15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][13]
KilpailuaSuomalaista

Peuramaa: Suuromistajan konkurssin vaikutus golfyhtiön toimintaan ja talouteen

Etusivu Foorumit Yleistä Peuramaa: Suuromistajan konkurssin vaikutus golfyhtiön toimintaan ja talouteen

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 325)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #1298304 Ilmoita asiaton viesti

    Hei pitkästä aikaa!

    Peuramaalta kuuluu kummia. Seuran kotisivuille hyvin piilotettu sisäinen keskusteluforum sulkeutui tänään ja tilalle tulee tunnin mittainen viikoittainen keskusteluaika toimitusjohtajan kanssa. Keskusteluforum on siis ymmärretty hallituksen/toimitusjohtajan kysymys-ja vastauspalstaksi, mitä se ei todellakaan ole ollut. Aika harvoin forumissa on vastattu suoriinkaan hallitukselle tai toimitusjohtajalle osoitettuihin kysymyksiin. Keskusteluforum mahdollisti osakkaiden ja seuran jäsenten keskinäisen keskustelun. Keskustelut olivat asiallisia ja sisäsiistejä. Tosin tässä voi olla moderaattorillakin ansionsa.
    Jokin keskustelussa lienee häirinnyt, kun sulkemiseen on päädytty. AluksiPeuramaan etusivulla ollut linkki keskusteluforumiin poistettiin muutama vuosi sitten ja forum kätkettiin pitemmän polun päähän, mutta silti jokunen puheenvuoro sinne aina silloin tällöin ilmestyi.
    Sulkeminen ei tainnut olla viisas päätös häiritsevyyden eliminoimiseksi. Keskustelu, myös golfyhtiön hallitusta häiritsevä, siirtyy julkisille areenoille, kuten tänne Golfpisteeseen. Ennustan, että varsin nopeasti perustetaan Peuramaan golfareille julkinen FB-ryhmä, jossa keskustelua osakkaiden ja jäsenten kesken jatketaan. Luulen, että ryhmä määritellään julkiseksi, sillä siten tärkeät golfyhtiön ja kentän tulevaisuutta koskevat keskustelut saavat kaikupohjaa.
    Se vaan on niin, että kun lähtee sutta karkuun, karhu tulee vastaan.

    Peuramaalla luultavasti huomataan, että toimitusjohtajan kyselytunnit eivät ole helppoja hallita ja ryhdytään pyytämään kysymykset ja keskustelunaiheet kirjallisina etukäteen.

    Organisaatio, joka ei siedä kritiikkiä ei kehity, vaan taantuu.

    #1298328 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Aika erikoinen kuvio. Pikkaisen on jo liikahtanut totalitäärisen hallitsemistavan suuntaan. Onko mallia kenties otettu Pohjois-Koreasta?

    #1298345 Ilmoita asiaton viesti

    Tuota samaa mallia on käytetty St. Laurence Golfissa vuodesta 2012. Ei ole mitään osakkaiden keskusteluforumia eikä kyselytunteja ja hallituksen tiedottaminen on täysin olematonta. Eli ei tarvitse Pohjois-Koreaan saakka mennä.

    #1298346 Ilmoita asiaton viesti

    Surullista ja itsekeskeistä olettaa, että forumin käyttäjät haluavat vaihtaa ajatuksia vain toimitusjohtajan kanssa.

    Pahoin pelkään että toimitusjohtaja valmistelee pääomistajan edun ajamista, ja heikentää tavallisten osakkaaomistajien mahdollisuutta järjestäytyä.

    PS tiedotustilaisuuksia pidetty, äänestystä varten kokoonnuttu, ja muutoksia ei ole haluttu. Mutta pääomistajan etua vaan ajetaan…

    #1298353 Ilmoita asiaton viesti

    MrDUFF:
    Peuramaan tilanne näyttää todella huonolta. Uusi toimitusjohtaja johtaa kenttää perikatoon. Jäsenet ovat todella huolissaan isoista muutoksista, joita toimitusjohtaja ajaa läpi vähät välittämättä osakkeenomistajien ja jäsenten mielipiteistä. Toimari on mm. savustamassa pitkäaikaisia ja erittäin pidettyjä opettajia ulos ja tuomassa oman hevonsensa tilalle. Koska keskustelu on ollut kiivasta toimari sulki seuran sisäisen keskusteluyfoorumin. Foorumissa toimari sai todella huonoa palautetta ja siksipä lopetti foorumin. Kertoo syvästä kriisistä.

    Jatketaan ketjua täällä kun sille on olemassa jo aikaisempaa historiaa..

    Osakkaathan näistä loppuviimeksi päättää. Yhtiökokous valitsee hallituksen ja hallitus puolestaan toimarin. Viimeistään seuraavassa lakisääteisessä vuosikokouksessa tulee hallituksen kokoonpano osakkaiden käsiteltäväksi ja tarvittaessa päätettäväksi.

    Jos toimari ryhtyy runnomaan oikein ihmeellisiä päätöksiä niin osakkaat voivat kutsua koolle ylimäääräisen yhtiökokouksen. Siellä voidaan tehdä päätökset osakkaiden enemmistön haluamalla tavalla. Toki tällaisen kokouksen koollekutsumiseen pitää saada riittävä määrä osakkaita (vähintään 10% osakkaista).

    Joskus aikaisemmin taisi olla keskustelua siitäkin että lähiseudulla asustelee joku vähintäänkin ”pikkuvarakkaaksi luokiteltava” maanomistaja jolla mahdollisesti olisi kiinnostusta Peuramaan kentän maa-alueista. Mikäpä tietää vaikka bulvaanit olisivat jo hääräämässä golfyhtiön hallinnossa.

    Tuskin näissä mitään erityisiä laittomuuksia tehdään. Osakeyhtiössä päätökset tehdään oy-lain ja osakkaiden äänimäärien mukaisesti. Lisäksi esim. maankäyttöön, kaavoitukseen ja moneen muuhunkin seikkaan liittyy kaikenlaisia yhteiskunnallisen hallinnon luomia pelisääntöjä sekä rajoitteita jne.

    Silti viimekädessä asiat etenee yleensä niin kuin jenkeillä on tapana osuvasti sanoa ”Money talks and bullshit walks”. Mutta niin kauan kuin pelaavilla osakkailla on enemmistö sekä halua puolustaa omia etujaan niin pelaaminen todennäköisesti jatkuu.

    #1298356 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Onko ’loppuviimeksi’ sama asia kuin ’viimekädessä’ ? En löytänyt kumpaakaan mistään sanakirjasta.

    Muutenkin tuo kirjoituksesi oli pelkkää tyhjää. Missä oli kannanotto?

    #1298357 Ilmoita asiaton viesti
    tph

    KL!: Missä oli SINUN viestisi kannanotto?

    a) kieliopissa
    b) henkilössä
    c) omassa perseessäsi päässäsi

    #1298359 Ilmoita asiaton viesti

    Puhekieli muuttuu ja jokainen sukupolvi luo uusia sanoja, tulee uudempia puhekielen ilmaisuja. Loppuviimeksi on tuttu sana. Synonyymeja, viime kdessä, lopulta, loppujen lopuksi.

    #1298360 Ilmoita asiaton viesti

    Gloffare
    Silti viimekädessä asiat etenee yleensä niin kuin jenkeillä on tapana osuvasti sanoa ”Money talks and bullshit walks”. Mutta niin kauan kuin pelaavilla osakkailla on enemmistö sekä halua puolustaa omia etujaan niin pelaaminen todennäköisesti jatkuu.

    Olen KL1: kanssa samoilla linjoilla. Viimeinenkin lause paljastaa karun todellisuuden. Yli puolet osakkeista voi asetaa loput osakeet subventoimaan omia pelejään. He maksavat vaikka eivät voikaan jostain syystä käyttää osakkeen tuottamaa ”rajoittamatonta” pelioikeutta.

    On huomattava eräs merkittävä seikka. Tilanne on muuttumassa siihen suuntaan, että yhä useamman osakkeen pelioikeuden käyttäjä ei olekaan sen omistaja. On useita kenttiä, joissa alle puolet pelaa ”omalla osakkeellaan”.

    Ne osakkeet jotka eivät ole omistajansa pelikäytössä, on vuokrattu tappioiden minimoimisen periaatteella. Mahdollinen vuokratuotto on vaivannäköön nähden vaatimaton, useimmin muutamia kymppejä.

    Sellaisia kenttiä, joissa osakeet uppoavat vuokramarkkinoille vastikkeita korkeampaan hintaan on ilmeisesti alle 10 kpl. On hyvinkin mahdollista, että jokin yksittäinen vuokraus onnistuu hyvään hintaan, mutta pitäisi katsoa vuokrattavien osakkeiden koko määrää, keskihinta jää alhaiseksi.

    Golfpörssin kauppapaikassa vallitsee ylitarjonta (pl nuo alle 10 kenttää). Siellä omistamisen tappioita minimoiva osakkeenomistaja on tinkimiskierroksia pyörittävien ostajien armoilla – hinnoitteluvoimaa ei ole.

    Jotain tarttis tehdä.

    #1298363 Ilmoita asiaton viesti

    Golfpörssin kauppapaikassa vallitsee ylitarjonta (pl nuo alle 10 kenttää). Siellä omistamisen tappioita minimoiva osakkeenomistaja on tinkimiskierroksia pyörittävien ostajien armoilla – hinnoitteluvoimaa ei ole.

    Jotain tarttis tehdä.

    Ihan ensin pelioikeuteen liittyvät peliliput pois markkinoilta ja sitten ylimääräiset osakkeet lunastukseen yhtiölle (ja irti pakkovastikkeista). Näin saadaan trokarit kyykkyyn ja hinnoitteluvalta yhtiön osakkaille. Peuramaan sijainti on kuitenkin sen verran hyvä, että sinne varmuudella löytyy riittävä määrä osakkeeseen ja/tai kausipelioikeuteen sitoutuvia pelaajia. Homma toimii kun ei ole riskiä jäädä pakkovastikkeen loukkuun.

    #1298365 Ilmoita asiaton viesti

    ArnoldPalmer: Ihan ensin pelioikeuteen liittyvät peliliput pois markkinoilta ja sitten ylimääräiset osakkeet lunastukseen yhtiölle (ja irti pakkovastikkeista). Näin saadaan trokarit kyykkyyn ja hinnoitteluvalta yhtiön osakkaille

    ei taida ihan tässä järjestyksessä onnistua ja onko edes tarpeen. Peliliput on määritelty yhtiöjärjestyksessä samoin kuin osakkeeseen liittyvä pelioikeuden nimeäminen. Niiden kummankaan riistäminen pois ilman kaikkien osakkaiden suostumusta ei onnistu laillisesti.

    Mutta, jos vastikevelvollisuus poistuu (tilalle etuoikeus lunastaa pelioikeus tai pelilippuja ale-hintaan) poistuu samalla ”trokaus” – niin vuokrapelioikeuksien kuin pelilippujenkin. Ja hinnoitteluvalta siirtyy yhtiön osakkaille. Osakas voi kauden mittaan ostaa haluamansa pelitavan (sarjakortin, kausipelioikeuden tai lyhytaikaisen pelioikeuden) alennettuun hintaan. Osakkuus on ikään kuin kanta-asiakasohjelma, jossa toki ale-% on pidettävä kohtuudessa, jotta ei synny peiteltyä osingonjakoa.

    Osakkeelle syntyy myös välittömästi positiivinen hinta, koska osakkeella ei ole lainkaan velvollisuuksia, mutta oikeus päättää yhtiön asioista sekä oikeus etuoikeuksiin joita ovat siis ale-% lisäksi ”prime-ajanvaraus”.

    Nopea siirtyminen tällaiseen markkinamalliin voi olla yhtiölle riski, mutta eiköhän se onnistu menetelmällä, jossa luodaan uusi osakesarja ilman vastikevelvollisuutta. Nykyisiä osakkeita voi vapaasti vaihtaa uusiin vastikkeettomiin osakkeisiin, kunhan samalla sitoutuu hankkimaan pelioikeuden x vuodeksi kiinteällä hinnalla. Eli maksat käytännössä vastikkeen esim. 3 vuoden ajan, joka jälkeen olet vapaa vastikevelvoitteesta. Samalla ne, jotka eivät halua vaihtaa vastikkeettomaan osakkeeseen, voivat jatkaa kuten ennenkin.

    #1298367 Ilmoita asiaton viesti

    ei taida ihan tässä järjestyksessä onnistua ja onko edes tarpeen. Peliliput on määritelty yhtiöjärjestyksessä samoin kuin osakkeeseen liittyvä pelioikeuden nimeäminen. Niiden kummankaan riistäminen pois ilman kaikkien osakkaiden suostumusta ei onnistu laillisesti.

    Pakkovastikkeen tiimoilta on oma ketjunsa joten en sitä viitsi enempää kommentoida kuin että määräenemmistöpäätöksellä kaikki on mahdollista. Ja ihan missä järjestyksessä vaan.

    Peliliput ja ylimääräiset osakkeet yhdistettynä liikatarjontaan ovat syy miksi yhtiöllä ei ole hinnoitteluvalta omissa käsissään. Ja siitä pitää päästä eroon.

    #1298369 Ilmoita asiaton viesti

    KL1:
    Onko ’loppuviimeksi’ sama asia kuin ’viimekädessä’ ? En löytänyt kumpaakaan mistään sanakirjasta.
    Muutenkin tuo kirjoituksesi oli pelkkää tyhjää. Missä oli kannanotto?

    Pyydän anteeksi mahdollisesti aiheuttamaani mielipahaa. Kirjoitukseni oli huono koska lukija ei sitä ymmärtänyt.

    Koetan selventää:
    Yritin tuossa meilissäni (vastauksessani nimim.”MrDUFF”:lle) tuoda esille esimerkkejä siitä kuinka osakeyhtiössä osakkaat käyttävät suurinta valtaa. Jos OY:n toimari tekee päätöksiä jotka osakkaiden enemmistö kokee vääriksi/huonoiksi, heillä on aina mahdollisuus (yhtiökokouksessa) joko muuttaa tehtyjä päätöksiä tai jopa erottaa toimari, kuten myös osakkaiden enemmistön mielipiteen vastaisesti toimiva hallitus.
    – tottakai tämä osakeyhtiökain suoma mahdollisuus on yleisesti tiedossa.
    – se on kuitenkin ainoa keino ohjeistaa toimaria jos hän ei keskustelusta huolimatta noudata omistajien enemmistön tahtoa.
    – yhtiökokouksessa voidaan myös päättää yhtiön tiedotuksesta sekä osakkaiden mahdollisuuksista osallistua yhtiön toiminnan kehittämiseen.
    – osakkaat voivat edellyttää yhtiön johdolta mahdollisuutta avoimeen keskusteluun.

    Toisekseen toin samassa viestissäni esille erään hypoteettisen esimerkin siitä että kaikki osakkeenomistajat eivät välttämättä toimi yhtiön johdossa pelaavien osakkaiden etujen puolustajina. Joskus (esim. suuromistajien) pyrkimyksenä on edistää täysin toisenlaisia tavoitteita kuin golfharrastus.
    – Peuramaan osakkaiden on syytä keskenään miettiä minkälaisia tavoitteita erilaisilla osakkeenomistajilla yhtiön kehittämisen ja tulevaisuuden varalle.

    eikka: Golfpörssin kauppapaikassa vallitsee ylitarjonta (pl nuo alle 10 kenttää). Siellä omistamisen tappioita minimoiva osakkeenomistaja on tinkimiskierroksia pyörittävien ostajien armoilla – hinnoitteluvoimaa ei ole.
    Jotain tarttis tehdä.

    Juuri näin.. on hyvä että kaikenlaisia epäkohtia tuodaan esille.

    ”Arnoldille” kiitos siitä että hän tuo meilissään esille keinoja tilanteen korjaamiseksi.

    Aikaisemmassa meilissäni toin esille että osakeyhtiössä päätökset tehdään osakkaiden (äänivallan) enemmistön ehdoilla sekä Osakeyhtiölain määräysten mukaisesti. Viittaukseni ”rahan voimaan” tarkoittaa sitä että osakeyhtiössä päätösvaltaa on mahdollista hankkia monella tavoin.
    – hankkimalla, siis ostamalla suoraan osakkeita
    – esimerkiksi houkuttelemalla, taloudellisen edun lupauksilla, osakkaita tukemaan omia suunnitelmia/hankkeita.
    – kaikenlaisilla keinoilla käydään kamppailua jotta saataisiin päätösvaltaa yhtiökokouksiin jne.
    – joskus voidaan yhtiön hallinnossa pyrkiä myös sellaisiin päätöksiin että yhtiön toimintamahdollisuudet heikkenisivät jolloin pääomistajilla tulisi mahdollisuus hyödyntää osakkeiden arvonlaskua ja tavoitella yhtiön ”valtaamista”.
    – yhtiön hallinnassa voi olla myös ulkopuolisten toimijoiden ”bulvaaneja” joiden tavoitteena on edistää omien rahoittajiensa tavoitteita (=muita kuin pelaamisen jatkuminen).

    Yksittäisillä pelaavilla osakkaille ei yleensä ole mahdollisuutta (eikä tietysti haluakaan) lähteä lisäinvestointeihin.
    – useimmille on ensisijaista että pelimahdollisuudet säilyvät myös tulevaisuudessa mahdollisimman hyvin.
    – toisekseen halutaan myös että osakkeen arvo ja jälkimarkkinat toimisivat asianmukaisesti,
    – niin kauan kun pelaavat osakkaat ovat enemmistönä (omistajina ja äänivallan osalta) on hyvät mahdollisuudet toimia pelaajien/golfharrastuksen ehdoilla

    Sitten niitä konkreettisia korjausehdotuksia:
    – pelaavien osakkaiden tulee osallistua yhtiökokouksiin tai antaa valtakirjalla osakkeensa äänivalta samaa yhteistä tavoitetta edistäville osakkeille.
    – kuten aiemmin jo tuotiin esille, osakeyhtiössä tulee noudattaa vapaata tiedonkulkua osakkaiden kesken.
    – yksittäisille osakkaille on erityisen tärkeä tietää mitä yhtiön hallinnossa suunnitellaan ja päätetään.
    – yhtiökokouksissa voidaan jo yksinkertaisella enemmistöllä päättää hallinnon edustajista.
    – samoin voidaan päättää monista käytännön toimintaan liittyvistä periaatteista.

    Vapaan tiedonkulun myötä kaikilla osakkailla säilyy mahdollisuus saada tietoa yhtiön asioista. Lisäksi on muutakin. Pelaavilla osakkailla tulisi tarvittaessa olla taustatukenaan myös osaav(i)a lakimies/-miehiä.
    – varsin monessa golfyhtiössä löytyy alan osaamista myös osakkaiden keskuudesta.
    – osakkaiden enemmistön päätöksellä myös ulkopuolisen lakimiehen asiantuntemusta voidaan hankkia/käyttää tarvittaessa.
    – niillä joilla mahdollisesti on omia intressejään yhtiön suhteen on taatusti käytössään omat asianajajansa.

    Pelaaville osakkaille on hyödyllistä hankkia ja ylläpitää suhteita myös yhteiskunnan hallintoon, kuntiin, kaavoittajiin jne.
    – yleisesti ottaen jokaisessa golfyhtiössä on paljon pelaavia osakkaita ja monilla heistä on omat suhteensa erilaisille tahoille.
    – kenttäyhtiön toimintaa ja jatkuvuutta voidaan edistää jos sillä on positiivinen maine ja sitä pidetään yleisesti hyväksyttynä sekä hyöldyllisenä omalle paikkakunnalleen sekä lähialueelle.
    – monessa tapauksessa golfkenttä on merkittävä osa oman alueensa palvelutarjontaa.
    – jo pelkästään kaavoituksella on mahdollista luoda varsin pysyvät edellytykset kenttäyhtiön omistaman maa-alueen käyttötarkoituksen osalta.

    Toivottavasti tuossa oli myös joitain ajatuksia golfharrastuksen puolustukseksi. Toki vain yleisellä tasolla ja muuallekin huomioitavaksi kuin pelkästään Peuramaalle. Täysin ulkopuolisen ei liene tarpeen puuttua yksityiskohtiin. Varsinkin kun on enemmän kuin todennäköistä että Peuramaan osakkaat tuntevat paljon paremmin oman yhtiönsä tilanteen.

    Pahoittelen jo etukäteen jos tästäkään meilistä ei löydy sisältöä…ainakin kirjoitusta tuli jo liiankin kanssa.

    #1298370 Ilmoita asiaton viesti

    AP: määräenemmistöpäätöksellä kaikki on mahdollista

    OYL 5. luku 29 §

    Osakkeenomistajan suostumus
    Osakkeenomistajalta on saatava suostumus yhtiöjärjestyksen muuttamiseen, kun:

    1) hänen oikeuttaan yhtiön voittoon tai netto-omaisuuteen vähennetään 13 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla yhtiöjärjestyksen määräyksellä;
    2) hänen maksuvelvollisuuttaan yhtiötä kohtaan lisätään;
    3) oikeutta hänen osakkeensa hankkimiseen rajoitetaan ottamalla yhtiöjärjestykseen 3 luvun 7 §:ssä tarkoitettu lunastuslauseke tai 3 luvun 8 §:ssä tarkoitettu suostumuslauseke;
    4) hänen osakkeeseensa perustuvaa etuoikeutta osakkeisiin rajoitetaan 9 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla;
    5) oikeutta vähemmistöosinkoon rajoitetaan 13 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla;
    6) hänen osakkeeseensa liitetään 15 luvun 10 §:ssä tarkoitettu lunastusehto;
    7) yhtiön oikeutta vahingonkorvaukseen rajoitetaan 22 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla; taikka
    8) samanlajisten osakkeiden tuottamien oikeuksien keskinäistä suhdetta muutetaan ja muutos koskee hänen osakkeitaan.
    Osakkeenomistajalta on saatava suostumus myös, kun osakkeita lunastetaan 15 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla suunnatusti tai kun päätetään yritysmuodon muuttamisesta 19 luvun 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
    Yhtiökokous ei saa tehdä 1 luvun 7 §:ssä tarkoitetun yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista päätöstä ilman sen osakkeenomistajan suostumusta, jonka kustannuksella epäoikeutettua etua annetaan.

    #1298371 Ilmoita asiaton viesti

    Osakeyhtiölaki turvaa yksittäisen osakkeen omistajan etuja kohtuullisen hyvin. Niin tietysti pitääkin olla.

    Ongelmia muodostuu usein siinä että osakeyhtiön johdossa olevien toimintaan ei haluta puuttua. Ei edes silloin kun siihen olisi vakavaa aihetta.
    – siitäkin voi olla tietyille omistajille tai jopa ulkopuolisille etua jos yhtiön toimintaa tahallisesti hankaloitetaan.
    – eikä golfyhtiöt ole ainoita joissa tallaista tapahtuu.

    Mutta jo enemmistöpäätöksillä on mahdollista saada kehitystä sekä muutoksia yhtiön toimintaan. Siihen tarvitaan vain osakkaiden enemmistön yksimielisyyttä. Erityisesti tämä enemmistön päätösvalta koskee osakeyhtiön hallitusta sekä muuta toimivaa johtoa.
    – osakkaiden ei ehkä kannata hyväksyä tarkoituksellista salailua osakkaita kohtaan.
    – tiedotuspolitiikasta ja -tavoista voidaan päättää yhtiökokouksessa.
    – jollei osakkaiden valitsema hallinto toteuta päätöstä käytännössä, niin sitten seuraavassa kokouksessa jullit pihalle.

    #1298372 Ilmoita asiaton viesti

    Tosi hyvin turvas OY laki Kotojärvenkin casessa, golfosakeyhtiölle kun ei ole omaa lakiaan, kuten esim. as oy.
    Kyllä oikeus soveltaa tarpeen mukaan ’kavereitten’ fikkaan jutut, jos vaan joku preikä löytyy.

    #1298373 Ilmoita asiaton viesti

    Nyt tj Ruponen heitti ulos pitkäaikaiset prot ja ’kehitti’ Peuramaata ottamalla Pegon vastaamaan opetuksesta. Hekin ovat varmaan Ruposen kavereita.

    #1298374 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    tph: KL!: Missä oli SINUN viestisi kannanotto?

    Niin lyhyt viesti etkä löytänyt sitä?? Hmmmm…

    Otin kantaa kirjoituksen tyhjyyteen, toisin sanoen siihen, että siinä kirjoittaja (tapansa mukaan) latelee tyhjänpäiväisyyksiä ilman mitään varsinaista sanottavaa. Niinkin pitkään kirjoitelmaan olisi luullut mahtuvan edes jotakin sanomisen arvoista, jotain joka olisi vienyt keskustelua eteenpäin tai tuonut siihen uuden näkökulman tai toimintaehdotuksia, tai ihan mitä tahansa, josta keskustelulle olisi voinut työstää jatkoa.

    #1298375 Ilmoita asiaton viesti

    Juge: Tosi hyvin turvas OY laki Kotojärvenkin casessa, golfosakeyhtiölle kun ei ole omaa lakiaan, kuten esim. as oy. Kyllä oikeus soveltaa tarpeen mukaan ’kavereitten’ fikkaan jutut, jos vaan joku preikä löytyy.

    Kotojärven kohdalla laki turvasi osakkaan oikeutta osakkeen luovutukseen. Aika monet pääsivät eroon osakkeestaan ja sen omistajuuteen liittyvistä velvoitteistaan myymällä osakkeensa ulkomaiselle sijoitusyhtiölle.
    – toki he samalla menettivät kokonaan osakkeeseen sijoittamansa varat.
    – golfosakeyhtiö sai erillisen oikeudenkäynnin myötä perittyä omistajalta ennen osakkeiden myyntiä erääntyneet vastikkeet. Siinä kysymys ei oikeastaan ollut oy-laista vaan osakkeen omistajalle erääntyneen saatavan perinnästä.

    Se on kokonaan toinen juttu olisiko kenenkään pitänyt alunperinkään lähteä osakkaaksi Kotojärvi-golf’iin?

    Mutta jääköön tämän kommentointi omaan Kotojärvi-ketjuun

    #1298376 Ilmoita asiaton viesti

    KL1:
    Otin kantaa kirjoituksen tyhjyyteen, toisin sanoen siihen, että siinä kirjoittaja (tapansa mukaan) latelee tyhjänpäiväisyyksiä ilman mitään varsinaista sanottavaa. Niinkin pitkään kirjoitelmaan olisi luullut mahtuvan edes jotakin sanomisen arvoista, jotain joka olisi vienyt keskustelua eteenpäin tai tuonut siihen uuden näkökulman tai toimintaehdotuksia, tai ihan mitä tahansa, josta keskustelulle olisi voinut työstää jatkoa.

    Pyysin jo aikaisemmin anteeksi ilmeisen huonoa kirjoitustani josta et valitettavasti löytänyt mitään asiaa. Lupaan kiinnittää jatkossa enemmän huomiota viestien asiapitoisuuteen. Missään tapauksessa en tule jatkossakaan kohdistamaan minkäänlaista kielteisiä kommentointia tai arvostelua toisten kirjoittajien persoonaan. Pidätän kuitenkin vapauden muiden kirjoittajien kehuskeluun.
    – asioista (toki myös asian määrästä) voidaan aina olla erimieltä.

    Ehdottaisin että jatkamme paremmin topic’iin liittyvällä asialla.

    #1298393 Ilmoita asiaton viesti

    Hei!
    Peuramaalla tosiaan tapahtuu nyt kaikenlaista. Opetuskuviossa on erityisen ikävää, että seuran pitkäaikaiset prot, joista kaikki tuntuivat pitävän, ohitettiin palvelun ”kilpailutuksessa” täysin ja he saivat lukea opetustoiminnan ”kilpailutuksesta” omassa ammattilehdestään julkaistusta ilmoituksesta. Sen verran taitavia golfareita he ovat koulineet, että ”kilpailutus” olisi pitänyt hoitaa kunnioittavasti ja rehellisesti.

    Aika moni tässä keskusteluketjussa moittii Peuramaan toimitusjohtajaa. Muistutan, että hän toimeenpanee hallituksen ja sen pj:n päätöksiä, koska niin toimitusjohtajan on tehtävä. Vaihtoehtona on kieltäytyä ja lähteä. Siis kohdistetaan moitteet oikeaan sylttytehtaaseen eli hallitukselle.

    Kaksi vuotta sitten ravintolatoiminta otettiin yhtiön omaksi toiminnaksi. Ravintola toimii ja palvelee nyt hyvin, mutta sen tuotto (nettotulos) on vain viidenneksen siitä, mitä ravintolatilojen vuokralainen maksoi vuokraa. Jää nähtäväksi, miten mahtaa käydä opetuksen kanssa, maksaako enemmän sekä yhtiölle että oppilaille ja saadaanko laatua vai sekundaa.

    #1298395 Ilmoita asiaton viesti

    Hei!

    Aika moni tässä keskusteluketjussa moittii Peuramaan toimitusjohtajaa. Muistutan, että hän panee toimeen hallituksen ja sen pj:n päätöksiä, koska niin toimitusjohtajan on tehtävä. Vaihtoehtona on kieltäytyä ja lähteä. Siis kohdistetaan moitteet oikeaan sylttytehtaaseen eli hallitukselle.

    Peuramaalla tosiaan tapahtuu nyt kaikenlaista. Opetuskuviossa on erityisen ikävää, että seuran pitkäaikaiset prot, joista kaikki tuntuivat pitävän, ohitettiin palvelun ”kilpailutuksessa” täysin ja he saivat lukea opetustoiminnan ”kilpailutuksesta” omassa ammattilehdestään julkaistusta ilmoituksesta. Sen verran taitavia golfareita he ovat koulineet, että ”kilpailutus” olisi pitänyt hoitaa kunnioittavasti ja rehellisesti.

    Kaksi vuotta sitten ravintolatoiminta otettiin yhtiön omaksi toiminnaksi. Ravintola toimii ja palvelee nyt hyvin, mutta sen tuotto (nettotulos) on vain viidenneksen siitä, mitä ravintolatilojen vuokralainen maksoi vuokraa. Jää nähtäväksi, miten mahtaa käydä opetuksen kanssa, maksaako enemmän sekä yhtiölle että oppilaille ja saadaanko laatua vai sekundaa.

    #1298407 Ilmoita asiaton viesti

    Putti-Possu: Yhtiöjärjestyksen muutos on yleensä mahdollista 2/3 määräenemmistöllä (ellei yhtiökohtaisesti ole tiukemmin säädetty). Sitten luetunymmärtämisharjoitus lainaamaasi OYL tekstiin…

    1) Jos tehdään määräenemmistöpäätös ja muutetaan yhtiöjärjestystä niin, että mitkään osakkeet eivät oikeuta muuntamaan pelioikeutta pelilipuiksi niin mitä kohtaa rikotaan?

    2) Jos yhtiön omien osakkeiden ostamista ei toteuteta suunnattuna antina niin mitä kohtaa rikotaan?

    #1298449 Ilmoita asiaton viesti

    Miksi ”sensuroitte” Peuramaalla tuulee keskustelua? On kyse eri asiasta kuin mitä Suuromistajan konkurssi käsittelee. Aloittamani keskustelu koskee toimitusjohtaan huonoa hallintotapaa ja räikeää poliittista peliä. Onko moderaattorilla ”liikaa hommia” ???

    #1298453 Ilmoita asiaton viesti

    Eiköhän kyse ollut enemmänkin siitä että keskitetään Peuramaa keskustelu tämän ketjun alle. Ketjun nimi voisi tosin olla vaikkapa Peuramaan tilanne niin mahtuu tj keskustelukin siihen.

    Sellainen vinkki aiheen tiimoilta (kirjoittajan oman selustan suojaamiseksi), että kun keskustellaan tunnistettavasta henkilöstä niin kannattaa pitää faktat kohdallaan ja jos joku on omaa pohdintaa niin tuo sen selkeästi esiin.

    Mutta eipä tuo Peuramaan malli ulospäin kovin hyvältä näytä JOS keskusteluja seuran omalla sivustolla aletan rajoittamaan. Perustakaa jäsenten kesken vaikkapa suljettu facebook foorumi jos on tarvetta puida seuran asioita. Ja tj:kin voi kutsua mukaan — jos lupaa käyttäytyä kunnolla 😉

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 325)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Peuramaa: Suuromistajan konkurssin vaikutus golfyhtiön toimintaan ja talouteen