- Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[0][0]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Kilpagolf

Huippugolfin polttavimmat kysymykset koronavirusepidemian kynnyksellä

Jos Masters pelataan vasta syksyllä, värikäs kukkaloisto loistaa poissaolollaan. Kuva: Getty Images.

Kilpailuja on peruutettu ja siirretty, ja Yhdysvalloissa on julistettu kansallinen hätätila koronaviruksen takia. Se herättää monia kysymyksiä, joihin on saatu vasta vähän vastauksia.

Koronaviruksen halvaannuttaessa yhteiskuntien normaalin toiminnnan, myös huippugolf on kärsijän roolissa. Yksi kysymys nousee ylitse muiden, milloin voisi olla turvallista käynnistää kilpailut ja kiertueet uudelleen? Siihen meillä ei ole vastausta, eikä golf tietenkään ole tärkeyslistalla kovin korkealla, kun maailma yrittää pysäyttää koronaviruksen leviämisen. Muutama muukin pohtimisen arvoinen kysymys leijuu vielä ilmassa.

Milloin Masters pelataan?

Melankoliaa ja tyhjyyden tunnetta ei voi välttää, kun huhtikuun 9:s päivä koittaa, eivätkä Jack Nicklaus ja Gary Player käynnistäkään major-kautta seremoniallisilla draiveillaan. Tänä vuonna kisan piti kaiken lisäksi olla erityinen, pitihän Tiger Woodsin puolustaa voittoaan – sikäli kun hänen kehonsa soisi siihen mahdollisuuden.

Augusta National ilmoitti perjantaina virallisesti siirtävänsä Mastersin pelattavaksi myöhemmin tänä vuonna. Mikään toinen klubi tai organisaatio maailmassa tuskin pystyy reagoimaan tilanteeseen yhtä hyvin, sillä Augusta Nationalilla on varaa toimia vallitsevassa tilanteessa niin kuin se parhaaksi näkee. Usein tuntuu siltä, että se voi toimia juuri kuten haluaa (ovathan he hankkineet haltuunsa kokonaisia naapurikortteleita ja kaivaneet kaupungin katujen alle tunneleita).

Arvuuteltaessa kisan uutta ajankohtaa esille on noussut pari mahdollisuutta, sillä keskellä Georgian osavaltion polttavan kuumaa kesää kisaa ei voida järjestää. Ensimmäinen mahdollisuus on toukokuu. Kesäkuussa kenttä sulkeutuu helteiden ajaksi. Toukokuuhun mennessä pahin epidemia-aalto on ehkä jo hellittänyt ja Augustan kenttäkin näyttää melekinpä samalta kuin huhtikuun alussa. Jos kisa pelataan toukokuussa, se huomioidaan edelleen myös FedEx Cupissa, olympiarankingissa ja Ryder Cup -rankingeissa.

Ongelma on PGA Championship, joka on suunniteltu pelattavan TPC Harding Parkissa San Franciscossa 14.–17. toukokuuta. Toukokuuksi on suunniteltu myös paria muuta perinteistä PGA Tour -kisaa klassikkokentillä, Colonialilla ja Quail Hollowilla.

Toukokuu on myös iso riski, sillä ei ole mitään takuita sille, etteikö epidemia edelleen silloin jylläisi Yhdysvalloissa täydellä voimallaan.

Paljon todennäköisempää on, että Masters tullaan pelaamaan syys- tai lokakuussa. Fed Ex Cupin finaalikisat huipentuvat Tour Championshipin 30. elokuuta. Sen jälkeen on parin viikon tauko ennen kuin seuraavaa kautta pyöräytellään käyntiin. Takaraja on Ryder Cup, joka pelataan 25.–27. syyskuuta Whistling Straitsissa. Euroopan kiertueella pelataan syyskuussa pari isoa kisaa, kuten BMW PGA Championship Wentworthissa syyskuussa.

Lokakuussa Augusta yleensä avaa ovensa jäsenilleen. Silloin pelataan myös useita PGA Tourin kilpailuja, mutta tarvittaessa jonkun kanssa samanaikaisesti voidaan pelata Masters. Mediayhtiö CBS:llä voi myös olla sanansa sanottavana, sillä lokakuussa pelataan niin yliopistosarjojen kuin NFL:änkin finaaleja.

Millainen sitten olisi Masters lokakuussa ilman kukkaloistoa? Olisihan se outoa, mutta parempi tämäkin kuin se, että kisa pelattaisiin ilman katsojia tai ettei sitä pelattaisi ollenkaan.

Mikä käy muiden majoreiden?

Ennen viime viikolla ilmoitettuja siirtämisiä ja peruutuksia PGA of American kerrottiin etsivän vaihtoehtoisia kisakenttiä PGA Championshipille, jos se jouduttaisiin siirtämään pois San Franciscosta. Eniten ääniä tuntuu saavan TPC Sawgrass, koska siellä PGA pystyisi järjestämään majorinkin lyhyellä varoitusajalla.

Mutta hermostuneisuus tuntuu olevan ylimitoitettua, sillä PGA of America ilmoitti olevansa sitoutunut järjestämään kisan Harding Parkissa. Toisaalta, San Franciscon sivuuttamiselle ei oikeastaan ole mitään perusteita. Toki se on suuri kaupunki ja siten ihanteellista maaperää koronaviruksen leviämiselle, mutta yhtälailla kesäkuuhun aikataulutettu U.S. Open tullaan pelaamaan Winged Footissa New Yorkin metropolialueella, eikä sen siirtämisestä muualle oikeastaan ole vielä edes keskusteltu.

USGA on ilmoittanut, ettei se ole vielä tehnyt päätöksiä kisojen siirtämisestä. R&A:n tapaan, jonka major The Open, pelataan Royal St. Georgen kentällä Englannissa heinäkuun puolivälissä, sillä on varaa pitää hengähdystauko ja odotella. Ainoat The Openiin liittyvät kysymysmerkit liittyvät mahdollisiin lentokieltoihin ja siihen, ovatko pelaajat tarvittaessa halukkaita matkustamaan Englantiin meriteitse.

Seuraavaksi siis jännitetään PGA of American päätöstä siitä, siirtääkö se PGA Championshipin pelattavaksi myöhemmin tänä vuonna.

Mitä tapahtuu naisten ja miesten maailmanlistoille?

Ensi silmäyksellä voi vaikuttaa epäolennaiselta puhua tässä vaiheessa rankingsijoituksista, mutta niillä on pelaajien pelimahdollisuuksiin erittäin suuri vaikutus. Sen enempää naisten kuin miestenkään maailmanlistat eivät ole kommentoineet mitenkään sitä, miten ne aikovat reagoida tilanteeseen. Yksi vaihtoehto on jäädyttää maailmanlistat siihen saakka, että kisoja päästään jatkamaan.

Jos pelaajilla ei ole pelimahdollisuuksia, heidän tilanteensa rankingissa saattaa muuttua heille erittäin epäedulliseen suuntaan. Esimerkiksi Phil Mickelson on tällä hetkellä maailmanlistalla sijalla 63, eikä hän siten olisi pääsemässä mukaan U.S. Openiin, jonne selviytyvät mukaan maailmanlistan 60 parasta. Riippuen siitä, milloin kisakentille päästään palaamaan, Mickelsonilla voi olla vain muutama mahdollisuus parantaa sijoitustaan listalla. Tai sitten edessä ovat karsinnat, onhan Mickelson ilmoittanut, ettei hän osallistu kisaan erityiskutsulla, vaan ainoastaan siinä tapauksessa, että onnistuu pääsemään mukaan omilla ansioillaan.

Tiger Woods voi säästyä suurelta sukellukselta maailmanlistalla, jos rankingit jäädytetään. Hänen viimevuotisen Masters-voittonsa tuomat maailmanlistapisteet alkavat nimittäin vähentyä asteittain huhtikuun puolivälissä.

Voivatko pelaajat saada taloudellista tukea kiertueilta vallitsevassa tilanteessa?

Yksinkertainen vastaus: eivät voi.

Nykyään urheilussa jaetaan valtavia rahoja, mutta samalla saattaa unohtua se tosiasia, että pelaajat ovat itsenäisiä yrittäjiä. Pieni eliitti heistä ansaitsee enemmän hymyilemällä mainoskuvassa kuin pelaamalla, mutta valtaosa pelaajista ansaitsee elantonsa taistelemalla viikosta toiseen sijoituksista kilpailuissa.

Edes vallitsevassa tilanteessa ei ole mitään syytä muuttaa tätä ansaintamallia, kertoi PGA Tourin johtaja Jay Monahan viime perjantaina.

Monelle pelaajalle tilanne on taloudellisesti todella haastava. Otetaan esimerkiksi Martin Trainer. Hän on pelannut kuluvalla kaudella 14 kisaa. Se tarkoittaa 14 viikon matkoja, hotellilaskuja, ruokaa, caddien palkkioita ja maksuja ja paljon muuta. Hän on ansainnut palkintorahaa 89 482 dollaria. Se tarkoittaa 6391 dollaria viikossa, ennen kuluja ja veroja.

Haastajakiertueiden pelaajille tilanne on sitäkin julmempi. Korn Ferry Tourilla pelattiin edellisen kerran maaliskuun alussa. Kolme seuraavaa kisaa on jo peruttu. Mito Perreira johtaa rahalistaa 189 000 tienesteillään, mutta sijalla 50 oleva Greg Yates on ansainnut 23 166 dollaria kuudessa kisassaan. Todella moni on ansainnut alle 10 000 dollaria.

Kaikkein vaikein tilanne on LPGA Tourilla. Siellä ei ole pelattu helmikuun puolivälissä kisatun Australian Openin jälkeen. Kolme Yhdysvalloissa pelattavaa kisaa on siirretty, niiden joukossa myös ANA Inspiration, vuoden ensimmäinen major-kilpailu.

Toisaalta kisat on vain siirretty, ei ainakaan vielä peruutettu. Mutta logistisesti yhtälö on vaikea. Esimerkiksi Kia Classic piti pelata maaliskuun lopussa Carlsbadissa Kaliforniassa. Sen jälkeen kenttä on menossa remontin takia kiinni puoleksi vuodeksi.

Ehkä erikoisimmassa tilanteessa on Sungjae Im. Lahjakas, 21-vuotias eteläkorealainen voitti PGA Tourilla ensimmäisen kerran maaliskuun alussa. Im majoittuu vanhempineen hotelleissa ja vaihtaa kaupunkia viikosta toiseen. Hän kisaa lähes joka viikko. Nyt hän joutuu etsimään vakituisemman majapaikan, jossa asua, harjoitella ja pelata ennalta määrittelemättömän ajan.

Lähde: Golf Digest

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

  • Bunkkeripete says:

    ”Hänen (Tiger Woodsin) viimevuotisen Masters-voiton tuomat maailmanlistapisteet alkavat vähentyä asteittain huhtikuun puolivälissä”
    Kyllä ne ovat alkaneet vähentyä jo aikoja sitten. Woods sai voitostaan 100 pistettä, josta tällä hetkellä on jäljellä karvan verran alle 62 pistettä. Tuo pistesaalis on supistunut ja supistuu viikoittain niin, että huhtikuun puolivälissä 2021 siitä ei ole enää mitään jäljellä. Eli maailmanlistalla ei tule mitään äkkisukelluksia yksittäisen kisan takia, vaan jokaisen kisan pistesaalis vähenee viikoittain lukuun ottamatta ihan ensimmäisiä viikkoja kisan jälkeen.

  • sixties says:

    Pelkään kyllä pahasti että USA:ssa ei pelata yhtään ammattilaisturnausta moneen kuukauteen, ehkä ei tänä vuonna ollenkaan. Sen verran huonosti maa on varautunut virukseen, ja koko homma räjähtää ihan just nyt käsiin.