16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Hyvä taistelu nosti Matilda Castrenin askeleen lähemmäksi kärkeä

Matilda Castren osoitti kovaa taistelutahtoa lauantain kierroksella, vaikka draivit tuottivat harmia. Kuva: Getty Images

Eurooppalaispelaajat tekivät hyvää nousua Toto Japan Classicissa.

Toto Japan Classicin kolmas kilpailupäivä oli Matilda Castrenilta hyvää taistelua, joka palkittiin lopulta 69 lyönnin tuloksella ja muutaman pykälän nousulla tuloslistalla. Castrenin (-5) sijoitus ennen varhain sunnuntaiaamuna pelattavaa päätöskierrosta on 23:s.

Ensimmäistä kertaa tällä viikolla kierroksensa Seta Golf Coursen ykkösväylältä aloittanut Castren sai birdiehanat päivän aikana hyvin auki, sillä hän onnistui tekemään kuusi birdieä. Hyvä kierros sinetöityi reikien 16 ja 18 birdeillä.

Castren oli tyytyväinen esitykseensä, vaikka avauspelin kanssa oli tänäänkin taistelua.

”Draivit oli tänään vähän hakusessa, mutta sain hyvin silti paikattua ne”, seitsemän väyläosumaa kirjannut Castren kertoi.

Avauspäivän jälkeen Castren mainitsi puttien vauhteihin liittyneistä ongelmista, eikä hän vieläkään ole aivan sinut kentän viheriöiden kanssa.

”Isoon ylämäkeen putattavien pitkien puttien kanssa on edelleen haasteita.”

Haasteista huolimatta Castren on pelannut tasaista kilpailua, jossa hyvä sijoitus on edelleen käden ulottuvilla. Sunnuntain päätöskierrokselle Castrenilla riittää vielä virtaa.

”Ainekset olisi vielä hyvään viimeiseen päivään”, hän loi uskoa itseensä.

Toto Japan Classicin kärkipaikka pysyi edelleen japanilaisen Momoko Uedan hyppysissä, vaikka Skotlannin Gemma Dryburgh nousi uhkaamaan kotiyleisön suosikkia. Ueda on kolmen kierroksen jälkeen tuloksessa -14, ja lauantaina tuloksen 65 pelannut Dryburgh on vain lyönnin perässä.

Kilpailun kärkipäähän on noussut myös toinen eurooppalaispelaaja. Ruotsin Linn Grant (-10) pelaa vasta kauden kuudetta LPGA Tour -kilpailuaan, mutta LET:n rahalistaa johtava Grant on näillä tuloksilla raivaamassa tiensä myös LPGA Tourin finaalikilpailuun, Tour Championshipiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje