Suomalaiset eivät ole juuri juhlineet pohjoismaisella satelliittikiertueella, mutta Saulolle ei perjantaina löytynyt pysäyttäjää.
Ilari Saulon kantti kesti loppuun asti Nordic Leaguen Bravo Tours Open @ Royal Oak -kilpailussa Tanskassa. Saulo lähti perjantaina pelatulle viimeiselle kierrokselle jaetulta johtopaikalta Islannin Aron Juliussonin kanssa.
Islantilainen onnistui päätöspäivänä kohtuullisesti. Hän teki tuloksen 74 (+2) ja päätyi jakamaan kolmatta sijaa kärkiryhmässä kolmantena pelanneen Hollannin Thom Hoetmerin ja neljän muun pelaajan kanssa tuloksella -9.
Toiseksi nousi Ruotsin Lukas Jönsson yhteistuloksella -10. Saulolle Jönssonistakaan ei kuitenkaan ollut uhkaajaksi. Vaikka Saulo ei enää yltynyt kahden ensimmäisen kierroksen kaltaiseen menoon, pysyi peli kasassa ja 71 (-1) lyönnin kierros riitti varmistamaan miehelle voiton tuloksella -12. Lopputuloksen kannalta toisen kierroksen huipputulos 64 (-8) oli todella merkittävä.
Ykkössija oli suomalaisille ensimmäinen Suomen ulkopuolella pelatuissa Nordic Leaguen kilpailuissa seitsemään ja puoleen vuoteen. Saulolle voitto oli Nordic Leaguessa ensimmäinen.
Ennen kuluvaa viikkoa mikään Saulon tuloskunnossa ei viitannut jättipottiin. Saulolle kisa oli kauden seitsemäs ja jatkopaikkakin vasta kolmas. Kiertueen rankingissa hän oli ennen kuluvaa viikkoa sijalla 80. Voiton myötä sijoitus on nyt 15.
Toisen kierroksen jälkeen Saulo kuitenkin kertoi Golfpisteelle, että pelissä on ollut merkkejä paremmasta jo useamman viikon ajan. Henkinen kanttikin tuntui olevan kohdallaan, kun mies pystyi viemään kisan maaliin asti lähdettyään viimeiseen kierrokseen piikkipaikalta.
Kiertueen edellisin suomalaisvoittaja, Alastaron kotikisassa vuonna 2023 tuuletellut Rasmus Karlsson kiri toiseksi parhaana suomalaisena kisassa sijalle T13. Juuso Kahlos oli 32:s ja Roope Juslin 38:s. Muut suomalaiset karsiutuivat jatkokierroksilta.
Saulon kausi jatkuu ensi viikolla Ruotsissa pelattavalla Cutter & Buck Fjällbacka Open -kilpailulla.