16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Kauden toiseksi viimeiseen LPGA Tourin kilpailuunsa lähtevä Sanna Nuutinen on kääntänyt jo katseensa ensi kauteen: "Kentällä ei ole ollut hauskaa kuukausiin"

Sanna Nuutisen tavoitteena on tällä viikolla olla vähemmän vakava golfkentällä. Kuva: Juha Hakulinen

Kisan hallitseva mestari Matilda Castren on iso nimi kisapaikalla.

Tervanjuonti kuvaa varmasti parhaiten Sanna Nuutisen viimeistä muutamaa kuukautta LPGA Tourilla ja LET:llä. Peli on hakenut paikkaansa, eivätkä tulokset ole olleet sillä tasolla, jolla loistavasti viime kaudella LET:llä esiintynyt Nuutinen olisi halunnut.

Kauden toiseksi viimeiseen LPGA Tourin kilpailuunsa, Mediheal Championshipiin, torstaina starttaava Nuutinen oli jättäytymässä pois kisasta, mutta koska hän oli jo tehnyt lentovaraukset ja muut valmistelut kisaa varten, hän päätti lähteä Los Angelesiin.

”Aion pelata New Yorkissa ensi viikolla LET:n kisan, eli en olisi voinut mennä kuitenkaan kotiin, niin päätettiin sitten, että pelaan tämä kisa, mutta vähän eri asenteella”, Nuutinen sanoo.

Kun Nuutiselta kysyy, onko hänen tavoitteensa lähteä pitämään hauskaa kentälle tällä viikolla, vastaus on kylmän realistinen.

”Hauska on minulle tällä hetkellä vähän liian vahva sana, koska golfkentällä ei ole ollut hauskaa moneen kuukauteen. Mutta sanotaan vaikka, että yritetään olla tällä viikolla vähemmän vakava. Tavoite on, ettei olisi surullinen ja ahdistunut. Siihen, että golfkentällä olisi hauskaa, on vielä pitkä matka – ja sen tiedän itsekin. Yritän selviytyä.”

Työnteon määrästä Nuutisen pelin aukeaminen ei varmasti jää kiinni. Hän vietti maanantaina ja tiistaina pitkän päivän kentällä ja harjoitusalueilla hioen peliään kohti parempaa.

Kauden lopun häämöttäessä Nuutinen on alkanut jo siirtää ajatuksiaan tulevaan.

”Tällä kaudella olen tehnyt tosi paljon virheitä. Katseet ovat jo ensi kaudessa. Tulokaskausi on ollut todella vaikea, varsinkin kun koti ja valmentaja ovat toisella puolella maailmaa.”

Nuutisen valmentajana toimivan David Da Silvan Season Golf Academy laittoi pillit pussiin nykyisessä muodossaan, ja ne laineet löivät myös Atlantin toiselle puolelle. Da Silvan piti tulla suojattinsa luokse pari viikkoa sitten, mutta toisin kävi.

”Se tuli minulla myös aika puskista. Muuten se ei ole vaikuttanut minuun, mutta Davidin oli tarkoitus tulla Arkansasiin tai Texasiin, mutta kun Suomessa oli niin paljon asioita meneillään, hän ei pystynyt tulemaan tänne. David kuitenkin auttaa videoiden välityksellä koko ajan, ja sieltä tulee kyllä tukea”, Nuutinen korostaa.

Hän ei voi svingata minun puolestani, mutta fiilikseen hän on auttanut.

Tällä hetkellä LPGA Tourin rankingissa sijalla 122 oleva Nuutinen taistelee kynsin hampain ensi kauden työpaikastaan, mutta hän ei ole missään nimessä luovuttanut asian suhteen.

”Tässä on vielä kaksi kisaa jäljellä kautta, että mitä vain voi käydä. Jos ja kun pidän korttini ensi kaudeksi, niin se kausi alkaa vasta huhtikuussa. Siinä on hyvää aikaa pitää pitkä treenijakso kotona ja Euroopassa valmentajani kanssa.”

Ja jos pelipaikka ensi kaudeksi ei suoraan tämän kauden esitysten perusteella aukea, Nuutisella on suunnitelma selvillä.

”Ainahan on mahdollista pelata karsinnat. Pääsen suoraan karsintafinaaliin, ja se on yksi mahdollisuus”, Nuutinen pyörittelee vaihtoehtojaan.

Kesken kauden caddiea vaihtanut Nuutinen on löytänyt hyvän sävelen nykyisen caddiensa, Harry Ewingin, kanssa. Tiistain harjoituskierroksella The Saticoy Clubilla kaksikko perehtyi etenkin kentän haastavien ja pienten griinien kiemuroihin. Nuutinen on ollut Ewingiin tyytyväinen.

”Homma on lähtenyt hyvin käyntiin. Hän ei voi svingata minun puolestani, mutta fiilikseen hän on auttanut.”

Castren puolustaa kisan voittoa

Mediheal Championshipin viime vuonna voittanut Matilda Castren kävi tiistaina tutustumassa kenttään ensimmäisen yhdeksikön osalta. Keskiviikon Pro-Amissa pelaava Castren on ollut ihmisten puheissa koko alkuviikon ajan, ja hänen kuvansa koristavat turnauksen mainosmateriaaleja.

Matilda Castrenin uran avausvoitto LPGA Tourilla tuli viime vuoden Mediheal Championshipissa, joka pelattiin San Franciscossa. Kuva: Juha Hakulinen

Castren ja Nuutinen olivat molemmat samaa mieltä kentän luonteesta.

”Tämä on aika haastava kenttä. Muutama outo väylä täällä on, ja tämä on muutenkin aika erilainen kenttä kuin missä normaalisti pelaamme”, Castren luonnehtii.

Castrenin tuntoja päästään kuulemaan keskiviikkona lisää, kun hän osallistuu LPGA Tourin järjestämään lehdistötilaisuuteen kisan hallitsevana mestarina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje