16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät - Kenttäranking 2021

Oppaana Kenttäranking: Lounais-Suomessa odotettu kärkikaksikko, mutta kolmoseksi nousi yllättäjä

ÅGK:n Slottsbanan nousi uudelle tasolle peruskunnostuksen jälkeen.

Useat alueen eturivin kentistä menettivät Kenttärankingissa asemiaan.

Lounais-Suomen alueeseen kuuluu 18 golfseuraa Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Ahvenanmalla. Kahta alueen kentistä Kenttärankingista ei kuitenkaan löydy: Eckerö Golf/Kyrkoby Golfklubbin kohdalla vastausmäärä jäi niin pieneksi, ettei sitä huomioitu rankingissa. Kemiönsaaressa sijaitseva Bjärkas Golf taas ei ollut vielä arviointia tehtäessä Golfliiton virallinen jäsenseura, eikä siten arvioinnin piirissä. Bjärkas hyväksyttiin Golfliiton viralliseksi jäsenseuraksi maaliskuussa 2022, ja seuraavassa, vuoden 2023 Kenttärankingissa Bjärkas on ensimmäistä kertaa mukana.

Keskimäärin Lounais-Suomen kentät saivat 76,9 pistettä. Keskiarvosijoitus oli 74,7. Vaikka pudotusta tulee hieman edelliseen Kenttärankingiin verrattuna, on sijoitus edelleen tuntuvasti parempi kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudun kentillä. Himoittuun 50 parhaan joukkoon yltää kuusi ja sadan heikommalle puolelle jää niin ikään kuusi kenttää, aivan kuten kaksi vuotta sitten.

Lounais-Suomen alueen ylivoimainen ykkönen vuonna 2017 oli Ålands Golfklubbin Slottsbanan. Kenttä oli edellisen, vuoden 2019 rankingin tekohetkellä remontissa, eikä siten ollut mukana tuolloin. Vuonna 2021 se palasi tyylillä alueen parhaaksi ennen Lounais-Suomen kahden vuoden takaista ykköstä, sisarkenttä Kungsbanania. Kokonaiskilvassa ÅGK:n Slottsbanan ylsi kolmannelle sijalle ja Kungsbanan oli 14:s.

Sekä Slotts- että Kungsbanan menestyvät mainiosti kaikilla arvioinnin osa-alueilla. Ensin mainittu saa kovimmat pisteet esteettisyydestään, jossa se on koko valtakunnan kakkonen. Kentälle tehtiin 2,5 miljoonan euron remontti, mutta lopputuloksen tietäen hinta vaikuttaa jopa edulliselta. Uudet griinialueet ovat maailmanluokkaa. Slottsbanan nousee tuoreimmassa Kenttärankingissa Suomen parhaiten suunnitelluksi golfkentäksi.

Osansa Ålands Golfklubbin kasvaneesta suosiosta on saanut myös Kungsbanan, jonka kokonaispisteet ovat parantuneet yli 1,5 pistettä, ja se näkyy vahvana nousuna valtakunnan top 15:een. Parhaat pisteet kenttä saa kunnostaan. Ainoastaan esteettisyyttä arvioivat pisteet ovat ottaneet takapakkia, joskin marginaalisesti. Jykevien mäntyjen reunustamat väylät kiemurtelevat mäkisessä maastossa ja maisemat ovat tällä kentällä hurmaavia.

Positiivinen yllättäjä Yyteri nousee haastamaan jopa Kungsbanania.

Kauden 2019 ongelmat palvelun tasossa heijastuivat ÅGK:n pisteisiin edellisessä rankingissa. Tässä on otettu askel eteenpäin, mutta palvelufasiliteeteista tulevat Ålands Golfklubbin matalimmat pisteet. Tähän satsaamalla se kamppailee seuraavassa Kenttärankingissa Suomen ykköskentän tittelistä.

Yli 80 pisteen kentät

Yli 80 pisteen rajan yltävät Lounais-Suomen alueen kentistä myös Yyteri Golf, Kankaisten Golf, Aura Golf ja Wiurila Golf & Country Club. Näistä positiivinen yllättäjä Yyteri nousee haastamaan jopa Kungsbanania. Porin ykköskenttä parantaa kokonaisarvosanaa yli kahdella pisteellä ja sijoitustaan komeat 18 pykälää!

Hiekkapohjaisella kentällä on ollut usein kunnon kanssa ongelmia, mutta nyt kuntoa määrittelevä arvosana nousee yli puoli pistettä. Isoimmat pisteet esteettisyydestä saavan Yyterin ravintola arvostetaan jälleen kotimaan golfravintoloiden top 15:een.

