Nousijat ja laskijat – Kenttäremontti nosti klassikkokentän uuteen kukoistukseen - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kenttäranking

Nousijat ja laskijat – Kenttäremontti nosti klassikkokentän uuteen kukoistukseen

Remontin jälkeen Classic on kuin uudelleensyntynyt. Vastaajien mielestä se on Suomen kehittynein golfkenttä.

Kahdessa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Osa kentistä on kasvattanut pistepottiaan tuntuvasti, mutta joukkoon mahtuu myös kenttiä, joilla kehityskäyrä osoittaa väärään suuntaan.

Joka toinen vuosi julkaistavassa kenttärankigissa jännitetään paitsi voittajaa usein myös sitä, miten oma suosikki- tai kotikenttä on pärjännyt – eli miten se on kehittynyt. Tänäkin vuonna muutokset sijoituksessa ovat olleet monen kentän kohdalla suuria. Syitä on yhä monia kuin kenttiäkin, mutta kaikkein olennaisin kokonaisarvosanan muutokseen vaikuttava tekijä on kentän kunto.

Etenkin kuluvan vuoden ajan kenttien kunto on pääasiassa ollut loistava. Jos kentällä syystä tai toisesta on kuitenkin ollut ongelmia kuntonsa kanssa, näkyy se heti armottomasti tuloksissa. Jos kunto ei miellytä, tippuvat usein myös esteettisyydestä ja kenttäsuunnittelusta annetut pisteet.

Kaiken kaikkiaan suomalaisten golfareiden odotukset tuntuvat kasvaneen ja kriittisyys lisääntyneen. Se, mikä kelpasi vielä kaksi vuotta sitten, puhumattakaan pidemmästä aikajanasta, ei enää tyydytä. Tänä vuonna kentät saivat keskimäärin 76,83 pistettä, kun keskiarvo vielä kaksi vuotta sitten oli 77,36 pistettä. Muutos on merkittävä kun muistetaan, että edellistä rankingia edeltävänä kesänä moni kenttä oli huomattavasti huonommassa kunnossa kuin tänä vuonna.

Kunto on siis tärkein muuttuja, mutta ei ainoa. Moni kenttä on noussut täysin uudelle tasolle, kun klubitalon fasiliteetit, ravintolatoiminta tai palvelukonsepti on hiottu entistä parempaan kuntoon. Pelaajat kyllä huomaavat kehityksen ja antavat sille arvoa. Vielä herkemmin asiakkaat huomaavat sen, jos odotuksiin enää pystytä vastaamaan.

Etenkin kärkipään kenttien kohdalla korostuu kokonaisuus. Rankingissa ei ole mahdollista pärjätä, jos vaikkapa ravintolatoiminnan taso ei vastaa yleistä vaatimustasoa tai jos se on heikentynyt edelliseen kokemukseen verrattuna.

Kaikkien kenttien ei ole mahdollista pärjätä kärkikamppailussa. Silti alemmankaan keskikastin sijoitus ei suinkaan tarkoita, että kyseinen golfkenttä on huono. Monen kentän kohdalla onkin mielekästä tarkastella kokonaissijoituksen sijaan sitä, miten se on kehittynyt viimeisen kahden vuoden aikana suhteessa muihin. Jos käyrä on nousussa, ollaan oikealla tiellä. Mutta jos pisteitä on kertynyt entistä vähemmän, on syytä syväanalyysiin. Kentille Kenttäranking on suuri asiakastyytyväisyystutkimus, josta on mahdollisuus oppia paljon.

1. Vierumäki Classic
89. sija 76,04 – kasvua 9,21 pistettä

Remontoitu Classic on eri kenttä kuin ennen. Se keräsi huimat 9,21 pistettä enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Kenttäsuunnittelun ja esteettisyyden kohdalla arvosana nousee jo yli kahdeksikon ja kun kunto tulee tulevaisuudessa todennäköisesti vain parantumaan, ei Classic enää jää kenttänä Cooken varjoon.

Vierumäen kannalta tilanne on hyvä, sillä kenttinä Cooke ja Classic poikkeavat toisistaan melkoisesti. Classic on metsäkenttä, ja napakka mäntykangas on hieno maapohja golfkentälle. Esteettisesti kalliorantaiset metsälammet ovat kentän kauniimpia osia. Kokonaisuutta ajatellen Vierumäen konsepti on vahva, mutta Kenttärankingissa Classicin menestymismahdollisuuksia torppaa klubitalon puute ja ravintolapalveluista saatu heikko arvosana.

”Uusittu Classic siirtyi tälle vuosituhannelle. Sopivasti erilainen Cooken kanssa. Takalenkin kallioväylät pitää kokea keskikesän auringonlaskussa.”

”Classicin greeniuudistus ym. kenttäparannukset oli todella onnistunut. Valitettavasti Clasicilta puuttuu klubitalo, pitäisi tehdä yhteinen klubi Cooken kanssa johonkin välimaastoon.”

”Classic on tosi kaunis klassikko. Aina mukava kenttä, jonka uudistukset vielä paransivat kenttää. Väylien reuna-alueet ovat esimerkillisesti kunnossapidettyjä, pallot ovat aina löydettävissä.”

”Kenttä on kokonaisuutena kaunis ja monipuolinen. Etäisyysmerkinnät heikohkot, mikä vaikeuttaa peliä, jollei omaa mittalaitetta ole käytettävissä. Kenttä on myös melko haasteellinen pelillisesti.”

2. Holiday Club Saimaa
122. sija 70,44 – kasvua 6,44 pistettä

Lappeenrannassa, joskin käytännössä aivan Imatran kupeessa sijaitseva Holiday Club Saimaa avasi kenttänsä 2013. Vuosi vuodelta se on parantunut kunnoltaan. Hiekkainen harjumaasto on loistava alusta golfkentälle. Etenkin syyspeleihin Holiday Club Saimaa sopii loistavasti, sillä se säilyy kunnoltaan erinomaisena pitkään eikä kastu pelaamattomaan kuntoon, kuten niin moni suomalainen, savimaalle rakennettu golfkenttä. Syksyllä mäkäräisistäkään ei ole haittaa.

Kenttä ei ole samalla tavalla yhtenäinen kokonaisuus kuin moni muu, vaan se koostuu vanhassa soramontussa kulkevasta osuudesta, mäntykankaalla kulkevista väylistä, sekä metsäisemmästä osuudesta, joka ajoittuu takaysin alkupuolelle. Osaa vastaajista ratkaisu kummastuttaa, osa arvostaa vaihtelevuutta.
Kehityskäyrä osoittaa jyrkästi ylöspäin. Pitääkseen sen yhtä jyrkässä kulmassa Holiday Clubin on syytä satsata klubin palveluihin ja ravintolan tasoon.

”Positiivinen yllätys, kun olin kuullut aika paljon kritiikkiä ’soramontusta’, joka on mielestäni ok ja maisemoituu ajan kanssa.”

”Erittäin hyvää asiakaspalvelua ja klubilla rento meininki! Tervehditään kanssapelaajia jne. kenttä erinomaisessa kunnossa!”

”Erittäin positiivinen yllätys, aina ei kannata nettikeskusteluja uskoa vaan mennä paikan päälle itse toteamaan.”

”Mäkäräiset riesana, muuten kenttä hyvässä kunnossa ja muutenkin kelvollinen. Saisi olla syksyllä pitempään auki, kun pysyy hyvin kuivana.”

”Parantunut vuosi vuodelta.”

3. Tuusulan Golfklubi
71 sija 77,72 – kasvua 6,17 pistettä

Kolmanneksi kehittynein kenttä. Se selittyy osin edellisen rankingin mahalaskulla, joka johtui vääristä valinnoista kentänhoidossa. Paljon on haluttu ja osattu muuttaa. Pelkästään kentän kunto sai 1,22 pistettä enemmän kuin kaksi vuotta sitten ja sijoitus nousi 47 sijaa.
Huomionarvoista on, että pelkästään kunto ei ole Tuusulassa kehittynyt, vaan se saa entistä huomattavasti paremmat arvosanat kaikista arvostelluista osa-alueista.

”Pääosin haastava ja mielenkiintoinen kenttä. Kunto voisi tietysti olla parempikin, mutta kaikkiaan erittäin hyvä kokonaisuus. Täällä pelaan mielelläni.”

”Vuosi vuodelta paranee, on tehty paljon töitä sen eteen!”

”Positiivinen yllätys, hyvässä kunnossa! Ravintolaa ei käytännössä ole, siitä miinus.”

Tässä varmaan kotikenttä rakkautta, mutta siirtymät lyhyet ja kenttä nopeasti pelattavissa… Kenttä muuten huippukuntoinen, mutta bunkerien kunto heikko. Vesipisteitä ja WC:t hyvissä paikoissa.”

”Hiukan kuin lentokentällä pelaisi. Ei poikkea massasta oikeastaan millään tavalla. Greenit kyllä huikean monimuotoiset!”

4. Hiekkaharju Golf
134. sija 64,97 – kasvua 5,33 pistettä

Hiekkaharju on noussut alakuloisuudesta kukoistukseen. Kenttä on hoidettu hyvin ja klubitalossa viihtyy. Uskomaton tasonnosto yhdessä vuodessa.

5. Himos Golf
136 sija 63,11 – kasvua 4,61 pistettä

Himos on parantunut huomattavasti niin kunnon kuin palvelujenkin suhteen. Väylät mukavan lyhyet myös lyhytlyöntiselle naiselle.

Laskussa

1. Viipurin Golf Kahilanniemi
120. sija 80,21 menettänyt 9,65 pistettä

Kenttä saa edelleen hyvät pisteet, mutta oheispalveluiden karsiminen rokottaa kovalla kädellä.

2. Meri-Teijo Golf
129. sija 74,58 – menettänyt 6,86 pistettä

Ongelmat kentän kunnon kanssa iskevät kovaa.

3. Uudenkaupungin Golfklubi
77. sija 76,95 – menettänyt 5,63 pistettä

Romahdus sijalta 24. on raju. Ongelmien keskiössä on kentän heikko kunto, mutta pisteet ovat laskeneet jyrkästi läpi linjan. Hälytyskellojen tulisi soida.

4. Löfkulla Golf
135. sija 65,21 – menettänyt 4,82 pistettä

5. Lahden Golf
Mestari 134. 79,69 – menettänyt 4,56 pistettä

Keskustele aiheesta Forumilla

Lue seuraavaksi: Nousijat ja laskijat – Kenttäremontti nosti klassikkokentän uuteen kukoistukseen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje