16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Uutta vauhtia uralle Saksasta

Janne Kasken kauden ensimmäiset kisat pelataan Turkin Belekissä.

Janne

Janne Kaske siirtyi ammattilaiseksi opiskelujen päätyttyä USA:ssa kauden 2009 jälkeen. Näytöt amatööripeleistä olivat valtameren molemmin puolin erittäin lupaavat. Ensimmäinen kausi ammattilaisena ei kuitenkaan tuonut kaivattua läpimurtoa isommille Toureille. Kaske kiersi enimmäkseen Nordic Leaguen kisoja. Vuonna 2011 hänen päätyömaansa on Saksan EPD kiertue. Samaiseltä kiertueelta ponkaisi nopeasti maailmanmaineeseen Martin Kaymer. Epäonnistuttuaan ET:n karsinnoissa 2005 Kaymer pelasi loistavasti Saksan kiertueella alkuvuodesta 2006 ja pääsi kesken kauden CT:lle jossa sama tahti jatkui hänen rikottuaan lähes kaikki tulokkaiden ennätykset loppukauden peleissään.

Mutta miksi Janne Kaske päätyi maisemanvaihtooni? ”Tarkoituksena on tosiaan pelata täysi kausi EPD Tourilla. Vuoteni Nordic Liigassa ei sujunut omien odotusten mukaan.Rankingin oli 30:s, ja loppukaudesta jatkuva kova tuuli Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa alkoi rassaamaan peli-iloa. Kauden jälkeen mietin että saahan sitä ”työpaikkaakin” vaihtaa muualle jos ei tunnu hyvältä. Päädyin vaihtoehdoista Saksan EPD kiertueeseen joka kuuluu Nordic Liigan tapaan Challenge Tourin alaisiin satelliittikiertueisiin.Kauden ainut tavoitteeni on saada kortti isommille kiertueille ensi vuodeksi ja päästä pois ”mini-toureilta”. Top 5 ranking EPD Tourilla takaisi CT-kategorian, joten se on luonnollisesti tavoitteeni”, Kaske perustelee maiseman vaihtoa Saksan kiertue ei sido Kaskea välttämättä koko kaudeksi.

”Pelit Saksassa ovat etusijalla mutta aikataulujen/mahdollisuuksien mukaan ainakin Golfmasuunin järjestämä Nordic Liigan osakilpailu Paltamossa kiinnostaisi. Loppukaudesta sitten ET karsintaa ja mahdollisesti myös karsintoja muille pääkiertueille Aasian, Sunshine Tourille Etelä-Afrikkaan. Kyllä näitä steppejä ylöspäin voi ja pitää hakea avoimin mielin”, hän piirtelee jatkosuunnitelmia.

Chippi-kammo vaivasi kaudella 2010

Vaikka kausi 2010 ei täyttänytkään kaikkia odotuksia, ei Kaske näe yhtä ratkaisevaa syytä menestyksen esteenä tulevaisuudessakaan vaikka yllättävä chippi-kammo vaanikin takaraivossa…

Immu

”Olisi julmaa sanoa että pelit viime vuonna olisivat olleet pelkkää epäonnistumista. Missasin Nordic Liigassa kaksi cuttia koko kauden aikana ja olin 19 kisassa kuusi kertaa top 15 sijoilla. Ongelma oli lähinnä siinä että viidettä sijaa parempia sijoituksia ei tullut. Voitto tai muutama sijoitus aivan terävimpään kärkeen olisivat nostaneet sijoitusta loppu rankingeissä merkittävästi; peli oli liian tasaisen keskinkertaista” Koko viime vuosi kului lähinnä chippi-kammon kanssa taistelemiseen ja tämä käytännössä tuhosi mahdollisuudet oman potentiaalin mukaiseen pelaamiseen. Off-seasonilla tehty lähipeliharjoittelu on nostanut itseluottamusta uudelle tasolle ja enää ei pelota olla wedge kädessä greenin kantissa”.

Kausi 2011 on hänen osaltaan jo käynnistynyt kahdella Turkin Belekissä pelatulla EPD Winter Tourin kisalla

”Ensimmäinen kisa meni aivan penkin alle, 78-73 ja MC. Kolmen putin greenejä määrä jota en viitsi edes kertoa, niin hurja se on. Arvaa kuinka monta voi kahteen kierrokseen ottaa ja kerro se kahdella niin aletaan olemaan siellä päin… Toinen kilpailu sujui enemmän omien odotusten mukaan: 67-71-69= (E) sijoitus jaettu 7. Greenityöskentely oli jo enemmän ammattimaista, tosin keskipitkiä ei oikein putoillut ja birkut jäivät melko vähiin. Hyvä mieli jäi kisasta kaikenkaikkiaan, peruspeli riitti melko korkealle hankalissa olosuhteissa. Vähän onnistumisia lisää niin pelataan voitosta!

Tourin kolmas kisa on meneillään Suenon kentällä. Kiertue jatkuu helmikuun puolivälin jälkeen Marokossa.

EPD Tourilla Kaske toivoo viihtyvänsä vain yhden kauden.

”Luonnollisesti päätavoitteet ovat akselilla European Tour / US PGA Tour. Ensi vuonna toivottavasti pelataan jossain päin maailmaa kiertueella joka on lähempänä noita päätavotteita. Vaikka hinku ylöspäin on kova, pitäisi muistaa olla kärsivällinen. Ensimmäinen kausi ammattilaisena on nyt takana ja monta vuotta vielä edessä”.

Tapio

Välivaihetta hän viettää elämässään muutenkin. Varusmiespalvelus Lahden Urheilukoulussa päättyy huhtikuun ensimmäinen päivä. ”Yhteistyö ja harjoittelun mahdollistaminen heidän osaltaan on ollut erinomaista. Kotiutumisen jälkeen suuntaan Lontooseen tyttöystävän luokse asumaan. Lontoo toimii kotina ja harjoittelutukikohtana suurimman osan loppuvuodesta,” Kaske kertoo lopuksi.

Valmennuksesta vastaa edelleen Tapio Santala, Kaske on myös Golfmasuunin tallipelaaja.

Teemu Tyry

Golfmasuuni

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje