16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Miten käy osakkeiden hintojen?

Etusivu Foorumit Yleistä Miten käy osakkeiden hintojen?

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 279)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Se nyt vaan on niin, että nykymaailmassa golfosaketta ei enää voi pitää investointina, jolla on jokin realisoitavissa oleva arvo.

    Golfosake on käytännössä vuokrasopimus, joka yhtiöltä virallisesti otettuna jatkuu ikuisesti ja joutuu vielä useimmiten *lisäksi* maksamaan alku-könttä-lisämaksun siitä ilosta että saa tuon maksuvelvoitteen. Sen sijaan vapailta markkinoilta vuokratessa ajan voi itse määritellä eikä alkupääomaa tarvitse maksaa. Tuplahyöty. Tai tripla, jos vuosimaksu on vapailta markkinoilta otettuna vieläpä pienempi.

    Jokaisen kannattaa itse tykönään funtsia, kumpi on järkevämpi vaihtoehto, jos ja kun hyödyke eli pelaamaan pääsy on molemmissa sama.

    Valitettavasti harva yhtiö on kyennyt luomaan merkittävää lisäarvoa tuolle hyödykkeelle, minkä markkinat kyllä sen yhtiön kohdalla huomaavat pian.

    Aivan onnetonta hurskastelua että ostajan pitäisi jostain eettisistä syistä maksaa vastikkeen suuruinen hinta, tai että myyjäpuoli jotenkin kollektiivisesti ei vuokraisi alihintaan.

    Itse vuokraan tarpeettoman pelioikeuteni pois vaikka eurolla mieluummin kuin jätän vuokraamatta. Väheneepä oma tappio ainakin sen euron verran. Ja kaupan päälle joku saa parhammillaan vielä iloisen mielen kun pääsee halvalla pelaamaan. Mikä siinä on väärin?

    KaM

    J.J. kirjoitti: (30.4.2014 12:10:58)
    Se nyt vaan on niin, että nykymaailmassa golfosaketta ei enää voi pitää investointina, jolla on jokin realisoitavissa oleva arvo.

    Golfosake on käytännössä vuokrasopimus, joka yhtiöltä virallisesti otettuna jatkuu ikuisesti ja joutuu vielä useimmiten *lisäksi* maksamaan alku-könttä-lisämaksun siitä ilosta että saa tuon maksuvelvoitteen. Sen sijaan vapailta markkinoilta vuokratessa ajan voi itse määritellä eikä alkupääomaa tarvitse maksaa. Tuplahyöty. Tai tripla, jos vuosimaksu on vapailta markkinoilta otettuna vieläpä pienempi.

    Jokaisen kannattaa itse tykönään funtsia, kumpi on järkevämpi vaihtoehto, jos ja kun hyödyke eli pelaamaan pääsy on molemmissa sama.

    Valitettavasti harva yhtiö on kyennyt luomaan merkittävää lisäarvoa tuolle hyödykkeelle, minkä markkinat kyllä sen yhtiön kohdalla huomaavat pian.

    Aivan onnetonta hurskastelua että ostajan pitäisi jostain eettisistä syistä maksaa vastikkeen suuruinen hinta, tai että myyjäpuoli jotenkin kollektiivisesti ei vuokraisi alihintaan.

    Itse vuokraan tarpeettoman pelioikeuteni pois vaikka eurolla mieluummin kuin jätän vuokraamatta. Väheneepä oma tappio ainakin sen euron verran. Ja kaupan päälle joku saa parhammillaan vielä iloisen mielen kun pääsee halvalla pelaamaan. Mikä siinä on väärin?

    Naulan kantaan.

    J.J. kirjoitti: (30.4.2014 12:10:58)

    Itse vuokraan tarpeettoman pelioikeuteni pois vaikka eurolla mieluummin kuin jätän vuokraamatta. Väheneepä oma tappio ainakin sen euron verran. Ja kaupan päälle joku saa parhammillaan vielä iloisen mielen kun pääsee halvalla pelaamaan. Mikä siinä on väärin?

    Tuo argumentointi viittaa vahvasti siihen, että sulla ei osaketta ole, eikä ole koskaan ollutkaan.

    J.J. kirjoitti: (30.4.2014 12:10:58)
    Itse vuokraan tarpeettoman pelioikeuteni pois vaikka eurolla mieluummin kuin jätän vuokraamatta. Väheneepä oma tappio ainakin sen euron verran. Ja kaupan päälle joku saa parhammillaan vielä iloisen mielen kun pääsee halvalla pelaamaan.

    Ei voi olla totta, että ihan vapaaehtoisesti olette täydessä ymmärryksessä asian sopineet – ja
    teilläkö on molemmilla vuokrasopimuksen jälkeen hyvä ja iloinen mieli ?!?

    Ei kannata ehkä liikaa mainostaa että tuollainen win-win-tilanne on mahdollinen, koska jos olisi olemassa joku kateellinen marisija joka ei tuollaiseen pysty, tieto saattaisi pahentaa hänen psyykkistä tilaansa entisestään!

    Kuuma putteri kirjoitti: (30.4.2014 13:30:42)

    edit: siis en tietysti oleta että yhdellä eurolla on vuokrattu, mutta kuitenkin jollain summalla, joka on molempien mielestä OK, vaikka ehkä ei olekaan edes vastikkeen suuruinen.

    Chip Greenside kirjoitti: (30.4.2014 12:37:20)
    Tuo argumentointi viittaa vahvasti siihen, että sulla ei osaketta ole, eikä ole koskaan ollutkaan.

    Nyt ei ole, koska pidän omistamista omalta osaltani huonoimpana vaihtoehtona omat tarpeet ja lähiseudun kenttien tarjonnan ja ehdot huomioonottaen.

    Mutta on ollut, pitkänkin ajan, eri yhtiöistä. Ja voi olla jatkossakin sitten kun joku yhtiö keksii uusia toimintamalleja.

    J.J. kirjoitti: (30.4.2014 13:38:06)

    Juuri näin sen pitääkin olla.

    Niin kauan kun saa edullisesti vuokrattua pelioikeuden, itselleen hyvin sopivalta kentältä, ei välttämättä tarvitse ostaa osaketta. Ja, ehkä kannattaa maksaa vaikka muutama satanen yli hoitovastikkeen hinnan, kunhan vain saa pelioikeuden.

    Siinä vaiheessa kun pelaajien määrä lisääntyy ja alkaa syntyä hankaluuksia löytää pelioikeutta voi miettiä olisiko syytä hankkia osake tai pelata greenfeellä. Tai pelata jossain muualla.

    Jos on nähtävissä että lähivuosina…
    A) pelaajien/pelaamisen määrä lisääntyy
    B) kenttien määrä vähentyy
    C) vuokrapelioikeusien kysyntä (ja hinnat) kasvaa
    D) gf-hinnat nousee merkittävästi
    E) jälkimarkkinoita vauhdittaakseen yhtiö vapauttaa osakkaat vastikkeenmaksuvelvoitteesta jollei ko. osakkeenomistaja käytä pelioikeuttaan.
    ..niin kannattaa ehkä harkita osakkeen hankintaa. Juuri nyt niitä saa halvalla ja hyvän yhtiön osake ei todellakaan ole mikään riskisijoitus. Pitää kuitenkin ymmärtää ja löytää se hyvä yhtiö.

    Kysymys on yksittäisen harrastajan kohdalla lähinnä kausikustannusten suuruudesta ja millä tavalla ne saa pysymään itselleen sopivina. Voihan sitä vaikka tehdä enemmän töitä ja tienata paremmin, niin hinnatkin tuntuu halvemmilta. Kaikki on kuitenkin suhteellista, joku pitää kalliina jo kahden sadan euron vuosikuluja, joku toinen iloitsee kun selviää vuoden peleistä muutamalla tonnilla.

    Golfkenttäyhtiöt (ja niiden omistajat) pystyvät jonkin verran vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan kehitys kulkee. Loppuviimeksi hintataso kuitenkin asettuu kohdilleen vapaasti muotoutuvan kysynnän ja tarjonnan pohjalta. Kovin isosta ongelmasta ei ole kysymys. Pelaaminen on Suomessa niin halpaa ettei kustannuksista tule kenellekään ongelmia.

    J.J. kirjoitti: (30.4.2014 13:38:06)
    Jos on nähtävissä että lähivuosina…
    A) pelaajien/pelaamisen määrä lisääntyy
    B) kenttien määrä vähentyy
    C) vuokrapelioikeusien kysyntä (ja hinnat) kasvaa
    D) gf-hinnat nousee merkittävästi
    E) jälkimarkkinoita vauhdittaakseen yhtiö vapauttaa osakkaat vastikkeenmaksuvelvoitteesta jollei ko. osakkeenomistaja käytä pelioikeuttaan.
    /I]

    Toiveajattelun puolelle taitaa mennä. Mikään noista ei toteudu lähivuosina.

    ts

    Klubipelaaja kirjoitti: (30.4.2014 19:45:13)

    J.J. kirjoitti: (30.4.2014 13:38:06)
    Jos on nähtävissä että lähivuosina…
    A) pelaajien/pelaamisen määrä lisääntyy
    B) kenttien määrä vähentyy
    C) vuokrapelioikeusien kysyntä (ja hinnat) kasvaa
    D) gf-hinnat nousee merkittävästi
    E) jälkimarkkinoita vauhdittaakseen yhtiö vapauttaa osakkaat vastikkeenmaksuvelvoitteesta jollei ko. osakkeenomistaja käytä pelioikeuttaan.
    /I]

    Toiveajattelun puolelle taitaa mennä. Mikään noista ei toteudu lähivuosina.

    Mihin perustat väitteen että esim pelaajamäärä ei kasvaisi?

    Heh, pelasin tuossa viime viikolla viikon verran kenttaa, jossa on n. 300 jasenta (esim lukuisia PGA & LPGA ja US amateur voittajia). Jaseneksi paasee alle $100.000 kertamaksulla ja kuukaudessa maksat n. $800 kuukausimaksua. Ei tiiausaikoja ja neljan hengen ka. rundiaika 3h15min. Ja kentta taydessa PGA turnauskunnossa.

    Ratkaisi monta teidankin ongelmaa (kaikki?) golfin osalta. Rupeaako pikku hiljaa valkenemaan miksi Suomessa homma kusee? Juu ja saa se syy ei ole… Ei tallakaan kentalla juuri pelata n. 3-4 kuukauden ajan per vuosi.

    ts kirjoitti: (30.4.2014 21:05:17)

    Ihan golfliiton tilastoihin. Vuonna 2013 golfliiton jösenmäärän lisääntyi 33 henkilöllä. 2012 lisäystä oli 334 henkeä.

    Kummallakaan määrällä ei ole merkitystä osakkeidien kysynnälle.

    KL

    Golfinn kirjoitti: (30.4.2014 21:42:25)

    En ymmärrä kirjoituksesi pointtia. Mikä ratkaisee ja minkä? Ja mikä kusee? Ethän sinä omien sanojesi mukaan tiedä mitään Suomen golfista ja nyt yhtäkkiä tiedätkin mikä kusee ja miten se ratkaistaan.

    Haluatko hieman avata viestiäsi?

    ts

    Klubipelaaja kirjoitti: (30.4.2014 22:03:06)

    ts kirjoitti: (30.4.2014 21:05:17)
    Mihin perustat väitteen että esim pelaajamäärä ei kasvaisi?

    Ihan golfliiton tilastoihin. Vuonna 2013 golfliiton jösenmäärän lisääntyi 33 henkilöllä. 2012 lisäystä oli 334 henkeä.

    Kummallakaan määrällä ei ole merkitystä osakkeidien kysynnälle.

    Eli mielestäsi näiden suurten lamavuosien historia kuvaa tulevaisuutta? Lisäksi tiedän monen seuran parin viime vuoden aikana putsanneen jäsenrekistereistään vuosia siellä roikkuneet, jotka eivät kuitenkaan ole maksuja maksaneet eivätkä olleet aktiivisia. Siinä osaselitys tilastoille, jotka eivät todellakaan kuvasta uusien lajiin mukaan tulleiden määrää.

    Me taidettiin yhdessä seurassa vetää 150 kurssilaista läpi viime vuonna ja noista varmasti iso osa alkaa pelaamaan myös. Osa tosin niin, että hetki menee maistellessa ja se seuraan liittyminen sitten tapahtuu myöhemmin.

    Aloittamisen kynnys on edelleen iso, mutta ei se oikeestaan johdu hallinnollisista toimista, vaan lajin vaikeudesta. Siinä kohti tarivtaan kahta panostusta; meidän puolella on annettava parempaa opetusta ja kurssin jälkihoitoa läpi kauden. Pelaajien puolelta hieman isompaa panostusta.

    ts kirjoitti: (30.4.2014 22:12:37)

    Golfliiton tilinpäätöksen perusteella voi päätellä, että jäsenmaksua maksaa suurin piirtein tuo 144.000 jäsentä, joten en oikein ymmärrä mihin tuo arvio jäsenrkistereiden putsaamisesta perustuu.

    Pari viime vuotta ei ole todellakaan olleet mitään lamavuosia. Kysymys, jonka esitin jo aiemmassa keskustelussa liittyy uusiin greencardin suorittajiin. Noiden samojen golfliiton tilastojen mukaan muutamana viime vuotena greencardin suorittajia on ollut noin 10.000 per vuosi, Eli kiinnostusta lajia kohtaan on.

    Tämä ei kuitenkaan konvertoidu osakkeiden kysyntään, koska samaan aikaan on yhtä paljon lopettaneita. Ja lisäksi on muitakin tapoja hankkia pelioikeus kuin osake.

    Osakkeiden hintakehitystä on vaikea arvioida. Se mitä kuitenkin pitäisi tehdä, on se, että passiiiviset osakkeet keräätään takaisin yhtiöihin ja kaikenlaiset osakkaiden toimesta tapahtuvat pelioikeuksien ja pelilippjen kaupittelut lopetataan.

    On yhtiöiden tehtävä myydä pelimahdollisuuksia kentille. Ja keksiä tapoja, millä tämä tapahtuu kannattavasti. Ehkä näin toimien joidenkin yhtiöiden osakkeiden hintakehityskin voisi olla positiivinen.

    KL kirjoitti: (30.4.2014 22:04:33)
    En ymmärrä kirjoituksesi pointtia. Mikä ratkaisee ja minkä? Ja mikä kusee? Ethän sinä omien sanojesi mukaan tiedä mitään Suomen golfista ja nyt yhtäkkiä tiedätkin mikä kusee ja miten se ratkaistaan.

    Haluatko hieman avata viestiäsi?

    En tiedakaan, mutta seuraan tata(kin) palstaa ja sen yhtenaan valittavia golfareita. Milloin on mikakin vikana. Kierrokset kestaa liian kauan. Lokit vie peliajat. Osakkeiden hinnat on liian alhaiset. Kukaan ei osta osakkeita. Joku myy pelioikeuksia ’liian halvalla’ (voi jestas!). Ja se oikea tapa pelata on osallistua kentan rakemiskustannuksiin (varsin minimaalisin kustannuksin, joka on kuitenkin liian korkea, etta se olisi jonkinlainen sijoitus. hyva yhtalo, eiko?) ja sita kautta olla se ainoa oikea golfari, joka on kuitenkin kusessa kaiken sen takia mita ymparilla on: liian halvalla pelaavat golfarit, liian kalliit klubiraflat, taynna olevat kentat, huonot pelaajat ymparilla ja mika kuuluu kenellekin ja milla perustein.

    Pointti tuossa provokatiivisessa viestissa oli se, etta pankaa perkele sen ’osakkeen’/liittymismaksun hinnaksi 75.000e ja kuukausimaksut 650e/kk tasolle, niin useampikin noista taallakin paivittain esille nostetuista ongelmista poistuisi. Mutta kuka semmosta sitten siella ostaisi? Ja siina on just se mika kusee: ’pers’aukiset’ vaativat kalliita palveluita ja oikeuksia, mutta kun itse ei ole maksanut siita sen vertaa, etta niita voisi edes pyydella. OIen ennenkin sanonut taman: suomalainen golfosakepohjainen omistaminen ja ennen kaikkea -pelaaminen on tuhoontuomittu juttu. Se yhtalo ei kertakaikkiaan voi toimia pitkalla aikavalilla. Ja se nakyy jo nyt. Ja edelleen: alkaa tuoko saata syyksi tahan. Puoli USAta ja Kanada (esmes) painii ihan samojen saiden kanssa ja kentat on rahoitettu ihan eri tavalla. Ja ne, jotka haluaa privaattia, maksaa enemman ja saa sen mukaista sorviisia ja etuja. Ja muut taas pelaa GF tai jasenmaksu (tai muulla vastaavalla) -systeemilla toisten rakentamia kenttia, jotka ovat omistajilleen businessta. Kovaa businessta, jonka kun sen tekee oikein, se toimii ja tuottaa rahaa. Ja jos ei toimi, niin ohhoh. Ei olisi eka kerta kun business menis nurin.

    Mainittakoon nyt viela, etta itse olen ’pers’aukinen’ enka omista ’$100.000 klubilta’ jasenyytta, mutta enpa ole koskaan valittanut joka pirun asiasta golfissa. Olen jasen privaattiklubilla, jossa pelaan useimmiten, mutta tiedan myos milloin kahdella naapurissa olevalla golf-kentalla on tilaa pelailla yksinaan ja treenata, joten silloin menen sinne. Ja kun saat ei ole kohdallaan, niin ei muuta kun kone alle ja Kalifornian aurinkoon ja huippukentille. Itse tassa ollaan oman onnensa seppia, joten asioista valittaminen on ihan turhaa ja oikeestaan sen oman osaamattomuuden tunnustamista. Kaikissa muissahan se vika aina on…

    Voi olla että viestin vähän avaaminen ei auta kaverille.
    Avaa paljon tai ehkä ei kannata.

    Mikä kusee?

    Böndet?

    Golfinn kirjoitti: (30.4.2014 23:37:06)
    OIen ennenkin sanonut taman: suomalainen golfosakepohjainen omistaminen ja ennen kaikkea -pelaaminen on tuhoontuomittu juttu. Se yhtalo ei kertakaikkiaan voi toimia pitkalla aikavalilla. Ja se nakyy jo nyt.
    ……………
    ……………………..
    Ja ne, jotka haluaa privaattia, maksaa enemman ja saa sen mukaista sorviisia ja etuja. Ja muut taas pelaa GF tai jasenmaksu (tai muulla vastaavalla) -systeemilla toisten rakentamia kenttia, jotka ovat omistajilleen businessta. Kovaa businessta, jonka kun sen tekee oikein, se toimii ja tuottaa rahaa.

    Näin uskon minäkin asian olevan mm. siksi, että näin se on muuallakin maailmassa. Miksi Suomi olisi poikkeus?

    Saa syyttää ’yhden asian mieheksi’ jos se helpottaa.

    Ballmarker kirjoitti: (1.5.2014 6:45:08)

    Tämä on ikävä kehityssuunta, jos näin käy. Jos osakekentät häviävät, niin kuinka meidän vuokralaisten pelit sitten hoituu? Maksamme kovia gf-hintoja business-kentille, vai ostamme osakkeen hintaan montakymmentätuhattaeuroa?
    Täytyy tosiaan toivoa, että nykyiset osakekentät säilyttävät muotonsa.

    ts

    Kapls kirjoitti: (1.5.2014 8:24:25)

    Juuri näin ja Golfinn on varsin väärässä tuossa ajatuksessaan. Nimenomaan osakekentät mahdollistavat tämän erittäin edullisen pelaamisen Suomessa.Jos systeemi olisi toinen (yrityspohjainen omistus esim) GF-hnnat olisivat kaksinkertaisia ja vastikkeet myös. Se johtaisi lajin häipymiseen koko maasta.

    ts kirjoitti: (1.5.2014 8:46:21)

    Joltain osin mahdollistavat liiankin edullisen pelaamisen…

    Uno

    Yhtiöiden pitää oikeasti uudistua, jotta talous saadaan kuntoon. Jos kentällä on arvokkaat rakennukset, niin ne pitäisi saada ympärivuotiseen käyttöön, jotta saadaan tuloja sekä ravintolatoiminta kannattavaksi. Kentän käyttöastetta tulisi parantaa aamu- sekä iltalähtöjä enemmän, hinnoittelulla sekä tasoitusrajoilla. Tasoitusrajoitukset viikonlopun kuumille lähdöillä esim. (hcp 20) takaa nopeutta tai heikommat (omistajat) pelaajat punaisille. Voi olla myös hcp12

    Viikkon tai kahden pelioikeuksien vuokrauksia kohtuulliseen hintaan esim. (150-250e), kohtuulliseen sen vuoksi, että ne menee kaupaksi.

    Ravintolatoiminnan mitoitus oikeaksi. Monella kentälle soppa ja täytettyt leivät olisi riittävä valikoima ja erikoispäiville lounas. (Vaihtoehtoja myös vähemmän, jotta hinta saadaan markkinahintaiseksi ja sitä kautta menekkiä suuremmaksi). Ulkopuolisia ruokailemaan, kuten esim. Espoo golf

    Muutos lähtee aina kenttäyhtiön toimivasta johdosta ei passiivisesta.

    90-luvun opein nostettiin ja tuhottiin Suomesta mm. Nokia

    Uno kirjoitti: (1.5.2014 11:02:44)

    Kentän käyttöastetta tulisi parantaa aamu- sekä iltalähtöjä enemmän, hinnoittelulla sekä tasoitusrajoilla. Tasoitusrajoitukset viikonlopun kuumille lähdöillä esim. (hcp 20) takaa nopeutta tai heikommat (omistajat) pelaajat punaisille. Voi olla myös hcp12

    Viikkon tai kahden pelioikeuksien vuokrauksia kohtuulliseen hintaan esim. (150-250e), kohtuulliseen sen vuoksi, että ne menee kaupaksi.

    Ravintolatoiminnan mitoitus oikeaksi. Monella kentälle soppa ja täytettyt leivät olisi riittävä valikoima ja erikoispäiville lounas. (Vaihtoehtoja myös vähemmän, jotta hinta saadaan markkinahintaiseksi ja sitä kautta menekkiä suuremmaksi). Ulkopuolisia ruokailemaan, kuten esim. Espoo golf

    Ei oikein aukea :(. Kumpaako yhtiön tarkoitus on, täyttää kentää vai tehdä ’tulosta’ omistajilleen, mahdollistaen sopuisan pelaamisen kohtuuhintaan vai lahjoitella ’ muille halpoja peliaikoja..

    Tuota tasoitusrajaa voisi peilata esim siihen millaisilla tasureilla ihmiset yleensä pelaa. alle rajoilla 20 taitaisi olla aika väljää kentillää keskimäärin.

    Espoon sapuskajuttu toimii mainiosti, taitaa vaan olla kiitos ravintelinpitäjän amattitaidon – ei kenttäyhtiön..

    ts kirjoitti: (1.5.2014 8:46:21)

    Nimenomaan osakekentät mahdollistavat tämän erittäin edullisen pelaamisen Suomessa.Jos systeemi olisi toinen (yrityspohjainen omistus esim) GF-hnnat olisivat kaksinkertaisia ja vastikkeet myös. Se johtaisi lajin häipymiseen koko maasta.

    Tässä on kyllä totuutta takana. Jos ajattelee että meillä pystyy pelamaan ilman minkäänlaisia sitoumuksia rajoituksetta hyvällä kentällä (esim peuris) noin 500€ per kausi. Oikeesti se on halpaa kuin saippua jos sitä vertaa muun maailman menoon.

    Golfinnin kirjoituksessa on toisaalta se pointti että onko tämä tilanne liian hyvä toimiakseen ikuisesti. Joutuuko joku taho vastoin omaa etuaan toimimaan tämän halvan golfin maksumiehenä? Mitä sitten kun tältä jengiltä menee kuppi nurin maksumiehenä olemiseen?

    ts kirjoitti: (1.5.2014 8:46:21)
    Nimenomaan osakekentät mahdollistavat tämän erittäin edullisen pelaamisen Suomessa.Jos systeemi olisi toinen (yrityspohjainen omistus esim) GF-hnnat olisivat kaksinkertaisia ja vastikkeet myös. Se johtaisi lajin häipymiseen koko maasta.

    Uskallan tuota hieman epäillä, koska kaikille avoimien kenttien olisi otettava käyttöönsä kokonaan uusia markkinointikeinoja peliaikojen myymiseen. Kentät ryhtyisivät tuolloin tarjoamaan normaalien greenfee-maksujen ohella selektiivisille kohderyhmille räätälöityjä pelaamistapoja, lyhyt- ja pitkäkestoisempia kausipelioikeuksia, arki- ja viikonloppupelioikeuksia, iltapelioikeuksia, senioreille ja junioreille pelioikeuksia, ym. ym. Tarjonta monipuolistuisi nykyisestä huomattavasti.

    Luonnollisesti sellaiset kentät, joilla esim. sijaintinsa johdosta ei ole riittävää asiakaspotentiaalia, lopettaisivat toimintansa. Laji ei mihinkään katoaisi.

    ts kirjoitti: (1.5.2014 8:46:21)
    Nimenomaan osakekentät mahdollistavat tämän erittäin edullisen pelaamisen Suomessa.Jos systeemi olisi toinen (yrityspohjainen omistus esim) GF-hnnat olisivat kaksinkertaisia ja vastikkeet myös. Se johtaisi lajin häipymiseen koko maasta.

    Tämä näkemys perustuu aistiharhaan. Pelaaminen on näennäisen halpaa sen vuoksi, että osa (ehkä jopa merkittävä osa) osakkaista maksaa vastiketta saamatta rahalleen vastinetta. Tilanne on kestämätön eikä voi jatkua loputtomiin.

    Toiminta on kestävällä pohjalla ainoastaan silloin kun kenttien todelliset käyttäjät maksavat ylläpidosta syntyvät kustannukset. Eikä tämän tarvitse olla oleellisesti nykyistä kalliimpaa, jos ollenkan kalliimpaa.

Esillä 25 viestiä, 101 - 125 (kaikkiaan 279)
Vastaa aiheeseen: Miten käy osakkeiden hintojen?