26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Olympiagolf

Etusivu Foorumit Yleistä Olympiagolf

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 94)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jotenkin ankea on tuo lähetys.

    Selostajat on mitä on ja kaipaisin lisää kentän/pelin taustaääniä.

    Ihan ok tuo minusta on, ehkä selostaja kehui minusta vähän liikaa ”surkeita” lyöntejä. Klubipelaajille ne olisi ollut ihan ok, mutta puhutaan kuitenkin ammattilaisista.

    KL1

    Selostajat on mitä on ja kaipaisin lisää kentän/pelin taustaääniä.

    Me katselimme eilen uimahyppyjä ja selostus tuli tenniskentältä 😀

    Golf.tv:stä tarjosti huomattavasti laadukkaampaa selostusta.

    Mutta eihän kaikki osaa englantia ja seuraavat siksi golfia kotimaisella selotettuna.

    Joillekin näyttää myös suomen kieli olevan haastavaa.

    Joo, luulin tasan kaksi viikko takaperin nähneeni ja kuulleeni golfkisan televisioinnin kaikkien aikojen pohjanoteerauksen Gant Ladies Openista, jossa selostaja ei tiennyt kuka pelaa, millä väylälla ja monesko lyönti on menossa, ja kameramies/naisoletettu ei saanut palloa kuvaan edes viheriöllä.

    Erehdyin raskaasti.

    Nelonen Median täydellisen valmistautumattomuuden ja suoranaisen ammattitaidottomuuden onnistuivat ylittämään oman YLEmme golf”selostaja” amatöörimäisellä korniudellaan ja vielä tätäkin paremmin ”asiantuntija” täydellisellä itseääntäynnäolemisellaan.

    Todella vastenmielistä kuunneltavaa, oli pakko kääntää volyyminappi pohjoiseen.

    Selostajan kokemattomuuden voi aina antaa anteeksi, mutta ei katkeamatonta kliseejargonia.

    Ja toivottavasti jatkossa asiantuntija ymmärtää kantaa itsensä mahdollisimman kauas selostuskopeista.

    Täysin samaa mieltä kuin Quid Pro Quo!

    Selostaja (kuka lieneekään) tuplaa joka kolmannen sanan.
    Tämä on kylläkin aika yleinen tapa nykyään, mutta ihan yhtä ärsyttävä kuin naisten kai omasta mielestään ”trendikäs” tapa sössöttää ässää.

    Timo Rauhalan kommentti selostajan mainintaan, että Rory piti taukoa ennen olympialaisia:
    ” Näitä päätöksiä pelaaja ja valmentaja tekevät yhdessä. Joskus ne päätökset ovat hyviä joskus huonoja, muttei sillä ole väliä, kunhan päätökset tehdään ja ne ovat oikeita”

    Voi jeesus!
    En jaksanut katsoa koko lähetystä, mutta varmaan tämä elvis jossain vaiheessa mainitsi jutelleensa Stensonin kanssa? 🙂

    Tokion golf 1. päivä torstaina varhain aamulla. Mukava istahtaa ja liittyä katsojien joukkoon. Hyvää kuvaa tulee kentältä, odottelen, että selostus pääsee mukaan peliin. Ei pääse. Menee aikaa ihmeelliseen selostajien höpöttelyyn golfin tiimoilta. Puolen tunnin jälkeen, joo aika hyvä putti, selostaja kertoo.

    Yle teki mokan valitessaan kommentaattoriksi sanojen toistospesialistin eli toimittaja Juha Valvion. Tarinaa tulee, mutta lajin tuntemus puuttuu. Kuvaan tulee upeita lyöntejä jne. mutta Valvio lukee läppäriltään jotain historiaa jostain pelaajasta.

    Kärsimyksellä odottelen perjantaiaamun selostusta. Ehkä laitan äänen kiinni. Tsemppiä Kallelle ja Samille hieman vaisun alun jälkeen. Pelit jatkuu.

    Juha Valvio

    Mies on hyvin perillä lajin hienouksista ja myös huippugolfista.
    Radio Cityn iltapäivää juontava Valvio haaveilee selostavansa joku päivä golfin olympiaturnauksen.

    Että näin….

    Jk

    Eipä tarvitse huomenna herätä aikaisin katsomaan Olympiagolfia. Selostuksella saadaan pilattua kisat aika tehokkaasti, samaa on tehnyt Viasat joka pakkosyöttää suomenkielistä selostusta ylivoimaisesti laadukkaamman englanninkielisen sijaan. Viasatilla ei ole edes mitään tekosyytä toiminnalleen – onhan kaksi kielivalintaa toiminut ennenkin. Rion kisojen aikaan Olympiagolf näkyi englanninkielisellä selostuksella Viasatilta, mutta ei enää Tokiossa. Pelkkää alamäkeä ollut tämä maksavien asiakkaiden kohtelu. Golf TV lähtee tilaukseen NYT.

    Joo onhan tuo ankeaa, selostajat kun ovat koko ajan äänessä eivätkä anna katsojille mahdollisuutta keskittyä itse lähetykseen. Tätä kun vertaa jenkkituurin selostukseen niin ikävä tulee. Sinänsä nyt ei niin haittaa tällä kertaa vaikka selostus on suomeksi jos se vaan olisi ammattitaidolla hoidettu. Äänenkäyttö, puheen rytmitys, taustaäänien voimakkuus (hiljaisuus), jne, jne. Itse joudun katsomaan enimmäkseen äänettömällä kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa kuunnella herrojen jatkuvaa pälätystä ja ylianalysointia.

    Lähetin palautetta YLElle, mutta ehtineekö auttaa tähän hätään.

    Selostajien ääni on aivan liian kovalla tai tausta liian hiljainen. Selostajat kertovat, että kauniisti peltopyy laulaa taustalla, mutta ei kuulu kotikatsomoon!

    Karmeita höpöttäjiä myös noi selostajat. Menen takaisin nukkumaan.

    Uno

    Heikkoa selostusta, vaikka oli varmasti paljon tuntemattomia pelaajia.

    Minusta Valpio&Rauhala olivat unessa.
    Tunsivatko edes kenttää etukäteen.

    Golf selostuksen vaativuus on, että mielenkiintoista taustatarninaa pitää olla useaksi tunniksi ja silti seurata peliä ja reagoida siihen.

    Lentopallo, koripallo jne. ovat helpompia, koska pelin tempo on usein sama kuin selostuksen ja tapahtumia enemmän.

    En ole myöskään Rauhalan fani, minusta väkisin väännetty valmentajanäkemys, jotka olivat 1990-2010 luvuilla ihan ok.

    Selostus ehkä helpottuu, kun tunnetummat pelaajat pelaavat samassa ryhmässä.

    Jatkossa kuuntelen hetken ja jos ei miellytä äänet pois.

    Karmeita höpöttäjiä myös noi selostajat. Menen takaisin nukkumaan.

    Luojalle kiitos ukkoskatkosta ja snäkeistä pleijerslauntsissa!

    Kyllä tulee todella ikävä sitä tuntematonta suomalaista golfjournalistia lyijykynineen ja muistivihkoineen.

    YLEn ”selostajan” ja ”asiantuntijan” toivoton puolustustaistelu jatkuu jo toista yötä, kun vastapallot eivät tule mitastaan reiälle vaan tarttuvat järjestään japaninmäntyjen alalatvoihin. Bogit napsuvat korttiin, ja sijoitukset putoavat tuloslistalla napsu napsulta.

    Bambupyyn ja appoavoimen Rionmajavan, tuon Suomigolfin ylikasvaneen marsun ja armoitetun parapsykologin, katkeamaton lässytys ei anna katsojalle hetken rauhaa onnistua katsomissuorituksessaan.

    Pikku vinkki sinne selostuskoppiin: vastapalloakaan ei kannata lyödä puihin.

    Tulkaa pojat äkkiä pois sieltä – siellä on golfkisa.

    Voihan Viktor Huuuuuvland!

    Golf.tv ilman napsuja.

    Totanoinniin – purjehdusselostus on yhtä karseeta😕.

    Miltähän kuulostaisi jos tämä hienojen fudismatsien pilaava kiekuja härkänen tulis selostaan näitä pelejä.

    Harmi että lähetykset tulee keskellä yötä, Ohjelman (suomenkielinen) selostustus ja kommentointi on kuitenkin erittäin hyvää ja asiantuntevaa. Ei pienintäkään moittimista. Enkä toisaalta ymmärrä näitä tänne kirjoittelevia valittajia.
    – toki jokaisella katsojalla on ja saa ollakin omat mieltymyksensä ja ajatuksensa.
    – toivotaan että kaikki löytävät itselleen parhaiten sopivan palvelun.

    Eli, parhaat kiitokset ja kannustukset selostajille. Jatkakaa samaan malliin.
    – ja toivotaan samalla että Suomen pelaajat onnistuisivat omassa hommassaan yhtä hyvin.
    – en usko että menestys jää kiinni ainakaan TV-lähetyksen ja selostuksen laadusta.

    Golffaren kanssa samoilla linjoilla. Suomenkielinen selostus on erittäin miellyttävää kuunnella ja molempien studiossa olevien lajin tuntemus on hyvä.

    Selostajille tsemiä, jatkakaa samalla sykkeellä päätyyn saakka.

    Aavistuksen jo aavistelinkin, että Bambupyyn ja Rionmajavan ajatusten Tonavan virtauksien seuraaminen miellyttäisi erityisesti juuri Sinua, gloffare.

    Eurosportilta tulee golf ilman mitään selostusta. Tätä on levollista kuunnella tehokkaine lyöntiäänineen ja kolisevine mailoineen bägeissä. Linnunlaulutkin kuuluvat hienosti, kun kukaan ei niitä ole analysoimassa.

    QPQ: miellyttäisi erityisesti juuri Sinua, gloffare.

    Olet 100%:sti oikeassa.

    Arvostan erityisesti ko. selostajien positiivista ja kannustavaa asennetta kaikkia kentällä esiintyviä pelaajia kohtaan. Selkeästi näkyy ja kuuluu kuinka asiantuntemus on erittäin korkeaa luokkaa. Tämä tuli mainiosti esille muutamissa tilanteissa joissa Rauhala kertoi jo etukäteen kuinka ko. pelaaja tulee suorittamaan lyöntinsä jne.
    – mielestäni jopa parempaa selostusta verrattuna esim. sinällään neutraaliin mutta jotensakin kaavamaisesti toistuvaan USA:n PGA-tourin tuotantoformaattiin.
    – enkä nyt tarkoita etteikö US PGA:n Tour-kisat olisi yhtälailla mielenkiintoista seurattavaa.

    Nyt kun kisassa on mukana suomalaisia niin suomenkielinen kommentointi (erityisesti suomalaisten) suorituksista sekä taustoista on paikallaan.
    – käsittääkseni näin (= omat kommentaattorit) toimii kaikkien OL-kisaan osallistuvien maiden TV-tuotanto.

    Kuten sanottu, arvostan ja hyvä näin.

    Eurosport Player on hyvä sovellus olympialaisten seuraamiseen. On lajeja mistä valita ja kun ei valitse kumpaakaan päälähetystä, niin ei tule mainoksia ja selostuskielenkin voi useimmiten valita. Golfissa valittavissa englanti, espanja tai ilman selostusta pelkillä kentän äänillä. Englannin kielinen selostus on taatusti laadukasta, asiantuntevaa ja sisältää myös sopivasti huumoria. Ei tarvita edes vpn:ää ja hinta erittäin edullinen. Kannattaa käyttää sovellusta ja streemata telkkariin, koska ainakaan minulla ei selaimen kokoruututilassa toimi kunnolla.

    Eli, parhaat kiitokset ja kannustukset selostajille. Jatkakaa samaan malliin.

    Joku näköjään tykkää änkyttämisestä ja typeristä analyyseista. 🙂

    KL1

    Katselen parhaillaan viime yön tallennetta enkä lainkaan ymmärrä kommentteja änkyttämisestä tai sanojen toistamisesta. Valvion kielenkäyttö on hyvinkin mieleeni, samoin Rauhalan. Taustakertomukset ovat myös mieleeni, koska en tunne noita pelaajia henkilökohtaisesti, ja varsinkin Rauhalan kommentit pelaajista ovat erittäin kiinnostavia. Ehkä en vain ymmärrä mitä noiden pitäisi puhua ja miten, koska en juuri koskaan katso golfia televisiosta.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 94)
Vastaa aiheeseen: Olympiagolf

Etusivu Foorumit Yleistä Olympiagolf