Kaksi kolmasosaa huipputurnauksen pelaajista ylitti parin ensimmäisellä kierroksella.
Arnold Palmer Invitationalin tähtipelaajat olivat helisemässä kuuluisan kentän kanssa avauspäivänä. Signature-kilpailun 72 pelaajasta vain 14 alitti torstaina parin, ja kaikki vähintään parissa pelanneet mahtuvat 20 parhaan joukkoon.
Turnauksen kärjessä on Wyndham Clark, jonka 67 lyönnin tulos oli vallitsevissa olosuhteissa mestarillinen suoritus. Hänellä on kahden lyönnin johto toista sijaa jakaviin Keegan Bradleyhyn, Corey Connersiin, Christiaan Bezuidenhoutiin sekä Shane Lowryyn. He olivat myös päivän ainoat par 72 -kentällä kuutosella alkavan tuloksen pelanneet kilpailijat.
Jo kierroksen alla oli selvää mitä tuleman pitää. Kovat viheriöt ja paksu karheikko yhdistettynä navakkaan tuuleen ja viileään ilmaan olivat myrkyllinen yhdistelmä. Niistä muodostui keitto, jota edesmennyt Arnold Palmer oli halunnut useimminkin tarjoilla pelaajille perustettuaan Bay Hill Club and Lodge -kentän 1960-luvulla.
Wyndham Clark hyötyi hieman myöhäisemmästä lähtöajastaan. Hän repi eroa muihin kahdella lopussa tulleella birdiellä, joiden syntymiseen myötävaikutti iltapäivällä helpottanut tuuli.
”Yritin olla stressaantumatta mistään. Se tekee pelaamisesta helpompaa, kun on vaativat olosuhteet”, Clark sanoi.
Palmerin kisassa ei ole nähty yhdellä kierroksella yhtä vähän parin alittajia 36 vuoteen.
Jos Clarkia joku stressaa, niin tämän olettaisi liittyvän hänen kuluvan kauden esityksiinsä. Maailmanlistan seiska ei ole yltänyt kuin kerran 15 parhaan joukkoon, ja edellisestä voitostakin on toista vuotta. Hän on tosin näyttänyt ennenkin viihtyvän vaikeissa olosuhteissa, joista osoituksensa ovat muun muassa U.S. Openin (2023) ja Pebble Beachin (2024) turnausten voitot.
Palmerin kisassa ei ole nähty yhdellä kierroksella yhtä vähän parin alittajia 36 vuoteen. Päivän tuloskeskiarvo oli 74,6, ja jokaisen reiän keskiarvo ylitti par-viitosia lukuun ottamatta parin.
Toista sijaa jakava USA:n Ryder Cup -joukkueen kapteeni Keegan Bradley oli sitä mieltä, että nyt ollaan vuoden vaativimmilla alustoilla.
”Luulen, että tämä on vaikein kenttä, jolla pelaamme tänä vuonna. Se on tähän asti ollut Torrey Pines. On pelattava todella hyvin alittaakseen parin”, hän kertoi.
Todellisen shokkiherätyksen sai Xander Schauffele, joka palasi tällä viikolla kisojen pariin oltuaan loukkaantumisten vuoksi sivussa kaksi kuukautta. Kolmanneksi rankatun pelaajan tulos torstaina oli 77, jolla hän jakaa 52. sijaa.
”Sain kunnon potkun takapuoleeni. Olisi ehkä ollut suotavampaa palata kentille Palm Springissä tai jollain sen tapaisella kentällä. Tiesin tulevani lyhyellä varoitusajalla major-kilpailun kaltaiselle viritykselle.”
Schauffele on selvittänyt cutin 57 peräkkäisessä kilpailussa, mikä on pisin katkeamaton putki PGA Tourin aktiivisilla pelaajilla. Se on vaarassa katketa, sillä 50 parasta ja samaan tulokseen päätyneet etenevät kahdelle viimeiselle kierrokselle.
PGA Tourin suomalaispelaaja Sami Välimäen pisteet eivät riittäneet paikkaan Arnold Palmer Invitationalissa, jossa on jaossa 20 miljoonan dollarin kokonaispotti.
Lue seuraavaksi: Ryhdistäytynyt Sami Välimäki päätti kisan PGA Nationalilla toiseen bogittomaan kierrokseen