26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Peliliput

Etusivu Foorumit Yleistä Peliliput

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 196)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Aika loppuunkaluttu aihe, josta kaikki oleellinen (ja vähän epäoleellistakin) on sanottu moneen kertaan. Sen verran voi ehkä vielä lisätä, että ajatuksena on kovin vastenmielistä se, että pelataan toisten kustannuksella. Uskoisin, että alunperin pelilippuja ei oltu tarkoitettu nykyisenkaltaiseksi kauppatavaraksi, vaan tavaksi käyttää pelioikeutta tilanteessa, jossa esim. yritys oli osakkeenomistaja. Ymmärtääkseni on myös kenttiä, joilla pelilippuja voi saada vain useamman pelioikeuden ns. yritysosakkeílla.

    Kun golf-kenttä toiminnassa on sitten noiden ”vanhojen hyvien aikojen” jälkeen lähes kaikki muu muuttunut, tuntuu käsittämättömältä, että tämä on ”mahdoton” muuttaa. Jos päästään ”ei pelaa – ei maksa”-tilanteeseen, niin silloin ei kenelläkään ole tarvetta ottaa pelilippuja eikä ylimääräisiä myöskään kaupata. Siinä tilanteessa kukin voisi ostaa kentältä sopivaksi katsomansa nimetyn pelipaketin. Näin päästäisiin usean kommentoijan kaipaamaan ”markkinat määrittää hintatason”-toimintamalliin.

    Klubipelaaja: Jos päästään ”ei pelaa – ei maksa”-tilanteeseen, niin silloin ei kenelläkään ole tarvetta ottaa pelilippuja eikä ylimääräisiä myöskään kaupata. Siinä tilanteessa kukin voisi ostaa kentältä sopivaksi katsomansa nimetyn pelipaketin. Näin päästäisiin usean kommentoijan kaipaamaan ”markkinat määrittää hintatason”-toimintamalliin.

    Golfosakeyhtiölle (ja luonnollisesti kaikille sen osakkeenomistajille) on erittäin tärkeää se että kentän hoito-/ylläpitokustannuksille on tietty, jo etukäteen määritelty määrä osallistujia (osakkeet/osakkeenomistajat).
    – näin varmistetaan se että kaikki pääsevät pelaamaan hyvin hoidetulla kentällä mahdollisimman edullisesti.

    Tämä tavoite ei täyty (tai se ainakin jossain määrin vaarantuu) jos kentän hoitovastike muutetaan ns. ”vapaaehtoiseksi” eli sellaiseksi että se pitää maksaa vain ja ainoastaan kun/jos pelioikeutta käytetään.
    – selvää on myös se että muut (pelaavat)osakkaat joutuvat maksamaan kentänhoidon kuluista myös sen osuuden joka jää puuttumaan niiltä jotka eivät osallistu vastikkeen maksuun.
    – lisäksi ajan myötä tapahtuu niin että osakkeita jää yhä enemmän ”pöytälaatikkoon”, ikäänkuin odottelemaan ”aikoja parempia”, jolloin esim golfosakkeiden hinnat nousevat huippuunsa.
    – kun vastiketta ei tarvitse maksaa niin voidaan odotella vaikka parin-kolmen sukupolven ajan josko tällainen ihme tapahtuisi.
    – tiedän että tällaista osakkeiden poistumista on tapahtunut kentillä joilla on ns. ”vapaaehtoinen hoitovastike”.
    – vapaaehtoiseen vastikkeeseen liittyy muitakin epävarmuustekijöitä ja haittoja yhtiön ja osakkaiden kannalta katsottuna.

    Ymmärrän toki että edellämainittu asia ja sen vaikutukset golfyhtiön varainhankintaan on todella vaikea asia ymmärrettäväksi.
    – osakkeenomistajat tietenkin ymmärtävät tilanteen eivätkä ole kovin halukkaita siirtymään ”vapaaehtoiseen vastikkeenmaksuun”.
    – tosekseen oy:n hallinnossa omistajat päättävät tästä joten jääköön se heidän harkittavakseen.

    Kaiken lisäksi jokainen tietää että tarve vastikkeesta vapautumiseen nousee esille tilanteessa joissa pelioikeutta ei syystä tai toisesta haluta tai ole mahdollista käyttää. Tällaiseen tilanteeseen on kuitenkin olemassa jo erittäin hyvä ratkaisu:

    Osakkeesta luopuminen, myymällä se tai muuten luovuttamalla se sellaiselle joka
    A) haluaa pelata ja
    B) osallistua hoitovastikkeen maksuun.

    – myymällä osakeensa pääsee samalla vapautumaan myös vastikkeen maksusta..(tuliko yllätyksenä?)
    – jos myöhemmin haluaa jatkaa pelaamista osakkaana niin mikään ei estä hankkimasta uudelleen osaketta.
    – muistaen tietenkin että omistajalla on vastikkeenmaksuvelvoite.

    Koska vastikkeesta eroon pääsemiseen on olemassa näinkin helppo ja yksinkertainen mahdollisuus, ei osakeyhtiön ole tarpeen luopua osakkeeseen liittyvästä pakollisesta vastikkeenmaksuvelvollisuudesta.

    Toinen asia on sitten se että pitäisikö osakeyhtiön perustaa jonkinlainen osakkeiden/pelioikeuksien myyntipooli?
    – se helpottaisi osakkeiden sekä pelioikeuksien myyntiin ja vuokraukseen liittyvien asioiden hoitamista osakkaiden näkökulmasta.
    – tällainen ”pooli” olisi varmasti hyödyllinen myös golfosakeyhtiön kannalta.
    – se antaisi golfyhtiölle mahdollisuuden järjestellä sekä selkiyttää kaikenlaisten pelioikeuksin myyntiä.
    – samalla keskitetty järjestelmä ehkäisisi esim. yhtiön gf-myynnin kannalta epätoivottavia asioita jne.
    – kenttäyhtön olisi myös mahdollista kehitellä aivan uusia tapoja/”pelioikeustuotteita” jne.
    – eikä sekään haittaisi jos tällaisen ratkaisun myötä yhtiön tuotot jopa hieman lisääntyisivät.

    Pakollinen vastike tarkoittaa, että kenttä pysyy väkisin pystyssä, oli siihen edellytyksiä tai ei. En oikein ymmärrä mikä ongelma siinä olisi, jos kenttä ei pystyisi keräämään markkinoilta tarvittavia rahoja kentän ylläpitoon asiakasmaksujen muodossa. Jos ei pystyisi, niin sitten kenttä menisi nurin, joka tietenkin tervehdyttäisi toimialaa kokonaisuutena.

    Klubipelaaja: Pakollinen vastike tarkoittaa, että kenttä pysyy väkisin pystyssä, oli siihen edellytyksiä tai ei. En oikein ymmärrä mikä ongelma siinä olisi, jos kenttä ei pystyisi keräämään markkinoilta tarvittavia rahoja kentän ylläpitoon asiakasmaksujen muodossa. Jos ei pystyisi, niin sitten kenttä menisi nurin, joka tietenkin tervehdyttäisi toimialaa kokonaisuutena.

    Kentän omistajat, siis osakkaat, päättävät miten kenttää hoidetaan ja miten kustannukset katetaan.
    – jospa he haluavat pitää kentän pystyssä?
    – kaipa siihen on edellytykset jos tähänkin asti on päästy pelaamaan.
    – tottahan kaikkien kannalta on parempi että vastikkeet maksetaan ja toiminta jatkuu.

    Haluaisitko että vastikkeet jätettäisiin maksamatta, mikä ennen pitkää johtaisi toiminnan loppumiseen?
    – tämä ei todennäköisesti ole muiden/enemmistön tavoitteena.

    Toisekseen, jos pelaaminen ja vastikkeiden maksaminen ei syystä tai toisesta ole järkevää niin eikö olisi parempi myydä osake sellaiselle joka haluaa pelata ja maksaa vastikkeita?
    – tämä vaihtoehto on kaikkien etu.

    CFO

    Ongelma on siinä, että gloffaren esittämä osakkeen myynti ei aina ole mahdollista, koska ei ole ostajia (Älä ikinä osta golfosaketta). Kun ei ole ostajia on pelaamattoman osakkaan maksettava vastike ja vuokrattava pelioikeus tai myytävä peliliput, usein tappiolla. Koska pelioikeuksia saa alle vastikkeen ja pelilippuja alle GF-hinnan ei uusien golffareiden kannata ostaa osaketta. Tämä kehä olisi saatava rikottua, joko ei peliä – ei maksua tai yhtiö lunastaa osakkeet esim. 1 eurolla. Jokaisen golffarin pelivuodet ovat rajalliset ja ongelma tulee aikanaan vastaan. Alan kannalta olisi aito markkinamekanismi saatava pelaamisen hinnanmuodostukseen. Mitenkäs sitten suu pannaan kun pelaamattomat osakkaat muodostavat enemmistön?

    Gloffare, on siinä sitten sekin, että en missään nimessä jaksaisi kaluta samaa yhtä-kahta kenttää sitä yli 40 kierrosta kaudessa. Yksi mahtavimmista jutuista on nähdä ja pelata eri kentillä. Pitää harrastuksen freshinä. Tämän takia mikään pelioikeus ei toimi itselleni.

    Täällä on kyllä parilla todella kieroutunut ajatusmalli, että pelilippujen hinnat on väärät. Jos niistä saisi enemmän, niin silloinhan niistä luonnollisesti pyydettäisiin enemmän. Tai sitten kaikkein absurdein kommentti tuo toisten rahoilla pelaaminen… kukaan ei pakota omistamaan osaketta tai myymään pelilippuja mihinkään hintaan.

    KL1

    Gloffare, on siinä sitten sekin, että en missään nimessä jaksaisi kaluta samaa yhtä-kahta kenttää sitä yli 40 kierrosta kaudessa.

    Sami, tuo taasen on sinun oma henkilökohtainen mieltymyksesi eikä välttämättä tai edes todennäköisesti edusta valtavirtaa. Muista myös, että täällä pk-seudulla (jossa sinäkin puheistasi päätellen luultavasti vaikutat) valinnanvaraa on viljalti, kun taas siellä harvaan asutulla seudulla tilanne on täysin toinen ja kotikentällä pelataan lähes kaikki kierrokset.

    Sitä paitsi, vaikka pelaisitkin kotikentälläsi yli 40 kierrosta kaudessa voit silti pelata eri kentillä vaikkapa toiset 40 kierrosta, sehän on vain sinusta itsestäsi kiinni. Säästäisit kuitenkin paljon rahaa, jos ottaisit pelioikeuden sille yhdelle kentälle.

    CFO

    Pelilippujen hinnat ovat oikeat pelilippumarkkinoilla. Pelilippumarkkinat johtuvat toimimattomista osakemarkkinoista. Mikäli osakemarkkinat olisivat tehokkaat pelilippujen hinta olisi suunnilleen GF-hinta.

    KL1

    Jos osakemarkkinat olisivat tehokkaat (mitä tuo ikinä tarkoittaakaan), niin myös pelioikeuksille olisi enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Sellaisessa tilanteessa pelilippuja olisi markkinoilla murto-osa nykyisestä, jolloin niiden hintakin olisi paljon lähempänä kentän gf-hintaa.

    CFO: Ongelma on siinä, että gloffaren esittämä osakkeen myynti ei aina ole mahdollista, koska ei ole ostajia (Älä ikinä osta golfosaketta). Kun ei ole ostajia on pelaamattoman osakkaan maksettava vastike ja vuokrattava pelioikeus tai myytävä peliliput, usein tappiolla.

    Yleisesti ottaen golfosakkeelle aina löytyy ostaja. Kysymys on vain hinnasta.
    – ymmärrettävästi hintaan vaikuttaa moni asia.
    – jos osakketta rasittaa esim. osuus yhtiövelasta niin luonnollisesti mahdollinen ostaja huomio tämän hinnassa.
    – pahimmassa tapauksessa joutuu tilittämään/lyhentämään ostajalle em. velkaosuuden kaupan ehtona.
    – tällaisetkin yhtiöt saattavat aikaa myöten selvitä ongelmistaan ja aikanaan kun yhtiön velat on maksettu toimonta jatkuu norpaalisti.

    Mutta ne pahimmat tapauksen on oma lukunsa. Toki tiedän että löytyy myös sellaisia golfosakeyhtiöitä joiden osakkeelle ei käytännössä ole (eikä tule koskaan) jälkimarkkinoita.
    – tällaisiin hankkeisiin ei olisi saanut lähteä mukaan alkujaankaan.
    – ikävä kyllä niistä eroon pääseminen vaatii erityisiä toimia. Eikä sekään ole ilmaista. Lakimiehiltä saanee ohjeita.
    – se lienee selvää ettei tällaisissa yhtiöissä ole mitään mahdollisuuksia vapaaehtoiseen vastikkeisiin.
    – valitettavasti näissä tapauksissa koko ”business-idea” on perustunut osakkaiden sitouttamiseen kaikkien mahdollisten kustannusten maksajaksi. (huom. mahdollisesti jopa tulevienkin velkojen maksajaksi)
    – eräissä tapauksissa jopa niin että perustajaosakas(grynderi) on yhtiöjärjestyksessä vapautettu vastikkeista.

    Mielestäni näissä tapauksissa ainoa järkevä siirto on irrottautuminen tavalla tai toisella osakkeen omistuksesta.
    – ne rahat mitä on sijoitettu on joka tapauksessa menetetty ja tulevaisuudessa voi tulla vielä lisääkin maksuja/velkaa.
    – kaikkia puheita ei kannata uskoa eikä kaikkiin hankkeisiin kannata lähteä.
    – ikävää mutta opettavaista, todennäköisesti oppirahat joudutaan maksamaan.

    Ehkä anna mitään takuuta edes omille ohjeilleni. Kun kerran on joutunut näiden ”saalistajien” ansaan niin ”pelastukoon ken voi”.

    Esim Talman ja SHG lippuja myydään n. osakkaan vieraan gf hinnalla, varmaan muitakin. Riippuu tosiaan lippujen kokonaismäärästä kentälle.

    Kukin tavallaan, mutta itse kun aikanaan lopetin lippujen ja supergolfin kanssa säätämisen ja hankin lähikentältä pelioikeuden, kierrosmäärä karvoi huimasti. Ihan vaan helppouden takia. Myöhemmin kun hankin osakkeen, mukaan tuli 25 kentän pelioikeudet lisää kultakortin kautta. Kokonaispaketti 950€ tietämillä, mitä pidän ihan hyvänä diilinä itselleni. Mulla nyt sattuu olemaan useampi kultakorttikenttä ihan lähellä, plus mökkikenttä vielä.

    Nuo lippuset on ihan mukava ekstra joskus, kun pitää välttämättä vielä päästä johonkin muualle, mutta ilmankin kyllä pärjäisi.

    Sami Hirvelä: Gloffare, on siinä sitten sekin, että en missään nimessä jaksaisi kaluta samaa yhtä-kahta kenttää sitä yli 40 kierrosta kaudessa. Yksi mahtavimmista jutuista on nähdä ja pelata eri kentillä. Pitää harrastuksen freshinä. Tämän takia mikään pelioikeus ei toimi itselleni.

    Olen täysin samaa mieltä.

    Siksi mainitsin myös esimerkin sopivan kentän osakkuudesta sekä mahdollisesti kultakortista. Monilla kentillä löytyy osakkaille myös muunlaisia vaihtoehtoja vastavuoroiselle pelaamiselle (siis eri kenttien kesken).
    – pääkaupunkiseudultakin löytyy paljon asiallisia golfyhtiöitä joilla osakkaan kausivastike oń varsin kohtuullinen.
    – edellä mainittuja osakasetuja hyödyntämällä pääsee pelaamaan kymmenille kentille Suomessa.
    – toisekseen golf on meillä niin edullinen harrastus että mieluummin tavoittelee itselleen sopivaa peliseuraa ja laatua kuin kaikkein alhaisinta hintaa.

    Muitakin mahdollisuuksia on tarjolla..eikä suinkaan ole pakko hankkia osaketta. On hienoa että kaikille löytyy hyviä vaihtoehtoja.

    PG

    Mahdollisuus vaihtaa pelioikeus pelilipuiksi on yksi osakkeenomistajan eduista. On väitetty, että tällainen etu on yhtiön kannalta huono etu, sillä jos osakkeenomistaja myy vaihtamansa peliliput pois, yhtiö menettää greenfee -tuloja. Siksi tällainen etu tulisi ottaa osakkeenomistajalta pois.

    Jos näin on, niin eikö samalla logiikalla tulisi poistaa myös muut edut, esim. osakas- ja jäsenalennukset. Ilman alennuksiahan yhtiön kassaan kertyisi enemmän rahaa. Vai kertyisikö?

    Pelilippujen myyjiä on usein Forumilla nimitelty trokareiksi. Wikisanakirjan mukaan trokari on epämääräisesti satunnaisissa olosuhteissa jostakin tavarasta kauppaa tekevä henkilö. Usein trokarin myyntihinnat ovat halpoja, mutta myyty tavara on huonoa ja myyntitoimintaan voi liittyä jotakin laitonta.

    Useimmiten pelilippujen myyjänä on osakkeenomistaja itse. Esim. Lirillä on tällä hetkellä myynnissä Golfpisteen Pörssissä 11 kenttäyhtiön pelilippuja. Tiedän, että kahdessa näistä yhtiöistä Liri omistaa yhteensä noin kaksikymmentä osaketta. Koska liput ovat myynnissä jo näin aikaisessa vaiheessa, on varsin todennäköistä, että Liri on osakkaana näissä muissakin yhtiöissä. Halvalla myy, mutta onko kaupanteko Golfpisteen Pörssin kautta epämääräisesti satunnaisissa olosuhteissa tapahtuvaa toimintaa ja onko tavara huonoa tai liittyykö myyntiin jotain laitonta? Onko Liri trokari?

    PG

    Pelilipuilla pelaavat ovat pääsääntöisesti pelioikeuden haltijoita (osakkaita tai vuokrapelaajia) jollakin toisella kentällä. Kyse on siis suuressa määrin vastavuoroisesta pelaamisesta halpaan hintaan. Olisikin toivottavaa, että pelioikeuksien vaihtaminen pelilipuiksi onnistuisi mahdollisimman monella kentällä. Tällöin vastavuoroisuus toteutuisi parhaiten. Tosin on muistettava, että ’vastavuoroisuusetu’ koskee vain pelaavia pelioikeuden haltijoita. Maksumiehinä ovat edelleen pelilippujaan alle omakustannushintaan myyvät osakkaat, jotka eivät itse pelaa. Heidän kannaltaan ongelma olisi vielä pahempi, elleivät olisi voineet vaihtaa pelioikeuttaan pelilipuiksi.

    Sami Hirvelä
    Minä en ymmärrä, että minkä takia täällä jotkut kommentoi, että se, että pääsee pelaamaan halvemmalla on huono asia? Tämähän tuo vain lisää harrastajia lajin pariin.

    Juuri näin. Samalla kun pelioikeuden haltijat pelaavat halvalla toistensa kentillä, myös pelioikeudettomat aloittelijat pääsevät tutustumaan lajiin edullisesti halpojen pelilippujen ansiosta. Tärkeä näkökohta Golfliiton jäsenmäärän kehittymisen kannalta.

    Entä onko Liri trokari? No ei, ei todellakaan, paremminkin mesenaatti. Mielestäni Lirin tulisi saada Golfliitolta jonkinlainen tunnustus siitä työstä, jonka hän on tehnyt suomigolfin hyväksi.

    Paljon murhetta pelilipuista.Ne ovat vain yksi mahdollisuus pelaamiseen. Itse käytän pelioikeutta, joka mahdollistaa rajattoman pelaamisen
    kotikentälläni. Lisäksi olen SGS:n jäsen ja saan 25e jäsenmaksua vastaan käyttää pelioikeuksia 36 kentällä ympäri Suomea (ja Virossa).Jos haluan pelata jollain erityisellä kentällä,jossa en omista pelioikeutta jonkin järjestön,kenttäyhteistyön yms. kautta,niin silloin käytän joko ostettua greenfeetä tai pelilippuja. Ja pohjoisessa onnistuu joskus myös ilmaiskierrokset yöttömässä yössä.
    Koskaan en ole tuntenut,että nämä käytössäni olevat mahdollisuudet olisivat poissa joltakin toiselta. Tai,että aiheuttaisin tappioita toisille osapuolille.
    Minulle golf on samankaltainen liikuntamuoto kun kaikki muutkin. Maksan mieluusti käyttämistäni palveluista oman osuuteni. En tunne olevani ketään kanssapelaajaa huonompi tai parempi omistamisen tai muun epärelevantin asian vuoksi. Enkä pahastu,jos joku käyttää sitä verovaroillani kustannettua tietä,joka johtaa jonkun toisen pmistamalle kentälle.
    Kaikista elämään sijoitetusta ei vaan tule voittoa,mutta niistä voi nauttia!

    tunteita nostattava aihe. Kuka on oikeassa ja kuka väärässä jääköön itse kullekin pohdittavaksi. Tosiasia kuitenkin on, että jotkut maksaa mutta ei pelaa. Vapaa maa, saa tehdä ellei ole laitonta, joten ei siinä mitään.

    Se kuitenkin hieman hämmästyttää, että esimerkiksi Kotojärven tilannetta paheksutaan, vaikka samankaltaisesta ilmiöstä on kyse, jos peliliput joudutaan myymään tai pelioikeus vuokraamaan alle hankintahinnan. Jonkun toisen taskulla käydään.

    On helppo sanoa, ettei ole pakko omistaa golf-osaketta. Joidenkin kuitenkin on, olivat perustamassa kenttää ja rahoittivat sen rakentamista, mutta nyt eivät enää pelaa, eikä osakkeelle löydy ottajaa. Ei edes ottajaa, ostajasta puhumattakaan.

    On myös helppo sanoa, ettei pelilippuja ole pakko myydä tappiolla. Joidenkin ehkä on, jos toimivat rationaalisesti ja pyrkivät minimoimaan omat kustannuksensa.

    Ja että halvalla pelaaminen ei olisi huono asia. On se. Omakustannushinta on ollut osakkaan oikeus, perustuen ajatukseen, että pelaavat osakkaat kattavat oman osuutensa yhtiön kuluista. Muille ei tätä ”etuoikeutta” ole alunperin tarkoitettu.

    Mesenaattien varassa siis toimitaan. Lirikin tällainen voi olla, en tunne häntä. Sen verran olen pörssiä seurannut, että hän paitsi myy, niin myös vaihtaa (ja ehkä myös ostaa) pelilippuja. Siis spekuloi ja treidaa. Ei tässäkään mitään väärää ole, tilaisuuksien hyödyntämistä ainoastaan.

    Osakkaathan tämän omilla päätöksillään ovat mahdollistaneet.

    Nautitaan niin kauan kuin soitto soi.

    Klubipelaaja: Se kuitenkin hieman hämmästyttää, että esimerkiksi Kotojärven tilannetta paheksutaan, vaikka samankaltaisesta ilmiöstä on kyse, jos peliliput joudutaan myymään tai pelioikeus vuokraamaan alle hankintahinnan. Jonkun toisen taskulla käydään.

    Laskisin tuon Kotojärjen tapauksen likimain ainutlaatuiseksi..jää nähtäväksi miten ja millaiseksi lajin harrastaminen siellä loppuviimeksi kehittyy.

    Se että pelilippuja myydään (joudutaan myymään) alle oman kustannuksen on eräs ilmentymä suomalaisesta golfharrastuksesta. Osakeyhtiömuotoiset kentät joutuvat tarjoamaan osakkailleen tiettyjä vaihtoehtoja pelioikeuden käytämiseen. Siitä huolimatta sekään ei täysin sovellu/taivu kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin.

    Tämänkin yksityiskohdan voi nähdä monesta näkökulmasta. Esimerkiksi:
    – valitsemalla peliliput ja myymällä niitä osakas saa ikäänkuin vastikevapautuksen kyseisen pelikauden osalta.
    – parhaassa tapauksessa pelilippuvaihtoehdolle saa osakkeiden omistaja rahallista tuottoa, jos kykenee löytämään ostajan joka maksaa lipuista enemmän kuin kentän hoitovastike (=lippujen ostohinta)
    – toki usein käy niin että joutuu myymään peliliput halvemmalla kuin on niistä itse maksanut. Tässä tapauksessa osakas joutuu ikäänkuin maksamaan (laskennallisesta) vastikevapautuksesta.
    – Siis pitämällä vapautuksen pelioikeuden käytöstä, osakas joutuu maksamaan pahimmillaan jopa muutaman satasen ”hyvitystä” siitä ettei itse käytä osakkeen pelioikeutta.
    – hyötynä on se että näin osakkaalle jää parempi mahdollisuus myydä osake myöhemmin.

    Sama vaikutus olisi sillä että osakkaalle myönnettäisiin vastikkevapautus jos pelioikeutta ei käytetä.
    – kuitenkin niin että kenttäyhtiö perii erityisen ”lepuutusmaksun” osakkaan käyttämättömästä osakkeesta/pelioikeudesta.
    – tällainen käytäntö on monella seura-/yhdistyspohjaisella kentällä (vapaavuoden voi pitää tiettyä perusmaksua vastaan)

    Kenttäyhtiön (ja muiden osakkaiden) kannalta osakkaan maksuvelvoite/pakkovastike on tietenkin parempi vaihtoehto.
    – yhtiö saa aina täysimääräisen hoitovastikkeen jokaisesta osakkeesta.
    – se miten osakkeen omistaja sitten menettelee pelilippujensa kanssa jää täysin osakkaan itsensä vastuulle.

    Eli, summa summarum.

    Peliliput tarjoa osakkaalle hyvän keinon/mahdollisuuden vapautumiseen pakkovastikkeesta. Siis käytännössä:

    Peliliput tarjoaa ratkaisun/vapautuksen vastikepakkoon. = problem is solved.

    P.S. Taas keskustelupalsta näytti tarpeellisuutensa. Eräs suomalaisen golfharrastuksen vaikeimmista epäkohdista löysi ratkaisunsa. Pakkovastike saatiin vihdoinkin poistettua.

    PG

    Klubipelaaja

    Mesenaattien varassa siis toimitaan. Lirikin tällainen voi olla, en tunne häntä. Sen verran olen pörssiä seurannut, että hän paitsi myy, niin myös vaihtaa (ja ehkä myös ostaa) pelilippuja. Siis spekuloi ja treidaa. Ei tässäkään mitään väärää ole, tilaisuuksien hyödyntämistä ainoastaan.

    Pitää paikkansa – mesenaattien varassa toimitaan. Huomasin juuri, että Liri on kasvattanut Kytäjällä osakesalkkuaan. Osakkeita hänellä siellä nyt 9 kpl. Eräällä toisella kentällä niitä on ollut 10 (pelioikeuksia 14). Pelkästään näistä vastikemaksuja kertyy lähes 20 k€. Kuinka paljon muilta kentiltä mahtaakaan kertyä? Mesenaatti se on.

    Pitää paikkansa – Liri myös vaihtaa ja ostaa. Itse vaihdoin kerran päikseen yhden pelilipun. Toisella kerralla n. 15 vuotta sitten myin puhelimitse hänelle 10 pelilippua, jotka olisivat jääneet vaimolta käyttämättä. Rahat (380€) tulivat tililleni saman tien. Itse postitin liput hänelle vasta seuraavana päivänä. Mesenaatti se on. Jopa mesenaattien mesenaatti…

    Liri tekee kauppaa ammattimaisesti, ALV:t eritellään ja toimitukset hoituu luotettavasti. Lasku tulee lipujen mukana. Tuskin myöskään joutuu sponsoroimaan muiden pelaamista, vaan hinnat on sellaiset, millä keskimäärin jää voitolle. Muutkin pelilippukauppiaat voisi vähän silmäillä, mitä hintoja niistä lipuista kannattaa pyytää. Omakin kaupankäynti saattaisi silloin olla vähän vähemmän mesenaattitoimintaa. Mieluummin jättää jonkun lipun myymättä kun myy koko kesän alihintaan. Lopputulema on sama.

    Nimetön

    On olemassa osakkaita jotka esim sairauden tai ulkomaan työkomennuksen vuoksi eivät pysty käyttämään pelioikeuttaan.He siis vuokraavat sen tai jos mahdollista, myyvät pelilippuina. Millä ihmeen tavalla tämä häiritsee muita osakkaita? Niitäkin jotka pelaavat 150 kierrosta a’ 5 euroa? Miksi juuri sen joka ei pysty pelaamaan, pitäisi maksaa täysi maksu saamatta itse mitään? Minulle tuo kuulostaa itsekkäältä paskalta. Kaikesta ei kannattaisi pulttia ottaa, voi sattua itselleenkin.

    Kaikki kentät ei ole mitään surkimuksia, on niitäkin joissa vuokraaja osakas saa omansa pois. Ja vaikkei saisikaan, mitä sekään toiselle osakkaalle kuuluu?

    Ikävää olla pelioikeuden vuokraaja jos samalla kentällä osakkeiden omistajat ovat mulkeroita. Ostan myös pelilippuja koska tykkään vierailla muilla kentillä joskus. En niihin kyllä maksaisi 90 euron greefeetä koskaan. Miksihän 30 euroa maksava vierailija on suuri ongelma kentän kannalta mutta 5 euroa kierroksestaan maksava osakas ei ole?

    Möllikkä: Ikävää olla pelioikeuden vuokraaja jos samalla kentällä osakkeiden omistajat ovat mulkeroita. Ostan myös pelilippuja koska tykkään vierailla muilla kentillä joskus. En niihin kyllä maksaisi 90 euron greefeetä koskaan. Miksihän 30 euroa maksava vierailija on suuri ongelma kentän kannalta mutta 5 euroa kierroksestaan maksava osakas ei ole?

    Maailma ei ole täydellinen. Kun ihmisiä kokoontuu tarpeeksi niin aina niitä ”mulkeroitakin” osuu porukkaan, mutta usein selviää helpommalla kun ei kiinnitä heihin erityisempää huomiota. Mieluummin harrastaa ja hakeutuu muutenkin positiivisesti suuntautuvien ihmisten porukkaan.

    Peliliput on erinomainen tuote joka helpottaa monella tavalla golfharrastusta.
    – osakas saa pelilippujen myötä vapautuksen (tai vähintään merkittävän helpotuksen) pakolliseen hoitovastikkeen maksuun.
    – samalla peliliput menevät juuri siihen käyttöön johon ne on tarkoitettukin.
    – kenttä ei siitä muutu miksikään kiersipä siellä osakkeenomistaja tai pelilippujen ostaja.
    – golfkettäyhtiö saa tarpeelliset tulot täysimääräisesti kattamaan hoitokustannuksia..

    Pelilippujen myynnin sekä pelioikeuiden vuokraamisen myötä osakkaalle jää hyvää aikaa harkita mahdollista osakkeen myymistäkin ilman pakottavaa kiirettä.
    – ja usein osakkaalla on muutenkin tarvetta välivuoteen pelaamisen osalta..
    – voi tulla tilapäisiä/ohimeneviä sairauksia, ulkomaan komennuksia, mökinrakennusta tai mitä tahansa.

    Kokonaisuuden kannalta on suuri hyöty siitäkin että markkinoilta löytyy myös kaikin puolin asiallisesti toimivia sekä luotettavia pelilippujen välittäjiä. Siitä kiitokset ja kannustukset Lirille..

    Kun tätäkin asiaa katsoo eri osapuolten näkökulmasta löytyy yhteiset positiiviset ja käyttökelpoiset ratkaisut kaikkien tarpeisiin. Hyvä näin.

    Mistä tämä pelilippuongelma sai alkunsa? Sitä on käsitelty monessa yhteydessä vuosien saatossa myös täällä Foorumilla. Kertaus on opintojen äiti ja joskus saadaan uutta näkökulmaa.

    Suomen Golfliiton liittokokouksessa Oulussa 2010 keskusteltiin laajasti nk. sitoutumattomasta pelaamisesta ja sen vaikutuksista Suomen golfiin. Hyvin suuri joukko suomalaisia golfyhteisöjä on kokenut asian ongelmalliseksi ja pahimmissa skenarioissa sitoutumattoman pelaamisen yleistymisen pelätään rapauttavan seurakulttuuria, lisäävän turvallisuusriskejä sekä vaarantavan Suomen golfkenttien lisä- ja korjausrakentamisen.

    Totuus on, että Suomeen ei pääsääntöisesti ole perustettu osakepohjaisia golfkenttiä sitä varten, että ulkopuoliset pääsisivät sinne helposti ja edullisesti pelaamaan – ei ainakaan helpommin ja edullisemmin kuin kentän osakkaat itse. Totuus myös on, että osakepohjaisia golfkenttiä ei ole perustettu edistämään Suomen golfin yleistä hyvää tai parantamaan eri kenttiä vuosittain kiertävien vuokrapelaajien ja etä/kaukojäsenten pelimahdollisuuksia tai madaltamaan aloittelijoiden kynnystä tulla mukaan golfiin.

    Vääjäämätön fakta on, että useimmat osakepohjaiset golfkentät ovat Suomessa olemassa lähtökohtaisesti sitä varten, että kentän omat osakkeenomistajat perheenjäsenineen ja henkilökohtaisine kutsuvieraineen pääsisivät helposti ja mukavasti pelaamaan golfia omistamallaan golfkentällä. Tätä kautta golffareiden enemmistö on myös hyvin sitoutuneita pelaajia hankkiessaan kotikentältään pelaamiseen oikeuttavan osakkeen.

    Kuka sotki asiat? Suomen golfliitto!

    Suomen Golfliiton liittokokouksessa Vaasassa 2006 annettiin suositus, jonka mukaan osakepohjaisten golfkenttien seurat saattoivat ottaa jäsenikseen myös sellaisia pelaajia, jotka eivät olleet kyseisellä (tai millään muullakaan) kentällä osakkaita tai joilla ei ollut edes vuokraamalla hankittua pelioikeutta kyseiselle kentälle. Seuran jäsenyys ja kentän ylläpidon mahdollistavat vuotuiset pelimaksut siis irrotettiin toisistaan. Näin moni osakepohjaisen golfkentän golfseura käytännössä avasi ovensa kokonaan, mikä on sittemmin entisestään kiihdyttänyt nk. etä- tai kaukojäsenyyskulttuuria Suomessa. Tämän päätöksen jälkeen seurojen jäsenmäärä Suomessa lisääntyi silloin 21.000 pelaajalla ja suuri osa näistä uusista pelaajista oli sitoutumattomia.

    Varsin monella suomalaisella osakepohjaisella golfkentällä on yhtiöjärjestystensä mukaisesti nk. yritysosakkeita, joissa on nk. nimeämätön tai monikäyttöpelioikeus. Tällainen nimeämätön ja siirrettävä pelioikeus on alun perin otettu golfkenttäosakeyhtiöihin pääsääntöisesti sitä varten, että tällaisen osakkeen hankkinut liikeyritys on voinut joustavasti antaa yritysosakkeen pelioikeuksia työsuhde-etuna esimerkiksi oman henkilökuntansa golfkerhon käyttöön tai liikeyritys on voinut käyttää pelioikeuksia omassa edustustoiminnassaan peluuttamalla esimerkiksi asiakkaitaan. Tuon alkuperäisen ajatuksen mukaan yhtiöjärjestysten laatijat tuskin ovat pelioikeuksien määriä kentälle mitoittaessaan olettaneet, että näillä yrityspelioikeuksilla pelattaisiin joka päivä, puhumattakaan siitä, että niillä pelattaisiin useampi startti päivässä.

    Nyt peliliput on mahdollistaneet senkin. Alussa pelilippuja annettiin 20 kpl pelioikeutta kohden mutta sitten kovaääniset osakkaat saivat nostettua luvun 25-30 kappaleeseen. Ja moni yhtiö seurasi perässä.

    Viime kesänä kovin usein peliryhmässä kerskailtiin kuinka halvalla taas oli saatu peliaika ja minä osakkaana tunsin olevani suuri typerys. Aikaa myöten lopetin keskustelin enkä enää myöntänyt vieraassa joukossa olevani ”se aasi joka ylläpitää kenttää muiden iloksi”.

    SunGolfilta hyvä kirjoitus. Kuten hän totesi, golf-kenttäyhtiöt perustettiin osakkaiden pelaamista varten. Piti olla green card, jonka saaminen ei ollut yhtä helppoa kuin nyt;pelioiekus kentälle; ja näin pääsi pelaamaan. Järjestelmä oli siis suljettu ja rakenteet sen mukaisia.

    Sitten joku (= Suomen Golfliitto) muutti toimintaympäristöä mutta rakenteet jäivät ennalleen. Tämän johdosta syntyi nykyisen kaltaisia lieveilmiöitä, jotka ilmenevat rinnakkaismarkkinoina entisen itäeuroopan maiden malliin.

    Tälläkin palstalla joukko Janajeviä yllä pitää uskoa, että asiat ovat niin kuin niiden pitää ollakin. Ehkä jonain päivänä heillekin valkenee missä mennään ja mitä pitää tehdä.

    KL1

    Piti olla green card, jonka saaminen ei ollut yhtä helppoa kuin nyt

    Heh, minä aloitin varsinaisen pelaamisen vuonna 1993, ja silloin pelaamiseen oikeuttavan tasoituskortin sai ihan vain sillä, että seuran kaksi jäsentä suositteli seuran jäseneksi. Ikinä en ole mitään green cardia suorittanut enkä omistanut, joskin olen yhden alkeiskurssin aikoinaan käynyt ihan vain oppia saadakseni.

    Ei ollut helppoa 😀

    CFO: Pelilippujen hinnat ovat oikeat pelilippumarkkinoilla. Pelilippumarkkinat johtuvat toimimattomista osakemarkkinoista. Mikäli osakemarkkinat olisivat tehokkaat pelilippujen hinta olisi suunnilleen GF-hinta.

    Eikös osakemarkkinat ole tehokkaat silloin, kun osakkeiden hinnat heijastavat kaiken saatavilla olevan informaation. Pelilippujen hinta itsessään ei määrittele onko osakemarkkina tehokas vaan se, onko tuo informaatio käytettävissä. Väitän, että tiedämme pelilippuihin liittyvän informaation ja näin ollen, pelilippujen suhteen osakemarkkina on tehokas.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 196)
Vastaa aiheeseen: Peliliput

Etusivu Foorumit Yleistä Peliliput