16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Omistaako osake vaiko vuokrata pelioikeus

Etusivu Foorumit Yleistä Omistaako osake vaiko vuokrata pelioikeus

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 294)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1086561 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Parti: Oma tulkintani on se että takkiinottavien osakkaiden määrä on kasvanut viimevuosina ja tämä ilmiö jatkuu myös tulevaisuudessa. Tämä siksi että uudet pelaajat eivät siirry omistajiksi vaan heille on järkevämpää vuokrata pelioikeus. Ja joka vuosi osa pelaajaosakkaista lopettaa osakkeensa käytön. Jos systeemin perusteet pysyvät samana niin jatkossa tämä sama trendi jatkuu. Tällä hetkellä lähes kaikki vuokraavat osakkaat ovat takkiinottavia osakkaita. Tämä on käyty läpi jo aika moneen kertaan.

    Pahin skenaario on se, että tämän trendin jatkuessa ja voimistuessa muutaman vuoden kuluttua monessa golfyhtiössä on suuri joukko pakkovastikkeisiin sidottuja osakkaita, jotka vuokraavat pelioikeuttaan tappiolla ja suhtautuvat vastentahtoisesti kaikkiin kenttäinvestointeihin. Viimeistään siinä vaiheessa tilanne alkaa aivan varmasti kiinnostaa toimareita ja hallituksia.

    Systeemin perusteita olisi hyvä muuttaa ennen kuin tähän tilanteeseen joudutaan.

    #1086563 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Calex

    Systeemin perusteita olisi hyvä muuttaa ennen kuin tähän tilanteeseen joudutaan.

    Aika moneen kertaan kysynyt, mutta edelleen vastausta vailla:

    Miten tuo toteutetaan käytännössä niin että kenttäyhtiö siitä hyötyy ja enemmistö osakkaista sen hyväksyy?

    Jokohan joku suostuu konkreettisen vastauksen antamaan

    #1086577 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts: Miten tuo toteutetaan käytännössä niin että kenttäyhtiö siitä hyötyy ja enemmistö osakkaista sen hyväksyy?

    Tähän on kyllä vastattu aikaisemmin. Se toteutetaan mm. pelioikeuden lepuuttamismahdollisuudella, lunastuslausekkeella yhtiöjärjestyksessä ja golfpalvelutarjontaa kehittämällä ja pitkäjänteisesti markkinoimalla. Ellei yhtiön talous kestä näitä muutoksia niin toiminnan jatkaminen kannattaa kyseenalaistaa. Silloin ei vaan ole riittävää kiinnostusta.

    Kenttäyhtiö hyötyy muutoksista siten, että vältetään aikaisemmin (13.10. klo 16:01) kuvaamani skenaarion toteutuminen.

    Parin-kolmen vuoden tähtäimellä ajattelevien osakkaiden hyväksymisen saaminen on sitten vaikeampi juttu. Tässä asiassa vastuu jää pitkälti asioista päättäville hallituksille, joiden soisi miettivän tulevaisuutta muutamaa lähivuotta pidemmälle.

    #1086579 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Miten tuo toteutetaan käytännössä niin että kenttäyhtiö siitä hyötyy ja enemmistö osakkaista sen hyväksyy?

    En usko että tämä prosessi menee kenttäyhtiön edun tai perinteisen osakaskunnan hyöty edellä. Muutos tapahtuu olosuhteiden pakosta ja sen moottoreina ovat ei-pelaavat osakkaat. He joko kokoavat joukkonsa ja käyttävät enemmistövaltaa yhtiökokouksessa tai sitten yksinkertaisesti hankkiutuvat eroon osakkeestan jollakin tavoin.
    On naivia ajatella että osakkaat jotka eivät itse pelaa, mutta rahoittavat sekä golf oy:n että vuokralaisten pelaamista katsoisivat tilannetta vuodesta toiseen tekemättä mitään.

    #1086580 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Eli ei vieläkään mitään konkreettista vastausta asiaan ja silti kuvitellaan että se voisi edetä. Oliskohan tuon esittäjien syytä itsensä kanssa keskustellen ensin löytää se kuvio, millä tuo voisi toteutua niin että kentät edelleen voivat jatkaa toimintaansa?

    On nimittäin naiivia kuvitella, että osakkaiden enemmistö lähtisi vapaaehtoisesti tuolle tielle ja omia velvoitteitaan nostamaan

    #1086581 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Calex

    Kenttäyhtiö hyötyy muutoksista siten, että vältetään aikaisemmin kuvaamani skenaarion toteutuminen.

    Täh? Siis mikä se konkreettinen hyöty on. Tuohan on ihan tyhjä argumentti jossa on vain sanoja peräkkäin. Ihan sama vaikutus sillä tuloihin on , meni se kumpaa kautta tahansa

    #1086586 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    On nimittäin naiivia kuvitella, että osakkaiden enemmistö lähtisi vapaaehtoisesti tuolle tielle ja omia velvoitteitaan nostamaan

    Olen tästä samaa mieltä, valitettavasti. Siinä on menetetty jo monta vuotta.
    Tällaisiin asioihin liittyvä päätöksenteko menee eri reittejä kuin se että ostetaanko kentälle uudet bägikärryt. Jos nämä päätökset tehdään ajoissa niin osakas voi olla kuskin paikalla, kun odottaa liian pitkään niin jaossa on vain matkustajan paikkoja. Sitten pelastetaan mitä pelastettavissa on.

    #1086587 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Parti: On naivia ajatella että osakkaat jotka eivät itse pelaa, mutta rahoittavat sekä golf oy:n että vuokralaisten pelaamista katsoisivat tilannetta vuodesta toiseen tekemättä mitään.

    Ellei tuossa ole sinulle konkretiaa riittävästi niin tätä täällä jo aikaisemmin toisessa yhteydessä läpikäytyä keskustelua on turha enää jatkaa.

    #1086591 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Täh? Siis mikä se konkreettinen hyöty on.

    Kyllä kai se mitä Kotojärvi Golfissa osakkaat teki, eli myivät bulvaanille tai Keimola golf osakkeenomistajien kentän uusinnan estäminen olivat konkreettisia tekoja olivat. Ja kun omistajat niin päättivät, kai he katsoivat päätöksen hyödyksi. Joten, ei se pään pensaaseen pistäminen auta. Ihmisten tarpeet ja ajatusmallit muuttuvat. Kuten Parti sanoi, jos odottaa liian pitkään huomaa olevansa matkustja.

    #1086599 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Olen tästä samaa mieltä, valitettavasti. Siinä on menetetty jo monta vuotta. Tällaisiin asioihin liittyvä päätöksenteko menee eri reittejä kuin se että ostetaanko kentälle uudet bägikärryt. Jos nämä päätökset tehdään ajoissa niin osakas voi olla kuskin paikalla, kun odottaa liian pitkään niin jaossa on vain matkustajan paikkoja. Sitten pelastetaan mitä pelastettavissa on.

    Näinhän se on. Ja jos päätöksentekijöillä ei rohkeus tai osaaminen riitä niin markkinat kyllä hoitaa homman.

    Tulevat sukupolvet eivät halua sitoa rahojaan eivätkä sitoutua pitkäjänteisesti mihinkään. Tämä trendi on nähty jo monella muulla toimialalla ja siellä toimijat ovat ryhtyneet muokkaamaan tarjoomaa tämän pohjalta.

    Junnun sanoin… Aika entinen ei koskaan enää palaa…

    #1086602 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Parti

    Olen tästä samaa mieltä, valitettavasti. Siinä on menetetty jo monta vuotta.
    Tällaisiin asioihin liittyvä päätöksenteko menee eri reittejä kuin se että ostetaanko kentälle uudet bägikärryt. Jos nämä päätökset tehdään ajoissa niin osakas voi olla kuskin paikalla, kun odottaa liian pitkään niin jaossa on vain matkustajan paikkoja. Sitten pelastetaan mitä pelastettavissa on.

    Tuohan on aivan selvä että noin mennään, ellei saada pelaajamäärää nostettua ja kysyntää sen kautta. Toisekseen osakas on aina kuskipaikalla.

    Calex: Konkretiaa olisi esim se, miten kenttä rahoittaa toimintansa tuollaisen muutoksen jälkeen. Sitä ei ole kukaan vielä kertonut toimivan mallin mukaan

    #1086604 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts: Konkretiaa olisi esim se, miten kenttä rahoittaa toimintansa tuollaisen muutoksen jälkeen. Sitä ei ole kukaan vielä kertonut toimivan mallin mukaan

    Toistan jo aikaisemmin sanomani: jos nuo YJ:n muutokset aiheuttavat sellaisen joukkoreaktion että yhtiön talous ei sitä kestä niin silloin kannattaa vakavasti harkita toiminnan jatkamisen mielekkyyttä. Osakas- ja pelaajapohjaa ei ole silloin riittävästi.

    Toiminnan hengissäpitäminen pakkovastikkeiden varassa ei ole tervettä.

    Nyt lopetan samojen argumenttien toistamisen.

    #1086605 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tuohan on aivan selvä että noin mennään, ellei saada pelaajamäärää nostettua ja kysyntää sen kautta. Toisekseen osakas on aina kuskipaikalla.

    Pelkään pahoin että pelaajamäärän kasvaminen auta, koska uusista pelaajista tulee vuokrapelaajia. Pelaajaomistajien osuus vähenee vaikka pelaajien määrä nousisikin. Eli päätäntävalta siirtyy yhä edelleen ei-pelaaville.
    Eli tämä on yksi tapa joutua matkustajanpaikalle. Toinen tapa on se vastikkeen maksavien osakkeiden määrä putoaa ilman yhtiökokouksen päätöstä.

    #1086616 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Parti

    Pelkään pahoin että pelaajamäärän kasvaminen auta, koska uusista pelaajista tulee vuokrapelaajia. Pelaajaomistajien osuus vähenee vaikka pelaajien määrä nousisikin. Eli päätäntävalta siirtyy yhä edelleen ei-pelaaville.
    Eli tämä on yksi tapa joutua matkustajanpaikalle. Toinen tapa on se vastikkeen maksavien osakkeiden määrä putoaa ilman yhtiökokouksen päätöstä.

    Mitä sitten. Hehän saavat ihan kohtuullisen tuoton tuosta vuokraamisesta tuossa tilanteessa.

    Laitatko Parti esille vaikka sellaisen budjetin, minkä menisit esittämään yhtiökokouksella ja kertoisit miten aiot kattaa 300 osakkeen vastikkeiden menetyksen. Eikä kannata vastata että irtonumeroita myymällä, koska ei niitä nytkään osteta.

    #1086617 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Calex

    Nyt lopetan samojen argumenttien toistamisen.

    Kiitän siitä ja jään odottamaan jotain pätevää argumenttia tyhjien sanojen kuten ”skenaario” ym toistamisen sijaan.

    Kerro vaikka miten se talous hoidetaan muttuneessa tilanteessa ja onko se parempi ratkaisu kuin saada kaikki pelioikeudet käyttöön oikeaan hintaan.

    Ja se toinen kysymys on edelleen, miksi hemmetissä lajin harrastajat itse tuottavat tällaista propagandaa? Ollaanko ostoaikeissa vai miksi tätä omistajuutta pitää jatkuvasti mollata ja sen tuulesta temmattuja riskejä levitellä ympäriinsä?

    #1086618 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ja se toinen kysymys on edelleen, miksi hemmetissä lajin harrastajat itse tuottavat tällaista propagandaa? Ollaanko ostoaikeissa vai miksi tätä omistajuutta pitää jatkuvasti mollata ja sen tuulesta temmattuja riskejä levitellä ympäriinsä?

    Heti ollaan ostoaikeissa kunhan on varmuutta siitä, että osakkeen saa kaupaksi jollain järkevällä hinnalla eikä ole riskiä jäädä pakkovastikkeiden loukkuun. Kun kerran ehdin 2000-luvun alkupuolella saada pään pois silmukasta niin miksi sen sinne uudestaan työntäisin.

    Toistakymmentä vuotta on tullut pelattua vuokrapelioikeudella säännöllisesti 20-25% osakkeen omistamista edullisemmin (vuokra 650 vs vastike 850) ja sama meno näyttää jatkuvan kun ylitarjonta tuppaa jopa kasvamaan vaikka täällä toiset yritävät muuta väittää.

    #1086621 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    ArnoldPalmer

    Heti ollaan ostoaikeissa kunhan on varmuutta siitä, että osakkeen saa kaupaksi jollain järkevällä hinnalla eikä ole riskiä jäädä pakkovastikkeiden loukkuun

    Mä tarkoitin kyllä sitä, että onko näiden kirjoitusten tarkoitus syöstä osakkeet entistä rajumpaan alamäkeen, jotta pääsisi haalimaan kunnon potin. Muutenhan tässä touhussa ei ole mitään järkeä.

    Porukka, harvalukuinen kylläkin, pärisee kyllä foorumilla, mutta miksi ette mene yhtiökokoukseen laskelmien kanssa kertomaan miten homma pitäisi hoitaa?

    #1086624 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts: Ollaanko ostoaikeissa vai miksi tätä omistajuutta pitää jatkuvasti mollata ja sen tuulesta temmattuja riskejä levitellä ympäriinsä?

    Tuo väite tuulesta temmatuista riskeistä on peräti omituinen kun tietää mihin suuntaan on menty viiden-kuuden viimeisen vuoden aikana, mikä on tilanne tänä päivänä, ja miltä tuleva kehitys näyttää. Useimmissa golfyhtiöissä osakkeiden hinnat ovat romahtaneet, vuokrapelioikeuksien alihintainen ylitarjonta kasvaa ja osakaspelaaminen vähenee.

    Turha sanoa, että se ei ole golfyhtiöiden ongelma. Nyt se on pelioikeuttaan myyvien tai vuokraavien osakkaiden ongelma, ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös yhtiöiden ongelma.

    #1086633 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    En tiedä onko mitenkään toteutettavissa eli meneekö yhtiökokouksessa läpi tai onko edes laillista, mutta minusta järkevää olisi, jos yhtiö ilmoittaisi yhtiöjärjestyksessään olevansa valmis lunastamaan osakkaan osakkeen hintaan 1 € koska tahansa osakkaan näin halutessa.

    Tämä rajoittaisi osakkeen ostamiseen liittyvän riskin osakkaan kannalta ostohintaan ja antaisi yhtiölle mahdollisuuden joko vähentää osakkeiden lukumäärää ja siten parantaa kentän käytettävyyttä muiden osakkaiden kannalta tai laittaa osakkeen jälleenmyyntiin.

    Tämä on vapaata lepuuttamista reilumpaa – lepuuttamisessahan kenttäyhtiöltä viedään kontrolli siitä, tienataanko osakkeella vai vähennetäänkö ruuhkautumista. Äärimmillään voi syntyä tilanne, että lähes kaikki osakkeet ovat lepäämässä kun eivät viitsi pikkurahan saadakseen vuokrata vaikka kysyntääkin olisi, jäljelle jäävillä on korkeat pelimaksut, eikä yhtiö voi tehdä asialle mitään.

    Jos seurauksena on osakkaiden joukkopako, jossain vaiheessa osake muuttuu kiinnostavaksi kiinteistösijoitukseksi, ainakin suurempien kaupunkien liepeillä.

    Veikkaisin, että tällaisen pykälän seurauksena huonosti hoidetuista yhtiöistä tulisi tosiaan kiinteistösijoituksia (jos on vuokramaalla, homma on jo alun perin pielessä eli sitten myydään koneet, jaetaan rovot ja pannaan pillit pussiin) ja hyvin hoidettujen yhtiöiden osakkeita yhtiön ei tarvitsisi osakkeita lunastaa, koska pykälän tuoman riskin hallittavuuden vuoksi halukkaiden osakkeenomistajien lukumäärä kasvaisi eli kauppa kävisi yli 1 €:n hintaan suoraan vanhalta osakkaalta uudelle osakkaalle.

    Itse en voi kuvitella sijoittavani senttiäkään yhtiöön, joka ei ole halukas ostamaan omia osakkeitaan 1 €:n hintaan. Sen sijaan jos joku ns lähikentistäni siirtyy tällaiseen järjestelyyn, lupaan heti ostaa osakkeen. Näin jo kannatussyistä eli se maksaako pelaaminen vuodessa satasen enemmän vai vähemmän ei ole olennaista.

    Minulla on päättymässä 31. kausi vuokrapelioikeudella. Olen aina halunnut maksaa osakkeen omistajalle sen mitä hän joutuu pulittamaan kenttäyhtiölle. Ei käytetä toisen hädänalaista tilaa hyväksi…

    #1086634 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Calex

    Turha sanoa, että se ei ole golfyhtiöiden ongelma. Nyt se on pelioikeuttaan myyvien tai vuokraavien osakkaiden ongelma, ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös yhtiöiden ongelma.

    Miksi et vieläkään vastaa kysymykseeni konkreettisista toimista? Olen lukenut tätä sinun ongelmanjulistustasi varmaan sata kertaa, mutta jatkuvasti ilman mitään todellista sisältöä.

    Ja todellisuudessa alihintainen vuokraus koskee vain pientä osaa kentistä ja pienellä alueella. Ehkä se on osunut kohdallesi, mutta yleistää sitä ei todellakaan voi.

    Noilla kentillä on yleensä asiat pielessä, ihan sijainnista ja pelattavuudesta alkaen. Osaa siitä ongelmasta voi paikata hyvällä toiminnalla, kaikkea ei. Niillä kentillä joissa nuo asiat ovat kunnossa, ei ole myöskään ongelmia alihintaisesta vuokraamisesta.

    Toisekseen väittämäsi tuon lisääntymisestä on virheellinen. 90-luvulla alhintaisuus oli paljon rajumpaa, mutta osakkaat olivat silti varsin tyytyväisiä, kun ei keltään olleet viimeiset pennit menossa ja katsoivat sen olevan osa kustannusta siitä että saivat kentän pelattavakseen.

    Mutta kerro toki vihdoin miten se on noiden kenttäyhtiöiden ongelma jatkossa? Miten tulot eroavat esim silloin jos otetaan haltuun 300 osaketta hallitusti tai että ne katovat bulvaanin haltuun? Voit myös kertoa sen siinä muodossa, mitkä ovat ne konkreettiset hyödyt, esim rahalliset, siinä että yhtiö nuo 300 pelioikeutta poistaisi markkinoilta ja miten tuo liki 300k tulonmenetys katettaisiin?

    #1086635 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Pappa Tykki
    En tiedä onko mitenkään toteutettavissa eli meneekö yhtiökokouksessa läpi tai onko edes laillista, mutta minusta järkevää olisi, jos yhtiö ilmoittaisi yhtiöjärjestyksessään olevansa valmis lunastamaan osakkaan osakkeen hintaan 1 € koska tahansa osakkaan näin halutessa.

    Esitin muuten tuota toimenpidettä tuossa noin 10 vuotta sitten ja silloin se tuomittiin järjettömäksi. Minusta se pitäisi edelleen olla jokaisella kentällä käytössä ja samalla thedä isosti töitä sen eteen, että yhtään osaketta ei jouduta vastaan ottamaan.

    #1086640 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts:Mitä sitten. Hehän saavat ihan kohtuullisen tuoton tuosta vuokraamisesta tuossa tilanteessa.

    Laitatko Parti esille vaikka sellaisen budjetin, minkä menisit esittämään yhtiökokouksella ja kertoisit miten aiot kattaa 300 osakkeen vastikkeiden menetyksen. Eikä kannata vastata että irtonumeroita myymällä, koska ei niitä nytkään osteta.

    Sellainen kunnollinen tuotto vaatisi hyvin massiivisen pelaajamäärän nousun. Siihen on vaikea uskoa tällä osakkaiden ikärakenteella. Takalauta vuotaa niin pahasti.

    Olen jo sanonut etten itsekään usko että tämä menee suostuttelemalla läpi. Osakkeita tulee siirtymään vastikkeenmaksun ulkopuolelle pieninä puroina tai sitten yhtiöön valitaan ei-pelaavien enemmistöllä eri linjan hallitus.

    Talous rakennetaan jäljellejääneiden osakkaiden varaan. Kulut per nuppi nousevat, siitä ei varmaan pääse millään.
    Tämänkin olen saninut moneen kertaan: En ole koskaan laskenut budjettia täytettävän GF-myynnillä. Kausipelioikeuksien myymisen menestymiseen uskon kyllä.

    Ihmettelen miksi irtonumeromyynti olisi se tarjoamani vaihtoehto. Ei ole. Jos katsotaan esimekiksi kotikenttäänio, joka on pyörinyt vuosia ja vuosia 300-200 vastikkeen vajeella niin ei siellä GF-tulot ole ollet merkittävässä roolissa tulonhankinnassa. Talous on täytynyt vakauttaa muilla konsteilla.

    Tiedä sitten puhuuko täällä kukaan ristiin hyötymismielessä. Enpä oikein usko. Itse ainakin olen lähempänä myymässä tarpeetonta osaketta kuin uutta ostamssa.

    #1086641 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    pjs

    Siinä mielessä ts lienee oikeassa, että ainoa ”positiivinen” tie ulos tästä ongelmavyyhdistä on ylläpitää pyramidia ja varmistaa, että mukaan tulee koko ajan riittävästi uutta porukkaa.

    Jos vaikkapa Uudenmaan pelaajamäärä saataisiin kaksinkertaistettua, ongelmat luultavasti poistuisivat, koska kysynnän kasvaessa hinnoittelua ja kenttien erikoistumista voisi muuttaa paremmin omistamismalleja tukevaksi.

    Vaihtoehto tälle on Uudenmaan ylikapasiteetin poistuminen vähitellen nurkanvaltausten, vallanvaihdosten tai konkurssien kautta.

    Ts on muistaakseni usein uneksinut hinnoittelupolitiikan uudistamisesta. Tämä edellyttäisi kautta linjan toimimista, koska muuten ”naapurit” veisivät ylitarjonnan vuoksi hedelmät. Sitten voisikin jäädä odottelemaan kilpailuoikeudellisia seuraamuksia.

    #1086642 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Parti

    Sellainen kunnollinen tuotto vaatisi hyvin massiivisen pelaajamäärän nousun. Siihen on vaikea uskoa tällä osakkaiden ikärakenteella. Takalauta vuotaa niin pahasti.

    Kunnon tuotto on jo se että jää jotain vähän yli kustannusten. Sellaisella osakkaalla ei ole mitään pakottavaa tai muutakaan syytä luopua osakkeestaan.

    Miten tuo sitten toteutetaan, kentän kautta vai privaatisti on jokaisen oma asia, mutta kausipelioikeuksien myynnistähän siinäkin on kyse.

    #1086644 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Pjs, uskotko että uudet harrastajat ovat valmiita sitomaan rahansa ja sitoutumaan yhteen kenttään? Jos uskot niin onko tälle jotain tutkimuspohjaa? Päinvastaiselle kehitykselle sen sijaan löytyy paljonkin consumer insightia.

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 294)
Vastaa aiheeseen: Omistaako osake vaiko vuokrata pelioikeus

Etusivu Foorumit Yleistä Omistaako osake vaiko vuokrata pelioikeus