7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Kaisa Ruuttila voitti toistamiseen Nordea Tourilla

Kaisa Ruuttila nousi Turun kisan voitollaan Nordea Tourin ykköseksi.

Kaisa Ruuttilan (+4) ilahduttavat peliesitykset saivat jatkoa sunnuntaina, kun hän käänsi nimiinsä vuoden toiseksi merkittävimmän Suomessa pelattavan naisten turnauksen, Felix Finnish Openin. Kisa oli ruotsalaisten organisoiman Nordea Tourin kolmas kilpailu meneillään olevalla kaudella.

Ruuttila voitti myös Nordea Tourin edellisen turnauksen kaksi viikkoa sitten. Forsgårdenissa pelatussa Fredrik Jacobson Mastersissa eroa toiseksi sijoittuneeseen Marianne Anderssoniin jäi Ruuttilan eduksi tuolloin yksi lyönti.

Ruuttila pysytteli Ruissalon turnauksessa kaksi ensimmäistä pelipäivää hieman taustalla, kunnes löi osuvasti finaalipäivänä kisan parhaimman kierroksensa, 71 lyöntiä. Myös edellisen turnauksen kärkikahinoissa mukana ollut 19-vuotias amatööri Louise Larsson johti kisaa ennen viimeistä reikää, mutta Ruuttila taisteli birdiellään pelin tasoihin: edessä oli playoff.

Uusintareikänä oli kentän 18. reikä, jonka tiille pelaajat joutuivat palaamaan kolme kertaa ennen kuin Ruuttila ratkaisi pelin edukseen.

Kaksi kiertueen kolmesta turnauksesta voittanut Ruuttila siirtyi samalla Nordea Tourin rankingin selvään johtoon. Toisena on Ruissalossa 28:nneksi sijoittunut Elin Andersson.

Kaisa Ruuttila on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen saanut peliinsä jälleen ryhtiä. Ennen Forsgårdenin menestystä hän oli voittanut kisan viimeksi kolme vuotta sitten Etelä-Afrikassa. Hän sanoi edellisen turnauksen jälkeen tehneensä tänä vuonna svingiinsä onnistuneita muutoksia, jonka myötä itseluottamus on palannut takaisin.

Toiseksi paras suomalainen Turun kisassa oli 12:nneksi sijoittunut Noora Tamminen. Tamperelainen amatööri pelasi sunnuntaina koko turnauksen parhaan kierrostuloksen, 68 lyöntiä.

Sanna Nuutinen oli 17:s, myös 15-vuotias Matilda Castrén ja LindaHenriksson mahtuivat 20 parhaan joukkoon. Kaikki kolme pelaavat niin ikään amatööristatuksella.

Marko Kuivasaari

Larsson pienellä karkumatkalla Turussa

Louise Larsson pelasi lauantaina jatkuneessa Felix Finnish Openissa ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana pelaajana Ruissalon kentän alle parin. Samalla hän veti kolmen lyönnin kaulan lähimpiin kilpakumppaneihin. Kaisa Ruuttila on viidentenä.

Kolme

Kolme lyöntiä jäljessä. Riittääkö Lotta Wahlinin rutiini Finnish Openin voittoon sunnuntana? (Kuva vuoden 2009 Australian avoimista) &copy Getty Images

Turussa pelattavan Felix Finnish Openin toinenkaan kierros ei tuonut olennaista muutosta Nordea Touriin kuuluvan kilpailun tulostasossa. Yksi parin alittava kierros lauantaina sentään saatiin: kisan jaetulla kärkipaikalla avauspäivän jälkeen ollut Louise Larsson on ennen finaalikierrosta ainoa pelaaja, joka on kahden turnauspäivän aikana onnistunut kesyttämään Ruissalon kentän.

Larssonin (par) kierros näytti jo pidempään päätyvän kuutosella alkavaksi, mutta lopun kaksi bogia muokkasivat tulokseksi 70. 19-vuotias karlstadilainen veti kuitenkin kolmen lyönnin kaulan jaetulle kakkossijalle nousseisiin Lotta Wahliniin, Fraiche Malloryyn sekä Maria Ohlssoniin.

Parhaana suomalaisena on nyt tilanteessa neljä yli oleva Kaisa Ruuttila, joka pelasi lauantaina toistamiseen tuloksen 73.

Kymmenen parhaan joukkoon mahtuvat myös seitsemänneksi pudonnut Linda Henriksson (+7) ja pari sijaa alempana oleva Matilda Castrén. Hienoa kisaa pelaava 15-vuotias espoolainen (+9) jatkaa kisan finaalikierrokselle neljänneksi parhaana amatöörinä.

Finnish Openin 31 parasta ammattilaista ja 20 parasta amatööriä selvittivät tiensä kisan päätöskierrokselle. Cut-rajaksi muodostui +18.

Marko Kuivasaari

Amatöörit vahvasti esillä Ruissalossa

Amatööripelaajat sävyttivät mukavasti Felix Finnish Openin avauspäivää. Ensimmäisen kierroksen johtotriosta kaksi on amatöörejä, joista toinen on Suomen Linda Henriksson. Myös Kaisa Ruuttila jatkaa kisaansa lauantaina kärjen tuntumassa. Joonas Granberg sijoittui toiseksi Ecco Touriin kuuluvassa Danfoss Mastersissa.

Linda

Linda Henriksson aloitti Ruissalon turnauksen kärjen tahdissa.

Virpiniemen Linda Henriksson ja Ruotsin naisten EM-joukkueeseen kuuluva Louise Larsson lähtivät ennakkoluulottomasti haastamaan ammattilaiset, Nordea Touriin kuuluvan Felix Finnish Openin ensimmäisellä kierroksella. Kaksikko jakaa kisan kärkipaikan Linnea Thorssonin kanssa tuloksellaan 72.

Kärkeä vaanii lyönnin päässä Vammalan Kaisa Ruuttila, joka voitti Nordea Tourin edellisen turnauksen Ruotsin Forsgårdenissa.

Seuraavaksi paras suomalainen on amatööri Matilda Castrén, joka on jaetulla 12. tilalla tuloksellaan 75. Vasta 15-vuotias espoolainen voitti hiljattain Meri-Teijossa pelatun kauden ensimmäisen Finnish Tourin kilpailun. Myös Imatran Sohvi Härkönen löytyy samalta sijalta.

Sateisessa säässä pelatun Finnish Openin ensimmäisen kierroksen taso ei päätä huimannut, sillä yksikään kisan 77 pelaajasta ei kyennyt alittamaan Ruissalon kentän paria.

Marko Kuivasaari

—————————————————–

Granberg kakkoseksi Ecco Tourilla

Kahden kierroksen jälkeen Danfoss Mastersia johtanut Joonas Granberg (-8) ei pystynyt säilyttämään johtoaan kisan viimeisellä kierroksella. Tuloksen 71 pelannut turkulainen hävisi voittoon nousseelle Tanskan Rasmus Hjelmille kaksi lyöntiä. Granbergin kaksi ensimmäistä kierrosta sujuivat 69 ja 68 lyönnillä.

Kolmannen sijan jakoivat Saksan Dennis Küpper, Skotlannin Paul O’Hara, Tanskan Morten Hedegaard sekä Hollannin Tim Sluiter. Nelikon 54-reiän lopputulos oli -7.

Janne Mommo sekä Tuomas Pollari jakoivat Ecco Tourin kisan 16. sijan tuloksellaan -2. Pasi Purhonen (par) oli 25:s ja Kalle Samooja (+1) 29:s.

Muut suomalaiset eivät selvittäneet tietään kisan finaalikierrokselle.

MK

Ruissalo valmiina Felix Finnish Openiin

Kauden toiseksi merkittävin kotimaassa pelattava naisten turnaus, Felix Finnish Open saa vuoronsa viikonloppuna Turun Ruissalossa. Nordea Touriin kuuluvassa kisassa on mukana Suomen eturivin pelaajat, lukuun ottamatta päätoureilla kiertäviä ammattilaisia.

Turun kaunis Ruissalon kenttä on jälleen trimmattu kisakuosiin, kun Felix Finnish Openin järjestävä seura Aura Golf valmistautuu vastaanottamaan seudulla jo perinteeksi muodostuneen turnauksen pelaajiston. Finnish Open kuuluu ruotsalaisten organisoimaan Nordea Touriin, ja se on kiertueen kalenterin kolmas turnaus tällä kaudella.

Suomalaiset tavoittelevat perjantaina käynnistyvässä kilpailussa menestystä isolla joukolla ja ”kotietunsa” turvin. Finnish Touria ja muita pohjoismaalaisia kisoja säännöllisesti kiertävät kärkipelaajat tulevatkin tarjoamaan turnauksessa hyvän vastuksen enimmäkseen Ruotsista tuleville kilpakumppaneilleen.

Muutaman norjalaisen lisäksi Ruissalossa kilpailee viikonvaihteessa yksi pelaaja Etelä-Afrikasta, Australiasta sekä Yhdysvalloista.

Ennakkoon ajatellen korkeaa sijoitusta voisi Turun kisassa veikata ainakin kauden ensimmäisen kilpailun Visbyssä nimiinsä kuitanneelle Elin Anderssonille sekä pari viikkoa sitten Forsgårdenissa voittaneelle Kaisa Ruuttilalle. Myös Lotta Wahlinin rutiini ja lahjakkaan Louise Larssonin potentiaali voivat tuottaa lähipäivinä tulosta.

Ruuttilan ohella mahdollisia suomalaismenestyjiä ovat mm. Anna-Karin Salmén, Anne Hakula, Sohvi Härkönen, Linda Henriksson, Elina Nummenpää, Noora Tamminen, Sanna Nuutinen ja Oona Vartiainen.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje