16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Onko golf huippu-urheilua?

Etusivu Foorumit Yleistä Onko golf huippu-urheilua?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 44)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olen katsellut innokkaasti Urheilukanavan kautta televisioituja Euroopan tourin kilpailuja. Vaan enpä katsele jatkossa, mikäli nähtäväksi tarjotaan yhtä ällöttävää törkyä, kuin kuluvana viikonloppuna (12.-15.2.2004). Huippupelaajien joukkoon oli ympätty Laura Davies-niminen pyylevä täti, joka jokaisen lyöntinsä jälkeen hypähteli tasapainonsa kadottaneena, pallot lenähtelivät minne sattui ja alle parimetriset putit vierivät suunnilleen saman mitan ohi reikien, sellaisten putterilyöntien jälkeen, jotka muistuttivat matojen tonkimaista perunakuokalla! Onko tällaisen touhun jälkeen mitään mieltä kutsua golfia enää huippu-urheiluksi, jota nuorten miesten kannattaa vuosikausia harjoitella, vain päästäkseen ’kilpailemaan’ moisten pelleilijättärien kanssa ja tekemään itsensä ja lajinsa naurunalaiseksi ihmisten silmissä? Taitaa olla niin, että kansainväliset golfpomot haluavat golfista ainoastaan eläkeläisten kontoliikuntalajin!

    Ota rauhallisesti hyvä mies 🙂

    (kaikki tyrii välillä)

    Olen Anteron kanssa puheenaolevasta ’urheilijasta’ hyvin pitkälle samaa mieltä.

    Seurasin tätsyn edesottamuksia viime syksynä Solheim Cupissa Barsebäckissä. Eurooppaa edusti 11 huippuunsa treenattua naisurheilijaa ja tätsy. Minun mielestäni hän oli ihan väärässä paikassa. Kun nuoremmat joukkueen jäsenet pyrkivät pitämään yllä joukkuehenkeä ja heillä oli silmin nähden hauskaa, tätsy senkun mökötti paksussa anorakissaan. Hän oli lähinnä irvokkaan näköinen, kun innostui yhtenä päivänä pelaamaan shortseissa; pohkeet oli yhtä paksut kuin muiden joukkueen jäsenten vyötäröt.

    Huomiota kiinnitti myös toiminta tiiauspaikalla. Laura täräytti santamailalla tiiauspaikkaan ja sai turpeet 5 cm koholle. No, eihän tämä mitään, niinhän monet muutkin kilpapelaajat tekevät. Muut vain tiiaavat näin rautalyöntinsä, mutta tätsypä veti turpeen päältä myös kaikki draiverilyöntinsä. Todella huonoa esimerkkiä!

    Yhdellä väylällä ihmetytti, kun tätsy veti draivinsa kainaloon, väylästä 50 metriä vasemmalle metsään. Tai eihän siinä ihmettelemistä ole, niinhän minullekin kävisi, jos rupeaisin draivejani turpeen päältä paukuttelemaan.

    Edellä sanotusta huolimatta kaikki kunnia Lauralle. Hän on aikanaan ollut maailman paras naisgolffari, mutta ei enää kuulu naisgolfin huipulle, puhumattakaan siitä, että häntä tarvittaisiin miesten kisoissa.

    Onko sillä jotain väliä? Ei ainakaan mulle. Mun puolesta noissa kisoissa saa pelata kaikki ketä sinne kutsutaan. Jos vaika nyt sitten Laura D:n naama (tai jokin muu ruumiinosa) kuvottaa, niin älkää hyvät ihmiset katsoko.

    Tää on taas tätä keskitalven väninää, pari kuukautta pitäis viälä kestää.

    Tiputtuaan jatkosta Laura sanoi itsekin olleensa väärässä sarjassa. Asia vaan on niin, että tädin ammatti on golf. Ja jos järjestävä seura pyytää pelaamaan ja vielä maksaakin pelaamisesta niin täti pelaa! Ja pistää fyrkat fikkaan.

    Menikö perille? Ei se ole tyhmä joka pelaa, vaan …

    Kysyisin kuuluuko hyvään golfetikettiin arvioida pelikumppaneiden tai kilpailijoiden ulkoista habitusta? Tai ikää, tai jotain jotain muuta ominaisuutta?

    Jonkinlaista ikärasisimia olen haistavani Lauraa koskevista mielenilmauksista. En nähnyt ko. kisaa, mutta periaatteeliselta kannalta tuskin tarpeellista.

    Kyllähän miehet varmaan katselevat oikein mielellään nuorta sorjaa naista minihameissaan kentällä – vaikka se peli ei ihan kulkisikaan, mutta auta armias, jos joukkoon eksyy vähän pyylevä varttuneempi nainen :o).

    Onks tää nyt jotain sukupuolirasismia? Vai onko niin, että kyllä lihava saa olla, jos pärjää (vrt. John Daly)? IH

    dr

    ’mutta auta armias, jos joukkoon eksyy vähän pyylevä varttuneempi nainen :o).’

    ja voi kauhistus kun tämä ’pyylevähkö’ nainen pesee melkoisella varmuudella kaikki tänne kritiikkiä kirjoittavat 🙂

    Edelleen ihmettelen tätä suvaitsemattomuutta :-(.

    Tosiaankin tämä täti varmaan hakkaa pelissä kaikki tänne kirjoittavat kuten dr kommentoi.

    Onhan pyylevien setienkin peliä Urheilukanavalla näytetty, eikä täällä kukaan ole valittanut.

    Ei taida riittää joka viikonlopulle televisioitavaksi huippukisoja, jossa pelaavat vain kauniit ja rohkeat.

    Mä katson mielelläni kaiken sen Golfin, mitä telkkarista näkee. Sais tulla enemmän ja ihan miellään katson myös LETiä. Ei sillä väliä mihin kategoriaan se luokitellaan. IH

    JJP

    Jokainen saa näyttää miltä huvittaa…

    Ei tuolla Miesten kisoissakaan kaikki ukot kunnossa ole. Joten se tuosta koosta. Ja kuten tiedämme ei edes peli aina suju ;-).

    Mutta olihan tuo Laura väärässä paikassa.

    Väärässä paikassa… Kuinka ihmeessä joku voi kutsuttuna olla väärässä paikassa ;)? Onhan se tietysti ihan järjestäjän valinnasta kiinni ketä kutsutaan ja ketä ei… eiköhän tässä ole kyseessä ihan ja vain ainoastaan tapahtuman markkinoimiseksi tehty kisajärjestäjien nostatus, jossa ihmisille annetaan mahdollisuus katsastaa onko naisista pelaamaan miehiä vastaan. Oli sitten kyseessä isompi täti tahi 14v nätimpi tyttö… golfia siellä mielestäni kaikki kuitenkin pelasivat ja ihan urheilun mukaisesti vielä kilpaiuluna, vai olenkos minä taaskin väärässä? 🙂 IH

    Nimetön

    Erinomaista! Kaikille klubituuppareille myös tiukka kontrolli.

    Eiköhän Suomen Golfliiton olisi syytä pikaisesti perustaa esteettisyyslautakunta. Jokaisen pelaajan olisi käytävä ulkonäkötestissä.

    Testin läpäisseillä olisi seuraavana tiukka pelikoe, jossa ei riittäisi ainoastaan hyvä pelitulos, vaan myöskin swingin kauneuteen kiinnitettäisiin huomiota. Esimerkiksi Jim Furykillä ei olisi mitään mahdollisuuksia läpäistä koetta.

    Tämän jälkeen näillä noin 13:lla pelioikeuden saaneella ei olisi ainakaan mitään syytä valittaa ruuhkaisista kentistä.

    tilanne lienee naisten suhteen ihan sama kuin mustien pelaajien kanssa. Aluksi ei laskettu kentälle ollenkaan, sitten laskettiin kun oli pakko, muuten olisi klubiravintolalta mennyt tarjoiluoikeudet.
    Ilman niitä ensimmäisiä Tiger Woods ei luultavasti olisi koskaan golfia aloittanutkaan.
    Kuka lienee muuten tällä hetkellä maailman paras 14-vuotias? Montako sen ikäistä on kaikkiaan pelannut miesten tourilla?

    Otsikon kysymys oli siis että ’onko golf huippu-urheilua?’, mihin kukaan ei ole vielä ottanut lainkaan kantaa. Mikä sitten on HUIPPU-urheilua? ja kuka on HUIPPU-urheilija? HUIPPUmannekiini? HUIPPUmalli? HUIPPUjohtaja? Milloin urheilija muuttuu HUIPPU-urheilijaksi? Silloin kun hommasta tulee ammatti? Vai silloinko, kun kuuluu omassa lajissaan sanotaan vaikka maailman sadan parhaan joukkoon? Golf on urheilua ja sehän riittää. Ei tähän kuten ei mihinkään muuhunkaan ammattiin tai lajiin tarvita typerää HUIPPU-sanaa ollenkaan. Näin on.

    Kyllä sitä sanaa HUIPPU voi käyttää…

    Veikka kun kiipeää Mount Everstin HUIPULLE, niin silloin on kyseessä HUIPPU-urheilua 😀

    Ja siihen alkuperäiseen viestiin, eihän Laura ollut edes viimeinen.

    Antero tais heittää tekstiä pikkasen provo mielessä, vai mitä :-)?

    dog

    Tottakai golf on huippu-urheilua, ainakin jos palkkioita katsotaan, siitä kait se sana ’huippu’ tulee. Lauran peliä en nyt nähnyt, mutta ihmettelen arvostelua. Ei muillakaan aina ole hyvä päivä.

    Ihmettelen myös sitä suvaitsemattomuutta, mitä nuorten vihaisten miesten lausunnoissa ilmenee. Meistä kaikista toivon mukaan tulee joskus niin terveitä eläkeläisiä, että jaksamme golfkenttiä kiertää ja nauttia pelistä ja elämästä. Mitähän pahaa siinäkin on, en ymmärrä. Useisssa kirjoituksissa viitataan ilkeähkösti hiukan ikääntyneempiin pelaajiin, heillä kuitenkin on rahaa murisematta maksaa korkeatkin greenfeet vieraspelaajina ympäri Suomea ja myös muualla, joten kenttien omistajien luulisi ainakin hykertelevän tyytyväisinä.

    Mitä tähän piilevään ikärasismiin tulee niin eikös se pojjaat ole niin, että golf on alunperinkin ollut kypsään ikään ehtineiden miesten urheilua? Ja luultavasti tänäkin päivänä golfseuroissa on enemmän yli kuin alle viiskymppisiä jäseniä? Nuoretkin pojat ja naiset ovat tulleet mukaan myöhemmin, meillä suuremmassa määrin vasta noin 20 vuotta sitten. Golf on ja saakin olla voittopuolisesti ikäihmisten urheilua. Sen sijaan nuorten miesten ja naisten kilpagolf on vasta 1960-luvun jälkeen levinnyt laajemmalle Isosta-Britanniasta ja USA:sta, Euroopassa ennen kaikkea Espanjaan ja Ruotsiin, muualle maailmaan Australiaan ja Etelä-Afrikkaan. Vanhemmat herrat ovat harrastaneet golfurheilua Britanniassa jo ainakin 300 vuotta ja USA:ssakin yli 100 vuotta.

    Itseasiassa otin kyllä kantaa tuohon kaikkia äärettömästi (?) kiinnostavaan kysymykseen: Onko golf huippu-urheilua?

    Vastasin että:’Onko sillä jotain väliä?’ Tästä saattaa saada sellaisen käsityksen että itseasiassa kysymys on mielestäni täysin joutava, ainakin allekirjoittaneen henkilökohtaisesta perspektiivistä katsottuna. Tosin kysymyksen asettelu kuulosti kovasti sellaiselta, että ko. ’kysymyksen’ postattuaan A.M. jäi ruudun ääreen sadistinen hymy kasvoillaan hieromaan käsiään yhteen ja katsomaan kuka mahtollisesti tukehtuisi siihen nostrilliin jumiutuneeseen herneeseen. Onko golf huippu-urheilua? Voi olla, tai sitten ihan yhtä hyvin voi olla että ei. Kukahan tässä olisi ylituomari? Saako oikeasta vastauksesta palkinnon ;o) IH

    Mediajulkisuus.

    Laura D kuviteltiin tuovan julkisuutta, lisää katsojia – eli lisää vastinetta mainostajien rahoille.

    Kisoja seuraavia golffareita kiinnostanee hyvä peli (OK- ei haittaa, jos täti muuttuu 20v neidoksi). Laura D ei pystynyt pelillisesti loistamaan – ei muutakaan seurattavaa – käänsin kanavaa.

    Suosittelen kaukosäätimen paristojen vaihtoa, jos joku juuttuu katsomaan ei mielenkiintoista ohjelmaa.

    PS: Eläkeläiset ovat tärkeä kohderyhmä myös mainostajille. Lisäksi eläkeläisillä on aikaa kehittää peliään ja rahaa ostaa matkoja/kursseja/välineitä.

    Lisäksi eläkeläiset ottavat rauhallisesti myös epäonnistumiset kentällä ja ovat useimmiten kohteliasta väkeä.

    —33v—by the way—

    Kyllä kolohvi on hupiurheiluva. Kannkkosen Vikin mielest se on kovimpia kilpalajeja. – kovempi kuin mäkihyppykiii.

    Ottaa päähän ja persesehen – siksi on hyvä olla lyyli leväperä ei kaavu tuulesa. Ennen naiskolohvarit oli kuin entiset naispolitiikot – piti olla painovaoimaa sikmiehiä vatsataan- nyt on politiikassa ja huopikolohviis nätei flikoi ku paidan knabei. Mutt mää silti diggaan Ryybensin naisiist ja Puolan vankkalanteisits veeroist.

    Kolohvii mä kattelöin taas ja se enkelsmanni möhlis oikke voittonsa.

    MUT JOHN DALYPÄ OTTI JA VOETTI TAAS !!! Sinne jäivät taigerit, philit, ja muut kevytkenkäiset. John Dalyn pakasivingi on ku kielokänni mailan pää on pakarisssa maassa.

    Ihanne koohvikierros JOHN DALY, Grrrg Norman , Hale Irvin

    ja mää kolhvilady caddienä ja senior valmentajana.

    Mutta kuka surmasi satakielen ?????????????

    Samaa ihmettelen kuin Kobokin, ’väärässä paikassa’?

    Eikös se GCI 2 tule myös olemaan enemmän tai vähemmän kutsukilpailu. Voit sitten listata kisan jälkeen ne, jotka olivat väärässä paikassa.

    Tänään paistoi aurinko jo melkein keväisesti (jos ei mennyt ulos pakkaseen).

    No niin! Tarkoitus ei ollut loukata ketään, vaan kilvoitella jalon golfurheilun kunnian puolesta epäterveitä rönsyilyjä vastaan.

    Tietenkin ymmärrän, että kilpailujen kansainväliset järjestäjät koettavat saada huomiota kaikin keinoin. Se ei kuitenkaan merkitse, että kaikki keinot olisivat hyväksi lajin arvostukselle. Ei varmaankaan esimerkiksi kansainvälisen tennisturnauksen järjestäjän mieleen tulisi sijoittaa mies- ja naispelaajia vastakkain, vaikka varmasti löytyisi naisia, jotka pärjäisivät keskitason miespelaajia vastaan!

    Harrastusmielessä golf on mitä mainioin ’unisex’-laji, jossa kanssapelaajien eritasoinen pelitaito sekä mahdollinen rehevä habitus tuovat vain pikantin lisän pelinautintoon!

    Nimetön

    Naisten pitäisi saada kaikissa kisoissa pelata naisten pro-tiiltä eli sinisiltä. Se lisäisi jännitystä ja säpinää ja huomioarvoa.

    Vastaavasti miehiä pitäisi kutsua naisten toureille, jolloin he tietysti pelaisivat (oikein pirun taakse vedetyiltä) miesten pro-boxista, valkoisilta.

    Oliko tämä(kin) sitten provo. ’Ei sevväliä’, sano tamperelainen.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 44)
Vastaa aiheeseen: Onko golf huippu-urheilua?

Etusivu Foorumit Yleistä Onko golf huippu-urheilua?