26.10.–2.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][4]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Ammattilaiset takaa-ajajina Eezy Openin päätöspäivään

Sakke Siltala pääsee pieneltä etumatkalta lauantain kierrokselle

Amatööri Sakke Siltala jatkaa yleisen sarjan kärjessä. NHL-miehillä oli tahmeaa perjantainakin.

Golf Pirkkalassa pelattavassa Eezy Openissa lauantain päätöspäivään lähdetään mielenkiintoisista asetelmista. Yleisessä sarjassa kärkipaikkaa pitää amatööri Sakke Siltala (-7), jonka kannoilla on kokeneiden ammattilaisten joukko. Naisissa Matilda Svahnilla (par) on reilu johto ennen finaalikierrosta.

Tuloskortin perusteella Siltala pelasi perjantaina leppoisan 69 lyönnin kierroksen, mutta totuus oli toinen.

”Tänään oltiin vähän kaikkialla. Oli sellainen työmiehen päivä, että piti oikein tehdä se tulos. Eilen tulos tuli aika helposti, mutta ei tänään”, Siltala kertoi neljän birdien ja yhden bogeyn sisältämästä päivästään.

”En oikein päässyt greeneille, olin aika usein forella. Ei siellä nyt mitään tosi huonoja paikkoja ollut, mutta en vain päässyt birdiepaikoille. Mutta silloin, kun osuin greeneihin, niin kyllä minä ne paikat käytin aika hyvin hyödykseni.”

Siltala starttaa kahden lyönnin etumatkan turvin lauantain kierrokselle. Kärkipaikalta ratkaisevaan päivään lähteminen on tällä tasolla uusi kokemus Kankaisten Golfia edustavalle nuorukaiselle.

”On hiton hyvä lähteä kärjestä, ettei tarvitse vetää mitään himorundia yltääkseen kärkeen. Toki se on minulle uusi tilanne Finnish Tourilla, mutta junnukisoissa siitä on kokemusta”, Siltala painotti.

Siltalan lähimmät haastajat ovat amatööri Martin Plukka ja parhaana ammattilaisena päätöspäivään lähtevä Lassi Burman. He ovat viisi alle parin. Jaetulta neljänneltä sijalta löytyvät Ilari Saulo ja Casper Simberg (-4).

Ammattilaisilla on isot panokset lauantaille, sillä kilpailun parhaalle ammattilaiselle ojennetaan 10 600 euron shekki.

Yleisen sarjan cut-raja oli +3.

Naisten sarjassa Virvik Golfin Matilda Svahn laittoi ison vaihteen silmään toisen kierroksen jälkimmäisellä yhdeksiköllä, jossa hän teki peräti viisi birdieä seitsemän reiän jaksossa. Niiden turvin hän otti tukevan johtopaikan, sillä eroa toisena olevaan Katri Bakkeriin (+5) on viisi lyöntiä. Kolmannelta tilalta lauantaihin starttaa Ronja Taipale (+10).

Kymppireiältä kierroksensa aloittanut Svahn pelasi etuysinsä kaksi yli parin, ja takaysikin alkoi tuplabogeylla. Mutta sitten alkoi tapahtua.

”Löytyi sopiva rentous, ja kun ei liikaa yrittänyt, niin ne birdiet tulivat. Tein eilenkin kierroksen puolivälissä ryhtiliikkeen, niin tiesin, että se on tänäänkin mahdollista”, Svahn kertoi.

Naiset pelasivat jo perjantaina käännetyssä paremmuusjärjestyksessä, joka sopi Svahnille hyvin.

”Alussa oli vähän erilainen jännitys, ja oli kiva pelata tällaisessa käännetyssä järjestyksessä heti toisella kierroksella”, Bakkerin ja Jasmiina Kivinin (+13) kanssa pelannut Svahn sanoi.

Patrik Laineen peli ei ottanut kulkeakseen Eezy Openissa.

Kilpailussa olleet NHL-miehet Sami Vatanen (+22) ja Patrik Laine eivät tuloslistalla juhlineet kummallakaan kierroksella. Vatanen pelasi kierrostulokset 86–80 ja Laine 92–91 (+39). Kehnosti sujuneesta kilpailusta huolimatta molemmat olivat hyvillä mielin kilpailun päätyttyä.

”Kaikin puolin mahtava kokemus. Olemme saaneet todella paljon kiitosta kilpailun järjestelyistä, ja varsinkin huutokaupasta saatu 78 200 euron potti ylitti odotukset täysin. Oma pelaaminen oli hakusessa, mutta tapahtuma oli kokonaisuudessaan todella hieno. Tulemme varmasti järjestämään tämän uudestaankin”, kilpailun taustalla vahvasti vaikuttanut Vatanen kommentoi.

”Hienosti järjestetty tapahtuma. Hauskaa oli, ja tämä on meillä onneksi vain harrastus. Oli hienoa seurata vierestä, miten ne oikeat pelimiehet pelaavat”, Laine komppasi.

Lauantain kierrokselle lähdetään kello 7.30 alkaen. Kärkiryhmät starttaavat matkaan yhdeksän aikoihin. Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan Audi Finnish PGA Golf Tourin tämän kauden rahakkaimman kilpailun ratkaisuhetkiä.

Lähde: Tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje