26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Pikakysymykset (sticky)

Etusivu Foorumit Säännöt Pikakysymykset (sticky)

Esillä 25 viestiä, 601 - 625 (kaikkiaan 807)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Kyllä Arnold on aivan asian ytimessä. Jos useampi pallo on kadonnut samalle etsintäalueelle, niin niitä etsitään samanaikaisesti, tosin kunkin pallon etsintäaika alkaa siitä, kun pallon omistaja tai hänen caddiensa saapuu alueelle. Alueen koon määrittämiseen ei ole tarkkoja ohjeita, vaan käytetään tervettä järkeä, kilpailuissa tuomari kertoo miten toimitaan.

    KL1

    Ihmetyttää tuo ”Pelaajalla ei ole oikeutta valittaa”. Ja tuo toimikunnan lopullisen tuomion korjaaminen jälkikäteen?

    Pelaajalla ei ole oikeutta valittaa tuomarin tuomiosta eikä hänellä myöskään vastoin yleistä harhaluuloa ole oikeutta vaatia toista mielipidettä, jos tuomarin päätös ei häntä miellytä.

    MUTTA…

    Niin tuomari kuin toimikuntakin voi niin halutessaan itse muuttaa päätöstään säännöissä kuvattujen raamien puitteissa.

    Kyllä Arnold on aivan asian ytimessä. Jos useampi pallo on kadonnut samalle etsintäalueelle, niin niitä etsitään samanaikaisesti, tosin kunkin pallon etsintäaika alkaa siitä, kun pallon omistaja tai hänen caddiensa saapuu alueelle. Alueen koon määrittämiseen ei ole tarkkoja ohjeita, vaan käytetään tervettä järkeä, kilpailuissa tuomari kertoo miten toimitaan.

    Ajatellaan tasurikierrosta tai klubikisaa, jossa ei ole tuomareita.

    Paavo ja Heikki pelaavat kahdestaan tasoituskierrosta ja ovat toistensa merkkareita. Paavo lyö pallon oikealle heinikkoon ja seuraavaksi Heikki samoille huudeille. Kun kävellään kohti aluetta, Paavo toteaa, että etsitään ensin sitä Heikin palloa, koska hänen pallonsa meni jonkin verran pidemmälle. Heikki ei viitsi väittää vastaan ja molemmat siis etsivät Heikin palloa 3 min eivätkä löydä sitä. Sitten siirrytään 30m pidemmälle, jonne Paavo uskoo oman pallonsa päätyneen … ja kas, molemmat pallot löytyvät heti.

    Mikä on (ilman tuomarin läsnäoloa) pelaajien ratkaisu? Minusta Heikin palloa ei löytynyt 3 min (koska sitä etsittiin alueelta, jonne Heikki itse uskoi avauksen päätyneen) – eli Heikki menee lyömään uuden avauksen. Paavo sen sijaan löysi pallon alle 3min siitä, kun hän itse saapui alueelle, jonne uskoi pallonsa päätyneen … Paavo jatkaa sillä. Heikki toteaa, että hän on vain merkkari, eikä tuomari.

    Toisin sanoen, 3min alkaa siitä, kun pelaaja saapuu etsimään palloa siltä alueelta, jonne ITSE uskoi pallonsa päätyneen, vaikka sivustakatsojien mielestä Paavo olisi voinut löytää pallonsa siitä ensimmäisestä hakualueesta ja 3min olisi jo siellä kulunut umpeen. Heinikossa 30 m ero etsintäalueissa on kuitenkin melko paljon, joten minusta kyse on eri etsintäalueista. Tämä kaikki siis sillä oletuksella, että pelaajat olivat rehellisiä, eivätkä kikkailleet.

    KL1

    Mikä on (ilman tuomarin läsnäoloa) pelaajien ratkaisu? Minusta Heikin palloa ei löytynyt 3 min (koska sitä etsittiin alueelta, jonne Heikki itse uskoi avauksen päätyneen) – eli Heikki menee lyömään uuden avauksen. Paavo sen sijaan löysi pallon alle 3min siitä, kun hän itse saapui alueelle, jonne uskoi pallonsa päätyneen … Paavo jatkaa sillä.

    Näin minäkin tuon päättelisin.

    Putti-Possu: Paavo lyö pallon oikealle heinikkoon ja seuraavaksi Heikki samoille huudeille. Kun kävellään kohti aluetta, Paavo toteaa, että etsitään ensin sitä Heikin palloa, koska hänen pallonsa meni jonkin verran pidemmälle. Heikki ei viitsi väittää vastaan ja molemmat siis etsivät Heikin palloa 3 min eivätkä löydä sitä.

    Todennäköisesti juuri noin tapahtuu käytännössä…ikäänkuin vanhan kaavan mukaan. Mutta asiaa voi ajatella hieman toisinkin.

    Sääntäjen osalta on hyvä ajatella niiden lähtökohtaista tarkoitusta sekä toisaalta myös käytännön soveltamista. Viimekertaisen sääntöuudistuksen eräänä tarkoituksena oli joustavoittaa ja ripeyttää pelaamista. Tästä syystä mm. pallojen etsintäaikaa lyhennettiin radikaalisti. Etsintäajan rajaaminen kolmeen (3) minuuttiin on varsin suuri muutos aikaisempaan. Siksi saattaisi olla tarpeen huomioida käytännön etsintätilanteet hieman uudella tavalla.

    Pelaajan tulee kohdistaa toimintansa aikaisempaa enemmän omaan tilanteensa hoitamiseen.

    A) Keskittyä aina ensisijaisesti oman pallonsa etsimiseen ja jos tilanne on sen osalta ok. niin voi tietenkin osallistua kaverin pallon etsintään. (toki tämä pelikaverin auttaminen kuuluu hyviin tapoihin ja etikettiin kuten ennenkin)

    B) Toisaalta jos myös oma pallo on samanaikaisetsi kadonnut väylän ulkopuolelle niin eipä siinä jää juurikaan aikaa pelikaverin auttamiseen. Pelaajien keskinäisen tasapuolisen kohtelun ja peliryhmän etenemisen kannalta on parempi ettei ryhdytä ainakaan ”ketjuttamaan” etsimistä, jolloin ryhmältä (ja yksittäiseen pelaajaankin kohdistuen) kuluu helposti enemmän aikaa pallojen etsintään kuin sääntöjen määräämä kolme minuuttia.
    – ymmärrettävästi käytännön tilanteet vaihtelee, joskus pallot katoavat samaan ”kuoppaan” jolloin niitä tietenkin etsitään yhdessä.

    C) Kyllä koko ryhmän pitää kyetä selviämään pallojen etsimisista suurin piirtein uusien sääntöjen määräämässä ajassa. Eikä kysymys ole mistään sekuntipelistä. Säännöissä määrätään *enemimmäisaika* etsimiselle.
    – mikään pakko ei ole venyttää etsintää maksimiinsa.
    – usein pallo katoaa paikkaan josta ei muutenkaan olisi järkevää/hyödyllistä jatkaa.
    – eikä sääntöjen 3 minuutin etsintäaika ole tarkoitettu siihen että sen puitteissa saa vaeltaa ja etsiä metsästä muiden pelaajien sinne lyömiä palloja tai onkia niitä pallo-ongen kanssa jne.

    Fiksusti ja asiallisesti menetellen toteutuu sekä sääntöjen tarkoitus että niiden soveltaminen (=noudattaminen) oikealla tavalĺa. Ja, siitähän pelaajat kiittää!

    KL1

    Hyvä näkökulma gloffarelta, johon kaksi kommenttia.

    P-P:n skenaariossa kumpikaan ei lyönyt varapalloa, mikä on se isoin virhe tilanteessa, jossa pallo lentää pitkään heinikkoon.

    Edelleen siinä samassa skenaariossa etsintöihin kului kokonaisuudessaan hieman yli kolme minuuttia, joka on kaksi vähemmän kuin olisi kulunut kolme vuotta sitten. Ja jos sitä jälkimmäistäkin palloa olisi etsitty täysi aika, niin ajansäästö entiseen olisi ollut yhteensä neljä minuuttia, joten parempaan suuntaan on menty!

    Sitten sinne sääntöjen ja pelin filosofiselle puolelle. Pitäisikö ajansäästön nimissä määrätä kukin pelaaja ensin etsimään sitä omaa palloaan ja vasta sen löydettyään sallia osallistuminen toisten pallojen etsintään? P-P:n skenaariossa olisi sattumalta löydetty molemmat pallot hetimiten, jos tätä periaatetta olisi noudatettu.

    Mielipiteitä?

    Keskittyä aina ensisijaisesti oman pallonsa etsimiseen ja jos tilanne on sen osalta ok. niin voi tietenkin osallistua kaverin pallon etsintään. (toki tämä pelikaverin auttaminen kuuluu hyviin tapoihin ja etikettiin kuten ennenkin)

    Tätä minä hieman ihmettelen ja ihmettelin myös Finnish Tourin osakilpailussa, jossa pelaaja joutui yksin etsimään palloaan, kun kaksi muuta cädeineen odottelivat keskellä väylää. No minä katsojana autoin kadonneen pallon etsinnässä, joka löytyi. Silti kummastelin tätä ”etikettimuutosta”, kun aikaisemmin kuului golfetikettiin, että ryhmä etsi yhdessä kadonnutta palloa, jos se suinkin oli järkevää etäisyyksiä ajatellen. Onko etiketti siis muuttunut vai vain kateissa?

    … ja nyt siis puhun kilpailusta tai tasoituskierroksesta, jossa golfin hengen mukaista (ja taitaa olla säännöissäkin), että pelaajan on pyrittävä pelaamaan paras mahdollinen tulos.

    Näin, P-P:n mainitsemalla tavalla, toimitaan isoimmissakin kisoissa (TV:stä katsottuna). Se on sinällään ihan fiksua ja kaikkien kannalta tasapuolista toimintaa kilpailuissa. Jokainen vastaa omista lyönneistään ja tekemisistään kentällä.

    Ehkä sääntöjen muuttuttua olisi muutenkin perusteltua harkita uudelleen kuinka yleisesti ottaen menetellään kun nähdään pallon päätyvän näkymättömiin.
    – lähtien jo siitä miten katsotaan pelikaverin lyönnit ja mihin pallo putoaa..mitä parempi havainto sitä helpompaa on pallon löytäminen.
    – mahdollisen vara- tai jopa uuden pallon lyöminen jne. kun tiedetään ettei etsimiseen ole entiseen malliin aikaa käytettävissä.

    Ja muuten voidaan toimia tilanteen mukaan..kun se on järkevää ja peliryhmän pallojen etsimiseen ei mene juuri kolmea minuuttia enempää. Kilpailussa on mielestäni varsin selkeää kun jokainen etsii pallonsa itse ja pelikaverit pyrkii parhaansa mukaan seuraamaan toistensa lyöntejä. (kun kellään ei yleensä ole omaa caddietä matkassa).

    KL1: Pitäisikö ajansäästön nimissä määrätä kukin pelaaja ensin etsimään sitä omaa palloaan ja vasta sen löydettyään sallia osallistuminen toisten pallojen etsintään?

    Tuskinpa mitään erityisiä määräyksiä tarvitaan. Riittää kun pyritään toimimaan tilanteen mukaan niin, ettei ryhmän pallojen etsimiseen käytetä yhteensäkään juuri kolmea minuuttia enempää.
    – normaali uusien pelaajien ohjeistaminen tämänkin sääntökohdan huomioimiseen riittänee.

    Toisekseen, en ole liiemmin huomannut että kentillä olisi pyörinyt aikaisempaa enempää valvojia (players assistant tmv. ) neuvomassa ja opastamassa pelaajia muuttuneiden sääntöjen suomista mahdollisuuksista.
    – ehkä joissain tapauksissa ja joillan kentillä olisi tällaiseen aihetta?

    KL1

    Näin, P-P:n mainitsemalla tavalla, toimitaan isoimmissakin kisoissa (TV:stä katsottuna). Se on sinällään ihan fiksua ja kaikkien kannalta tasapuolista toimintaa kilpailuissa.

    Tuohon on jo sanottava, että höpö höpö.

    Vaikka kyse onkin toisiaan vastaan kilpailemisesta, niin herrasmies auttaa toista pelaajaa aina kun se tilanteeseen sopii. Väylällä patsasteleminen tyhjän panttina toisen etsiessä palloaan ei mitenkään edistä ryhmän etenemistä, joten moinen toiminta on paitsi typerää myös epäurheilijamaista, ainakin minun mielestäni.

    KL1

    Tätä minä hieman ihmettelen ja ihmettelin myös Finnish Tourin osakilpailussa, jossa pelaaja joutui yksin etsimään palloaan, kun kaksi muuta cädeineen odottelivat keskellä väylää. No minä katsojana autoin kadonneen pallon etsinnässä, joka löytyi. Silti kummastelin tätä ”etikettimuutosta”, kun aikaisemmin kuului golfetikettiin, että ryhmä etsi yhdessä kadonnutta palloa, jos se suinkin oli järkevää etäisyyksiä ajatellen. Onko etiketti siis muuttunut vai vain kateissa?

    Noilta se oli kateissa ja pahasti. Liekö ollut tulehtuneet välit ryhmässä tai jotain sen tapaista…

    KL1: Väylällä patsasteleminen tyhjän panttina toisen etsiessä palloaan ei mitenkään edistä ryhmän etenemistä, joten moinen toiminta on paitsi typerää myös epäurheilijamaista, ainakin minun mielestäni.

    Näin pelaajat pääosin(?) toimii USPGA:lla kun olen kisoja TV:stä katsellut, Toki katsojat näkee vain sen mitä TV:N ohjaaja haluaa näyttää.

    Toisaalta ammattilaisten kisoissa on aina pelaajan oman caddien ohella lukuisa määrä forecaddieitä ja usein katsojatkin osallistuvat pallojen etsimiseen. Ja harvemmin siellä mitään täydellisiä katoamisia edes tapahtuu.
    – toki muisteleen että joskus palloja on tallattu entistäkin syvemmälle raffiin etsinnän tiimellyksessä.

    Mutta yleisellä tasolla voisi ajatella ettei kaverin pallon etsimiseen ole velvoitetta, varsinkaan jos oma pallokin makaa jossain tietämättömissä. Siinähän pelaaja kuluttaa samalla omaa kolmen minuutin etsintäaikaansa, mikä ei liene aina paras ratkaisu oman pelin osalta.
    – toisaalta olen kuullut (lukenut) että joskus voidaan jopa tarkoituksella pyrkiä löytämään kaverin pallo kun se on mahdollisesti ajautunut aivan toivottoman heikkoon makuuseen.
    – siis voiko pelaaja aina (ja kaikissa tapauksissa) luottaa toisen kilpailijan motiiviin pallon löytämisen osalta?

    Tuuppareiden harjoituskierroksilla lienee keskeistä se että ryhmä etenee sopivasti..etsitään tai ollaamn etsimättä palloja aina tilanteen mukaan.

    Siis, uusin sääntöjen mukaan yleiseen kohteliaisuuteen ja uudistuneeseen etikettiin kuuluu että
    – katsotaan kaverin lyönti ja koetetaan mahdollisimman tarkkaan nähdä paikka johon pallo putosi.
    – osoitetaan ko. paikka pallon omistajalle ja jätetään hänen toimekseen etsiä/löytää pallonsa.
    – jos oma pallo on väylällä tai muuten tiedossa (niin ettei sitä tarvitse enää jatkossa etsiä) voi tietenkin auttaa kaveria.
    – muussa tapauksessa lienee parempi siirtyä oman pallon perään ja valmistautumaan omaan jatkolyöntiin.
    – mutta tilanteen mukaan toimitaan…ja tehdäänpä sitten mitä tehdään niin käytetään etsimiseen enintään kolme minuuttia.

    Kyllähän sääntöjen noudattamisenkin voi katsoa kuuluvan hyviin tapoihin ja jopa etikettiin..

    KL1

    Kyllähän sääntöjen noudattamisenkin voi katsoa kuuluvan hyviin tapoihin ja jopa etikettiin..

    Ja missähän kohdassa sääntöjä sanotaan, ettei kaverin palloa saa/tartte etsiä..?

    Mieti nyt gloffare vielä hetki tätä kokonaisuutta ja lajin henkeä.

    Siis, uusin sääntöjen mukaan yleiseen kohteliaisuuteen ja uudistuneeseen etikettiin kuuluu että
    – osoitetaan ko. paikka pallon omistajalle ja jätetään hänen toimekseen etsiä/löytää pallonsa.

    Voitko osoittaa meille muillekin kirjoitettua tekstiä, joka tukee näkemystäsi?

    KL1: Ja missähän kohdassa sääntöjä sanotaan, ettei kaverin palloa saa/tartte etsiä..?

    Tässä kohtaa ajattelin että säännöissä on määrätty maksimiaika (3 minuuttia) pallon etsimiseen…siis tätäkin sääntökohtaa tulisi pyrkiä noudattamaan.
    – eikä säännöissä kielletä kaverin pallon etsimistä, mutta siihen ei liene mitään pakottavaa määräystäkään. Tilanteen mukaan mennään.

    Nimittäin tuo max 3 miinuuttia on sen verran lyhyt aika ettei siinä ehdi kovin suuria etsintöjä suorittamaan..jos vaikka sattuisi käymään niin onnettomasti että kaikki ryhmän pelaajat missaisivat väylän niin kannattaa jo matkalla miettiä missä järjestyksessä lähdetään suorittamaan etsintöjä.
    – voisiko olla hyväksyttävää että jokainen suuntaisi oman pallonsa oletettuun sijaintiin?

    En tosiaankaan tarkoittanut etteikö kaverin palloa saisi etsiä, kun siihen on sopiva tilaisuus.
    – mutta kun säännöt ovat muuttuneet niin toimintapaakin on syytä miettiä.
    – olisiko joissain tapauksissa tarpeellista toimia pallon etsimisen osalta jollain toisella tapaa kuin aikaisemminkin?

    Enkä muutenkaan ole hakenut tämän asian ympäriltä turhaa nettikiistelyä..ja tiedän ettei tämä etsiminen ole mikään ylitepääsemätön ongelma. Muutos on kuitenkin todellinen, uusien sääntöjen mukaan etsintäaikaa on merkittävästi lyhennetty.

    KL1

    Tässä kohtaa ajattelin että säännöissä on määrätty maksimiaika (3 minuuttia) pallon etsimiseen…siis tätäkin sääntökohtaa tulisi pyrkiä noudattamaan.
    – eikä säännöissä kielletä kaverin pallon etsimistä, mutta siihen ei liene mitään pakottavaa määräystäkään.

    Ja vedit sitten tuosta semmoisen johtopäätöksen, että

    …osoitetaan ko. paikka pallon omistajalle ja jätetään hänen toimekseen etsiä/löytää pallonsa.

    Aika villiä sääntöjen tulkitsemista, sanoisin, eikä lainkaan herrasmiesten touhua.

    herrasmiesten

    Vai pitäisikö käyttää sukupuolineutraalia muotoa ”miesoletettu henkilöhenkilö”

    KL1

    Tai mahdollisesti ’potentiaalisesti sukupuolineutraali ainakin ajoittain kahdella jalalla kulkeva ihminen’.

    KL1: Sitten sinne sääntöjen ja pelin filosofiselle puolelle. Pitäisikö ajansäästön nimissä määrätä kukin pelaaja ensin etsimään sitä omaa palloaan ja vasta sen löydettyään sallia osallistuminen toisten pallojen etsintään? ,,,

    Mielipiteitä?

    Mielenkiintoista… Ensin pyydetään aiheeseen mielipiteitä. Sitten kun niitä joku viitsii esittää ja perustelee näkemyksiään, alkaa kirjoittajaan kohdistuva saivartelu.
    – ilman minkäänlaista varsinaiseen aiheeseen liittyvää kommentointia..
    – puhumattakaan että toisi omia näkemyksiä kysessä olevaan asiaan (siis tällä kertaa pallon etsimisen maksimiaika sekä miten siihen tulisi suhtautua peliryhmässä)

    Mutta hyvä näinkin. Jokainen osallistuu keskusteluun omalla tavallaan.

    Mielipiteeni on siis se, että
    – osallistun aina pelikavereiden pallojen etsintään, paitsi jos oma pallo on kateissa toisaalla, jolloin sanon, että etsin omaa palloa tyolta pysikosta
    – oletan, että ryhmässäni pelaavat herrasmiesgolfarit osallistuvat myös minun kadonneen pallon etsintään, ellei heillä ole muuta tähdellistä tekemistä (ja näin myös tapahtuu 99% kerroista)
    – uskon, että tällä tavoin kaveria auttaen, kierrosnopeus on parempi

    KL1: Aika villiä sääntöjen tulkitsemista

    En oikeastaan tulkinnut sääntöä vaan esitin muutaman esimerkin kuinka peliryhmässä voi toimia, toistetaan se vielä tässä;
    – katsotaan kaverin lyönti ja koetetaan mahdollisimman tarkkaan nähdä paikka johon pallo putosi.
    osoitetaan ko. paikka pallon omistajalle ja jätetään hänen toimekseen etsiä/löytää pallonsa.
    – jos oma pallo on väylällä tai muuten tiedossa (niin ettei sitä tarvitse enää jatkossa etsiä) voi tietenkin auttaa kaveria.
    – muussa tapauksessa lienee parempi siirtyä oman pallon perään ja valmistautumaan omaan jatkolyöntiin.
    – mutta tilanteen mukaan toimitaan…ja tehdäänpä sitten mitä tehdään niin käytetään etsimiseen enintään kolme minuuttia.

    Poimit tuosta yhden lauseen, joka oli mielestäsi väärin? (olisit voinut ystävällisesti kertoa meille miksi?)

    Minun mielestäni juuri noin voi, ja hyvin monessa tapauksessa pitääkin, toimia peliryhmässä..
    – siis, katsotaan pelikaverin lyönti ja erityisesti mihin pallo lentää jos se suuntautuu väylän ulkopuolelle. Ja tottakai sen sijainti kerrotaan ko. pelaajalle ja lähemmäksi päästyä, voidaan varmemmaksi vakuudeksi vielä osoittaa tarkemmin ko. pallon putoamiskohta. Kun tiedetään missä pallon on, sen varsinaisen löytämisen (raffista jne.) voi hyvin jättää pelaajan itsensä tehtäväksi. Toki voi toimia toisellakin tavalla jos tapaus/tilanne sellaista edellyttää.

    Varsinainen sanomani on se että pelikaveria pitää avustaa mutta toisaalta pelaajat ovat mielestäni aikaisempaa enemmän vastuullisia oman pelaamisensa (pallonsa ja sen etsinnän) suhteen. Johtuen juuri siitä ettei enää voida etsiä palloja yhtä pitkään kuin vanhan säännön aikana tehtiin.
    – pallon etsimisen kokonaisaika on lyhentynyt lähes puoleen aikaisemmasta. Se pitää jokaisen ottaa huomioon etsittäessä niin omaa kuin pelikaverin palloa. Etsimiseen käytettävää aikaa ei voida ketjuttaa.

    Sekin pitää jokaisen hyväksyä että todennäköisesti palloja jää nykyisin enemmän löytymättä, verrattuna entisiin aikoihin (jolloin säännöt salli pidemmän etsintäajan) .

    Mutta tilanteen ja sääntöjen mukaan toimitaan. Aikaisemmassa viestissäni kerrottua, uusien sääntöjen tulkintaa, on oikeastaan vain tuo viimeinen (boldattu) lause.

    Putti-Possu: Mielipiteeni on siis se, että
    – osallistun aina pelikavereiden pallojen etsintään, paitsi jos oma pallo on kateissa toisaalla, jolloin sanon, että etsin omaa palloa tyolta pysikosta
    – oletan, että ryhmässäni pelaavat herrasmiesgolfarit osallistuvat myös minun kadonneen pallon etsintään, ellei heillä ole muuta tähdellistä tekemistä (ja näin myös tapahtuu 99% kerroista)
    – uskon, että tällä tavoin kaveria auttaen, kierrosnopeus on parempi

    Oikein. Juuri näin minäkin teen. Samalla pidän huolta siitä ettei sääntöjen määräämää 3 minuutin enimmäisaikaa ylitetä.

    Ehkä sillä erolla etten edes lähde etsimään omaa palloani mistään pusikoista. Siksi jää paremmin aikaa kaverin pallon etsimiseen..toisin en juuri lähtisi ”nuohoamaan” pusikoita, pitkiä heinikoita tai synkkiä metsiä edes kaverin pallon vuoksi.
    – toisekseen saatan jopa kieltää muita etsimästä omaa palloani (kun en niitä itsekään viitsi etsiä).
    – pallojen katoaminen ei ole minulle minkäänlainen ongelma.

    Ja, koska olen tarkoituksella lopettanut lähes kokonaan pallojeni etsimisen, niin pyrin kompensoimaan sitä huolellisemmalla ja riskittömämmällä pallon lyömisellä. En osaa sanoa onnistuuko se/tapahtuuko niin käytännössä.
    – ainakin lyöntien pituus on ikävuosien ja (todennäköisesti myös)vähentyneen harjoittelun myötä lyhentynyt.
    – tilastoa ei ole mutta toisaalta tiedän että pelaan yleensä kierrokseni samalla pallolla jolla sen aloitan. Ja, jos/kun pallon tai pari menetän niin ne katoaa 9/10:stä johonkin vesiesteeseen.

    Kierrosnopeuteen vaikuttaa moni asia…Uusien sääntöjen myötä on saatu lisää mahdollisuuksia ripeään pelaamiseen. Uskon että ajan myötä niitä opitaan hyödyntämään yhä paremmin.
    – nyt kun lajin pariin on tulossa paljon uusia ja nuoria harrastajia olisi fiksua otettaa heitä huomioimaan myös uusien sääntöjen suomat mahdollisuudet. Tietenkin vanhoja hyviä tapoja unohtamatta.

    gloffare: Ehkä sillä erolla etten edes lähde etsimään omaa palloani mistään pusikoista. Siksi jää paremmin aikaa kaverin pallon etsimiseen..toisin en juuri lähtisi ”nuohoamaan” pusikoita, pitkiä heinikoita tai synkkiä metsiä edes kaverin pallon vuoksi.
    – toisekseen saatan jopa kieltää muita etsimästä omaa palloani (kun en niitä itsekään viitsi etsiä).

    Kun tässä on puhuttu nimenomaan sääntöjen mukaisesta pelaamisesta (esim. kisa- tai tasurikierroksesta), vaikka gloffare lähes joka kommentissa kertoo siitä, miten pelaa höntsäkierroksia. Höntsäkierroksilla voi lyödä vaikka kaikki pallot pusikoihin ja olla täyttämättä korttiakaan.

    Mutta siis sääntöjen mukaan ei ole pakko etsiä omaa palloa ja jos oikeasti pusikoissa, ei edes kannata etsiä, jos ei todennäköisesti ole kunnon droppipaikkaa. Golfpelaaminen kuitenkin edellyttää, että pelaaja pyrkii pelaamaan mahdollisimman hyvän tuloksen eikä tietoisesti tee itselle epäedullisia valintoja. Tämä erityisesti sen johdosta, että kisa- ja tasurikierrokset menevät WHS-tasoitusjärjestelmään. Jos tietoisesti tekee epäedullisia valintoja, samalla vääristää tasoitustaan.

    Mitä tulee toiseen kommenttiin eli ”kieltää muita etsimään palloani” on myös säännöille vieras. Ei säännöt mahdollista tällaista kieltoa eikä kenenkään tarvitse tällaisia kieltoja noudattaa. Ehkä tarkoitit kiellon sijaan kommenttia ”ei minun palloa kannata etsiä, kun ei sieltä kuitenkaan pysty jatkamaan, jos pallo edes löytyy”. Jos kuitenkin olisi kyse ISOSTA kisasta, jossa viimeisellä reiällä ratkaistaisiin kisan voitto (esim. reikäpelissä tai jatkoreiällä) ja pelaaja on lyönyt varapallon suoraan reikään, niin varmaan kilpailijan kannattaisi etsiä sitä ekaa palloa pusikosta sallitut 3min.

    KL:lle
    miten muuten aloitetaan se 3 min laskenta, jos pelaaja kieltäytyy etsimästä ekaa palloaa ja menee suoraan griinille, mutta vastustaja menee pusikoihin yrittäen löytää sen ekan pallon. Milloin siis tuomari käynnistää kellon?

    KL1

    Mielenkiintoista… Ensin pyydetään aiheeseen mielipiteitä. Sitten kun niitä joku viitsii esittää ja perustelee näkemyksiään, alkaa kirjoittajaan kohdistuva saivartelu.

    Mitäs jos lukisit mitä kirjoitin vielä pari kertaa uudelleen, eikä haittaa, että lukisit omatkin kirjoituksesi pari kertaa uudelleen.

    Nimittän, lainaamani tekstit eivät jätä mitään tulkinnan varaa, vai mitä olet itse mieltä:

    Siis, uusin sääntöjen mukaan yleiseen kohteliaisuuteen ja uudistuneeseen etikettiin kuuluu että
    – katsotaan kaverin lyönti ja koetetaan mahdollisimman tarkkaan nähdä paikka johon pallo putosi.
    – osoitetaan ko. paikka pallon omistajalle ja jätetään hänen toimekseen etsiä/löytää pallonsa.

    Jos et oikeasti tiedä mitä säännöissä lukee, niin jätä ottamatta kantaa ja pysyttele mielipiteissä. Niitä jälkimmäisiähän tässä pyytelin, en vääriä sääntötulkintoja.

    KL1

    miten muuten aloitetaan se 3 min laskenta, jos pelaaja kieltäytyy etsimästä ekaa palloaa ja menee suoraan griinille, mutta vastustaja menee pusikoihin yrittäen löytää sen ekan pallon. Milloin siis tuomari käynnistää kellon?

    Kello käynnistyy siinä vaiheessa, kun se toinen pelaaja saapuu etsimisalueelle.

    Säännöissähän sanotaan, että pelaajan on tunnistettava pallo, joka löytyy etsintäalueelta etsintäajan puitteissa. Jos pelaaja itse ei halua palloaan etsiä, oikeus siirtyy niille, jotka haluavat.

    Tässä kaksi tulkintaa asian tiimoilta.

    Lost/1 – Ball May Not Be Declared Lost
    A player may not make a ball lost by a declaration. A ball is lost only when it has not been found within three minutes after the player or his or her caddie or partner begins to search for it.

    For example, a player searches for his or her ball for two minutes, declares it lost and walks back to play another ball. Before the player puts another ball in play, the original ball is found within the three-minute search time. Since the player may not declare his or her ball lost, the original ball remains in play.

    Lost/2 – Player May Not Delay the Start of Search to Gain an Advantage
    The three-minute search time for a ball starts when the player or his or her caddie (or the player’s partner or partner’s caddie) starts to search for it. The player may not delay the start of the search in order to gain an advantage by allowing other people to search on his or her behalf.

    For example, if a player is walking towards his or her ball and spectators are already looking for the ball, the player cannot deliberately delay getting to the area to keep the three-minute search time from starting. In such circumstances, the search time starts when the player would have been in a position to search had he or she not deliberately delayed getting to the area.

    Tässä vielä vahvistus sille, että pelaajan on mentävä tunnistamaan pallo, joka löytyy etsintäalueelta.

    18.3c(2)/2 – Player May Ask Others Not to Search for His or Her Original Ball
    If a player does not plan to search for his or her original ball because he or she would prefer to continue play with a provisional ball, the player may ask others not to search, but there is no obligation for them to comply.

    If a ball is found, the player must make all reasonable efforts to identify the ball, provided he or she has not already played the provisional ball from nearer the hole than where the original ball was estimated to be, in which case it became the player’s ball in play. If the provisional ball has not yet become the ball in play when another ball is found, refusal to make a reasonable effort to identify the found ball may be considered serious misconduct contrary to the spirit of the game (Rule 1.2a).

    KL1

    Jos kuitenkin olisi kyse ISOSTA kisasta, jossa viimeisellä reiällä ratkaistaisiin kisan voitto (esim. reikäpelissä tai jatkoreiällä) ja pelaaja on lyönyt varapallon suoraan reikään, niin varmaan kilpailijan kannattaisi etsiä sitä ekaa palloa pusikosta sallitut 3min.

    Tähän muuten semmoinen kommentti, että jos pelaaja nostaa pallonsa reiästä ennen kuin se alkuperäinen pallo löytyy, niin varapallon tulos jää voimaan. Alkuperäinen siis katoaa siinä vaiheessa, kun pelaaja nostaa varapallon reiästä.

    Olet oikeassa P-P, sääntöjen mukaan ei voi kieltää etsimästä kaverin palloa. Mutta omassa kaveriporukassa tällainen etsinnän vältteleminen on tehty selväksi jo aiemmin. Satunnaisille vieraille jne. asia toki selvitetään jo kierroksen alkureillä. Kilpailuissa ja tasurikierroksilla (joita minulle ovat vain kisakierrokset) tilanne on toinen.

    Mutta, selvitetään nyt vielä kertaalleen miksei minulla tai vakiporukallakaan ei ole erityistä hinkua pallojen etsintään?

    Lähtökohdat:
    – aika harvoin pallo karkaa niin pitkälle väylien ja normaalisti pelattavan alueen ulkopuolelle että sitä joutuu oikein etsimällä etsimään. Toki joskus raffien leikkauksesta voi olla sen verran aikaa että ne ovat kasvaneet normaalia pidemmiksi..silloin tilanne arvioidaan tapauskohtaisesti.
    – ja jos pallo karkaa metsiin tai korkeaan ruohoon, puskiin jne. niin mieluummin lyön suosiolla ns. uuden pallon (tai varapallon jos on toivoa hyvästä pompusta tai pelattavasta makuusta) Yleensä suosin uuden pallon lyömistä.
    – monilla kentillä (tai väylillä) myös reuna-alueet ovat hyvin hoidettuja. Sieltä ei useinkaan ole ongelmaa pallon löytymisestä ja/tai pelin jatkamisesta.
    – ymmärrettävästi tilanteet ja olosuhteet vaihtelee..mikä tietenkin vaikuttaa ratkaisuun.

    Ja, miksi minulla on jossain määrin yleistä vastahakoisuutta pallojen etsintään.
    – oma kokemus osoittaa ettei tulokseen ole juurikaan vaikutusta sillä jos unohtaa hankalaan paikkaan menneen pallon ja ottaa rankun.
    – ollaan myös tultu hieman varovaisemmiksi punkkivaaran suhteen ja tapaukohtaisesti vältellään niille otollisia korkeampia ruohikkoja ja puskia.
    – myös ”pelihuumorin” kannalta huono lyönti (esim. avaus) on hyvä unohtaa nopeasti ja korvata se paremmalla suorituksella.
    – minun ajatusmaailmassani pallon etsiminen on negatiivista toimintaa – kaikki sellainen on mielestäni parasta selvittää ja unohtaa mahdollisimman nopeasti. Mieluummin samantien ja heti.
    – nopea ja selkeä ratkaisu korvata ”ulos lyöty” pallo uudella suorituksella ripeyttää pelaamista ja ryhmän etenemistä.

    Edellä mainittu ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö pallon etsiminen voisi olla tarpeellista ja jopa tuloksen kannalta hyödyllistä monissa tapauksissa. Eritoten kilpailtaessa. Tilanne ja tapauskohtaisesti mennään.

    Muuten olen iloinen tästä(kin) sääntöuudistuksesta (siis lyhennetty etsintäaika). Sekin omalla tavallaan ohjaa pelaamista ja pelaajien toimintaa kentällä mielestäni oikeaan suuntaan.

    Mutta, kuten olen niin monta kertaa sanonut niin jokainen voi pelata juuri sillä tavalla kuin parhaakseen näkee. Se minkä olen havainnut itselleni sopivaksi ei tietenkään tarkoita että muiden pitäisi tehdä samoin.

    P.S. Nämä mielipidepalstan kirjoitukset ovat vain kirjoittajien mielipiteitä. Yksikään kirjoittaja ei ole toistaan parempi tai viisaampi. Joten kommentoidaan mieluummin kirjoitusten asiasisältöä kuin mielipiteen anonyymiä (=tuntematonta) esittäjää.

Esillä 25 viestiä, 601 - 625 (kaikkiaan 807)
Vastaa aiheeseen: Pikakysymykset (sticky)

Etusivu Foorumit Säännöt Pikakysymykset (sticky)