16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Golfosake voi olla arvopaperi

Etusivu Foorumit Yleistä Golfosake voi olla arvopaperi

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 182)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • teeoff kirjoitti: (17.2.2008 12:33:34)

    Asia herättää tunteita mutta maailma muuttuu. Sellunkeitto ei kannata Kemijärvellä, puhelimien teko Bochumissa ja nyt saattaa olla golfin pelaaminen ei ole kannattavaa Espoossa. Silloin omistajien tulee tehdä ratkaisut jotka ovat kauaskantoisia ja elettävä niiden mukaan. ENKÄ tarkoita että asuntokaavoittaminen olisi ainoa vaihtoehto tässä tapauksessa mutta se on sellainen vaihtoehto jota vastuullinen johto ei voi sivuuttaa.

    Sellunkeitto tiettävästi kannattaa Kemijärvellä, puunsaannin suhteen väitetään olevan ongelmia. Puhelimien tekokin kannattaa Bochumissa (vaikka palkka on duunareilla vaatimaton 28,70/h, siis n. 5000€/kk, kertoi Kauppalehti), vaikka paremmin se kannattaa jossakin muualla. Tällä logiikalla en näe, että mikään kannattaa Suomessa, asuminenkin on paljon kalliinpaa kuin lämpimimmissä maissa. Pitäisikö EU:n päättää, että kaikki toiminta Suomessa lopetetaan?

    Mitä tähän kentän myyntiin tulee, niin taustalla on ajatus, että antakaa meidän rahastaa, mutta älkää muut tulko apajille tai ne menevät pilalle. Ottaakaa sitten meidät kentillenne pelaamaan, koska olemme nyt varakkaita (voittoa tullut peräti 7000€/lärvi). Tämänkaltainen toiminta johtaa lajin negatiiviseen kierteeseen, jossa harrastusmahdollisuudet vähenevät, hinnat nousevat, harrastajamäärä laskee ja kierre on valmis. Voi tosin olla ihan positiivista, että kaikki varattomat tuupparit eivät kansoita kenttiämme eikä klubejamme, varsinkaan huonosti käyttäytyvät märkäkorvat omituisine t-paitoineen ja farkkuineen.

    Joka on joskus lähestynyt pääkaupunkiseutua ilma-aluksen kyydissä, on voinut havaita, mikäli ei ole sokea, että juuri mitään muuta ei ole näkyvissä, kuin metsää. Ei meidän tarvitse kenttiämme asuntomaaksi todellakaan myydä.

    Uskon enemmän yhtiöiden laskelmiin kannattavuudesta niin sellunkeiton kuin puhelimien teon osalta kuin sinun Chip! Ne eivät ole pitkällä aikavälillä kannattavia ja kilpailukykyisiä, joka on myös niiden alasajon syy. Ei hetkellinen pula raaka-aineesta (jota ei taida kuitenkaan olla kun sitä raaka-ainetta riittää korvaavaan tuotantolaitokseen) ole alasajon syy. Yhtiö on todennut että sellunkeittämisestä on ylitarjontaa,hinnat alhaisia ja kilpailussa menestyminen vaatisi lisäinvestointeja. Samalla todennut että jos kun tarvetta on joskus uudelleen sellua keittää sen voi tehdä siihen paremmin soveltuvassa ympäristössä.
    Tämän ovat niin Nokian omistajat ja päättäjät kuin Stora Enson vastaavat tajunneet ja eivät ole taipuneet populistisiin vastaväitteisiin. Tämän on onneksi myös suomen hallituskin ottanut faktana, eikä menneet ääntenkalastelulinjalle.

    Tilanne on ihan verrannollinen golfiin. Suomessa on liikaa kapasiteettia, liian vähän pelaajia ja liikaa golfkenttiä jotka eivät ole sellaisinaan kilpailukykyisiä ja joihin osakkaiden tulee pärjätäkseen kilpailussa pelaajista (omista ja vieraista) investoida rahaa. Tervettä voisi olla luopua osasta kapasiteetista vapaaehtoisesti.

