Joskus golf voi käydä hermoille. Mailatkin lentävät, kun pinna palaa.
Malttinsa menettäminen golfissa on typerää, muistuttaa kotiklubinsa tapahtumia syrjästä seuraava Vanhin Jäsen P. G. Wodehousen mainioissa golftarinoissa.
”Itse en pelatessani menettänyt koskaan malttiani. Joskus, se on kyllä totta, saatoin epäonnistuneen lyönnin jälkeen katkaista mailan polveani vasten, mutta minä tein sen aina vakain tuumin ja harkiten, sillä maila oli mitä ilmeisimmin viallinen ja minun olisi joka tapauksessa ollut hankittava uusi.”
Monilta muilta pinna on palanut, ja yhä palaa. Paine nousee aikansa, ja lopulta korkki ponnahtaa ulos päästäen ilmat pihalle. Mailat lentelevät, pallo saa kyytiä, joskus bägikin.
Olen täysin vakuuttunut siitä, että täydellinen kiroilusta pidättäytyminen on melkein kuin antaisi vastustajalle kolme tasoituslyöntiä.
– P.G. Wodehouse
Voi se olla terveellistäkin, hyvän maun rajoissa. Kuka tietää, vaikka tunteiden tukahduttaminen pitemmän päälle johtaisi johonkin vielä pahempaan. Vaikka harrastuksen lopettamiseen.
Wodehouse kosketteli tätäkin sielunhoidollista puolta golfnovelleissaan. Pitäisikö kirkonmiehille antaa avokätisemmin tasoitusta kuin heitä vastaan pelaaville maallikoille, Vanhin Jäsen pohdiskelee.
”Olen täysin vakuuttunut siitä, että täydellinen kiroilusta pidättäytyminen on melkein kuin antaisi vastustajalle kolme tasoituslyöntiä. On tiettyjä tilanteita, joissa manailuun tuntuu olevan niin pakottava tarve, ettei voimasanan sisällä pitämiseeen tarvittava ponnistus voi olla vaikuttamatta hermokeskusten solmukkeisiin sillä tavoin, että svingin tukevuus kärsii.”
Tommy Bolt oli kentällä herkkäkätinen taituri, joka yleensä sai pallon tottelemaan itseään hämmästyttävillä tavoilla. PGA Tourilla voittoja tuli yhteensä 15, joukossa vuoden 1958 U.S. Open.
Jälkipolvi muistaa Boltin kuitenkin ennen kaikkea golfkenttien kuumakallena, joka teki mailan heittämisestä suorastaan taidetta. Kirosanojakin lenteli.
”Olen urallani heittänyt tai rikkonut melkoisen määrän mailoja”, Bolt itse kertoi. ”Luulenpa, että yhteen aikaan minulla oli hallussani pituusennätys bägin kaikilla mailoilla.”
Golfkirjoittaja Peter Dobereiner tapasi sanoa, että Bolt oli saanut syntymälahjakseen taiteilijan sielun. Se tiesi Dobereinerin mukaan myös taiteilijan temperamenttia. Kentän ulkopuolella Bolt saattoi olla kuin enkeli, turhautuneena kesken kilpailukierroksen lyhytpinnainen ja kuuma kuin purkautuva tulivuori.
Lempinimeksi tuli nopeasti Thunderbolt, salamanisku.
Tavaramerkkikin siitä tuli, oman brändin rakennusaine. Myöhemmin Bolt sanoikin mailojen rikkoutuneen ja lentäneen myös showmielessä, jotta yleisön odotukset olisivat täyttyneet.
Jos haastat mailan matsiin, saat turpiisi.
– Patty Hayes
Malliesimerkki huonosta show’sta saatiin, kun Sergio Garcia, toinen kuumakalle, tuittuili muutaman viikon takaisessa Saudi-Arabian osakilpailussa. Kyse ei ollut enää hetkellisestä pimahtamisesta, vaan pitkittyneestä lapsenomaisesta käytöksestä, jossa bunkkerihiekan lisäksi väkivallan kohteeksi joutuivat viheriöiden pinnat. Epäasiallinen, epäurheilijamainen ja golfetiketin vastainen toiminta johti poikkeuksellisesti mutta johdonmukaisesti kilpailusta sulkemiseen.
Garcia on mailojen lisäksi heittänyt kierroksella myös kenkiään ja ollut vähällä osua yhteen tuomareista. Tuollaista käytöstä ei soisi osuvan omalle kohdalle edes harjoituskierroksella. Golfetiketin ja muiden pelaajien kunnioittamisen tulisi aina olla kirkkaana kaikkien pelaajien mielessä.
Joskus pinnan palaminen voi osua omaan nilkkaan, kirjaimellisesti. Niin kävi LPGA Tourilla kerran voittaneelle Patty Hayesille kaudella 1984.
Kun lähestymislyönti jäi lyhyeksi, Hayes heitti suutuksissaan mailan korkealle ilmaan ja yritti vielä potkaista sitä mailan ollessa laskeutumassa alas. Nilkka osui varren sijasta rautamailan lapaan. Pelit jäivät siihen, ja apuun oli haettava jääpussi.
”Oli tyhmä ja sain opetuksen”, Hayes tunnusti. ”Jos haastat mailan matsiin, saat turpiisi.”
Jos aihe kiinnostaa, lisälukemista löytyy täältä.
Pelasin kerran scramblessä ryhmässä, jossa kakkosen tasoituksella pelaava kaveri sadatteli jokaisen lyönnin jälkeen äänekkäästi käyttäen v-alkuisia plus muita kirosanoja. Parin reiän jälkeen peli-ilo oli meiltä mennyt, pinnisteltiin loppuun asti, kierros tuntui loputtoman pitkältä eikä pelikään enää sujunut.
Ironista tietysti on, että kiroilija pelikaverinsa – josta ei ole pahaa sanaa sanottavana, päinvastoin – kanssa voitti odotetusti koko kisan.