26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Ns. halpapelaaminen

Etusivu Foorumit Yleistä Ns. halpapelaaminen

Esillä 25 viestiä, 226 - 250 (kaikkiaan 375)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Rauski kirjoitti: (10.4.2013 20:06:41)
    Kyllä se ammatti on ihan muualla, on vaan tullut oltua aika paljon mukana golfkentän hallitustyöskentelyssä ja käännetty jokaikinen mahdollinen vaihtoehto ja menettelytapa kivien alta ja mietitty ja kokeiltu mikä voisi toimia ja mikä ei. Nyt tosin yritetään kovasti saada yhdestä kaverista alan ammattilaista;)

    Juuri näin. Kyllä jälleen herää kysymys siitä, miten joku osakkeeton, joka ei tällaisessa työssä ole ollut mukana miettimässä miten asiat tulisi olla, niin voi antaa mitään relevanttia kommenttia. Uskon että asiat olisivat kunnossa, jos hallituksilla olisi enemmän valtaa. Hyvät asiat kaatuu yhtiökokouksissa kun osakkeen omistajat eivät vaivaannu paikalle ja pieni joukko päättää asioista mielensä mukaan. Näistähän riittää esimerkkejä…

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 20:05:44)
    No leikitään sellainen leikki, että

    Sori, mutta just nyt en jaksa enää enempää näitä leikkejä. Niille ei voi rakentaa liiketoimintaa.

    Parti kirjoitti: (10.4.2013 20:30:33)

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 20:05:44)
    No leikitään sellainen leikki, että

    Sori, mutta just nyt en jaksa enää enempää näitä leikkejä. Niille ei voi rakentaa liiketoimintaa.

    Eli taisi osua naulan kantaan arvelut 🙂 kommentoi nyt lukuja ja tuo pöytään todelliset luvut ja tuotot jalostuksesta. niin saadaan kättä pidempää.

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 20:34:02)

    Parti kirjoitti: (10.4.2013 20:30:33)

    Ulkomaille kirjoitti: (10.4.2013 20:05:44)
    No leikitään sellainen leikki, että

    Sori, mutta just nyt en jaksa enää enempää näitä leikkejä. Niille ei voi rakentaa liiketoimintaa.

    Eli taisi osua naulan kantaan arvelut 🙂 kommentoi nyt lukuja ja tuo pöytään todelliset luvut ja tuotot jalostuksesta. niin saadaan kättä pidempää.

    Tulee mieleen tarina puluista ja shakista…

    Rauski kirjoitti: (10.4.2013 19:32:31)
    No mä voin kertoa jotain.
    1. Ensin tuotteen pitää olla kunnossa, sen pitäisi olla alle 15 minuutin matkan päässä asiakkaan kotoa/työpaikalta.
    2. Hinnan pitäisi olla edullinen.
    3. Ympärillä pitäisi olla suuri määrä potentiaalista harrastuksen ostajakuntaa

    Em. kriteereillä olen itse tehnyt valintani. Ensimmäinen kriteeri oli sijainti (alle vartti), toinen hinta oikea ja kohdallaan sekä kolmas kuvittelen irtautuvani järkevästi, mikäli olosuhteet muuttuvat.

    Jokainen osakkeenomistaja tekee ratkaisun itse ja on siitä vastuullaan itselleen. Kuten sanottu kysymys on edelleen kenttäkohtainen. Olen ehkä konservatiivi, mutta esim. osakesalkkuni olen koonnut ajatuksella ’osta ja unohda’ tai ainakin mentaliteetilla, että olen valmis menettämään kaiken.

    P.S. myös Talvivaaraa löytyy salkusta (pelipaperina)

    Rauski kirjoitti: (10.4.2013 19:32:31)
    Kerroppas nyt Poodri miten sitä kysyntää kasvatetaan, ei tälläisessä harrastuksessa nyt ihan normaalit markkintalouden laina-alaissudet vaan mitenkään toimi.

    Kysmys on taas siitä, että toiveet ja kliseet kysynnän kasvattamisesta ei vaan kerta kaikkiaan toimi kuin junan vessa. Ei millään kentällä ole varaa kasvattaa markkinointi uluja niin että saataisiin niin ison kohderyhmän huomio ja maksamaan, että siitä jäisi jotain käteen.

    Jotenkin tulee vaan aina mieleen tämän ry:n ja Oy:n väliset sidokset missä toiseen maksetaan jäsenmaksu ja toiseen hoitovastikkeet. Kun käytänössä nämä näkyvät pelaajalle yhtenä kenttänä niin jotenkin tuosta sidoksesta olisi päästävä eroon. Olisi vain yksi kenttäyhtiö joka voi olla liiton jäsen ja jäsenmaksut ja hoitovastikkeet niputetaan yhdeksi maksuksi. Siinä tulee kyllä eteen monia lainopillisia, yhdistys, veroteknisiä asioita ongelmaksi ja kenties mahdottomaksi ratkoa. Jotenkin vaan sellainen tunne, että tuota kautta pystyttäisiin monia nykyongelmia, sen tarkemmin määrittelemättä ratkoa, jos sellainen olisi jotenkin mahdollista.

    Mulla ei ole tietoa miten tuon voisi tehdä, jos jollain olisi niin mielellään niitä lukisi.

    Kysynnän kasvattaminen ei todellakaan tule itsestään. Tämä on selvä. Suoraan sanottuna, minusta kyse on edelleen pankkikriisin kaltaisesta tartuntaefektistä. Näennäisesti lähellä, mutta vapaa-ajan palveluiden houkuttelevuuden näkökulmasta pääkaupunkiseudun läheisyydessä on liikaa kenttäkapasiteettia kysyntään nähden.

    Ns. perustajagrynderit ovat onnistuneet houkuttelemaan riittävän suuren joukon yksityisiä laittamaan rahansa paskaan. Suurin ongelma on puutteellisin perustein tehdyissä yksityisissä sijoituksissa á la Wincapita. Nyt on paska jäänyt käteen… grynderiosakas nauraa partaansa yhtiöjärjestyksen vastikemaksupykälän kanssa. Ry-kentät ovat vaikeuksissa ja tartunta aiheuttanut terveiden kenttien hinnan putoamisen esim. Sarfvik 10 vuotta sitten pyynnit olivat yli 60.000 euroa ja nyt yli kolmannes tästä.

    Aidon kysynnän lisääminen on hidas, mutta ainut järkevä keino pitää nykyistä kenttämäärää yllä. Sulkeminen johtaa vielä pahempaan näivettymiseen. Ratkaisut ovat kenttäkohtaisia myös miten asiakkaita löydetään sinne. Tutkimus kertoo potentiaalista, jos on oikein tutkittu ja tulkittu, niin sitä löytyy. Osataanko se hyödyttää? Tämä ratkaistaan kenttäyhtiöissä – paikallisesti. Ei mulla mitään viisasten kiveä löydy, enkä edes ole mukana kenttäyhtiiön hallinnossa. Muutamassa muussa busineksessa tulee vaihtelevalla menestyksellä oltua mukana.

    Ei asiaa voida ratkaista paikallisesti kenttäyhtiöissä, kenelläkään ei ole niin suurta markkinointibudjettia, että se menisi sen potentiaalisen joukon tietoisuuteen. Ei ne potentiaalit käy joka kentän nettisivulla katsomassa potentiaalsia vaihtoehtoja. Ennemminkin siinä mun mielestä kaivataan maanlaajuista markkinointia, jonka kaikki kentät tekee yhdessä ja esim golfliitto on suunnittelijana jos mielii lisää jäseniä. Homma voisi mennä jotenkin niin että erilaisiin nuorten, naisten ja kenties jopa miesten lehtiin tehdään golfharrastuksesta ja sen aloittamisesta mielenkiintoisia lehtijuttuja, samoin tunnetuille nettisivustoille jossa käydään paljon ja hyödynnetään sosiaalista mediaa. Ei golflehti tai golfdigest ole sellaisia lehtiä jotka tavoittavat nämä potentiaaliset uudet kiinnostuneet asiakkaat. Niille pitää saada mielenkiintoista tietoa lajista niiden omilla kanavilla. Luulisin, että myös potentiaaliset asiakkaat haluasivat löytää helposti kuinka lajin voisi aloittaa ja mistä löytyy apua. Nyt kenttien nettisivut on levällään kuin Jokisen eväät näiden suhteen, ei mitään muuta kuin kurssi-ilmoituksia Greencard kursseista- Luuleeko joku että potentiaaliset asiakkaat osaa etsiä netin syövereistä mitä mikin tarkoittaa, ei varmasti osaa eikä viitsi, jos sitä tietoa ei ole kootusti jossain helposti löydettävissä ja markkinoitu.

    Golfliitolla on ihan hyvä aloittelijan opas, mutta missä hitossa sitä markkinoidaan ja saadaan näiden potentiaalisten ihmisten tietoisuuteen, että osaavat mennä sinne ja selvittämään asioita. Ei kait olisi suuri asia markkonoida sitä netissä vaikka iltalehden, iltasanomien mtv3:n etusivuilla. Siinä on vaan se että kaiken sen maksaa nykyiset golfarit jäsenmaksuissaan, nytkin jo valitellaan muka korkeista jäsenmaksuista joita menee golfliitolle. Mun mielestä esim 3€/golfari joka on jonkun seuran jäsen voisi ’korvamerkitä’ uusien potentiaalisten jäsenten houkuttelemiseksi markkinointimaksuna. Siitä hyötyisi varmasti kaikki, lisää maksajia kenttien kuluihin.

    Ja joka hemmetin seuran kotisivuille ensimmäiseksi etusivulle tietoa kuinka voi aloittaa golfharrastuksen ja mitä se oikeasti maksaa, jos haluavat uusia pelaajia.

    Paljon puhutaan halpapelaamisesta. Mikä on vaihtoehto, onko se sen vastakohta eli kallispelaaminen. Tuo markkinointiajatus on hyvä idea mutta kun uuudet mahdolliset pelaajat innostuvat ja motivoituvat golfiin, niin kumman he valitsevat? Halpapelaamisen vai Kallispelaamisen. Jos mahdollisuus Halpapelaamiseen on olemassa niin on luultavaa, että aika moni ainakin aloittaa golfin pelaamisen tässä kategoriassa. Silloin voi saada tuntumaa lajiin, katsoa rauhassa iskeekö kipinä, haluaako jatkaa harrastusta ja ehkä sitoutua myöhemmin lajiin vahvemmin. Jos lajiin pitäisi sijoittaa heti kättelyssä useita (kymmeniä) tuhansia euroja, niin kynnys lajin aloittamiseen voi olla aika suuri.

    En tiedä kuuluuko tää kommentti tähän ketjuun mut kysyn silti. Miten se hommeli toimi muutama vuosi sitten kun Kullo Golf tarjosi pelioikeuden vuokralle haluamallesi kuukaudelle/kuukauksille? Hinnat tietenkin sesonki-aikojen mukaisesti.

    Olen ollut jo vuosia mukana tekemässä työtä kahdessa muussa lajissa uusien jäsenten saamiseksi lajinpariin ja niin, että he siellä myös pysyvät. Ja yhden asian olen oppinut näiden vuosien aikana; se ei tapahdu hetkessä.

    Nyt tuntuu, että näiden ongelmia ratkaiseminen pyörii kaikilla ’heti nyt, periaatteella’. Olen koettanut kertoa, että mikään ei tapahdu heti, mutta silti kaikki haluaa vastaukset ja tulokset nyt, vähintään heti ensivuonna.

    Myös meidän liittomme koetti tätä. Siellä heräsi hieno ajatus puhua osakkaiden puolesta, mikä sekin on täysin ymmärrettävää. Kuitenkin, niinkuin monesti, hyvän idean saatuaan sitä ihminen haluaa juosta ulkona kaikille sitä kailottamassa, joskus myös minä. Ongelmana tässä mittakaavassa tulee vain se, että kun se ei kaikkia miellytä niin olemme tilanteessa jossa saadaan enemmän vahinkoa kuin ratkaisuja.

    Nyt liitollakin on eri äänikellossa, vaikka vieläkin mielissä kytee se perimmäinen ja alkuperäinen ongelma, mutta kun kädet ovat vähintäänkin nyt sidottu. Aivan sama tilanne syntyisi jos moni kenttä antaisi osviittaa siitä, että kapineteissa asioista sovitaan. Golf palaisi takaisin sinne missä se joskus auvoisina aikoina oli, kartanonherrojen ja rouvien eliittipeliksi.

    Edelleen, uusia jäseniä tarvitaan, vaikka nyt ihan vaan sen takia, että meillä noita kenttiä on aika paljon ja vaikka ihan stadin kundi olenkin, niin niitä tarvitaan myös muuallakin kuin vain PK seudulla. Uusia jäseniä tarvitaan siksi, että meillä olisi enemmän osakeen ja pelioikeuden omistajia, mutta niitä ei saada ellei uusiin pelaajiin panosteta, ellei markkinoida, ellei muuteta lajin imagoa, ellei tarjota vaihtoehtoja, ellei anneta lajin olla myös laji niille jotka panostavat siihen vähemmän kuin me muut, ellei siitä saa iloa, ellei siitä saa intohimoa…

    Mutta koettakaa ymmärtää, että kun laji tulee tähän kokoluokkaan niin sitä ei keikauteta hetkessä, eikä vuodessa, siihen tarvitaan aikaa ja asenteita olla koko kansan lajin apuna ja tukena.

    Jos ja kun, osakkeen omistaja on menettänyt osakeensa arvon vuosien kuluessa ei sitä saada hetkessä takaisin, ei edes väkisin. Mikäli joku kokee ongelmaksi yritykset jotka myyvät edullisempia kierroksia on varmasti paras tapa vain siirtyä niiden kenttien luota pois ja keskittyä itselle parempiin. Joskus myös täytyy tunnustaa, että myös omistaja voi saada näpeilleen ja menettää sijoituksensa, mutta sekin kuuluu kaikkeen sijoittamiseen. Tämä ei siitä poikkea milläänlailla.

    Kun joku päästetään sisään ei se kaikkia voikkaan mielyttää, mutta joskus senkin kanssa on opittava elämään ja koetettava ottaa siitä kaikki irti mitä voi. Joskus menneisyydestä opitaan, joskus kaikki vain unohdetaan ja virheet tehdään uudestaan.

    Mutta mikään ei muutu enää tässä lajissa yhdessä yössä, muutokseen tarvitaan aikaa ja se tulee tehdä niin, että siitä ei aiheudu liikaa vahinkoa tai sitten sen kanssa tulee oppia elämään.

    Ei tähän mitään nopeita ratkaisuja ole. Golfliitto tosiaan pilasi aikoinaan systeemit, kun liputti sen puolesta, että voi olla jäsen ilman pelioikeutta. Siihen saakka oli joka puolella melko hyvin.

    Yhtiöjärjestyksen muuttaminen vie ainakin vuoden useimmissa OYissä.

    Ihmetyttää myös tuo jatkuva keskustelu uusien pelaajien ja osakkaiden hankinnasta. Onhan se hyvä, että varsinkin junioreita tulee lisää jatkuvasti. Vanhempia pelaajia lopettaa kuitenkin varmaan enemmän per vuosi kuin junnuja tulee lisää. Kyse on kumminkin niinkuin tuotannon sopeuttamista kysyntään. Ei niitä uusia asiakkaita tarvii hankkia. Sopeutetaan vaan yhtiöt sen kysynnän mukaan. Taas tullaan yhtiöjärjestyksen muuttamiseen. Kun vielä lisätään kenttien hallitusten keski-ikä ja muutoksenhaluisuus ja- hakuisuus, niin voi van todeta, että yhden sukupolven voi isommat muutokset joutua odottamaan.

    almera kirjoitti: (11.4.2013 0:16:30)
    En tiedä kuuluuko tää kommentti tähän ketjuun mut kysyn silti. Miten se hommeli toimi muutama vuosi sitten kun Kullo Golf tarjosi pelioikeuden vuokralle haluamallesi kuukaudelle/kuukauksille? Hinnat tietenkin sesonki-aikojen mukaisesti.

    Siitähän vetäydyttiin kaikessa hiljaisuudessa. Täysin järjetön tuote taloudellisessa mielessä kentän ja osakkaiden kannalta.

    Mäkeläinen kirjoitti: (11.4.2013 0:23:55)
    Nyt liitollakin on eri äänikellossa, vaikka vieläkin mielissä kytee se perimmäinen ja alkuperäinen ongelma, mutta kun kädet ovat vähintäänkin nyt sidottu. Aivan sama tilanne syntyisi jos moni kenttä antaisi osviittaa siitä, että kapineteissa asioista sovitaan. Golf palaisi takaisin sinne missä se joskus auvoisina aikoina oli, kartanonherrojen ja rouvien eliittipeliksi.

    Mutta koettakaa ymmärtää, että kun laji tulee tähän kokoluokkaan niin sitä ei keikauteta hetkessä, eikä vuodessa, siihen tarvitaan aikaa ja asenteita olla koko kansan lajin apuna ja tukena.

    .

    Ei ole valitettavasti mitään viitteitä siitä, että golfista olisi tulossa joku koko kansan laji suomessa. Sitä on aivan turha haikailla. Golfarilla pitää olla tosi paljon aikaa ja jonkun verran rahaakin, että kunnolla voi harrastaa ja panostaa asiaan. Ajanpuute on isommassa mittakaavassa kuitenkin rajoittava tekijä.

    Ja edelleen siellä, missä kysyntä ja pelaajamäärä on suurin eli helsingin ympäristössä, on prime time ajat jo aivan tukossa. Ei kentille kaivata arki-iltapäivisin/iltaisin tai vkl aamupäivä/päivä aikaan yhtää lisää pelaajaa.

    Perinteisesti golfissahan on toimittu niin, että kentättömät perustavat uuden kentän tarpeidensa mukaan. JA niin pitääkin olla. Nyt sen sijaa moni keskustelija halajaa nykyisille kentille yhä enemmän ruuhkaa.

    Sekin on totta, että vapaita aikoja on. Mutta ne ajoittuvat käytännössä arkiaamuihin/aamupäivään, joilloin nämä ’suuret massat’ ovat työssä/koulussa jne jolloin pelaaminen ei onnistu. Eli jäljelle jää eläkeläiset. Sen näen järkevänä, että kentät myisivät esim arkiaamun pelioikeuksia ja sitä kautta yrittäisivät saada lisätuloja.

    Mutta yhtä kaikki, kapasiteettia pitäisi olla prime time aikaan huomattavasti enemmän, jos halutaan paljon lisää pelaajia. Katsotaampa naapurimaahan, olikohan siellä 400-500 kenttää? Ei sielläkään asiaa ole ratkaistu kasvattamalla harrastajamäärää kuormittalla yli pientä kenttämäärää.

    Se ei myöskään suomessa tule toimimaan. Edelleen, jos helsigin vaikutusalueella on. n.30 kenttää, niin riittää että on 30000 harrastajaa ja pelioikeutettua. ei tarvita enempää.

    Ja sitten tullaan hyvin tärkeään kysymykseen. Missä ihmeessä nämä uudet 54 tasoituksen kaverit aloittavat harrastuksen, jos pelioikeutta ei ole? Kaikki menevät paloheinään ja pikkupeuralle pelaamaan pariksi ekaksi vuodeksi jotta tasoitus saadaan laskemaan? Ei se vaan niin toimi. Kuten olen aiemminkin sanonut, nimenomaan uudella pelaajalla pitäisi olla pakko pelioikeudesta kunnon 18r kentällä. Jossa saisi pelata ja oppisi pelaamaan. Vieraskentille tulee mennä vasta sitten, kun peli on oikeasti sellaisella mallilla, jota vierailijoilta odotetaan.

    Tämä pikku pointti aina unohtuu kun vauhkotaan uusista pelaajista, ja siitä, että eivät he mitään pelioikeuksia tai muuta halua ostaa! ajatuskin on järjetön uudesta pelaajasta ilman pelioikeutta. liitto on mennyt linjauksissaan todella metsään aikanaan kuten on todettu moneen kertaan.

    Jokainen yhdistys (seura) päättää itse jäsenkriteerinsä. Golfliitto ei voi eikä ole voinut yhdistysten jäsenkriteerejä päättää. Enempi lienee taustalla verottajan näkemys yleishyödyllsestä yhdityksestä, mahdollisista tuista ja ALV:stä. Golfin piirissä on edelleen seuroja joissa pelioikeus on jäsenyyden kriteeri.
    Jos golfiin saadaan houkuteltua tarpeeksi uusia pelaajia millä tahansa eri muotoisella pelaamisen mahdollistavalla tavalla niin jossain vaiheessa osakemarkkinat elpyvät. Kun onnistutaan pelaajamäärän kasvattamisessa junnupuolella ja saadaan uusia ammattilaisia idoleiksi ja lajia kiinnostavammaksi niin viiden vuoden kuluttua tilanne voi olla mieluisa niille jotka nyt osakkeita ovat ostaneet. Lama on lähellä ja silloin tingitään harrasteista ja etsitään uusia edullisempia tapoja jatkaa vanhoja. Usein näissä tilanteissa keksitään ja löydetään jotain uutta ja mullistavaa.

    Rauski kirjoitti: (10.4.2013 19:32:31)
    Jotenkin tulee vaan aina mieleen tämän ry:n ja Oy:n väliset sidokset missä toiseen maksetaan jäsenmaksu ja toiseen hoitovastikkeet. Kun käytänössä nämä näkyvät pelaajalle yhtenä kenttänä niin jotenkin tuosta sidoksesta olisi päästävä eroon. Olisi vain yksi kenttäyhtiö joka voi olla liiton jäsen ja jäsenmaksut ja hoitovastikkeet niputetaan yhdeksi maksuksi. Siinä tulee kyllä eteen monia lainopillisia, yhdistys, veroteknisiä asioita ongelmaksi ja kenties mahdottomaksi ratkoa. Jotenkin vaan sellainen tunne, että tuota kautta pystyttäisiin monia nykyongelmia, sen tarkemmin määrittelemättä ratkoa, jos sellainen olisi jotenkin mahdollista.

    Mulla ei ole tietoa miten tuon voisi tehdä, jos jollain olisi niin mielellään niitä lukisi.

    Helppoa. Miksi kentällä pitäisi olla kaksi toimijaa? Ei mikskään. Ry:t lakkautetaan ja oy:t liiton jäseniksi. Mikä on sellainen ry:n tehtävä mitä oy ei pystyisi hoitamaan?

    jyrkkä kirjoitti: (11.4.2013 9:09:50)
    Jos golfiin saadaan houkuteltua tarpeeksi uusia pelaajia millä tahansa eri muotoisella pelaamisen mahdollistavalla tavalla.

    Ihan jalo ajatus, mutta missä ihmeessä nämä uudet pelaajat pelaavat ja aloittavat, jos pelioikeutta ei ole? katso edellinen viestini.

    Kaikki nuo ajatukset lähtevät siitä olettamasta, että nykyisille kentille viritellään jotain halpamalleja, kuten jalostus tms. siinä vaan unohtuu taloudelliset realiteetit. kuten on nähty. näennäisesti harrastajia on enemmän kuin vaikka 5-10 vuotta sitten, mutta yhtiöt menee huonompaan suuntaan. tarvitaan harrastajia, jotka ovat valmiita heti alusta lähtien kantamaan taloudellisesta vastuuta. samoin kun aloitetaan purjehdusta tai muu. yleensä siinä vaiheessa hommataan vene tms. tai aloitetaan mikroautoilu tms. ostetaan mikroauto jne. hevosia vissiin saa vuokratakin. että onhan niitä, ja niissäkin lajeissa harrastajia riittää.

    sauvakävelyt yms saada jäädäkin koko kansan lajeiksi, eli sellaiset mitkä ei henk koht investointeja vaadi. esim uinti, kunta maksaa harrastuspaikan jne. tai mäkihyppy

    Bulls Hit kirjoitti: (11.4.2013 9:23:19)

    Rauski kirjoitti: (10.4.2013 19:32:31)
    Jotenkin tulee vaan aina mieleen tämän ry:n ja Oy:n väliset sidokset missä toiseen maksetaan jäsenmaksu ja toiseen hoitovastikkeet. Kun käytänössä nämä näkyvät pelaajalle yhtenä kenttänä niin jotenkin tuosta sidoksesta olisi päästävä eroon. Olisi vain yksi kenttäyhtiö joka voi olla liiton jäsen ja jäsenmaksut ja hoitovastikkeet niputetaan yhdeksi maksuksi. Siinä tulee kyllä eteen monia lainopillisia, yhdistys, veroteknisiä asioita ongelmaksi ja kenties mahdottomaksi ratkoa. Jotenkin vaan sellainen tunne, että tuota kautta pystyttäisiin monia nykyongelmia, sen tarkemmin määrittelemättä ratkoa, jos sellainen olisi jotenkin mahdollista.

    Mulla ei ole tietoa miten tuon voisi tehdä, jos jollain olisi niin mielellään niitä lukisi.

    Helppoa. Miksi kentällä pitäisi olla kaksi toimijaa? Ei mikskään. Ry:t lakkautetaan ja oy:t liiton jäseniksi. Mikä on sellainen ry:n tehtävä mitä oy ei pystyisi hoitamaan?

    Juuri näin. lopulta tämä yhdistystouhu vain lisää byrokratiaa ja kustannuksia. mitään todellista hyötyä ei ole

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 9:42:53)
    lopulta tämä yhdistystouhu vain lisää byrokratiaa ja kustannuksia. mitään todellista hyötyä ei ole

    Yleensä yhdistystouhu nimenomaan vähentää kustannuksia, koska moni tekee ilmaista työtä..

    ristiveto kirjoitti: (11.4.2013 11:11:41)

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 9:42:53)
    lopulta tämä yhdistystouhu vain lisää byrokratiaa ja kustannuksia. mitään todellista hyötyä ei ole

    Yleensä yhdistystouhu nimenomaan vähentää kustannuksia, koska moni tekee ilmaista työtä..

    Ehkä silloin, kun yhdistys pyörittää kenttää kuten egs. mutta yhtiön kyljessä tuskin. käytännössä usein on vastike esim 700 ja sitten päälle yhdistyksen maksu esim 80euroa. eli vastikkeen kaltainen maksu on yhteensä 780 euroa. tyypillisen golfyhdistyksen budjetti suomessa on luokkaa 50-100ke. sillä varmasti tehdään hyvääkin, kuten junioritoimintaa. mutta toisaalta maksetaan erilaisia kissanristiäisiä ja muuta huuhaa tapahtumaa, johon osallistuu vain pieni osa jäsenmaksun maksajista.

    Tilanne tällä hetkellä ei suosi golf-osakkeen omistamista. Jos pelaa vähän niin käyttää super-golfia. Jos pelaa paljon niin vuokraa pelioikeuden. Tarjontaa kummallakin puolella riittää ja lisää tulee kun luontainen poistuma tuo joka vuosi uusia osakkeita vuokramarkkinoille. Hyvinhoidetuillakin kentillä, joiden osakkeella on aidosti arvoa kauppa pysähtyy koska vuokrapelaaminen tuo osakkuuden edut ilman riskiä ja sitoutumista. En näe mitään tekijää joka veisi tulevaisuutta johonkin toiseen suuntaan.

    Tästä sainin pisnes-idean: Golf-osakkeita päätyy enemmän ja enemmän sellaisille, jotka eivät ymmärrä osakkuudesta mitään. He saavat keväällä vastikelaskun ja ovat aivan äimän käkenä. Kaosakkaat ovat jo putsanneet vuokramarkkinat ja näille uunoille jää luu käteen.
    Laitan pystyyn golf-meklaripalvelun. Web-sivut jotka välittävät kaikkien ei-niin-omatoimisten osakkaiden vuokraamista ja mahdollista osakekauppaa. Joka transaktiosta pieni provisio ilman riskiä. Firmalla ei ole käytännössä mitään kuluja joten kaikki mitä laariin jää on puhdasta voittoa.
    Jos pyöräyttää esim 30.000 vuokrausta kausittain vitosen provikalla niin sillä eleleen mukavasti. Suolarahoina 200 osakekauppaa 100 euron provikalla.

    Nyt pitää vain miettiä pyöritänkö pisnestä Bahamalta vain Uudesta Seelannista. Ehkä Uusi Seelanti olisi kivempi, sinne voisi rakentaa sellaisen hobittitalon.
    Ja jos SGM:n toiminta kasvaisi tuosta, voisin käyttää tuloja pesämunana ja laajentaa kotini hobitti-teemaiseksi golfkentäksi.
    Klubilla olisi tiukat pukeutumiskoodit ja etiketti, jotka edellyttävät pelaamista paljain jaloin ja pitämään evästauon kolmen väylän välein. Banaanit kuitenkin olisivat kielletty griinin läheisyydessä.

    Parti kirjoitti: (11.4.2013 11:37:18)
    Tilanne tällä hetkellä ei suosi golf-osakkeen omistamista. Jos pelaa vähän niin käyttää super-golfia. Jos pelaa paljon niin vuokraa pelioikeuden. Tarjontaa kummallakin puolella riittää ja lisää tulee kun luontainen poistuma tuo joka vuosi uusia osakkeita vuokramarkkinoille. Hyvinhoidetuillakin kentillä, joiden osakkeella on aidosti arvoa kauppa pysähtyy koska vuokrapelaaminen tuo osakkuuden edut ilman riskiä ja sitoutumista. En näe mitään tekijää joka veisi tulevaisuutta johonkin toiseen suuntaan.

    Näinpä. Mutta kuten olen todennut, eikö olisi parempi kerta rytinä kuin jatkuva alamäki? Tervehdytetään tilanne, neuvot on annettu moneen kertaan. Otetaan nyt tämä ihan perus tilanne. Henkilöillä on osakkeita, joista menee esim 800 euron vastike, joilla sitten kenttä hoidetaan. Vuokraamalla pois saa 500-600. Eli rahan lahjoittamista pois. Sitten kenttää käytetään suurissa määrin vielä jalostajien toimesta.

    Eli tämä omistajaporukka vain maksaa ja seuraa ihmeissään sivusta. Eihän siinä ole mitään tolkkua. Tilanteesta pääsee ulos kahta kautta. Lopetetaan suosiolla golftoiminta, yhtiö myy maat ja maksaa velat jos pystyy. Tai että tukitaan muut tavat pelata kuin pelioikeus tai korkea gf hinta. Jos tämäkään ei toimi, niin palataan ensimmäiseen vaihtoehtoon. Turha jatkaa sellaisella mallilla että omistajat maksaa muiden pelit.

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 12:02:39)

    Olisiko rakentavampaa keskitytä luomaan kysyntää eli saamaan uusia pelaajia kentille ja poistaa pelaamiselta esteitä?

    Esimerkkinä vaikka mainitsemasi erg. Partin mukaan siellä ovat osakkaiden maksut tulleet alas 20% vaikka siellä näitä jalostajia on. Kuitenkin siellä jäsenmäärä kasvoi toiseksi eniten viime vuonna. Olisiko tullut uusia pelaajia kun tapoja pelata on monenlaisia?

    Kaikkia ei voi pakotaa samaan muottiin, paitsi ehkä pohjoiskoreassa. Kun taataan erilaisia pelitapoja jokainen löytää itselleen sopivan. Ja silloin uusien pelaajien mukaantulo helpottuu ja kentälle tulee rahaa. ilman uusia ja muita pelaajia osakas vasta maksaakin pelaamisestaan paljon.

    kattolamppu kirjoitti: (11.4.2013 14:17:42)

    Voi hyvänen aika, juurihan käytiin läpi tämä kysynnän kasvattamis asia. Poistaa pelaamisen esteitä? Tässä ollaan tosi väärillä jäljillä valitettavasti. Yksityisrahoitteiset golfkentät on rakennettu toisten toimintaperiaatteitten varaan. Nimenomaan pitää olla kynnys niille pääsyssä, jotta homma toimii. Ei voi olla niin että joku joukko kantaa vastuun ja muut elää kuin pellossa.

    Kuka haluaa, voi perustaa p&p kenttiä ja poistaa esteitä stiä kautta. Nyt haetaan sitä mikä on osakkaan etu, ei suinkaan sitä että saadaan kentät tukkoon liian halpoja kierroksia pelaavista.

    Bulls Hit kirjoitti: (11.4.2013 9:23:19)

    Helppoa. Miksi kentällä pitäisi olla kaksi toimijaa? Ei mikskään. Ry:t lakkautetaan ja oy:t liiton jäseniksi. Mikä on sellainen ry:n tehtävä mitä oy ei pystyisi hoitamaan?

    Ei ry:n lakkauttamisesta sinänsä mitään hyötyä ole:
    1. Byrokratiaa on todella vähän, jos tehtävät yhdistetään (= tsto hoitaa ry:n ja oy:n asiat). Eli toiminnallinen säästö olisi olematon
    2. ALV:n muutos lisäisi kuluja kuluja hieman, ainakin enemmän kuin hallinnoin säästöt
    3. Ry:tä ei voi ’fuusioida’ Oy:öön, vaan Ry pitää lakkauttaa ja mitä kautta jäsen saisi hcp-kortin tai osallistumisoikeuden erilaisiin kansallisiin kisoihin. Jäsen ei voi ’liittyä’ Oy:öön, vaan hänen täytyy merkitä tai ostaa osake – mutta entä jos osakkeen omistaja on yhtiö tai sukulainen … vaikeaksi menee.
    4. Oy:ssä äänestetään yhtiöjärjestyksen mukaan ja ry:ssä jäsenmäärän mukaan. Siten jäsenyyttä koskevat asiat ratkaistaisiin samanalaisella ’suuret omistajat sanelevat’ periaatteella.
    5. Osakeyhtiö ei voi ryhtyä vaatimaan henkilökohtaista osakkuutta (= jäsenyyttä) nykysiltä osakkaita, jotka pelaavat yhtiönsä tai sukulaisensa osakkeella.
    6. Entä jos Oy:n ’purkaa’ ja omaisuus luovutetaan ry:lle (tämä voisi onnistua tilanteessa, jossa velat ja varat ovat pienehköjä. Silloin käytännössä Oy:stä tulisi yhdistyspohjainen kenttä (kuten Tali tai Virvik). Tässä taas tulee ongelmia niiden kohdalla, jotka omistavat lukuisia osakkeita ja juridisten osakkeenomistajien kanssa (eli sama ongelma kuin yllä kohdassa 3).
    7. Samalla tavoin ongelmia tulsi niille, jotka haluavat lopettaa golfin peluun kyseisellä kentällä, jäsenyyttä ei voi myydä / siirtää toiselle pelaajalle.

    Eli aika monta ongelmaa (lue juristipalkkioita) syntyisi ry:n ja oy:n yhdistämisestä eikä käytännössä mitään hyötyä.

    kattolamppu kirjoitti: (11.4.2013 14:17:42)
    Olisiko rakentavampaa keskitytä luomaan kysyntää eli saamaan uusia pelaajia kentille ja poistaa pelaamiselta esteitä?

    Mielestäni ei, kun se ei näytä auttavan. Ei ainakaan meidän kentällä. Onko jossain auttanut?
    Nyt on meillä jo aika kova tungos ja silti vuokrahinta sama kuin vuosia sitten, kun kenttä oli puolityhjä.

Esillä 25 viestiä, 226 - 250 (kaikkiaan 375)
Vastaa aiheeseen: Ns. halpapelaaminen

Etusivu Foorumit Yleistä Ns. halpapelaaminen