17.–24.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][26]
KilpailuaSuomalaista

Melko hurjaa menoa Kotojärvi Golfissa!

Etusivu Foorumit Yleistä Melko hurjaa menoa Kotojärvi Golfissa!

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 481)
  • Julkaisija
    Viestit
  • ts kirjoitti: (7.2.2014 9:48:22)

    haamu kirjoitti: (7.2.2014 9:43:43)

    6. Kentän hallintaoikeus

    * Seuralla on oltava sopimuspohjainen hallintaoikeus kenttään vähintään 10 vuodeksi siten, että sopimus on voimassa liukuvasti aina vähintään viiden vuoden ajan.
    * Jos seura menettää hallintaoikeutensa kenttään ja sillä ei ole omaa sopimuspohjaista kotikenttää, sitoutuu seura eroamaan välittömästi Golfliiton jäsenyydestä.

    Hieno juttu tää edit…

    piti siis korostaa tuo nyt boldattu osuus

    Yritä nyt itse ymmärtää tämä. Seuralla todellakin VOI aivan hyvin olla hallintaoikeus kenttään. Näin on lähtökohtaisesti tilanne esim. kaikilla ry-kentillä. Lisäksi on oy-kenttiä jotka oikeasti ovat sopimuksellisesti luovuttaneet hallinnan rylle. Useimmilla oy-kentillä näin ei kuitenkaan ole tilanne.

    Näin se menee ja sääntökriteeri on tarkoin mietitty, tarkoittaa että liitossa äänivaltaa tulisi käyttää tahot jotka todella hallinnoivat kenttiä, ei seurat jotka puuhastelevat muuta. Onko tämä nykyinen jäsenyyskriteeri järkevä, riippuu tietysti siitä mikä liiton ’olemukseksi’ on ajateltu. Jos kerran siellä äänivaltaa käyttävät lähinnä seurojen edustajat joilla ei ole minkäänlaista hallintaoikeutta kenttään, niin eikö järkevää olisi muuttaa liiton sääntöjä, jos tämä on tahtotila ja näin ei olisi epäselvyyttä koko asiassa eikä tarvitsisi rikkoa omia sääntöjään?

    haamu kirjoitti: (7.2.2014 8:20:54)

    Ei tämä omien sääntöjen noudattamatta jättäminen ole minulle iso asia, mutta kun tämä on tilanne niin se saattaa olla omiaan nostattamaan närää liiton toimintaa kohtaan. Eli kun jäseninä pitäisi olla vain tahoja joilla oikeasti on sananvaltaa ja hallinta kenttään, on siellä jäseninä lähinnä vain tahoja jotka järjestelevät jäsenilleen talkoita, klubikisoja jne.

    Minä olen luullut että golfseurat ovat urheiluseuroja, ja Golfliitto on urheiluseurojen keskusliitto. Ihan kuin tennisliitto, sulkapalloliitto, lentopalloliitto.

    Tästä näkökulmasta (urheiluseurat, urheiluliitto) on oikeastaan hassua, miksi vaaditaan jotain sopimusta jonkun kentän kanssa?

    Ei tennisseuroiltakaan vaadita välttämättä sopimusta minkään tennishallin kanssa. Toki useimmilla tennisseuroilla sellainen on (osakkeita hallista, vuokrattuja vakiovuoroja jne) mutta miksi se pitäisi olla urheiluseuralle pakollinen vaatimus?

    Yhdellä tennisseuralla voi olla osakkeita, vakiotunteja ja valmennusta useammassa tennishallissa. Ja toisinpäin, samassa tennishallissa voi olla useamman tennisseuran toimintaa.

    Miksi golfissa yleensäkään on sotkettu kentät (oy:t) ja urheiluseura keskenään, vaatimalla että jokaisella kentällä saa toimia vain yksi seura, ja että jokaisella seuralla pitää olla sopimus jonkun yhden kentän kanssa?

    Eikös urheiluseurat osaisi ihan itse päättää, kuinka toimintansa haluavat järjestää?

    [varmaankin golfpiireissä vallankumouksellisia ja luultavasti myös tyhmiä kysymyksiä, mutta jos vastaus on helppo ja selkeä, sehän on sitten hyvä!]

    haamu kirjoitti: (7.2.2014 9:59:56)

    ts kirjoitti: (7.2.2014 9:48:22)

    haamu kirjoitti: (7.2.2014 9:43:43)

    6. Kentän hallintaoikeus

    * Seuralla on oltava sopimuspohjainen hallintaoikeus kenttään vähintään 10 vuodeksi siten, että sopimus on voimassa liukuvasti aina vähintään viiden vuoden ajan.
    * Jos seura menettää hallintaoikeutensa kenttään ja sillä ei ole omaa sopimuspohjaista kotikenttää, sitoutuu seura eroamaan välittömästi Golfliiton jäsenyydestä.

    Hieno juttu tää edit…

    piti siis korostaa tuo nyt boldattu osuus

    Yritä nyt itse ymmärtää tämä. Seuralla todellakin VOI aivan hyvin olla hallintaoikeus kenttään. Näin on lähtökohtaisesti tilanne esim. kaikilla ry-kentillä. Lisäksi on oy-kenttiä jotka oikeasti ovat sopimuksellisesti luovuttaneet hallinnan rylle. Useimmilla oy-kentillä näin ei kuitenkaan ole tilanne.

    Näin se menee ja sääntökriteeri on tarkoin mietitty, tarkoittaa että liitossa äänivaltaa tulisi käyttää tahot jotka todella hallinnoivat kenttiä, ei seurat jotka puuhastelevat muuta. Onko tämä nykyinen jäsenyyskriteeri järkevä, riippuu tietysti siitä mikä liiton ’olemukseksi’ on ajateltu. Jos kerran siellä äänivaltaa käyttävät lähinnä seurojen edustajat joilla ei ole minkäänlaista hallintaoikeutta kenttään, niin eikö järkevää olisi muuttaa liiton sääntöjä, jos tämä on tahtotila ja näin ei olisi epäselvyyttä koko asiassa eikä tarvitsisi rikkoa omia sääntöjään?

    Hallintaoikeus (eli käyttöoikeus tai nautintaoikeus), sanoo wikipedia. Eikös tästä juuri ole kysymys OY:n ja seuran välillä.
    Hallinta ja hallinnointi ovat eri asia.

    tikkerberg kirjoitti: (7.2.2014 10:53:58)

    Juurikin hallintaoikeudesta tässä on kyse, ei hallinnoinnista. Liiton jäsenyyskriteerinä on kentän hallintaoikeus eikä kentän hallinnointi. Useimpien oy-kenttien osalta kentän omistavan oy:n ja siihen ’assosioituneen’ golfseuran välillä on tyypillisesti sovittu myös joistakin hallinnointiin liittyvistä seikoista (jos niistäkään) mutta pääpaino/rooli seuralla on kilpailutoiminnassa, talkoissa, tapahtumissa jne. Hallintaoikeus on oy-kentillä hyvin harvoin sopimuksellisesti luovutettu/siirretty golfseuralle, mutta on niitäkin, lisäksi pääsääntöisesti ry-kentillä seuralla on kentän hallintaoikeus itsellään.

    ts

    Jos olisit ajatuksella lukenut kirjoitukseni, olisit varmaan huomannut minun juuri noin sanovan.

    Rautalankaversiossa se kerotaan, etä ry-kentät hallinnoivat myös kenttää, Oy-kenitllä kenttää hallinnoi Oy, johon liitolla ei ole pätkääkään vaikutusvaltaa. Sielläkin toimivalla seuralla pitää olla kuitenkin sopimus kentän käyttämisestä kotikenttänään

    haamu kirjoitti: (7.2.2014 11:01:42)

    Olinkin sitten ymmärtänyt väärin tuon edellisen viestisi, hallinnat ja hallinnoinnit. Eikö seuran oikeus käyttää OY:n kenttää ole juuri sitä hallintaoikeutta, josta tässä on kyse. Miten liitto rikkoo omia sääntöjään?

    tikkerberg kirjoitti: (7.2.2014 12:17:04)

    Jos seuralla on hallintaoikeus kenttään, niin silloin ei liitto riko sääntöjään hyväksyessään seuran jäseneksi. Näinhän tilanne on käytännössä melkeinpä kaikkien yhdistyspohjisten kenttien kohdalla. Tilanne kuitenkin useimmilla seuroilla nimenomaan oy-kentillä on että minkäänlaista hallintaoikeutta ei seuralle kenttään ole, niin omistukselliseen kuin sopimukselliseenkaan hallintaoikeuteen perustuvana, joten liitto rikkoo sääntöjään hyväksyessään nämä seurat jäsenikseen.

    ts

    haamu kirjoitti: (7.2.2014 12:35:41)

    Ei varmasti riko ja se on osoituksena riittävä sille että olet ymmärtänyt koko tuon klausuulin totaalisen väärin.

    ts kirjoitti: (7.2.2014 12:11:55)
    Rautalankaversiossa se kerotaan, etä ry-kentät hallinnoivat myös kenttää, Oy-kenitllä kenttää hallinnoi Oy, johon liitolla ei ole pätkääkään vaikutusvaltaa. Sielläkin toimivalla seuralla pitää olla kuitenkin sopimus kentän käyttämisestä kotikenttänään

    Osaako joku vääntää rautalangasta minulle yksinkertaiselle tietämättömälle:
    Minkä takia on vaatimus, että golfseuralla on pakko olla ’kotikenttä’, ja on pakko olla vain yksi kotikenttä?

    Ei muissa urheilulajeissa ole tällaisia vaatimuksia.

    Tennisseura voi valita joko

    – rakentaa oman hallin ja omat ulkokentät
    – ostaa osakkeita olemassa olevista oy-halleista ja/tai tekee sopimuksia vakiotunneista
    – on myös tennisseuroja, joilla ei ole mitään vakiotunteja missään (olen itsekin edustanut tällaista seuraa kilpailuissa ja divarissa)

    Yhtä lailla Tennishalli Oy voi myydä osakkeita useammalle tennisseuralle, yksittäisille pelaajille, kunnille, jne.

    Lentopalloseura voi varata treenivuoroja useammasta hallista. Jalkapalloseura, jääkiekkoseura, koripallo, sulkapallo, … keilailusta en tiedä, kuinka on järjestetty.

    Ketä se loukkaisi, jos minä kavereideni kanssa haluaisin perustaa golfseuran, jolla ei olisi sopimusta minkään kentän kanssa? Miksei golfliitto voisi meidänkin seuraa hyväksyä jäsenekseen, jos meillä on vaikkapa valmennus- ja kilpailutoimintaa, jonka itse järjestämme eri kentillä sen mukaan kuin olemme niiden yhtiöiden kanssa sopineet?

    Seura olisi siis meidän keskinäinen ry, joka voisi tehdä sopimuksia eri kenttien kanssa ja meidän ry:n jäsenet voisivat käyttää niihin sopimuksiin perustuvia pelioikeuksia siten kuin itse päätämme.

    ***************
    No, tiedän että tämä nyt on aivan liian kaukaa haettu ajatus, kun ei sovi siihen kuinka AINA ENNEN on tehty asiat.

    ts kirjoitti: (7.2.2014 12:38:54)

    haamu kirjoitti: (7.2.2014 12:35:41)

    Jos seuralla on hallintaoikeus kenttään, niin silloin ei liitto riko sääntöjään hyväksyessään seuran jäseneksi. Näinhän tilanne on käytännössä melkeinpä kaikkien yhdistyspohjisten kenttien kohdalla. Tilanne kuitenkin useimmilla seuroilla nimenomaan oy-kentillä on että minkäänlaista hallintaoikeutta ei seuralle kenttään ole, niin omistukselliseen kuin sopimukselliseenkaan hallintaoikeuteen perustuvana, joten liitto rikkoo sääntöjään hyväksyessään nämä seurat jäsenikseen.

    Ei varmasti riko ja se on osoituksena riittävä sille että olet ymmärtänyt koko tuon klausuulin totaalisen väärin.

    Varmasti rikkoo, ihan sama minne rannekulmasi osoittavat. Minä vastaavasti uskon että sinä myös olet asian oikein ymmärtänyt mutta jostain syystä vänkäät selvää asiaa vastaan. Onko sinulla kenties jonkinlainen oma henkilökohtainen intressi asiassa kun puolustelet liiton toimintaa tässä? Jos taas on kyse siitä miten haluaisit ko. kriteerin formuloitavan, niin yritä vaikuttaa liittoon päin ehdottamalla haluamaasi muutosta liiton käsittelyyn.

    ts

    haamu kirjoitti: (7.2.2014 12:46:14)

    Ei pätkän vertaa. Pitää vaan ymmärtää mitä tuolla tarkoitetaan.

    Golfliittoa voidaan syyttää monesta, mutta tässä mennään ainakin yhtä paljon metsään kuin aikanaan kritisoidessa seurojen jäsenyyden avaamisesta. Se päätös oli puhtaasti seurojen ja seurausta verottajan kannasta. Tässä törmätään yhtä älyttömään väitteeseen, että seurojen keskusorganisaatio voisi mitenkään puuttua kenttää hallinoivan osakeyhtiön asioihin.

    Olet vaan ymmärtänyt tuon pykälän totaalisen väärin ja siksi vänkäät.

    ts kirjoitti: (7.2.2014 12:50:23)

    Siis minä en ainakaan ole missään vaiheessa väittänyt että keskusorganisaatio voisi tai että sen ylipäätään tulisi puuttua kenttää hallinnoivan osakeyhtiön asioihin, mistä lie tämän johtopäätöksen olet tehnyt. Minun mielestäni tilannehan on juuri päinvastainen, eli liiton jäseninä tulisi olla vain kenttiä hallinoivat tahot (siis jos nykyisten kriteerien mukaan mennään), jolloin nimenomaan nämä tahot päättävät liiton jäseninä mitä liitto tekee, eikä liitto tietenkään tee mitään kenttiä koskevia päätöksiä.

    Lainaan erästä palstalaista: ’Mistä näitä’ ….

    Voitaisiinko välillä palata keskustelemaan Kotojärvestä? Mitähän sinne tänään kuuluu? Keskustelu artikkelin yhteydestä katosi jonnekin…

    ts

    Hieman särisevän korvanapin mukaan iso osa Kotojärjen omistuksesta olisi siirtynyt ulkomaisen yrityksen haltuun 🙂

    Just tuli hieman säröiseen korvanappiin jotain että yhtiöjärjestykseen olisi tulossa muutosta. Osakkeen omistajuus / vastikkeen maksun velvollisuus voisi jatkossa siirtyä vain paikan päällä vahvistettujen oikeushenkilöiden kesken?

    ts kirjoitti: (8.2.2014 23:06:19)
    Hieman särisevän korvanapin mukaan iso osa Kotojärjen omistuksesta olisi siirtynyt ulkomaisen yrityksen haltuun 🙂

    Vaikkei nyt ihan ulkomaisen, mutta jokin kehityshanke tässä voisi olla takana. Kotojärvi olisi erinomainen paikka rakentaa alueelle lomabusinesta … kunhan ensin saa golfkentän puoli-ilmaiseksi haltuunsa. Valistumaton arvaus on, että pääomistaja yrittää savustaa pienosakkaat ulos lunastaakseen osakkeet mahd. halvalla, mieluiten negatiivisella hinnalla. Kun 90 % hallussa, loput voi lunastaa pakolla samoin ehdoin. Sitten on helpompi neuvotella kaupasta uuden ostajan kanssa 😉

    ts

    Topi Sontala kirjoitti: (8.2.2014 23:57:31)

    Just tuli hieman säröiseen korvanappiin jotain että yhtiöjärjestykseen olisi tulossa muutosta. Osakkeen omistajuus / vastikkeen maksun velvollisuus voisi jatkossa siirtyä vain paikan päällä vahvistettujen oikeushenkilöiden kesken?

    Siihen taas ei tarvita korvanappia, että ei ihan helposti mene läpi tuollainen muutos.

    Mutta varmasti BF tuota yrittää ajaa, koska tajuaa mitä tapahtuu muuten. Muutama sata osaketta ulkomaisen yhtiö nimissä, josta perintä ei onnistu, mutta äänivalta säilyy. Vois fiksumpi jo tajuta ja luovuttaa taistelussa.

    ts kirjoitti: (9.2.2014 9:35:26)

    Anteeksi vaan kuka/mikä BF?

    Tuollainen tuore päivitys löytyy Kotojärven sivuilta. Eiköhän tuon tarkoitus ole juuri myyntien rajoittaminen ulkomaille tai muille ei-halutuille osapuolille. Tosin kohtaa 3 hiukan ihmettelen. Eikö tuon pitäisi onnistua valtakirjalla vai voidaanko tosiaan vaatia henkilökohtaista käyntiä? Kaikkensa BF ainakin yrittää.

    https://golfpiste.com/kotojarvigolf/osakkaat/?p=uutiset&seura=9047&nc=42&lang=fi&newsid=108757

    ts

    andyjack kirjoitti: (9.2.2014 9:59:09)

    Epätoivoinen veto ja yritys tehdä laillisista toimista hankalia. Kuten sanoit, kaikkensa yrittää ja en ihmettele että tuollaisia ehtoja yrittää asettaa. Lainvoimaahan niillä ei kuiutenkaan ole.

    ts kirjoitti: (9.2.2014 10:01:58)

    Ei noissa ohjeissa ole käsittääkseni mitään ihmeellistä, täysin normiohjeet ja täyttää lainmukaiset ehdot osakkeen lunastustapahtumalle ja sen rekisteröimiselle osakeluetteloon.

    Perustava virhe ohjeissa kuitenkin siinä että velvollisuus näiden tietojen toimittamiseen on ostajalla, ei myyjällä (eikä sen puoleen yhtiölläkään), muutoin lunastusta ja osakkeenomistuksen siirtymistä ei tietenkään rekisteröidä. Myös myyjä ne tiedot voi yhtiölle toimittaa, ja näin kannattaneekin menetellä jos esim. epäilee että ostajalla ei olekaan aikomusta tätä jostain syystä tehdä.

    ts

    haamu kirjoitti: (9.2.2014 10:45:15)
    [

    Et sitten näe mitään paradoksia postauksessasi?

    ts kirjoitti: (9.2.2014 10:57:03)

    Näen, ja sen oli tarkoitus olla sarkastista ironiaa, näköjään ei mene perille mikä ei oikeastaan yllättänyt.

    Näin tuo kuitenkin menee. Itse olen näitä golfosakkeita ostanut ja myynyt, ja aina kun olen myynyt, olen itse asiassa vaatinut jo ostohetkellä kauppakirjaa allekirjoittaessa & siirtomerkintää tehdessä että ostaja maksaa samalla varainsiirtoveron, ja samalla ollaan otettu kopiot henkilötodistuksesta(sista) . Kerran olen myynyt yritykselle, jonka nimenkirjoitusoikeuden tarkistin ennen myymistä. Ja kopiot kaikesta itselle. Ulkomaisen ostajan kyseessä ollessa kannattaa olla erityisen tarkkana, en ole ulkomaiselle yritykselle myynyt mutta ulkomaiselle henkilölle kuitenkin.

    haamu kirjoitti: (9.2.2014 10:45:15)

    ts kirjoitti: (9.2.2014 10:01:58)

    andyjack kirjoitti: (9.2.2014 9:59:09)
    Tuollainen tuore päivitys löytyy Kotojärven sivuilta. Eiköhän tuon tarkoitus ole juuri myyntien rajoittaminen ulkomaille tai muille ei-halutuille osapuolille. Tosin kohtaa 3 hiukan ihmettelen. Eikö tuon pitäisi onnistua valtakirjalla vai voidaanko tosiaan vaatia henkilökohtaista käyntiä? Kaikkensa BF ainakin yrittää.

    https://golfpiste.com/kotojarvigolf/osakkaat/?p=uutiset&seura=9047&nc=42&lang=fi&newsid=108757

    Epätoivoinen veto ja yritys tehdä laillisista toimista hankalia. Kuten sanoit, kaikkensa yrittää ja en ihmettele että tuollaisia ehtoja yrittää asettaa. Lainvoimaahan niillä ei kuiutenkaan ole.

    Ei noissa ohjeissa ole käsittääkseni mitään ihmeellistä, täysin normiohjeet ja täyttää lainmukaiset ehdot osakkeen lunastustapahtumalle ja sen rekisteröimiselle osakeluetteloon.

    Perustava virhe ohjeissa kuitenkin siinä että velvollisuus näiden tietojen toimittamiseen on ostajalla, ei myyjällä (eikä sen puoleen yhtiölläkään), muutoin lunastusta ja osakkeenomistuksen siirtymistä ei tietenkään rekisteröidä. Myös myyjä ne tiedot voi yhtiölle toimittaa, ja näin kannattaneekin menetellä jos esim. epäilee että ostajalla ei olekaan aikomusta tätä jostain syystä tehdä.

    Minä kyllä kummastelen noita ohjeita ja mihin mahdollisesti johtaisi niiden noudattamatta jättäminen.
    – kuten totesit vastuu dokumenttien toimittamisesta on ostajalla
    – ei kauppakirjassa tarvitse välttämättä yksilöidä ostajaa vaa voi olla ’ määräämänsä lukuun’
    – jos alle 10 euron varainsiirrosta ei esitetä varainsiirtoverolaskelmaa, voiko yhtiö kieltäytyä rekisteröinnistä
    – jos ennen yhtiökokousta ostaja esittää pätevät dokumentit saannostaan, voi käyttää yhtiökokouksessa äänivaltaa vaikka ei olisikaan rekisteröity osakeluetteloon (vrt KKO 1999)
    – jos ostajana on ns. yhtiö veroparatiiseista, ei todellinen tausta selviä kaupparekistiotteesta, jossa nimenkirjoittaja on paikallinen asianajaja

    Y

    Putti-Possu kirjoitti: (9.2.2014 11:46:01)

    Hieman ihmeellisi asioita ihan tavallisen osakekaupan kohdalla..

    Periaattessa ei pitäisi olla mitään ongelmia vaikka myisi osakkeensa esim. ulkomaiselle yhtiölle tai henkilölle. Sen jälkeen ko. osakkeen myynyt henkilö vuokraa osakkeen pelioikeuden käyttöönsä. Tietenkin niin että osakkeen maksuvelvoitteet hoidetaan kuntoon…

    Uusi omistaja voi halutessaan antaa vanhalle omistajalle valtakirjan esim. yhtiökokousta varten..

    En usko että yhtiökokouksessa olisi mahdollista asettaa joitan ihmeellisiä rajoituksia osakkeiden kaupankäyntiin. Lakiahan näissä pitää noudattaa. Eihän yhtiöjärjestystä voi muuttaa niin että yksittäisten osakkeenomistajien oikeuksia loukataan tai vähennetään. Ainakaan ilman heidän suostumustaan.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 481)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.