16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Kaarnalahdella vahva avaus EM-kisoissa

Minna Kaarnalahti (toinen vasemmalta) teki vahvan paluun kansainvälisille kisakentile jo Ranskan avoimissa.

Minna

Senioreiden henkilökohtaiset EM-kilpailut alkoivat GC Achensee-Pertisaussa, Itävallan Tirolissa. 54 reikäiseen kilpailuun on mahtunut mukaan 91 Euroopan parasta miestä ja 54 naista, Suomesta mukana ovat Kytäjä Golfia edustava Minna Kaarnalahti ja Keimola Golfin Risto Hotti.

Naisten ikäraja on 50-vuotta, miesten 55.

Ensimmäinen kierros pelattiin loistokuntoisella kentällä pienessä tihkusateessa, joka ei kuitenkaan tuntunut huippusenioreja haittaavan, sillä tulostaso sangen haastavalla kentällä oli ilahduttavan hyvä: miesten sarjan johtopaikkaa pitää hallussaan Saksan Christian Domin tuloksella -1 ja naisten kärki on tuloksessa +2, jakamassa Catalina Castellejo (ESP), Virgine Burrus (FRA) ja Helene Maxe (SWE).

Merkittävin ero kotimaisiin seniorikisoihin (ja miksipä ei midikisoihinkin) verratuna on tuloslistojen alapää – niin miesten kuin naistenkin puolella heikoinkin kierrostulos oli 91, valtaosan tuloksista alkaessa seiskalla tai kasilla. Kaarnalahti jakaa sijaa viidettä sija tuloksella +4 ja Hotti on sijalla T85 tuloksella +14.

Perjantaille ja lauantaille luvattu vesisade voi vielä aiheuttaa monia yllätyksiä, ja ainakin se tulee hidastaman varsin liukkaita greenejä, mikä saattaa olla monelle pelaajalle helpotus, sillä ensimmäisen kierroksen sijoitukset ratkaistiin liukkailla ja voimakkaasti muotoilluilla greeneillä.

Tottumus liukkaisiin greeneihin ja taito lukea jyrkkiä kallistuksia olivat avaimet hyvään tulokseen. Kilpailussa on cutti kahden kieroksen jälkeen (70 miestä ja 35 naista sekä tasurit) ja Euroopan mestarit ovat selvillä lauantaina iltapäivällä.

Tuloksia, miehet (PAR 71):

1. Domin, Christian (GER) 70

2. Reiter, Hans-Günter (GER) 71

T3. Persson, Tomas (SWE) 72 T3. Reich, Michael (GER) 72

T82. Hotti, Risto 85

Tuloksia, naiset (PAR 71):

T1. Castillejo, Catalina (ESP) 73 T1. Burrus, Virgine (FRA) 73 T1. Maxe, Helene (SWE) 73

4. Mourgue D´Algue, Cecilia (FRA)

74 T5. Kaarnalahti, Minna 75

TEKSTI: JP SALAKARI

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje