Jokaisesta pilvestä satoi Nordcenterissä – kosteudesta huolimatta suomalaisilla aihetta iloon - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Jokaisesta pilvestä satoi Nordcenterissä – kosteudesta huolimatta suomalaisilla aihetta iloon

Juuso Kahloksen esitykset Alastaron ja Nordcenterin kilpailuissa olivat kohdallaan. Kuva: Juha Hakulinen

Juuso Kahlokselta kaksi hyvää kenraaliharjoitusta ennen DP World Tourin karsintoja.

Maanantaina ison annoksen vettä saanut Nordcenterin Fream-kenttä joutui uudelleen rankan vesisateen uhriksi keskiviikkona ja torstaina. Kentälle lammikoiksi kertynyt vesi viivästytti toisen kisapäivän alkua seitsemällä tunnilla, ja lopulta The Nordcenter Fream Extreme -kilpailu jouduttiin lyhentämään 36-reikäiseksi.

Kun kentälle torstaina lopulta päästiin, kello oli jo hieman yli iltapäiväkolmen. Se tiesi sitä, ettei alkuperäisen aikataulun mukaan iltapäivälähtöihin arvotut pelaajat päässeet aloittamaan ollenkaan toista kierrostaan, ja myös aamupäivän pelaajilla teki tiukkaa ehtiä valoisalla maaliin. Lopulta kierros jäi noin puolilta aamupäivän pelaajista kesken.

Mutta maaliinkin osa pelaajista ehti, joukossa monta suomalaisonnistujaa. Viime viikolla kaksi kärkisijaa Alastarolla ottaneet Rasmus Karlsson ja Juuso Kahlos ehtivät paketoida kierroksensa iltahämärissä, ja he jakavat tässä vaiheessa 13. sijaa tuloksella -1. Samassa tuloksessa on myös Niclas Hellberg.

Kauden parasta peliä, niin pitää olla tosi tyytyväinen.

Pelaajat joutuivat odottamaan pelien alkua klubilla pitkään, eikä Kahloksen kierros lähtenyt käyntiin suunnitelmien mukaan.

”Pari bogia heti alkuun ja luulot pois. Pidin itseni hyvin kasassa ja alkoi tulla paikkoja, joista tein muutaman hyvän birdien”, hän kertoi.

”Nordcenter on sellainen kenttä, että kun täällä lähtee yhtään höntyilemään, niin bogeja tulee saman tien. Takaysille lipsahti pari bogia, mutta viimeisen reiän chippi sisään piristi aika hyvin. Se oli hyvä bonus-birdie.”

Kahlokselle kulunut viikko on ollut pelillisesti varsin onnistunut. Vaikka Nordcenteristä ei tullut samanlaista huippuonnistumista kuin Alastarolta, mies oli silti innoissaan pelinsä kehityksestä.

”Kauden parasta peliä, niin pitää olla tosi tyytyväinen. Nyt sitten seuraavaksi European Tourin karsintoihin Ruotsiin. Näistä sai hyvää vauhtia niihin”, Kahlos paketoi kisansa.

Myös Hellbergillä oli positiiviset tunnelmat pitkän päivän päätteeksi. Torstaina 69 lyönnillä päivästään selvinnyt Hellberg perkasi kierroksensa nopeasti.

”Pitkä odottelu ei haitannut. Mutta pinnat olivat niin märät, että se vähän häiritsi. Hyvä, että päästiin edes 36 reikää pelaamaan. Hyvää duunia henkilökunnalta, että sai kentän pelikuntoon”, pimeältä parkkipaikalta kierroksen jälkeen tavoitettu Hellberg tiivisti.

Kisan voittokamppailusta on tulossa mielenkiintoinen. Norjan Jarand Ekeland Arnøy (-10) jatkoi torstaina siitä, mihin avauskierroksella jäi. Arnøy ehti pelata 16 reikää, jotka hän selvitti ilman bogeja, mutta birdie-sarake komistui neljällä merkinnällä. Hänellä on tässä vaiheessa viiden lyönnin kaula takana tuleviin.

Arnøyn haastajilla tulee olemaan perjantaina tiukka urakka, että he tavoittavat karussa olevan norjalaisen. Mutta kenttää lyhennettiin sateiden takia muutamilla väylillä melko reilustikin, joten birdie-paikkoja on takaa-ajajillekin luvassa, jos peli vain muuten kulkee.

Kilpailu jatkuu perjantaina kello 7.30. Torstain iltapäiväryhmät lähtevät kierrokselle 7.40 alkaen.

Lue seuraavaksi: Nordcenterin Nordic Leaguessa onnistunut suomalaiskonkari: ”Tuntuu, että täällä pelataan kunnon kilpagolfia”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje