26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Patrick Roosilla vahva avaus Lutonin CT-turnauksessa

Roos ja Tapio Pulkkanen pelasivat ensimmäisellä kierroksella saman lyöntipelituloksen. Ensin mainittu oli kuitenkin erilaisen pelimuodon vuoksi torstain paras suomalainen.

Challenge Tourin kilpailuohjelmaan on tuotu tänä vuonna ilahduttavasti uudenlaisia pelimuotoja. Kahden reikäpeliturnauksen lisäksi kalenteriin on mahdutettu PGA Tourilta tuttu Modified Stableford, joka on eräänlainen muunnos pistebogista.

Suomalaisista eniten pisteitä Bridgestone Invitationalin avauspäivänä keräsi Patrick Roos (+8). Villillä kortilla Lutonissa pelaava helsinkiläinen kokosi torstaina 68 lyönnin kierroksellaan kahdeksan pistettä. Se oikeuttaa 18 reiän jälkeen jaettuun 28. sijaan.

Roosin pluspisteet koostuivat kuudesta birdiestä, miinuksia toivat yksi bogi ja yksi tuplabogi. Birdie tuottaa kilpailussa kaksi pistettä ja eagle viisi, bogista tulee yksi miinuspiste ja sitä huonommista reikätuloksista kolme miinuspistettä.

Saman lyöntipelituloksen Roosin kanssa pelannut Tapio Pulkkanen (36:s) kuittasi seitsemän pistettä. 10. reiältä aloittanut ”Hattu-Tapio” oli kierroksen puolivälissä pistetilanteessa +6, mutta toisen kenttäpuoliskon saalis (+1) jäi yhden birdien ja bogin muokkaamana ohueksi.

”Ihan ok päivä. Tiiltä en ollut oikein hyvissä asemissa tänään, ja en saanut raffista lähestymisiä lähelle”, Pulkkanen sanoi.

”Huomenna haetaan avauksiin tarkkuutta ja sitä kautta birdiejahtiin.”

Jaakko Mäkitalo (+5) on 60:ntena ja Kristian Kulokorpi (+2) löytyy sijalta 97.

Bridgestone Invitationalin ensimmäisen paalupaikan valloitti Joel Girrbach (+16), joka teki kahdeksan ensimmäisen reiän jaksossa peräti seitsemän birdieä. Isäntämaan James Maw kärkkyy sveitsiläistä pisteen päässä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje