-
JulkaisijaArtikkelit
-
Onko kenelläkään tietoa, mika on lähin paikka talviharjoittelulle hämeenlinnasta katsottuna? Lähinnä siis jotain muuta kun tuo lepaan suhteellisen pieni paikka. Eli jonkkinlainen halli olisi hakusessa.
Mä voin myös pääkaupunkiseudulla, mutta olen myös etsimässä harjoittelupaikkaa Hämeenlinnasta, jos sattuisi löytymään.
Kaupunkihan on vuokrannut Aulangon Golfklubille ja Tawastille futishallista paikan, luin lehdestä. Jutussa puhuttiin myös, että saatta olla että muidenkin seuraojen jäsenet pääsevät tuonne. Vähän tylsää, jos ei pääse, varsinkin kun hallin on ’yhteistä’ omaisuutta tätä nykyä.
Tietääkö joku tästä kuviosta enemmän?
Ahaa, onkin mennyt ihan tyystin ohi tuollainen tieto.
Eli nyt varmaankin tarkoitetaan tätä miltei legendaarista pullerin hallia?
Ny ei oo talvi. Ei oo ei. En suostu uskomaan että on 🙂
Mutta varmasti näin loppukesästä on hyvä aika alkaa selvittämään tätä mystistä tilannetta. Hämeenlinnan seudulla nimittäin ainakin kenttiä alkaa olemaan melkoisen paljon. Talviharjoittelupaikalle siis mahtollisesti voisi olla tilausta.
Huhut kertovat lyöntipaikasta siellä ja toista suunnitellaan tuolla. Alankin ny kaivamaan faktoja esiin sillä minustakaan Lepaa ei ole kaikkein toimivin ratkaisu ainakaan kovin likellä Hämeenlinnaa asuvalle.
Kaivappa esiin, jos sulla on suhteita 🙂 Mäkin olisin TODELLA kiinnostunut. Mieluiten jättäisin harrasterahani Hämeenlinnaan Espoon sijasta 😉
Suhteista en tiiä, mut kysynpä kumminkin =)
Pullerin halliin viritetään lyöntinurkkausta joka tulee ensisijaisesti palvelemaan AGKn ja TawGn jäseniä. Muiden golfareitten kohtalo on jollain tapaa syynissä. Harjuutuspaikka avattaneen joulukuussa.
Vaikka enemmän olenkin tuonne oikealle kallellaan, niin silti ihmetyttää juuri tuo ’yhteisen omaisuuden’ antaminen muutaman ryhmän käyttöön. Varsinkin kun halli on ostettu kaupungille kaupunkilaisten rahoilla.
Oikeesti, kohta alkaa vituttamaan. Hohhoijaa. Arvasin muuten, että tässä käy näin…
No sopimusosapuolina lienee juurikin nämä seurat sekä kaupunki. Näin taitaa olla muunkin palloilun osalta ko. hallissa. En tiedä onko tässä kaupungin pakko edes muuten toimiakaan?
Noh. Sain eilen kuvan siitä että muiden kuin ko. seurojen jäsenien kohtaloa mietitään.
Näyttäisi siis siltä, että siellähän harjoittelette Mikko I:n kanssa lumihangessa hallin ulkopuolella?No, Mikko makselee veronsakin muualle.
Eikös tuonne Linnagolfin suuntaan ole tulossa mitään? Sehän on niin mahtava paikka.
Ei kai kaupungin pakko ole toimia mitenkään. Onko se kuitenkaan kohtuullista, että pitäisi maksaa satojen/tuhansien eurojen liittymis- ja pelikausimaksut päästäkseen kaupungin liikuntapaikkaan.
Toivottavasti ’tiilaaksossa’ hoidetaan nyt homma kotiin, avoimesti, eikä jäädä nysväilemään sisäpiiriin. Golfinhan pitäisi olla koko kansan laji, eikä vain kaupungin eliitin… 😉
Mikäs nyt painaa? Eikö oo päässy pelaamaan lähiaikoina, kun pitää tänne tulla vittuilemaan?
Ja miten Linnagolfin mahtavuus kuulu tähän asiaan? Kateutta näyttää ainakin herättävän…
Joulukuussa olen usastikin huitonut hankea wetkellä, kolalla se varmaan sujuis nopiammin. Mut heeeeeeeeeeetkinen… Nyt _ei ole_ talvi. Ja ei edes vähään aikaan tule! Ni. Täsä on siis aikaa setvitellä näitä kuvioita vielä monen monta viikkova 🙂
Oliko viestini kohdistettu sinulle? Se oli huumorilla heitetty ABlle.
Sullahan se vasta näyttääkin painavan – ja pahasti, kuten näkyy myös aiemmista viesteistä.
Niin ja kyllä mä pelaan Linnagolfissa ihan säännöllisesti, tällä viikolla en ole tosin vielä ehtinyt. Sikäli ei herätä mitään kateutta.
Vaihda pipo hiukan isompaan, jooko?
Otetaas iisisti. Loppuviikosta o kelejäkin 🙂
Joo, sori. Ei ollu tarkoitus olla noin töykeä, se vaan tuli (hyvä selitys :). Ymmärsin väärin ja kyllä, mulla on vähän huono päivä, mutta ei liittyen tähän asiaan.
Älä jätä huutamatta fooria kentällä. 🙂
Mutta jos aivan rehellisiä ollaan, niin se ei naurata, että meillä ei oo yhtään kunnollista talviharjoittelupaikkaa Hämeenlinnassa ja tarttee harjoitella ESPOOSSA. Ei perkele… 😉
Eiköhän tähän asiaan jotain tolkkua saaha…
Käsitykseni mukaan AGK ja TawG osallistuvat talviharjoittelupaikan rakennuskustannuksiin, mistä johtuen ko. seuroilla ja heidän jäsenistöllään on ’etuoikeus’ tilan käyttöön.
Joten Akseli ja kumppanit, ei muuta kuin liittymään Aulangolle tai Tawastille 😉
Kukaan ei kysyny multa, haluunko mä osallistua rakennuskustannuksiin. 🙂
Näinhän tässä todennäköisesti on käynyt. Mulla muuten on pelioikeus, että siinä mielessä en ole lokki (mulle on aivan sama, onko joku etäjäsen vai osakas). Veroni maksan kyllä Hämeenlinnaan.
Aulanko ja Tawast on juu tässä ollut aktiivisia. Oman seurani puolelta ollaan kuulemma oltu ’kiinnostuneita’ asiasta, mutta jostain syystä Hattulaa ei ole ’haluttu’ mukaan. No tokihan kenttä on IHan eri kunnassakin. Että sikäli.
Keskustelin asiasta ERITTÄIN hyvin tietävän henkilön kanssa ja hän sanoi, että homma on vielä vähän hakukessa ts. käytännön järjestelyt ovat kesken. Ilmeisesti kuitenkin ko. seuroissa ollaan kiinnostuneita vuokraamaan paikkaa, jos ylimääräisiä vuoroja jää. Mutta kuten sanottu, kuvio on vielä vähän keskeneräinen.
Kannattaa seurailla tilannetta.
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)