26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Aamuvirkkuna kentällä ollut Matilda Castren säilytti asemansa kolmannella kierroksella

Matilda Castren käytti putteriaan 31 kertaa lauantain kierroksella. Kuva: Getty Images

Kilpailun kärkipäässä on tiukkaa, ja sunnuntain voittokamppailussa on useampi pelaaja mukana.

LPGA Tourin Volunteers of America -kilpailu on ollut Matilda Castrenin osalta tasaista peliä kolmen kierroksen ajan. Lauantaina hän pelasi viikon tähän mennessä parhaan tuloksensa, kun hän sai painettua päivän urakan yhden lyönnin alle parin (70). Kokonaistilanteessa hän on sijalla 34 (-1).

Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Castrenin ero kärkeen on 10 lyöntiä. Johtopaikkaa jakavat Kiinan Xiyu Lin ja Englannin Charley Hull.

Castrenin lauantai alkoi todella aikaisin, sillä hän oli päivän kolmannessa ryhmässä. Aikainen aamu toi omat haasteensa kierrokselle valmistautumiseen.

”Herätys oli tosi aikaisin. Piti lämmitellä ihan pilkkopimeässä, vaikka jotain valoja sinne oli tuotu. Ei nähnyt oikein lyöntejä eikä putteja”, Castren päivitteli kierroksensa jälkeen.

Joka kierroksella birdiensä lukumäärää kohottanut Castren teki kolmannella kierroksella jo viisi birdieä, mutta tiukka kenttä vaati veronsa neljän bogin muodossa.

”Muutamat avaukset olivat vähän vinossa. Aika helposti täällä tulee bogeja, kun nuo griinit ovat niin kovat ja lipunpaikat ovat haastavia. Mutta päivä päivältä vähän parempaa peliä.”

Suomalaispelaajan sijoitus nousi päivän aikana yhdellä pykälällä, mutta hän oli silti melko varma, että sunnuntaina on jälleen tiedossa aamuvuoro.

”Nämä meidän tv-lähetykset ovat niin aikaisin, sen takia lähdemme aamulla pelaamaan. Täytyy mennä ajoissa nukkumaan ja levätä tarpeeksi”, Castren suunnitteli.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje