16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Voiko miespelaaja jatkossa osallistua naisten kilpailuihin?

Etusivu Foorumit Yleistä Voiko miespelaaja jatkossa osallistua naisten kilpailuihin?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 108)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Täällä ollaan hieman jo ajasta jäljessä. Kyllä esim. naisten senioritourilla jo pelaa ainakin yksi sukupuolensa vaihtanut pelaaja. Ihan siis arkea, ei tulevaisuutta.

    KL1

    Ihan siis arkea, ei tulevaisuutta.

    Ehkei kuitenkaan arkea, koska tänä päivänä nuo sukupuolta vaihtaneet lienevät järjestään tehneet ihan konkreettisia muutoksia kehoonsa. Maaliskuusta alkaen ei tarvitse tehdä mitään muutoksia kuin vain ilmoittaa asiasta väestörekisteriin tjs.

    Hakemuksessa täytyy vahvistaa että kokee pysyvästi kuuluvansa toiseen sukupuoleen. Jos mies vaihtaa, niin sitten on jatkossa naisena joka paikassa, töissä ja harrastuksissa. Kotona voi kai olla miten haluaa, mutta muuten ei voi vaihdella. Luulen että tämä karsii paremman menestyksen toivossa naisten sarjaan haluavat tehokkaasti. Takaisin saa vaihtaa, mutta taisi olla vuosi karenssia vaihtojen välillä.

    Kyllä noita vaihtajia tulee enemmän, koska on jatkossa hyvin helppoa. Pelkkä ilmoitusasia, luulen että nopeasti on tyyliin eroakirkosta.fi tyyliset sivustot käytössä. Esim. vaihdasukupuolta.fi. Kysehän ei ole vain golfista, onhan näitä urheilulajeja vaikka kuinka.

    Hulluushan on on siinä että nuoria kouluissa aletaan ohjaamaan noihin. Naiseksi pukeutuneet miehet käyvät kertomassa ja menee herne nenään kun oppilaista joku kertoo identifioituvansa ihan vaan heteroksi.

    Koulut eivät ole oikea paikka lobata noita asioita. Zeta saisi keskittyä vain aikuisten lobbaamiseen.

    KL1

    Koulut eivät ole oikea paikka lobata noita asioita. Zeta saisi keskittyä vain aikuisten lobbaamiseen.

    Mutta kun se laki tehtiin nimenomaan alle 18-vuotiaita silmällä pitäen… Siitä voi jokainen miettiä lain järkevyyttä.

    Mutta siis käytännön kysymykseen, miten seurassa toimitaan ensi kesänä. Jos olet siis tuomarina tai kilpailunjohtajana seuran mestiksessä ja ilmottautuneiden joukossa on uusi jäsen Maija, jonka tuomari/kilpailunjohtaja epäilee ruumiinrakenteen ja möreän äänen johdosta mies. Etukäteen tuskin kilpailunjohtaja mitään epäillä, vaan epäilys tulee eteen ykköstiillä (tai Maijan lyödessä 250m draiveja). Mitäpä tekee kilpailunjohtaja tuossa tilanteessa?

    – voiko/kehtaako kilpailunjohtaja pyytää kyseistä henkilöä näyttämään henkilöllisyystodistusta, josta selviää sukupuoli
    – jos henkilökortin perusteella kyseessä on nainen, mitä seuraavaksi
    – jos liiton puolesta päädyttäisiin siihen, että sukupuolen vaihtamisen perusteella seuraa esim ”vuoden karanteeni”, saako tämä henkilö kilpailla missään sarjassa kyseisen vuoden aikana … kai sentään tasoituskortteja voi jättää?
    – mikä olisi mielestänne oikeudenmukainen tapa määritellä, ketkä saavat osallistua naisten sarjaan

    Onko yksi ratkaisu se, että sukupuolensa vaihtanut pelaa ”yleisessä sarjassa”, kuten muistaakseni nais-ammattilaiset ainakin viime vuonna nais-amatöörien pelatessa naisten sarjassa. Siten naisten sarjaan edellytys olisi esimerkiksi se, että on ollut 24 kk rekisteröitynyt nainen – muutoin osallistuu yleiseen sarjaan (ei siis miesten sarjaan).

    KL1

    jos liiton puolesta päädyttäisiin siihen, että sukupuolen vaihtamisen perusteella seuraa esim ”vuoden karanteeni”, saako tämä henkilö kilpailla missään sarjassa kyseisen vuoden aikana

    Oliko tämä ihan aito kysymys..?

    Tähän saakka naiset ovat saneet kilpailla miesten sarjoissa ilman rajoituksia eikä tähän ole varmasti tullut/tulossa mitään muutoksia. Samalla tavalla miehestä naiseksi tai naisesta mieheksi tuloa odottava saa ihan varmasti kilpailla miesten sarjoissa.

    mikä olisi mielestänne oikeudenmukainen tapa määritellä, ketkä saavat osallistua naisten sarjaan

    Jos minulta kysytään, miehestä naiseksi vaihtavan tulee edelleen pelata miesten sarjoissa. Muu ei ole miltään kantilta katsottuna hyväksyttävää. Naisten sarjoissa tulee mielestäni pelata vain naissukupuoleen syntyneiden ihmisten, siis niiden, joilla on kaksi X-kromosomia. Muodostetaan näille vaihtajille ihan omat sarjansa, jos on ihan pakko kilpailla, sillä siitä ongelmasta päästään.

    Naisten sarjoissa tulee mielestäni pelata vain naissukupuoleen syntyneiden ihmisten, siis niiden, joilla on kaksi X-kromosomia.

    Mitenköhän tämä sitten todennetaan tai onko mahdollisuus edes kysyä jonkun ihmisen kromosomeista – ainakin näin klunigolfaamista ajatellen. Jos kilpailunjohtajalla on oikeus pyytää joiltakin pelaajilta todistusta kromosomeista, kaiketi meillä kaikilla pitäisi olla valmius esittää tuo todistus (eikä pelkästään niillä, joilla kroppa atleettinen tai ääni möreä).

    Eli edelleen peräänkuulutan sitä, mitä esim. sinä KL1 tekisit noin niinkuin käytönnössä, jos joku epäilisi jonkun naisten sarjassa pelaavan olevan todellisuudessa mies eikä oikeutettu pelaamaan naisten sarjassa.

    KL1

    Eli edelleen peräänkuulutan sitä, mitä esim. sinä KL1 tekisit noin niinkuin käytönnössä, jos joku epäilisi jonkun naisten sarjassa pelaavan olevan todellisuudessa mies eikä oikeutettu pelaamaan naisten sarjassa.

    Minä lähtisin siitä, että miehestä naiseksi muuttaneen tulee hankkia Suomen Golfliiton lupa kilpailla naisten sarjoissa. SGL sitten omien kriteeriensä perusteella myöntäisi tai kieltäisi luvan.

    En ymmärrä miten tämä voisi olla tuon hankalampaa. Samaan syssyyn loppuisi seurojen tai ”isojen” kisojen järjestäjien mietintö asian suhteen.

    Perin, ellei peräti äärimmäisen helppo ratkaisu.

    Tämä kaikki edellä oli hyvin viihdyttävää lukea.

    Minä lähtisin siitä, että miehestä naiseksi muuttaneen tulee hankkia Suomen Golfliiton lupa kilpailla naisten sarjoissa. SGL sitten omien kriteeriensä perusteella myöntäisi tai kieltäisi luvan.

    Tuo on varmaan ihan käypä ratkaisu ainakin kilpapelaajille ja pitkään seuroissa pelanneille.

    Ajattelen asiaa ikäänkuin uuden seurajäsenen ”Maijan” kohdalla, joka siis ilmoittautuu seuran mestikseen. Nimestä päätellen hän on nainen eikä ymmärtääkseni henkkareista tai mistään muualtakaan selviä, että hän oli vielä viime vuonna mies (vai selviääkö). Tämä tarkoittaa ilmeisesti sitä, että liitto edellyttää naisten sarjoihin osallistuvia vähintään 12 kk naisena olemista, ja sen ”karenssajan” hän kilpailee yleisessä sarjassa. Golfseurat sitten seuraavat tätä liiton linjaa. Jokaisen golfarin itsensä on pidettävä huolta, ettei riko näitä määräyksiä, kun golfseuran mahdollisuudet sen tarkistamiseen ovat aika rajalliset.

    Tasoitusjärjestelmä kaiketi muuttuu heti, eli kun on rekisteröityt naiseksi, voi syöttää tulokset naisten slopea käyttäen ja tasoitus sitten korjaantuu parinkymmenen kierroksen jälkeen lähelle oikeaa.

    Olen itsekin ajatellut että hame voisi olla mukava golffatessa kuumana päivänä, eikä tällä ole mitään tekemistä sukupuoliasioiden kanssa eli ei liity aiheeseen. Lienee selvää että kaikilla pitää olla oikeus käyttää hametta.

    Voi tätä transfobian määrää. Miehet, jotka pelkäävät jonkun heistä siirtyvän naisten sarjoihin?

    Sukupuolenvaihdoksen vahvistaa Digi- ja väestötietovirasto hakemuksesta minimissään noin 2 kk prosessin jälkeen ja antaa uuden henkilötunnuksen sekä tiedottaa hakijaa muutoksen oikeusvaikutuksista ja velvollisuuksista mm. uusia henkilötodistuksia. Tämän jälkeen henkilö ilmoittaa muutoksesta niihin yhteisöihin, joissa sukupuolella on merkitystä ja on rekisteröity jäsen- tms tietoihin. Esim. golfseura.

    KL1

    Tämän jälkeen henkilö ilmoittaa muutoksesta niihin yhteisöihin, joissa sukupuolella on merkitystä ja on rekisteröity jäsen- tms tietoihin. Esim. golfseura.

    Ja Golfliitto…

    Eivät yksityishenkilöt ole Golfliiton jäseniä

    KL1

    Laitetaanpa tähän esille Ärjylle kuvitteellinen, mutta täysin mahdollinen tilanne.

    Tauno 54 v on vuosia haaveillut edes kerran pääsevänsä isoihin kansainvälisiin kisoihin ulkomaille. Tauno on ahkerasti kiertänyt miesten Sennutourin kisoja, mutta parhaimmillaankin on päässyt OOM:n sijalle 11. Translain muutoksen myötä Taunolla syttyy päässään lamppu ja hän alkaa tutkia naisten Sennutourin tuloksia.

    ”Ei taatana, noihan on ihan p****ja!!!”, nauraa Tauno kämpässään. SIltä istumalta Tauno päättää vaihtaa juridisen sukupuolensa naiseksi.

    Seuraavana kesänä Tauno harjaa naisten Sennutourin palkintopöydän puhtaaksi ja voittaa OOM:n valtavalla erolla toiseksi tulleeseen. Eikä ole mikään yllätys, että Tauno, nyt nimeltään Tarja, valitaan EM-joukkueeseen.

    Taunon/Tarjan unelma täyttyy hänen pelatessaan naisten EM-kisajoukkueessa Unkarissa. Sanomattakin on selvää, että Tarja saa olla aika lailla omissa oloissaan koko kisamatkan ajan, tourin kilpailuista puhumattakaan. Ainoa Tarjasta kiinnostunut henkilö oli muuan kisajoukkueessa pelannut Sirpa, joka mieltyi Tarjan kohteliaaseen käytökseen, leveisiin hartioihin ja matalan seksikkääseen ääneen.

    Jälkikirjoitus:

    Oikeassa elämässä Tarja ei päässytkään kisakoneeseen, koska EGA kielsi Tarjan osallistumisen naisten kilpailuihin liian korkean testosteronitason vuoksi. Näin tuolla Suomen ulkopuolella…

    Luulisin että vedonlyöntikerroin sille että jotain KL1:n kuvaaman kaltaista tapahtuisi Suomessa on melko korkea. Paljon todennäköisempää on että kaikki golfiin liittyvä jatkuu Suomessa aivan kuin uutta lakia ei olisikaan. On silti hyvä jos on joku joka uutta lakia oikeasti tarvitsee että se on säädetty, mutta se ei sitten kuulukaan KL1:n kuvaamiin tapauksiin.

    KL1

    En minäkään usko, että moisia tapauksia tulee esille, ainakaan harmiksi asti. Olen vain elämäni varrella työskennellyt hyvin paljon sellaisten asioiden parissa, jotka edellyttävät tiettyjen skenaarioiden pohtimista ja niihin ja niiden seurauksiin valmistautumista. Tällainen varsin mullistava lainsäädännön muutos kuitenkin aivan kiistatta mahdollistaa vilpin, ja me kaikki tiedämme, että vilppiä harrastavia ihmisiä on kovin paljon, myös golfin parissa.

    Kaikenlainen vilpillisyys on tosiaan lisääntynyt ja varsinkin sellainen ajattelutapa että jos joku tekee jossain asiassa vilppiä, niin sitten saan tehdä minäkin samoin.

    En usko tämän lain sinänsä luovan uutta ongelmaa, ehkä kyllä lisäämään ongelmatapausten määrää. Jo N-liiton Pressin ”veljesten” ajoista urheilumaailmassa on taitettu peistä joidenkin naisten testosteronitasoista. Rajoja ovat asettaneet niin KOK kuin IAAF:kin (nykyään kai IA). Esimerkiksi yleisurheilussa 400-1500 m juoksijoiden ylikorkeat testosteronitasot on lääkinnöllisin keinoin alennettava tietyn rajan alle.

    KL1

    En usko tämän lain sinänsä luovan uutta ongelmaa, ehkä kyllä lisäämään ongelmatapausten määrää. Jo N-liiton Pressin ”veljesten” ajoista urheilumaailmassa on taitettu peistä joidenkin naisten testosteronitasoista. Rajoja ovat asettaneet niin KOK kuin IAAF:kin (nykyään kai IA). Esimerkiksi yleisurheilussa 400-1500 m juoksijoiden ylikorkeat testosteronitasot on lääkinnöllisin keinoin alennettava tietyn rajan alle.

    Tuota tuota… entisessä itäblokissa naiset käyttivät testosteronia lihasten kasvattamiseen, eli siis dopingaineena. Kyse on siis aivan eri asiasta kuin miehestä naiseksi sukupuolenvaihdosleikkausten tehneiden korkeat testosteronipitoisuudet, joita sitten erilaisin lääkinnällisin keinoin yritetään alentaa. Juridisen sukupuolen vaihtaminen ei vaadi leikkausta eikä lääkkeitä, se on silkka ilmoitusasia. Siksi tätä asiaa onkin mielenkiintoista pohtia, mahdollisen ongelman ollessa mielestäni aivan uusi. Pidän täysin mahdottomana ajatuksena, että esimerkiksi KOK hyväksyisi olympiakisojen naisten sarjaan suomalaisen miehen, joka on vaihtanut sukupuoltaan pelkällä ilmoituksella ja on edelleen fyysisiltä ominaisuuksiltaan ja suorituskyvyltään täysi mies. Kovin olisi helppoa olympiakullan saaminen moisella tavalla.

    Golfissa ei suomalainen naiseksi rekisteröitynyt mies naisten olympiakultaa voittaisi, jos ei olisi pää tourilla pelaava, niin kova on taso LPGA Tourilla.

    KL1

    En maininnut golfia, olympialaisissa on aika monta muutakin lajia, esimerkiksi seiväs-, pituus- ja korkeushyppy.

    En tarkoittanutkaan tuota vastaväitteeksi, vaan halusin nostaa esiin naisgolfin huikean tason. Ja hienoa että suomalainen Matilda Castren pelaa LPGA Tourilla, vaikka ei aivan parhaiden tasoa vielä ole saavuttanut. Ja onhan myös Kira Riihijärvellä pelioikeus, vaikka ei vielä ole päässyt yhtään kisaa pelaamaan.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 108)
Vastaa aiheeseen: Voiko miespelaaja jatkossa osallistua naisten kilpailuihin?

Etusivu Foorumit Yleistä Voiko miespelaaja jatkossa osallistua naisten kilpailuihin?