16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tapoin linnun

Etusivu Foorumit Yleistä Tapoin linnun

Esillä 15 viestiä, 51 - 65 (kaikkiaan 65)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jep, sattumalta palasin hetki sitten työmatkalta. Se suuntautui Kivijärvellä sijaitsevaan Salamanperän luonnonpuistoon. Se sijaitsee noin 100 km Jyväskylästä luoteeseen. Googlettamalla löytyy lisätietoja. Se on Etelä-Suomen hienoimpia metsiä, joita rikkovat lukuisat suot. Puiston halki kulkee turisteja varten tehty polku. Liikkuminen muualla on tavalliselta rahvaalta kielletty. Polun ohella ainoat jäljet, jotka löysin ihmistoiminnasta olivat pari keloa, jotka oli pätkitty justeerilla varmaankin joskus edellisen vuosisadan alkupuoliskolla. Salamanperä on äärimmäisen harvainainen poikkeus Etelä-Suomen metsien joukossa. Oli myös mukava nähdä metsäpeura Keski-Suomessakin.

    Mitä tulee soihin, olen kulkenut vuosikymmenien mittaan sadoila ja taas sadoilla soilla Hangosta Utsjoelle ja Mustasaaresta Ilomantsiin. Tunnen tasan tarkkaan, miten Suomen soita on kohdeltu.

    Ehkäpä on syytä palata kirjoittelemaan golfista.

    Hyvin sanottu Kisumäksi 🙂

    se toinen lyönhti osui kulukkukllaakkaak .

    Pakko kysyä, oletko Raumalta?? 🙂

    Mäkkäri on sitysaamelaine. Raumalaisiahan ei kukaan ymmärrä… 😉

    en ooraumalt mut paikallne rumme on kirastm.

    lukekka viestini 21,8 mauranati – saatte onemam. .

    Niin ystävänhi Muromisu / Raksutiikeri tuntee kansallisuuteni

    oon cithy saamhelaine niilo juoni mäggäri.

    edelises mualimassa ammuin jousella buffaloi

    jossain inthiaani heimosa kalliovuorill.

    L’mphenne ain kun kuuhlen kaphaleen =

    lämepen ain kun kuulen kappaleen

    ’ squawin lemmenkutsu ’.

    ”Hanhi sai kohtalokkaan tällin golfpallosta”

    https://www.uusimaa.fi/paikalliset/2337626

    Savossa päin ihmisille annetaan aina lempinimi, jonka tausta voi olla mitä tahansa. Matti-nimiselle pelaajalle sattui samanlainen lokkitapaturma. Hänet tunnetaan loppuiäksi nimellä Matlock

    KL1

    En tiennytkään, että Savossa tunnetaan c-kirjain 😀

    Nimetön

    Riittikö tolle Kulloon hanhelle tavallinen ambulanssi vai tuliko lääkäri paikalle? Pelastuslaitos kuitenkin tuli. Draiverilla jos olis kumauttanut kalloon niin varmasti olisi päässyt videolle ja lehtiin ihmishirviönä.

    Rinkussa oli viikonloppuna lokin raato. Emme pitäneet hautajaisia.

    Kerran epähuomiossa tapoin r-5:lla kyykäärmeen. Katsoin että se häiritsi jossain määrin pelaamista ja oli siten ”siirrettävä” este. Tässä tapauksessa päätön kyy siirtyi ajasta ikuisuuteen.

    KL1

    Miten voi tappaa kyyn epähuomiossa, jos katsoo, että se häiritsee pelaamista..? No, kyy ei ole rauhoitettu Suomessa, jostain kumman syystä.

    Mukava kuulla pohjoisen miehestäkin välillä 🙂

    Moi KL1…se oli refleksi…kyyn näkeminen aiheuttaa ns. primitiivi reaktion.

    Kyitä on tänä kesänä näkynyt etelän kentillä ihan riittämiin, eli voi vähän harventaakin. Mutta kunhan on tarkkana, ettei tapa rantakäärmettä tai vaskitsaa.

Esillä 15 viestiä, 51 - 65 (kaikkiaan 65)
Vastaa aiheeseen: Tapoin linnun

Etusivu Foorumit Yleistä Tapoin linnun