut viimeksi keväällä 2016. Lokakuulta 2014 peräisin oleva Ilosen ennätyssijoitus, 37:s, on kautta aikojen ylivoimaisesti paras suomalaissijoitus miesten maailmanlistalla.

Suomen kärkipelaajista eniten takapakkia on vuodenvaihteen jälkeen ottanut Oliver Lindell. Toissakaudella erinomaisesti Challenge Tourilla pelannut porvoolainen jäi CT-kautensa aikana ilman top 10 -sijoituksia, ja on pudonnut maailmanlistalla runsaat 300 pykälää sijalle 740.

Maailmanlistan tuhannen parhaan joukkoon mahtuvat suomalaisista edellisten lisäksi myös Antti Ahokas (850.), Toni Hakula (948.) ja Janne Kaske (984.).

Maailmanlistan piikkipaikalla maailman ykköspelaajan viittaa kantaa Turkin ET-finaalin sunnuntaina voittanut Englannin Justin Rose.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje