26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - SM-kilpailut

Ari Vauhkonen ja Minna Kaarnalahti ylivoimaisia seniorien SM-kisoissa

Minna Kaarnalahdelle 50-vuotiaiden sarjassa saavutettu mestaruus oli uran 33. Sarfvik Golf Club rohmusi naisten neljästä mestaruudesta kolme. Ari Vauhkonen (64-v) näytti nuoremmilleen mallia saavuttaen jo viidennen ykköstilan 55-vuotiaiden mestaruuskisoissa. Midien reikäpelimestarit ovat Tommy Gulin sekä Kaisa Korhonen.

Koski-Golf isännöi viikonloppuna M55-sarjan SM-kisoja. Osallistujia oli täysi tuvallinen, 156 pelaajaa. Kenttä oli lähes virheettömässä kunnossa ja kärkipään miehittivät jo alkuvaiheissa ennakkosuosikit.

Edellisvuoden mestari Peter Kaske johti ennen päätöspäivää ja sai pelikavereikseen Ari Vauhkosen sekä Veijo Suomelan. Midien kiertueella ja 55-vuotiaissa yli 30 SM-mitalia saavuttanut Vauhkonen oli ratkaisuhetkillä rautaa. 37-vuotiaana golfin aloittanut SHG:n edustaja hivuttautui Kasken ohi jo kierroksen puolivälin vaiheilla ja lopetti kierroksensa kolmeen birdieen. Kentän helpoimpiin väyliin lukeutuneella 15:lla hän lipsautti korttiin tuplan, mutta pelasi tästä huolimatta hurjan  tuloksen 70,-3.

Kullo Golfia edustava Kaske jäi lopulta seitsemän lyönnin päähän, pronssille nousseeseen Lakeside Goflin Pekka Lindemaniin eroa kertyi 12 lyöntiä. Vauhkonen voitti myös pari viikkoa aiemmin pelatun Pickalan osakilpailun (72-68), tuolloin eroa seuraavaan oli kuusi lyöntiä.

”Pelaan oikeastaan aika vähän ja harjoittelen paljon. Senioreiden kisat ovat hienoja, kun tapaa vanhoja pelikavereita. Olen kiertänyt kisoja vuodesta -93 lähtien ja mukana on monia samoissa kisoissa olleita kavereita. Kyllä me tosissaan pelataan, mutta ei hampaat irvessä. Kisassa on tärkeää pystyä nollaamaan epäonnistumiset nopeasti ja lähtemään luottavaisena uuteen suoritukseen. Turha tänne on murjottamaan tulla”, Vauhkonen kiteytti filosofiansa.

Kultamitaleja SM-kisoista Vauhkosella on yhteensä 11. 55-vuotiaissa hänellä oli neljän voiton putki 2011-2014,  jonka Kaske katkaisi jättäen Vauhkosen hopealle.

Kansainvälisesti kovin saavutus on Midien EM-kisojen neljäs tila kaudella 2008. Vauhkosen saavutuksen arvoa lisää se, että hän oli 35-vuotiaiden sarjassa tuolloin 56-vuotias.

Midien reikäpelimestaruuksista pelattiin Sea Golf Rönnäsissa. Miesten mestariksi urakoi Ringside Golfin Tommy Gulin, joka kukisti kuusi vastustajaa. Ensimmäisen pelinsä hän voitti 7/5. Seuraavista viidestä kaksi päättyi viimeisellä luvuin 1/0, kolme muuta uusinnassa reiíllä 20.,21. ja 23. Yhtä tiukkaa vääntöä mestaruuden eteen on kotimaisissa kisoissa tuskin koskaan nähty. Tuomo Paavola Kymen Golfista oli pitkän finaalin hävinnyt osapuoli.

Naisten mestari Kaisa Korhoselle (EGS) mestaruuden saavuttamiseen riitti kolme ottelua. Finaalissa kukistui Milla Hallanoro, pronssia nappasi Nina Katajainen. Korhonen on voittanut myös naisten lyöntipelin mestaruuden. Hallanoro oli kesällä 2000 saavuttamassa  18-vuotiaiden tyttöjen EM-pronssia, Katajaisella (ex-Isaksson) on myös pitkä maajoukkueura takanaan.

Naisseniorit kisasivat Hill Side Golfissa

Naisten seniorimestaruuksista käytiin tiukkaa taistelua neljässä eri ikäluokassa. Osallistujia oli yhteensä 93.

Haasteita aiheuttivat erityisesti ensimmäisenä päivänä Valley Coursen nopeat viheriöt.

N50 sarjassa ennakkosuosikki Minna Kaarnalahti tosin näytti jo ensimmäisenä päivänä mestarin otteita ottamalla viiden lyönnin etumatkan.

N70 sarjassa toiseen päivään lähdettiin jännittävistä asetelmista, kärkipari oli tasatuloksessa ja kolmas pelaajatar oli vain lyönnin jääneenä. Jännittävän viimeisen reiän viheriötyöskentelyn jälkeen Suomen mestariksi kruunattiin Sarfvik Golfklubin Teija Laitto tuloksella 175, toiseksi sijoittui yhden lyönnin jääneenä Master Golf Clubin Ulla Patrikka-Jokinen. Pronssin vei Golf Pirkkalan Tuula Kemppi tuloksella 179.

Neljän sarjan mitalistit ryhmäkuvassa. Keskellä edessä 65-vuotiaiden mestari Erja Saraste.

Neljän sarjan mitalistit ryhmäkuvassa. Keskellä edessä 65-vuotiaiden mestari Erja Saraste.

N65 sarjan Suomen mestaruuden vei Helsingin Golfklubin Erja Saraste tuloksella (163) . Neljä lyöntiä voittajasta jääneenä hopeaa saavutti Kurk Golfin Vuokko Karjalainen. Pronssista käytiin tiukka kisa ja mitalin vei yhden lyönnin erolla St- Laurence Golfin Kyllikki Puuppo tuloksella 170.

N60 sarja täydensi Sarfvik Golfklubin kultamitalikaappia Pirkko Havukaisen ottaessa Suomen mestaruuden tuloksella 171. Messilä Golfin Eija Kettunen sijoittui hopealle ja saman seuran Ulla Pirhonen pronssille.

Anna-Mari Lehtonen, Minna Kaarnlahti ja Virpi Haataja muodostivat 50-vuotiaiden mitalikolmikon.

Anna-Mari Lehtonen, Minna Kaarnlahti ja Virpi Haataja muodostivat 50-vuotiaiden mitalikolmikon.

Sarfvik Golfklubin  hattutempun naisten kisoissa täydensi  Minna Kaarnalahti (155) ylivoimaisella Suomen mestaruudella N50 sarjassa. Minna otti uransa 33. Suomen mestaruuden kymmenen lyönnin erolla ennen Pickala Golfin Anna-Maria Lehtosta. Virpi Haataja toi tiukan pronssikamppailun jälkeen St. Laurence Golfille päivän toisen mitalin tuloksella 168.

Naisten kisojen tulokset löydät täältä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje