27.2.–5.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][14]
KilpailuaSuomalaista

Mikko Ilonen Abu Dhabissa

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Mikko Ilonen Abu Dhabissa

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 44)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mahtavaa, nyt näyttää että Mikko on siirtynyt rajan oikealle puolelle ja olisi näin pääsemässä mukaan ensiviikonlopun Abu Dhabin kisaan. Tämä tuo mukavasti lisää jännitystä kisan seuraamiseen Tigerin, Roryn, Westwoodin ja Luke Donaldin rinnalle. Vielä viimeviikolla Mikko oli jäämässä ulos kisasta jonon ensimmäisenä. Nyt innolla odottamaan torstaina käynnistyvää kauden ensimmäistä suurta kisaa.

    Avauskisa lienee ammattimiehellekin jonkinasteinen kysymysmerkki – varsinkin hieman pidemmän tauon jälkeen.

    Uskon, että Mikko hommansa hoitaa kunnialla.

    Välillä voi halutessaan klikata tuota perinteisen nelimaaottelun tulospalvelua/infoa tai jotain sivun oikeasta alareunasta (descargas- osastoa), mikäli Suomen amatöörigolf kiinnostaa näin kauden alussa.

    Mukana ns. haastajaryhmä pl. ’Kymen pommittaja’.

    Aikaisempina vuosina kierrostulokset tulivat varsin myöhään illalla, joten perinteisiin tuskin tulee muutosta.

    Asiallisesti näyttää Mikon pelisujuvan ainakin tuloskortin perusteella.

    Etuysi takana (+1). Kenttä viritelty ilmeisen vaikeaksi, kun leader boardilla on enemmän plussaa kuin miinusta aamulähtijöiden ollessa kentällä.

    Keep it going Mikko!

    Nyt tekis pari birkkua eetvarttia tohon takaysille. Ei tää nyt toistaiseksi ihan huonolta näytä ekaksi kisaksi.

    J_M

    14 boksu, 15 birkku.. edelleen +1 loppukiri…!

    17 par. Toivottavasti helpoimmalle väylälle 18 tulisi birkku.

    Näkyykö teillä Golfpisteen joululahjan tilanneilla vielä Nelonen Pro kanavat? Yritin käydä Abu Dhabin kisaa katsomaan ja NO ACCESS tekstiä pukkaa. Lahjanhan piti olla voimassa koko tammikuun…

    J_M

    Ei oo mitään lahjoja..

    Mikko siis päätti +1:n, kolme bookieta, kaksi pöörtiä. Sanokaa nyt viisaammat mitä olette mielipuolta, mutta kyllä tuo minusta oli ihan kelpo aloitus taukoilun jälkeen. Hyvä Mikko! Tuosta kun hiukan kiristää nyt kun karstat on yskäisty pois koneesta niin hyvähän tuosta tulee?

    Katsotaan rauhassa ekat 5 kisaa. Sitten tiedetään Mikon kunto. Ihan ok alku todellakin.

    Mahtavaa Mikko!
    Miehen aloitus pitkän tauon jälkeen, uskon että hän selvittää cutin.
    Näytti muuten olevan vaikeasti luettavat greenit kun hyvin monella pallot lipsuivat reijistä ulos.

    Aika vaihteleva alku 2. kerroksella:
    – Birkku
    – Bogi
    -Bogi
    -Par
    – Birkku
    -Birkku
    -Bogi

    Jännäksi menee…

    Reiät 7-9 jäljellä. Paariin pitäis pelata. Jäljellä olevien reikien rankingit 7, 15 ja 5. Tuolta femmalta birkku auttais paljon.

    Viimeinen pelaamatta, siihen ei sitten bogia!

    Se on enää viimeisen väylän paarista tai paremasta kiinni! Pekut pystyyn.

    Aika paha nelonen viimosena reikänä.

    Chip Greenside kirjoitti: (27.1.2012 15:56:47)
    Viimeinen pelaamatta, siihen ei sitten bogia!

    Niin vaan katosi Ilosen nimi viivan yläpuolelta.

    Ja bogilla ulos kisasta! huh huh.

    Vikalle bogi ja missed cut lyönnillä. Harmi! Ensi viikonloppuna on toinen tahti. Nyt on pelattu karstat pois.

    Dosto kirjoitti: (27.1.2012 16:02:55)
    Aika paha nelonen viimosena reikänä.

    voihan perhana. olisi ollut huikea paluu kentille tehdä cut tuollaisessa seurassa. mitäköhän tapahtui vikalla reiällä…

    BertieWooster kirjoitti: (27.1.2012 16:15:22)

    Dosto kirjoitti: (27.1.2012 16:02:55)
    Aika paha nelonen viimosena reikänä.

    voihan perhana. olisi ollut huikea paluu kentille tehdä cut tuollaisessa seurassa. mitäköhän tapahtui vikalla reiällä…

    Siinä tuli bogi.

    Dosto kirjoitti: (27.1.2012 16:02:55)
    Aika paha nelonen viimosena reikänä.

    Kuinka paha tuo loppujen lopuksi oli? Tulosluettelossa ensimmäisten 31 pelaajan joukossa 8 teki birdie’n, 20 teki par’in ja vain 2 teki bogin. McIlroy teki tuplan saatuaan kaksi rankkua, kun ryhtyi siivoamaan hiekkaa bunkkerin ja green’in välistä, joten se tupla ei johtunut rei’än vaikeudesta, vaan sääntötuntemuksen puutteesta. Sanoisin, että helpohko reikä.

    Nimetön

    Chip Greenside kirjoitti: (27.1.2012 16:36:03)

    Ja tulosluettelon kahden parhaan joukossa oli melkein yli puolet pöröjä. Maailman helpoin reikä. Kyllä Ilonen on niin huono ja niin tyypillinen suomalainen.

    Kualeppi kirjoitti: (27.1.2012 17:09:54)

    Ysi on neljänneksi vaikein reikä tämän vuoden kisassa toistaiseksi, ka. 4,21. Huonoon paikkaan bogi, mutta uutta räkää nenään vain ja seuraavassa kisassa sitten jatkoon!

    Kualeppi kirjoitti: (27.1.2012 17:09:54)

    Chip Greenside kirjoitti: (27.1.2012 16:36:03)

    Dosto kirjoitti: (27.1.2012 16:02:55)
    Aika paha nelonen viimosena reikänä.

    Kuinka paha tuo loppujen lopuksi oli? Tulosluettelossa ensimmäisten 31 pelaajan joukossa 8 teki birdie’n, 20 teki par’in ja vain 2 teki bogin. McIlroy teki tuplan saatuaan kaksi rankkua, kun ryhtyi siivoamaan hiekkaa bunkkerin ja green’in välistä, joten se tupla ei johtunut rei’än vaikeudesta, vaan sääntötuntemuksen puutteesta. Sanoisin, että helpohko reikä.

    Ja tulosluettelon kahden parhaan joukossa oli melkein yli puolet pöröjä. Maailman helpoin reikä. Kyllä Ilonen on niin huono ja niin tyypillinen suomalainen.

    Otannan pitää olla suurempi kuin kaksi, jotta edes jonkinlainen ’tilastollinen pohja’ saavutetaan. Kaikkien jatkoon selvinneiden 69 pelaajan joukko teki ko. rei’älle 50 par’ia, 13 birdie’ä, viisi bogia ja yhden tuplan. Kuusi pelaajaa 69:stä teki siis pelaamalla isomman tuloksen kuin par’in. Reikä ei siis ollut vaikea ja tämä on vain puhdasta faktaa. Kun vielä otetaan huomioon se tosiseikka, että moni oli oli tuota reikää pelatessaan kokonaan eri asemassa kuin mainitsemasi Ilonen ja saattoi yrittää par’ia parempaakin tulosta, jolloin tulee helpommin ’vahinkoja’. Bogi ei siis ollut hyvä tulos tuolla ratkaisevaksi muodostuneella rei’ällä. Miksi näin ’taas’ kävi sitä en osaa sanoa.

    Nimetön

    Tämä spekulointi yksittäisen reiän helppoudella ja vaikeudella on vaan hiukan koomista. Ilonen pelasi 74 ja 73 olisi riittänyt jatkoon, thats it. Siellä oli 17 muutakin reikää.

    Itse kun lähetystä katselin, niin ei ihan helpolta näyttänyt yksikään reikä.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 44)
Vastaa aiheeseen: Mikko Ilonen Abu Dhabissa

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Mikko Ilonen Abu Dhabissa