Yyteri Golf teki komean nousun Lounais-Suomen kolmanneksi parhaaksi kentäksi.

Kankaisten Golf on edelleen hyvissä asemissa, vaikka pudotusta tulee vuoteen 2019 nähden. Kenttä on hyvin suunniteltu ja kunnon sekä viimeistelyn pisteet ovat kohentuneet. Kauneusarvoillaan se ei kuitenkaan pysty alueen kenttiä haastamaan.

Ruissalon idyllinen puistomiljöö vetää monia puoleensa, ja Aura Golfin kentän kunto on erinomainen. Kokonaisarvosana on kuitenkin laskenut pisteellä, ja Kankaisten Golf kiilaa alueen kenttien nokkimisjärjestyksessä niukasti sen edelle. Eniten ovat laskeneet ravintolan ja palvelun arvosanat. Aura Golf on vahva jäsenpohjainen kenttä, jonka hinta-laatusuhteen vierailijat kokevat heikoksi.

Viimeisenä 80 pisteen rajan kokonaispistemäärässä rikkova Wiurila Golf & Country Club on ilmeikäs kenttä, joka saa kiitosta pelattavuudestaan, vaikka korkeuseroja riittää. Kartanomaisemassa sijaitsevan kentän kokonaispisteet ovat nousseet ennen kaikkea ravintolatoiminnan kohentumisen myötä. Palveluissa on edelleen eniten parannettavaa.

Kultaranta kokee yhden Kenttärankingin historian suurimmista romahduksista.

Uudenkaupungin Golfklubi kuuluu Lounais-Suomen kovimpiin nousijoihin, ja se kiilaa alueen viimevuotisen nelosen, Kultaranta Golfin edelle seitsemänneksi. Palvelussa on pientä takapakkia, mutta kentän kunto ja estetiikka ovat parantuneet tuntuvasti. Vuoden 2017 hienosta 24. sijasta ollaan kuitenkin kaukana.

Kultaranta Golf on menettänyt alueen sisäisessä nokkimisjärjestyksessä neljä pykälää. Kokonaisarvioissa se oli edellisellä listalla koko maan listalla 35:ntenä, mutta kokee nyt yhden Kenttärankingin historian suurimmista romahduksista luisuttuaan sijalle 80. Taustalla ovat vaikeat kentänhoidolliset haasteet, jotka aiheutuivat kasteluveden puutteesta helteiden aikaan. Kentän kunto näkyy armotta myös hinta-laatusuhteessa. Klubitalon ja ravintolan osalta tilanne on sen sijaan Kultarannassa valoisa.

Olisiko alueen kentistä joillakin mahdollisuutta tehdä seuraavassa rankingissa Yyterin kaltaista nousua ja siten kiivetä haastamaan terävintä kärkeä? Wiurilan tapauksessa se edellyttäisi huomion kiinnittämistä klubitaloon ja oheispalveluihin. Sama koskee ravintolaa, vaikka se on jo ottanut askeleen oikeaan suuntaan. Kankaisten Golfissa toivotaan esteettisyyden ohella hienosäätöä samoilla osa-alueilla kuin Wiurilassa.

Lounais-Suomen golfkentät Kenttärankingissa 2021, suluissa edellinen sijoitus

3.Ålands Golfklubb86,86—–
4.Ålands Golfklubb83,58↑(23.)
20.Yyteri Golf82,39↑(38.)
37.Kankaisten Golf80,72↓(27.)
38.Aura Golf80,71↓(25.)
43.Wiurila Golf & Country Club80,30↑(44.)
62.Uudenkaupungin Golfklubi78,67↑(77.)
80.Kultaranta Golf Club76,81↓(35.)
85.Alastaro Golf75,99↑(99.)
88.Rauma Golf75,72↑(112.)
99.Aurinko Golf74,74↓(98.)
105.Harjattula Golf & Country Club74,04↓(88.)
109.Archipelagia Golf Club73,53↑(115.)
112.Salo Golf72,63↓(109.)
112.Meri-Teijo Golf72,63↑(129.)
129.Nakkila Golf69,38↓(128.)
134.Porin Golfkerho68,65↓(114.)

Katso koko Kenttäranking 2021

Lue seuraavaksi: Oppaana Kenttäranking: Miltä näyttää marssijärjestys pääkaupunkiseudulla?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje