16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Kadonnut putteri ja Jokunen Kuningasjätkä

Etusivu Foorumit Yleistä Kadonnut putteri ja Jokunen Kuningasjätkä

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 75)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Huhuilin taannoin näillä palstoilla ystäväni kadottamien Scotty Cameronin putterin ja Titleistin ajurin perään. Tunnustan rehellisesti kirjoittaneeni paskaa. Eivät ne olleet kadonneet mihinkään. Ne oli varastettu keskellä kirkasta päivää ystäväni työpaikalta Euroopan suurimmassa sisäharjoittelupaikassa. Monet teistä oivalsivat heti tarinan todellisen laidan ja jotkut pystyivät jopa päättelemään, kenen työkaluista oli kysymys. Näin toimittiin, koska muussa tapauksessa ystäväni ei enää koskaan tulisi näkemään mailojaan, erityisesti putteriaan. Katoamisilmoituksen jättäminen Golfpisteen keskustelupalstalle oli viimeinen oljenkorsi. Jokainen voi huoleti käydä mielessään läpi todennäköisyyksiä saada omiaan takaisin kurkistelemalla klubien pihoilla bägien sisään ja havaita mahdollisuudet sangen ohuiksi. Odottamattomia asioita kuitenkin tapahtuu. Esiin astui Anssi Jokunen, GP:n vakikundi, joka ryhtyi ääneen pohdiskelemaan, olisiko mahdollista, että putteri olisi sattuman kautta ajautunut hänelle välinepörssiin jättämänsä ostoilmoituksen perusteella. Pyydettäessä hän jätti nimimerkillään puhelinnumeronsa Sataman kassalle ja viime perjantaina mailansa menettänyt ystäväni ja ostoksensa alkuperää epäilevä A. Jokunen saivat keskusteluyhteyden toisiinsa. Puhelimessa puolin ja toisin vaihdetut tuntomerkit alkoivat viitata siihen suuntaan, että asiassa saattaisi olla perää; A. Jokusen haltuun oli joutunut varastettu putteri! Lisäksi hänellä on hallussaan myyjän puhelinnumero ja pankkitilin numero. Mielenkiintoinen tilanne, eikö totta? Asia piti kuitenkin varmistaa kädessä pitäen, joten A. Jokunen lupasi heti maanantaina toimittaa putterin Etelä-Helsinkiin. Puhelimeni soi noin puoli tuntia sitten ja ystäväni vahvisti asian: kyllä, se on se. Jotta sopasta saataisiin vielä maukkaampi ja monimutkaisempi, tulee mieleen rikoslaki ja sen tulkinta varastettuun tavaraan sekaantumisesta. En ole juristi, eikä minulla näin ollen ole varmaa käsitystä asiasta, mutta tuntuisi hieman rajulta palkita suoraselkäisen miehen toiminta sakoilla tai vastaavalla. Sellainen ei tule kysymykseen, joten sovimme, että varas pitäköön ajurin ja jääköön ilman asianmukaista rangaistusta. Parempi sekin kuin rangaista miestä siitä, että hän hoiti hommansa tyylikkäästi. Hetkinen. Anssi Jokunen toimi herrasmiehen tavoin, mutta samalla menetti paitsi ostamansa putterin, myös rahansa. Ei kuulosta hyvältä. Viime perjantaina keskustelin asiasta MI:n kanssa, joka on paraikaa Dubaissa harjoittelemassa. Hän ilmeisesti seuraa keskusteluja palstoilla ja oli tietoinen tapahtuneesta. Kuultuaan asian saamasta käänteestä ja erityisesti siitä, että rehellinen mies joutuu ottamaan takkiinsa, hän tarjoutui lahjoittamaan Anssi Jokuselle yhden omista Scottyistaan, jos kelpaa. Nyt kuuluu hyvin! Tarinassa on monta näkökulmaa ja siitä voi ammentaa kaikenlaista opettavaista. Olisi kuitenkin suotavaa, että jatkossa välttyisimme itse kukin tämänkaltaisilta episodeilta. Anssi Jokuselle haluan välittää tämän foorumin välityksellä lämpimät kiitokset asiallisesta toiminnasta; nostamme hattua, kun toivottavasti piakkoin kohtaamme. Pudotkoon puttikeskiarvosi reilusti alle kolmenkymmenen tulevalla kaudella. Otamme yhteyttä, kunhan MI palaa kierrokseltaan. Siihen asti, kiitos. Loppu hyvin, melkein kaikki hyvin.

    Hetkinen hoi – eihän tämä nyt näin voi mennä. En ole lukenut aiempaa ketjua aiheen ympäriltä, mutta luin Ossianin selostuksen. En ole juristi, enkä varsinkaan rikoslain erityistuntija, mutta jos Anssi Jokusella ei ollut mitään syytä epäillä ostamiensa mailojen olevan rikoksella hankittuja, niin tuskin Anssi Jokunen voi niiden ostamisesta vilpittömässä mielessä joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ainakin se tuntuisi kovin kohtuuttomalta. Tarkistakaapa nyt tämä joltakin rikoslain todelliselta asiantuntijalta.

    Toinen mikä tässä tuntuu kohtuuttomalta, on se, jos varsinainen rikoksen tekijä eli mailavaras pääsee kokonaan ilman seuraamuksia tästä pälkähästä ja vielä tienasi myymillään varastetuilla mailoilla. Sekään ei voi olla oikein. Jos tekijä kerran on tunnistettu, niin kyllä hänet pitäisi saattaa vastuuseen tekosistaan. Muuten homma voi jatkua ja seuraavaksi hän viekin juuri Sinun mailasi…

    Juu eikös kannattaisi tehdä rikosilmoitus varkaasta, niin saataisiin tekijä kärsimään teoistaan…

    Observer kirjoitti: (2.4.2007 23:37:52)
    Hetkinen hoi – eihän tämä nyt näin voi mennä. En ole lukenut aiempaa ketjua aiheen ympäriltä, mutta luin Ossianin selostuksen. En ole juristi, enkä varsinkaan rikoslain erityistuntija, mutta jos Anssi Jokusella ei ollut mitään syytä epäillä ostamiensa mailojen olevan rikoksella hankittuja, niin tuskin Anssi Jokunen voi niiden ostamisesta vilpittömässä mielessä joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ainakin se tuntuisi kovin kohtuuttomalta. Tarkistakaapa nyt tämä joltakin rikoslain todelliselta asiantuntijalta.

    Toinen mikä tässä tuntuu kohtuuttomalta, on se, jos varsinainen rikoksen tekijä eli mailavaras pääsee kokonaan ilman seuraamuksia tästä pälkähästä ja vielä tienasi myymillään varastetuilla mailoilla. Sekään ei voi olla oikein. Jos tekijä kerran on tunnistettu, niin kyllä hänet pitäisi saattaa vastuuseen tekosistaan. Muuten homma voi jatkua ja seuraavaksi hän viekin juuri Sinun mailasi…

    Kyllä Observer on ihan oikeassa, ei Jokuselle siitä mitään rangaistusta tule, miten ihmeessä hän olisi voinut tietää ostavansa varastettua tavaraa? Upeaa, että edes putteri löytyi, ja eiköhän se draiverikin vielä löydy jos kerran tekijä on tiedossa. Ehdottomasti nyt vain rikosilmoitus poliisille ja tekijä tilille tekosistaan. Eipä tuommoisesta kummoista tuomiota saa, mutta joku merkintä edes rekisteriin. Taitaapi mennä näpistyksenä.

    goldencap kirjoitti: (2.4.2007 23:57:41)
    Ehdottomasti nyt vain rikosilmoitus poliisille ja tekijä tilille tekosistaan. Eipä tuommoisesta kummoista tuomiota saa, mutta joku merkintä edes rekisteriin. Taitaapi mennä näpistyksenä.

    Kannatan lämpimästi konnan saattamista edesvastuuseen. Konnan pärstä nettiin, niin voi aina tavattaessa, ja joka tapauksessa, joka kuun ensimmäinen ja viimeinen päivä vetää huolella turpaan. Ja lyödä putterilla päähän. Ja eikä millään Scotty Cameronilla vaan harjanvarsipituisella Heavy Putterilla. Eiköhän se Titukin löytyisi.

    Anssille Respect isolla kirjaimella. Ehkä KsPro ottaa hänet caddieksi harkkarundille joskus. Anssi voisi sitten palstalla fiilistellä myöhemmin ja me muut oltaisiin vähän kateellisia. Se hänelle suotakoon.

    Johtaja XXL kirjoitti: (3.4.2007 0:20:00)
    … Ja eikä millään Scotty Cameronilla vaan harjanvarsipituisella Heavy Putterilla. …

    Vai tuollaisella töksäyttelet menemään? Minusta, anteeks vaan leukaputterimiehet, tuollainen on erittäin epäesteettinen väline. Joskin mainitsemaasi tarkoitukseesi ehkä käyttökelpoinenkin; tosin en ole aivan varma voiko yhen epäesteettisyyden kuitata toisella. Kannatan kyllä. Elikkäs siis rosmo kiinne putinpäitä lukemaan.

    Tässä maassa rikoksen uhri on aika heikoilla ja jää häviölle joten pitää vain toivoa että pikkunilkki varastaa vahingossa isommalta nilkiltä ja saa sitä kautta ansionsa mukaan.

    Totta, kyllä se on niin väärin että varas jää voitolle ja varastettu häviölle. Anssi ansaitsee kyllä ison plussan hienosta toiminnasta, jos maailmassa ois enemmän Anssin kaltasia niin kyllä tää ois paljon parempi paikka. Hyvä Anssi 😀

    kebax kirjoitti: (3.4.2007 0:39:40)

    Vai tuollaisella töksäyttelet menemään? Minusta, anteeks vaan leukaputterimiehet, tuollainen on erittäin epäesteettinen väline.

    Tämä oli raskaimmasta päästä oleva tylppä astalo joka tuli mieleen kun ajattelin rosvon kurittamista. Harjanvarsista olen sitä mieltä ,notta joka harjaan tarttuu, se harjaan hukkuu. Siispä olen koittanut kiertää moiset kotitalousvälineet kaukaa.

    Alkuperäistä viestiä jo (silloin joskus) lukiessa alkoi todella sappi kiehumaan. Miten …tussa toisilla on pokkaa, no niin se vaan valitettavasti näyttää olevan.
    Annan myös todella isot Rispektit A.Jokuselle!!!! Olen myös samaa mieltä että tekijä olisi saatava vastuuseen!!!…puh. numero voisi vaikka lipsahtaa vahingossa tänne…
    Ehdotankin että Golfpiste tai tällä palstalla vaikuttava ’isompi taho’ (aktiivi porukka) voisi vaikka perustaa jonkinlaisen kiertopalkinnon joka annetaan vuoden Herrasmies/Herrasnainen henkilölle…olkoon sitten esimerkillinen tominta kentällä, klubilla tms. Nimettäköön vaikka palkinto A.Jokunen ja Jokusen nimi ensimmäiseen lätkään!!!
    Vai tietääkö kukaan rehellisempää toimintaa golfin saralla suomessa?

    ps. empä ole tänne juuri kommentoinut mutta olen ’aktiivilukija’. Nyt oli avain pakko.

    Hienosti toimittu Jokunen!
    Mutta se rosvo pääsee kyllä nyt liian helpolla, herää vielä kysymys, missä on se ajuri?

    Jamasa kirjoitti: (3.4.2007 8:54:12)
    Mutta se rosvo pääsee kyllä nyt liian helpolla, herää vielä kysymys, missä on se ajuri?

    Tiedän, että tää pitäis olla tuolla Pörssin puolella:
    ————Ostetaan draiveri——————————
    Titleist 905, ProForce V2 stiff (mieluiten Keltavalkoinen varsi)
    ja maksan lisää, jos on valmistajan kustomoima.
    ——————————————————————

    Vai onko varas kenties liian tuttu lynkattavaksi??

    juu ehdottomasti edesvastuuseen jos tilinrokin on selvillä…ja kuvan voi pistää mulle sähköpostiin varkaasta niin sorvautan hänen pärstänsä näköisiä tiitikkuja…joita postitan sitten myös muille halukkaille…

    rikoslaki on melkoisen ja valitettavan ehdoton tässäkin tapauksessa. jos kepukan hinta on ollut laatuunsa nähden huomattavan halpa olisi pitänyt ostajan (A.J.) huomion herätä, fakta on että kaikki meistä hakee sitä hinta-laatusuhteen huippua.
    mutta, rikoslaki antaa tilaa tällaiselle tapaukselle mikäli alkuperäinen rikollinen on saatavilla kiinni, osapuolet pääsevät sopimukseen ja syyttäjän kanssa tehdään ’sopimus’.
    oman tietämykseni ja ymmärrykseni kautta voin väittää, että alkuperäinen ’lainaaja’melko suurella todennäköisyydellä haluaa palauttaa ko.ajurin, rahat AJ:lle ja mahdolliset kulut osapuolille. tällä ei sopimuksen mukaisesti tule merkintöjä, paitsi hläkohtaiseen muistiin ja palstalaisten mieliin.

    vuorimänty kirjoitti: (3.4.2007 8:40:34)
    Ehdotankin että Golfpiste tai tällä palstalla vaikuttava ’isompi taho’ (aktiivi porukka) voisi vaikka perustaa jonkinlaisen kiertopalkinnon joka annetaan vuoden Herrasmies/Herrasnainen henkilölle…olkoon sitten esimerkillinen tominta kentällä, klubilla tms. Nimettäköön vaikka palkinto A.Jokunen ja Jokusen nimi ensimmäiseen lätkään!!!

    Invitational voisi olla oikea tilaisuus kierrätykseen.

    Anssi Jokuselle 10+ ja Pollin merkki!

    Loistava homma, että MI saa putterinsa takaisin. Mutta miksi varkaan pitäisi päästä pälkähästä? Vähintäänkin tilinumeron perusteella tekijän henkilöllisyyden pitäisi selvitä erittäin helposti. Satunnaiselle kysyjälle pankki ei tietenkään saa kenenkään henkilötietoja luovuttaa, mutta sikäli mikäli poliisille on tehty rikosilmoitus ja täällä esiintuodut faktat poliisille esitetään, saa poliisi melko yksinkertaisella toimenpiteellä tilinomistajan henkilötiedot.

    Tässähän ei käsittääkseni ole tullut ilmi, mihin hintaan AJ putterin osti. Että olisiko hän voinut tietää/olisiko pitänyt tietää ja hälytyskellojen soida että kyseessä on ns. kuuma kama. Käytetyllä tavaralla kun ei ole kiinteää hintaa vaan hinta vaihtelee ihan myyjän mukaan. Ei kait alkuperäinen voro niin dorka ole, että olisi 10 eurolla putterin myynyt? Eli jos AJ on toiminut hyvässä uskossa tavaran ostaessaan niin kuvittelisin että ei häntä voida sen vuoksi tuomita. Etenkin, kun otetaan huomioon että käytettyjen golfvälineiden kauppa ko. pörssin kautta on erittäin normaalia ja yleensä aivan laillista toimintaa.

    Golfveljen tai -siskon harrastevälineiden pölliminen on tekona äärimmäisen röyhkeä ja halveksittava, ja poikkeuksellisen röyhkeän siitä tekee kun kyseessä olivat vieläpä ammattilaisen golfveljen TYÖVÄLINEET. Siten voro kyllä ansaitsee myös äärimmäisen kovan rangaistuksen. Ja se ajuri takaisin!

    Loistava juttu, että putteri on löytynyt, isot kehut siitä anssijokuselle!

    Ennen kuin tuomitaan henkilö, jolta AJ putterin osti ei välttämättä ole samainen tyyppi, joka epähuomiossa tai valitettavan luultavasti huomiossa mailat mukaansa tuolta harjoittelukeskuksesta. Toki hänen kauttaan saanee selvyyttä mailojen matkasta.

    Ken tietää, kuinka monien käsien kautta mailat ovat jo kulkeutuneet 🙁

    UnTitled kirjoitti: (3.4.2007 9:29:29)

    rikoslaki on melkoisen ja valitettavan ehdoton tässäkin tapauksessa. jos kepukan hinta on ollut laatuunsa nähden huomattavan halpa olisi pitänyt ostajan (A.J.) huomion herätä, fakta on että kaikki meistä hakee sitä hinta-laatusuhteen huippua.

    Tämä on kyllä aika vaikea paikka syyttäjällekin. Elävässä elämässä nimittäin usein joku haluaa siivota omia nurkkiaan ja saattaa myydä hyvääkin tavaraa pois erittäin halvalla, jotta oikeasti pääsisi tavarasta eroon. Kirpparit ovat tästä hyvä esimerkki, eikä siellä koko ajan epäillä myytävän tavaran olevan varastettua. Ihan vstaavasti näissä netissä olevissa golfpörsseissä jengi myy vanhoja tarpeettomia stagojaan pois halvallakin, jotta saisivat komeron nurkaan tilaa taas seuraavan vuoden uutuusmalleille. Ja saavat siinä samassa pikkuisen rahaakin vanhoista poistomailoistaan.

    Jos joku siis myy yhtä käytettyä putteriaan hyvin edullisella hinnalla, on siinä vilpittömässä mielessä olevan ostajakandidaatin varmaan aika vaikea tietää tai edes perustellusti epäillä kyseessä olevan varastettu putteri. Eli jos joku myy ovh 200 euron putteria netissä käytettynä, niin missä se raja kulkee, milloin epäilyksen pitäisi herätä? Jos hintapyyntö on 100 euroa? 75 euroa? 50 euroa? En minä tiedä, mutta tietääkö kukaan muukaan?

    Pidän kyllä edelleen A.Jokusen toimintaa oikeana, enkä oikein ymmärrä, miten poliisi tai syyttäjä oikeasti häntä voisi syyttää siitä, että Jokusen olisi pitänyt ymmärtää epäillä putteria varastetuksi. Ja toisaalta olen yhä sitä mieltä, että oikea mailavaras pitäisi saattaa vastuuseen tekosistaan.

    niin, tähän pyrinkin epämääräisellä viestilläni. kuningasjätkälle kunnia, myyjälle sapiskaa.

    vaikeaa jollei nyt ihan mahdotontahan se (tuote) on määritellä halvaksi, sikahalvaksi, kopioksi/klooniksi hinnan perusteella.
    mielestäni tässä on vain yksi mahdollisuus, tekijän nimi viranomaisille; kuningasjätkän nimi unohtuu sopivasti

    KL

    Ei muuta kuin AJ ottaa suoran keskusteluyhteyden varkaaseen ja ehdottaa ajurin ja putterista maksettujen rahojen palauttamista, muussa tapauksessa AJ marssii poliisin puheille.

    Ja näin maallikon näkökulmasta: jos AJ todellakin olisi tiennyt tai edes epäillyt ostamansa putterin olevan varastetun, kuka ihan oikeasti uskoo, että hän olisi sitä täällä palstalla lähtenyt oikein efortilla palauttelemaan? Johtopäätös: AJ osti putterin hyvässä uskossa ja rehellisin tarkoitusperin eikä hän voi siitä mitenkään saada mitään rangaistusta.

    Esimerkillistä toimintaa AJ:ltä, olen ilman muuta kiertopalkinnon kannalla!

    Btw, itse AJ:n housuissa en jättäisi asiaa sikseen, vaan tekisin rikosilmoituksen ilman mitään kompromissejä. Ilman sitä varas pääsee kuin koira veräjästä ja jatkaa hommiaan tulevaisuudessakin. Asiaan määrätietoisesti tarttumalla satunnaisten mailavarkaiden joukkio luultavasti pienenee, koska potentiaaliset pitkäkyntiset (jotka siis useimmien ovat tilaisuuden tultua varkaita eivätkä mitään ammattilaisia) huomaavat rehellisten kansalaisten vahtivan heidän kurjia toimiaan ja ryhtyvän oikeudellisiin toimiin aina tarvittaessa. Ei armoa konnille!!

    Nimetön

    Jos joku henkilö ostaa varastettua tavaraa ns. vilpittömässä mielessä (eli bona fide) niin hän ei joudu mihinkään rikosoikeudelliseen vastuuseen tapahtuneesta. Hän joutuu kuitenkin palauttamaan tavaran oikealle omistajalle, eikä voi vaatia siitä omistajalta korvausta. Kärsitystä vahingosta hän voi hakea korvausta rosmolta, jos ja kun tämä saadaan aikanaan kiinni.

    Jokainen tekee itse päätöksen lähteekö tällaisesta asiasta tekemään tutkintapyyntöä. Tässä tapauksessa sitä kannattaisi ehkä harkita, sillä juttu olisi todella helppo ja nopea selvittää. Lisäksi se saattaisi hillitä kyseisen voron hinkua jatkaa toimintaansa vastaisuudessa.

    Ossian kirjoitti: (2.4.2007 23:02:09)
    … hän tarjoutui lahjoittamaan Anssi Jokuselle yhden omista Scottyistaan, jos kelpaa. Nyt kuuluu hyvin!
    Pudotkoon puttikeskiarvosi reilusti alle kolmenkymmenen tulevalla kaudella.

    Kyseessä ei kaikesta päätelleen liene toissakauden putteri?

    AAH kirjoitti: (3.4.2007 10:37:04)

    Ossian kirjoitti: (2.4.2007 23:02:09)
    … hän tarjoutui lahjoittamaan Anssi Jokuselle yhden omista Scottyistaan, jos kelpaa. Nyt kuuluu hyvin!
    Pudotkoon puttikeskiarvosi reilusti alle kolmenkymmenen tulevalla kaudella.

    Kyseessä ei kaikesta päätelleen liene toissakauden putteri?

    Toissakauden puttereissa on hyvät putit vielä jäljellä 🙂

    En minä ainakaan maksaisi paljoa putterista, jolla en yllä kunnolla maahankaan. Kyllä normaalissa putterissa varsi on 37-39”, eikä siis mikään napaputteri.

    Nimetön

    Ei AJ:lle tästä tapauksesta voi mitään rikosoikeudellisia seuraamuksia tulla. Täällä esitetyt seikat eivät liity rikoslakiin, vaan siihen onko AJ:lla vai alkuperäisellä omistajalla parempi oikeus ko. mailaan. Kun nämä osapuolet ovat asian jo keskenään hoitaneet, tulisi ehdottomasti saattaa mailat varastanut taho vastuuseen teostaan.

    Rikosilmoitusta vaan poliisille ilman muuta! Jos putterin hinta ei ole ollut vain paria kymppiä ja AJ tiesi räikeän alihintaisuuden, niin AJ saa kehut ja selkään taputuksen poliisilta. Ei muita seuraamuksia.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 75)
Vastaa aiheeseen: Kadonnut putteri ja Jokunen Kuningasjätkä

Etusivu Foorumit Yleistä Kadonnut putteri ja Jokunen Kuningasjätkä