16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Huippukierros siivitti Matilda Castrenin Tour Championshipiin

Matilda Castren pääsee pelaamaan ensi viikolla kauden päätöskilpailussa. Viime vuonna hän oli Tour Championshipissa 55:s. Kuva: Getty Images

Matilda Castren esitti huippugolfia juuri sillä hetkellä, kun sillä oli eniten merkitystä.

Matilda Castren pelasi sunnuntaina yhden kauden parhaista kierroksistaan, kun hän tykitti Pelican Women’s Championshipin päätöskierroksen 64 lyönnillä. Huippukierros nosti Castrenin yhteistulokseen -7, joka riitti lopulta komeasti jaettuun kymmenenteen sijaan.

Kilpailun voittoa juhli toisena vuonna peräkkäin Yhdysvaltojen Nelly Korda (-14). Päivän parasta kierrostulosta Castrenin ja Sveitsin Morgane Metraux’n kanssa jakanut Korda nousee voittonsa myötä takaisin maailmanlistan kärkipaikalle.

Veritulpasta alkukesästä kärsinyt Korda oli voittohaastattelussa varsin tunteellinen.

”Tämä on ollut vaikea vuosi. Paljon ylä- ja alamäkiä, mutta taistelin niistä läpi”, kyynelehtinyt Korda sai sanottua.

Korda kävi kovan kamppailun voitosta maannaisensa Lexi Thompsonin kanssa, mutta Thompsonin kohtalona oli jälleen kerran kakkostila. Vain yksi lyönti erotti hänet Kordasta.

Thompsonin viimeisin voitto LPGA Tourilla on vuodelta 2019, ja sen jälkeen hänelle on kertynyt peräti yhdeksän kakkostilaa.

Kärkiryhmässä viimeiseen päivään lähtenyt Ruotsin Maja Stark oli hyvissä asemissa vielä etuysin jälkeen, mutta triplabogiin kilpailunsa päättänyt ruotsalainen jakoi Castrenin kanssa lopulta kymmenettä sijaa.

Castrenin onnistuminen osui täydelliseen kohtaan, sillä hän loikkasi sunnuntain kierroksen ansioista LPGA Tourin kokonaisrankingissa 60 parhaan joukkoon. Castrenin sijoitus oli lopulta 54:s.

Näin ollen Castren pääsee mukaan ensi viikon Tour Championshipiin, joka on ollut hänen tavoitteenaan koko tämän kauden ajan.

Oli huippustartti, kun löin kolmella ensimmäisellä reiällä lähestymiset alle metrin päähän reiästä.

Viimeisen kierroksen 64 lyönnin tulos alkoi muotoutua jo heti kierroksen alussa, kun Castren teki neljälle ensimmäiselle reiälle birdiet.

”Oli huippustartti, kun löin kolmella ensimmäisellä reiällä lähestymiset alle metrin päähän reiästä”, Castren kertoi.

Meksikonlahden rannalla Floridassa pelatussa kilpailussa sääolot olivat haastavat jo ennen kilpailua, kun Nicole-hurrikaani pyyhkäisi alueen yli. Myös sunnuntaina pelaajat saivat olla tarkkana mailavalintojen kanssa.

”Tuuli nousi aika paljon kierroksen aikana. Tuli tehtyä monta hyvää paria siinä tuulessa”, kaikki kuusi birdieään kymmenen ensimmäisen reiän aikana tehnyt Castren sanoi.

”Viimeisellä väylällä oli kova vastatuuli. Siinä joutui lyömään hybridiä jatkolyöntiin. Se oli vaikea väylä, missä oli vettä koko ajan oikealla puolella väylää. Oli hieno fiilis tehdä siihen vielä par.”

Castrenin ansaitsi jaetusta kymmenennestä sijasta palkintorahaa reilut 38 000 dollaria.

Supersiistiä päästä ensi viikon kisaan!

Sanna Nuutisen Pelican Women’s Championship päättyi täysin päinvastaisissa tunnelmissa kuin Castrenilla. Nuutinen pelasi sunnuntaina viikon heikoimman kierroksensa, kun hän joutui tyytymään 76 lyönnin tulokseen. Etenkin kierroksen jälkipuolisko oli Nuutiselle vaikea, sillä hän teki takalenkillä kaksi tuplabogia, jotka veivät häneltä pienetkin menestysmahdollisuudet.

Nuutisen sijoitukseksi jäi lopulta 70:s sija tuloksella +5. Hänen LPGA Tour -kautensa päättyi tähän viikonloppuun. Nuutisen sijoitus LPGA Tourin kokonaisrankingissa on 129:s.

Tour Championship käynnistyy torstaina Tiburon Golf Clubilla Naplesissa, Floridassa. Kilpailun palkintopotti on LPGA Tour -kauden neljänneksi suurin, peräti seitsemän miljoonaa dollaria. Voittajalle on luvassa naisten kilpagolfin suurin shekki, kaksi miljoonaa dollaria.

Castrenin tunnelmat finaalipaikan ratkettua olivat huipussaan.

”Supersiistiä päästä ensi viikon kisaan!”

Juttua muokattu kello 00.25: Lisätty tieto kilpailun voittajasta ja päivitetty Castrenin sijoitus.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje