15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][13]
KilpailuaSuomalaista

Peuramaa: Suuromistajan konkurssin vaikutus golfyhtiön toimintaan ja talouteen

Etusivu Foorumit Yleistä Peuramaa: Suuromistajan konkurssin vaikutus golfyhtiön toimintaan ja talouteen

Esillä 25 viestiä, 301 - 325 (kaikkiaan 325)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #1298454 Ilmoita asiaton viesti

    MrDUFF: Miksi ”sensuroitte” Peuramaalla tuulee keskustelua?

    Eihän tässä ole mitään sensuroitu..en ole mode vaikka siirsin oman vastaukseni Sinun viestiisi tämän topic’in alle. Pahoittelen jos teko oli pahempi kuin tarkoitus?
    Ajattelin että keskustelun kannalta on parempi koota Peuramaata koskevat meilit saman otsikon alaisuuteen. Lähinnä siksi että täällä on jo entuudestaan yli 300 viestiä Peuramaan tapahtumista.

    Peuramaan hallintoa sekä yhtiökokousten päätöksiä on käsitelty täällä jo moneen otteeseen aikaisemmin.

    Iso osa kirjoituksista käsittelee Peuramaa golf Oy:n suuromistajien suunnitelmia ja tekemisiä sekä esille nousseita ristiriitoja pelaavien osakkaiden suhteen. Tuskinpa siitä haittaakaan on jos Peuramaan hallinnon toimia kommentoidaan tässä samassa yhteydessä.

    Asiaan liittyy myös hieman laajempaa mielenkiintoa. Samamlaisia asioita on noussut esille myös eräissä muissa golf-osakeyhtiöissä.

    #1298636 Ilmoita asiaton viesti

    Juge: Tosi hyvin turvas OY laki Kotojärvenkin casessa, golfosakeyhtiölle kun ei ole omaa lakiaan, kuten esim. as oy. Kyllä oikeus soveltaa tarpeen mukaan ’kavereitten’ fikkaan jutut, jos vaan joku preikä löytyy.

    Kotojärven kohdalla laki turvasi osakkaan oikeutta osakkeen luovutukseen. Aika monet pääsivät eroon osakkeestaan ja sen omistajuuteen liittyvistä velvoitteistaan myymällä osakkeensa ulkomaiselle sijoitusyhtiölle.
    – toki he samalla menettivät kokonaan osakkeeseen sijoittamansa varat.
    – golfosakeyhtiö sai erillisen oikeudenkäynnin myötä perittyä omistajalta ennen osakkeiden myyntiä erääntyneet vastikkeet. Siinä kysymys ei oikeastaan ollut oy-laista vaan osakkeen omistajalle erääntyneen saatavan perinnästä.

    Se on kokonaan toinen juttu olisiko kenenkään pitänyt alunperinkään lähteä osakkaaksi Kotojärvi-golf’iin?

    Mutta jääköön tämän kommentointi omaan Kotojärvi-ketjuun

    -> harvinaisen sekava täät foorumi, mitenhän noihin yksittäisiin vastaus menee

    Pointtini oli nimenomaan se, että eipä ole kyse OY laista, vaan golf osakeyhtiön tapauksessa sovelletaan lakia.
    Tunnutaan sujuvasti vedettävän tällä yhtäläisyyksiä

    Jos esim. as oy:ssä sijoittaja omistaa 5 kerroksisesta talosta 3 ylintä kerrosta, hän ei voi osakeenemmistöllään rakennuttaa hissiä muiden laskuun. Näin olen ymmärtänyt.
    MUTTA golf oy:ssä (esimerkkinä nyt vaan Kotojärvi varsin sopiva) enemmistöosakas voi tehdä lain tulkinnan mukaan ihan mitä tykkää, vaikka
    haamukentän osakkeilla, josita ei vastiketta makseta. yritä sitten ymmärtää että asut ns. oikeusvaltiossa…

    #1298642 Ilmoita asiaton viesti

    Juge: MUTTA golf oy:ssä (esimerkkinä nyt vaan Kotojärvi varsin sopiva) enemmistöosakas voi tehdä lain tulkinnan mukaan ihan mitä tykkää, vaikka haamukentän osakkeilla, josita ei vastiketta makseta. yritä sitten ymmärtää että asut ns. oikeusvaltiossa…

    Kyllä OYL suojaa vähemmistöosakkaita golfyhtiöissä – mutta se ei poista tarvetta käyttää tervettä järkeä. Jos golf oy:ssä on eriäänisiä osakkeita, varoituskellojen pitäisi heti kilistä. Samoin on riski, jos pääomistajalla on sopimuksia itsensä tai lähipiirin kanssa (esim. maanvuokrasopimus tai hoitosopimuksia).

    Valitettavan usein golfosakkeen ostaja jättää lukematta tärkeimmän dokumentin – yhtiöjärjestyksen. Se kuvitellaan olevan reilu ja oikeudenmukainen ja voidaan ”klikata” silmät ummessa samalla tavoin kuin uuden Facebookin ehdot. Kun golfosakkeille ei ole mitään valvontaa, voisi Golfliitto tai SGKY perustaa sivuston, jossa on vedetty yhteen golfyhtiöiden yhtiöjärjestyksiä ja niissä olevia ansoja sekä kerätä faktoja mm. omistajapohjasta, sisäpiiristä ja muutoinkin avata toimintaa läpinäkyvämmäksi. Tämä tosin olisi ikävää joillekin golfyhtiöille, mutta lisäisi luottamusta niihin yhtiöihin, joissa näitä riskejä ei ole. Lopulta ”riskiyhtiöidenkin” olisi pakko muuttaa yhtiöjärjestyksiään ja tehdä muutoinkin toiminnastaan läpinäkyvämpää.

    #1298660 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    juge: Pointtini oli nimenomaan se, että eipä ole kyse OY laista, vaan golf osakeyhtiön tapauksessa sovelletaan lakia.

    Ja mitähän lakia..?

    #1298673 Ilmoita asiaton viesti

    Golfyhtiössä on yleensä yhtiöjärjestys oleellisempi ja tärkeämpi kuin oy-laki.

    #1298731 Ilmoita asiaton viesti

    Yhtiöjärjestys ei voi olla Osakeyhtiölain vastainen… Yhtiöjärjestys myös on PRH:n hyväksyttävä kun yhtiötä rekisteröidään. Toki näissä muutamissa ns.ongelma kenttäyhtiössä on Yhtiöjärjestykset laadittu palvelemaan kentän perustajien, pääomistajien agendaa, mikä sinällään ei ole väärin, mutta monta kertaa pienomistajien etuja polkien. Tarkoitan tällä, että näihin Yhtiöjärjestysten erikoisuuksiin kuuluu monta kertaa näitä eri osakesarjojen painoarvoja, äänimääriä etc. Samoin tuo Kotojärven erikoisuuksien erikoisuus, että Perustajaosakkaiden aktivoimattomia osakkeita voi käyttää täysin äänivaltaisina, vaikka niistä ei tarvitse edes maksaa vastikkeita. Tästä syystä olisi aina syytä tutustua huolella Yhtiöjärjestyksiin kun on osakkeita ostamassa.

    Tossa Jugen ulostulossa lienee ihan hyvä ajatus takana, se ei vaan tuosta oikein avaudu… ja tietopuoli ontuu pahasti… Osakeyhtiölaki on myös kaikkien golf-osakeyhtiöiden perusta. Mutta juuri niinkun Uolevi toteaa, niin Yhtiöjärjestyksellä hoidetaan monet ongelmat…

    #1298738 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Golfyhtiössä on yleensä yhtiöjärjestys oleellisempi ja tärkeämpi kuin oy-laki.

    Osin totta, mutta tässä on jo jonkin aikaa keskusteltu yhtiöjärjestyksen muuttamisesta ja muutosten vaatimasta äänimäärästä. Siinä vaiheessa yhtiöjärjestyksestä on vain ja ainoastaan ohjeellista apua, koska päätösten vaatima äänimäärä kertotaan lainsäädännössä, ja aika pitkälle nimenomaan AsOy-laissa. Tästä on ollut vuosien mittaan paljonkin keskustelua, ja tarvittavat faktat ihan oikeiden juristien kirjoittamina löytyvät hakutoiminnon avulla (jos se toimii…).

    #1298752 Ilmoita asiaton viesti

    Miten, KL1, golf-yhtiöt liittyvät asunto-osakeyhtiölakiin?

    #1298753 Ilmoita asiaton viesti
    #1298755 Ilmoita asiaton viesti

    päätösten vaatima äänimäärä kertotaan lainsäädännössä, ja aika pitkälle nimenomaan AsOy-laissa.

    Meneeköhän ihan näin… jos nyt tarkkoja ollaan niin golfyhtiöitä säätelee osakeyhtiölaki. Golfyhtiöiden yhtiöjärjestys tosin on usein kopioitu asunto-osakeyhtiöistä. Ja yhtiöjärjestys määrittää viime kädessä miten päätöksiä tehdään (huomioiden mm. OYL luku 5 §26…§30) <=> Yhtiöjärjestus voi edellyttää isompia määräenemmistöjä kuin OYL. AsOy-laki säätelee asunto-osakeyhtiöitä.

    #1298756 Ilmoita asiaton viesti
    #1298797 Ilmoita asiaton viesti

    Kiitos ArnoldPalmer. Mielenkiintoinen field study.

    Oletin/oletan, että ”äänimäärä kertotaan lainsäädännössä… pitkälle nimenomaan AsOy-laissa” on ”fake news” golfyhtiön kannalta. Oikeuden päätökset golfyhtiöiden osalta viittaavat osakeyhtiölakiin.

    Aloin tuota OYL/AsOYL eroa miettimään haltuunoton näkövinkkelistä. Normaali osakeyhtiössa ei ole osakkeen haltuunoton tarvetta (lunastus erikseen), mutta asunto-osakeyhtiössä on. Peuramaan yhtiöjärjestyksessä on pelioikeuden haltuunotto mainittu, mutta jos sitä ei ole, mitkä ovat golfyhtiön aseet?

    Toisaalta voiko maksukyvytön oikeushenkilö käyttää pelioikeuden haltuunottoa omaksi edukseen. Esim. Peuramaan yhtiöjärjestys vaatii hallitusta vuokraamaan haltuunotettu pelioikeus viipymättä käypään hintaa. Jos vastike on maksamatta, yhtiö ottaa pelioikeuden haltuun ja vuokraa sen edelleen. Mitä keinoja yhtiöllä on, jos haltuunotto jatkuu useita vuosia?

    #1298800 Ilmoita asiaton viesti

    cervelo kirjoitti:
    Toisaalta voiko maksukyvytön oikeushenkilö käyttää pelioikeuden haltuunottoa omaksi edukseen. Esim. Peuramaan yhtiöjärjestys vaatii hallitusta vuokraamaan haltuunotettu pelioikeus viipymättä käypään hintaa. Jos vastike on maksamatta, yhtiö ottaa pelioikeuden haltuun ja vuokraa sen edelleen. Mitä keinoja yhtiöllä on, jos haltuunotto jatkuu useita vuosia?

    Peuramaan yhtiöjärjestys tarjoaa pehmeämpiä vaihtoehtoja maksamattomien ja perimiskelpoisten maksujen kattamiseen. Kenttäyhtiö voi periä osakkeen omistajalta perintämenettelyllä saataviaan, eikä perinnän tarvitse kohdistua kenttäyhtiön osakkeeseen.

    Tämä osakkeen haluunotto oli yhtiöjärjestyksen kirjoitusvaiheessa relvantti menettely, mutta on nykytilanteessa kyseenalainen keino, saako sillä vastikevelat katetuksi. Jos ei saa niin puuttuva osa on edelleen perintäkelpoinen.

    On myös kenttäyhtiöitä, joissa osakkeen vuokratulolla saa vain osan pelioikeuden vastikkeista katetuksi. Puuttuva osa on muilla tavoin osakkaalta perittävä.

    #1298825 Ilmoita asiaton viesti

    Kenttäyhtiö voi periä osakkeen omistajalta perintämenettelyllä saataviaan, eikä perinnän tarvitse kohdistua kenttäyhtiön osakkeeseen.

    Kiitos eikka. Tarkoitatko tällä tilannetta missä yksi henkilö/oikeushenkilö omistaa useamman osakkeen? Eli tällöin yhdellä perintämenettelyllä peritään maksuja riippumatta mihin omistajan osakkeeseen ne kohdistuvat – tulkitsinko oikein?

    Mitä keinoja on käytettävissä mikäli oikeushenkilö on maksukyvytön ja perintämenettely ei tuota tulosta?

    #1298830 Ilmoita asiaton viesti

    cervelo

    Kenttäyhtiö voi periä osakkeen omistajalta perintämenettelyllä saataviaan, eikä perinnän tarvitse kohdistua kenttäyhtiön osakkeeseen.

    Kiitos eikka. Tarkoitatko tällä tilannetta missä yksi henkilö/oikeushenkilö omistaa useamman osakkeen? Eli tällöin yhdellä perintämenettelyllä peritään maksuja riippumatta mihin omistajan osakkeeseen ne kohdistuvat – tulkitsinko oikein?

    Mitä keinoja on käytettävissä mikäli oikeushenkilö on maksukyvytön ja perintämenettely ei tuota tulosta?

    Perintä jos sellaista tarvitaan ja käytetään kohdistuu osakkeen omistajaan. Omistaja on vastuussa kenttäyhtiön vastikkeista. Jos osake on jonkin arvoinen nii senkin ”vouti” voi myydä ja tilittää rahat kenttäyhtiölle. Mikäli osakas on varaton ja kenttäyhiön osake arvoton, niin kenttäyhtiölle jää ”luu kouraan”

    #1298851 Ilmoita asiaton viesti

    Mikäli osakas on varaton ja kenttäyhiön osake arvoton, niin kenttäyhtiölle jää ”luu kouraan”

    Onko perintämenettelyssä mahdollista, että osake ”ulosmitataan” takaisin golfyhtiölle?

    #1298874 Ilmoita asiaton viesti

    ”Suuromistajan” ainoa intressi on saada tuo pakkovastike kumottua, tavalla tai toisella, koska kassavaroja ei ole tarpeeksi kattamaan vuotuisten vastikkeiden tuottamaa tappiota (vastike – vuokratuotto). Senhän osoitti jo viime vuosi, jolloin osa ”suuromistajan” osakkeista otettiin yhtiön haltuun maksamattomien vastikkeiden takia. Tänä vuonna sama toistunee, varsinkin kun pelioikeuksien vuokrataso alittaa selkeästi vastikkeiden tason. Antakaa ajan kulua, aika on muiden osakkaiden puolella, ei ”suuromistajan” puolella.
    Mitä tulee Peuramaan hallituksen työskentelyyn, on ilmeistä, että sen enemmistöä heiluttaa noin 20%:n vähemmistö 🙂

    #1298886 Ilmoita asiaton viesti

    Golffari10

    ”Suuromistajan” ainoa intressi on saada tuo pakkovastike kumottua, tavalla tai toisella, koska kassavaroja ei ole tarpeeksi kattamaan vuotuisten vastikkeiden tuottamaa tappiota (vastike – vuokratuotto). Senhän osoitti jo viime vuosi, jolloin osa ”suuromistajan” osakkeista otettiin yhtiön haltuun maksamattomien vastikkeiden takia. Tänä vuonna sama toistunee, varsinkin kun pelioikeuksien vuokrataso alittaa selkeästi vastikkeiden tason. Antakaa ajan kulua, aika on muiden osakkaiden puolella, ei ”suuromistajan” puolella.

    Todella sarkastinen kannanotto. Muutama näkökulma:
    – vastike – vuokratuotto negatiivinen ja Peuriksella on ollut pelioikeuksia niin paljon, etteivät ne ole menneet kaupan muutoin kuin negatiiviseen hintaan.
    – ei kait golfaritkaan hölmöjä ole, että ostaisivat osakkeen jos pelioikeuden saa vuokraamalla edullisemmin.
    – mihin ne sellaiset osakkeet joutuvat, joita omistaja ei voi käyttää pelaamiseen eivätkä uppoa vuokramarkkinoille.
    – eiköhän se mene niin, että ulkopuoliset eivät halua maksaa mitään siitä, että muut viettävät peuriksella hauskaa.

    #1298887 Ilmoita asiaton viesti

    Golffari10: Senhän osoitti jo viime vuosi, jolloin osa ”suuromistajan” osakkeista otettiin yhtiön haltuun maksamattomien vastikkeiden takia. Tänä vuonna sama toistunee, varsinkin kun pelioikeuksien vuokrataso alittaa selkeästi vastikkeiden tason. Antakaa ajan kulua, aika on muiden osakkaiden puolella, ei ”suuromistajan” puolella. Mitä tulee Peuramaan hallituksen työskentelyyn, on ilmeistä, että sen enemmistöä heiluttaa noin 20%:n vähemmistö

    Tuo lihavoitettu on siis hieman epätäsmällinen … yhtiö ei voi ottaa osaketta haltuun, ainoastaan sen pelioikeus. Siitä seuraa se, että mikäli em. ennuste pitää kutinsa, muutaman vuoden kuluttua kaikki suuromistajan pelioikeudet on otettu yhtiön haltuun ja yhtiö vuokraa niitä eteenpäin tilittäen rahat suuromistajien vastikkeiden kattamiseksi.

    Ongelma mikä tässä järjestelyssä jää on se, että näillä osakkeilla (joista siis pelioikeudet on haltuunotettu), voi normaalisti äänestää yhtiökokoukseen. Jokainen voi pohtia skenarioita, joissa yhtiökokouksen äänienemmistö on sellaisella suuromistajalla, jolla ei ole yhtään pelioikeutta.

    #1298910 Ilmoita asiaton viesti

    Hyvä ja aivan varmasti on faktat hukassa. Tarkoitus olikin yrittää selventää ettei ’maalaisjärjellä’ voi tulkita mitä
    oikeudessa tullaan päättämään kussakin Golf Oy tapauksessa.
    Lopputulemana ehkä voisi olla että ÄLÄ KOSKAAN OSTA GOLFOSAKETTA, jos et ole lakimiehen kanssa käynyt läpi yhtiöjärjestystä.
    Koska sitä ei säätele mikää looginen lakikokonaisuus.
    (voit hallita golfkanttää mm. haamukentän (ns. 9 reiän lisä) osakkeilla joista et maksa vastiketta. Vaikka sitä kenttää ei koskaan tulisikaan.
    vähän kun ostaisi asunnon 3 kerroksista talosta, jonka osake-enemmistä on kerrosten 4-7 omistajalla)
    ehkä tuo vaan perusteluna miksi ei mene ns. yksinkertaiseen kaaliin nää viritykset joita nyt vaan valitettavasti voi Golf Oyssä harrastella.

    #1299100 Ilmoita asiaton viesti

    Juge: ÄLÄ KOSKAAN OSTA GOLFOSAKETTA, jos et ole lakimiehen kanssa käynyt läpi yhtiöjärjestystä….Koska sitä ei säätele mikää looginen lakikokonaisuus….ehkä tuo vaan perusteluna miksi ei mene ns. yksinkertaiseen kaaliin nää viritykset joita nyt vaan valitettavasti voi Golf Oyssä harrastella.

    Osin samaa mieltä, mutta kyllä OYL suojaa golfyhtiötä siinä missä muitakin osakeyhtiöitä.

    Mutta komppaan ”ÄLÄ KOSKAAN OSTA GOLFOSAKETTA”, mikäli
    – golfyhtiössä osa (muttei kaikki) osakkeet voivat olla vastikevapaita
    – joillakin golfosakkeilla on toisia suurempi äänivalta
    – golfyhtiössä on suuromista tai ryhmä, joilla on muitakin sidonnaisuuksia tai intressejä golfyhtiöön (maanvuokra, tontteja, huolto tms palveusuhde, hotelli, jne), koska silloin tulee väistämättä eteen intressiristiriitoja
    – golfyhtiössä on suuromistaja tai ryhmä, joilla ”suhmurointia” tai talousvaikeuksia muissa liiketoimissaan, koska näillä suhmuroinneilla on taipumus levitä

    #1299103 Ilmoita asiaton viesti

    MrDUFF: Miksi ”sensuroitte” Peuramaalla tuulee keskustelua?

    Tämä on tiukassa golfliiton alaisuudessa tämä palsta. Otavamedia kun julkaisee jäsenlehteä. Kiellettyjä aiheita on esim. Talma golfin huono kentänhoito ja koko lajin jyrkkä alamäki Suomessa.

    Mitään suhmurointia tai alan ongelmia ei haluta tuoda esiin. Täällä kun tuo jonkun epäkohdan esiin niin muutama aktiivitrolli maalittaa ja riehuu moderoinnin suojaamana. Siksi täällä ei juuri järkeviä keskustelunavauksia ole näkynyt vuosikausiin ja epäilen että tämäkin sivusto lopetetaan melko pian. Golfliiton kanssa sopimus kun on määräaikainen ja loppuu vuonna 2021.

    https://www.marmai.fi/uutiset/otavamediassa-jalleen-yt-neuvottelut-nyt-yhtio-supistaa-muun-muassa-oman-median-osaamisesta/c376a9f8-a896-34b2-b260-67539ee37a8c

    #1299114 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Tämä on tiukassa golfliiton alaisuudessa tämä palsta.

    On on. Minäkin saan kirjoittaa tänne vain ja ainoastaan liiton paitaan pukeutuneena. Joskus en pääse kommentoimaan, vaikka haluaisin, kun ylävartaloni verhona onkin jokin muu vaatekappale kuin liiton paita. Kerran kirjoitin liiton lippis päässä, mutta siitä tuli sanomista.

    #1299144 Ilmoita asiaton viesti
    MOD Q8
    Moderaattori

    Tämä on tiukassa golfliiton alaisuudessa tämä palsta. Otavamedia kun julkaisee jäsenlehteä. Kiellettyjä aiheita on esim. Talma golfin huono kentänhoito ja koko lajin jyrkkä alamäki Suomessa.

    Mitään suhmurointia tai alan ongelmia ei haluta tuoda esiin. Täällä kun tuo jonkun epäkohdan esiin niin muutama aktiivitrolli maalittaa ja riehuu moderoinnin suojaamana.

    Nyt kannattaa rauhoittua, ennen kuin verisuoni poksahtaa.

    Talma-ketjussa oli kaikki sanottava jo sanottu. Jos jotain jäi hampaankoloon, niin aloita uusi ketju. Mutta älä aloita sitä kommentoimalla KL1:n lyönninpituuksia. Samoin täällä on ja on ollut useampia ketjuja joissa pohditaan osakkeen omistusta ja pelaajamäärien kehitystä ja tulevaisuutta jne.

    Pari rinnakkaista samoja asioita käsittelevää ketjua on lukittu keskustelun pitämiseksi samoissa ketjuissa. Muista syistä ketjuja ei ole laitettu lukkoon.

    Jos haluat tuoda epäkohtia esiin niin avaa siitä ketju. Perustele mielipiteesi asiallisesti. Mutta älä ihmettele jos joku on eri mieltä. Jokaiseen ketjuun ei tarvitse saada viimeistä sanaa, kaikkien mielipide ei myöskään muutu, elämä jatkuu silti.

    En ole SGLn tai Otavan kanssa missään ”suhteessa”, enkä saa ohjausta mistään. Erittäin harvoin joudun yleensäkään ”puuttumaan” mihinkään täällä, onneksi.

    MOD Q8

    #1299157 Ilmoita asiaton viesti

    Erittäin harvoin joudun yleensäkään ”puuttumaan” mihinkään täällä, onneksi.

    Niinhän se on kun ei täällä juuri kukaan käy, tilastoista päätellen. Muutama maalittaja on jotka spämmää joka ketjuun samoja juttuja. Tämäkin ketju on mennyt osakkeesta ja yhtiöjärjestyksestä jankkaamiseen, kuten yleensä.

Esillä 25 viestiä, 301 - 325 (kaikkiaan 325)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Peuramaa: Suuromistajan konkurssin vaikutus golfyhtiön toimintaan ja talouteen