    Ja tuo mahdollinen myynnistä saatava voitto. Jostain sait luvun 7000€:a. Oma pikainen laskelmani on että jos tämä ERG:n maa-alue kaavoitetaan tulee siitä saada seuraava hinta:

    Rakennusoikeudenmäärä x neliöhinta / osakkeiden määrällä eli
    100.000 x 400 = 40.000000€ /846 eli reilu 47.000€ per osake. (rakennusoikeuden hinta per neliö on hyvin alakantissa)

    Kuten jo olen todennut, halvalla ei saa omaisuudestaan luopua mutta kynsin hampain siitä ei kannata pitää kiinni.

    teeoff kirjoitti: (17.2.2008 14:09:19)

    Rakennusoikeudenmäärä x neliöhinta / osakkeiden määrällä eli
    100.000 x 400 = 40.000000€ /846 eli reilu 47.000€ per osake. (rakennusoikeuden hinta per neliö on hyvin alakantissa)

    Kuten jo olen todennut, halvalla ei saa omaisuudestaan luopua mutta kynsin hampain siitä ei kannata pitää kiinni.

    No mutta tässähän olisi oikein kunnon liikeidea. Myydään kenttä 40 miljoonalla, rakennetaan uusi, myydään taas 40 miljoonalla jne. Monille tuokin riittäisi tuloksi, parin vuoden välein kenttä myyntiin. Jos tuo hinta on vielä ’hyvin alakantissa’, niin ehkäpä kentästä saisi liki 100 miljoonaa.

    Miksiköhän mahdollinen rakennusmaasta 40 miljoonaa maksava taho ei ostaisi jotakin metsä/peltoaluetta toimenpiteidensä kohteeksi? Mitä halvalla myymiseen tulee, niin tämän kansakunnan ’terävimmät’ pojat ovat poikkeuksetta onnistuneet myymään omaisuutensa halvalla, onneksi on sitten onnistuttu vastapainoksi ostamaan kalliilla (mm. StoraEnso).

    teeoff kirjoitti: (17.2.2008 14:09:19)

    Ja tuo mahdollinen myynnistä saatava voitto. Jostain sait luvun 7000€:a. Oma pikainen laskelmani on että jos tämä ERG:n maa-alue kaavoitetaan tulee siitä saada seuraava hinta:

    Rakennusoikeudenmäärä x neliöhinta / osakkeiden määrällä eli
    100.000 x 400 = 40.000000€ /846 eli reilu 47.000€ per osake. (rakennusoikeuden hinta per neliö on hyvin alakantissa)

    Kuten jo olen todennut, halvalla ei saa omaisuudestaan luopua mutta kynsin hampain siitä ei kannata pitää kiinni.

    Muistin väärin tuon 7000€:n. Itsehän kirjoitit avausviestissä tarjouksen olevan 17.000€, mistä pitää tietenkin vähentää ostohinta ja vuotuinen arvonnousu, joten ei kai se kovin kaukana ole se 7000€:n voitto. Jos joku on tarjonnut kentästä 17.000€/osake, niin mistä päättelet, että tämä tai joku muu taho tarjoaa 47.000€, joka sekin on mielestäsi ’hyvin alakantissa’?

    Luetun ymmärtäminen voi olla vaikeaa… Aika monta kertaa olen todennut, asia tulee selvittää, kilpailuttaa ja tehdä kauppa jos hinta on oikea, eli se millä hinnalla kauppoja näillä leveyspiireillä kaavoitetusta tonttimaasta tehdään. EI SAADUN TARJOUKSEN MUKAAN. Jokohan sinullekin aukesi 🙂 Hinta tällä hetkellä lienee pientaloalueella n. 800€/ rakennusoikeusneliö. Siinä mielessä alakanttiin.

    ai niin Chip, osoita minulle Espoon tai Helsingin alueelta tontti jossa on 100.000 neliöä rakennusoikeutta tai sellainen johon mahdollisesti saisi tuon määrän rakennusoikeutta..

    Saattaa olla kohtuullisen hankala löytää. Tai ei ole. Ilman kaupungin mukanaoloa kaavoitusprosessissa se on m a h d o t o n t a.
    Uskon, tietämättä tarkemmin ERG:n tilannetta että asiaa on jo kaavoittajalta kyselty, ei moista ehdotusta muuten koskaan olisi tuotu julkisuuteen. Tai sitten ollaan oltu todella tyhmiä.

    Kyllä minusta Espoossa voisi golf-kentän maa-alueesta maksaa saman hinnan kuin on osakkeiden neliöhinta eli 3 300 €/m2 koska grynderi ostaa sen ’perustettavan yhtiön’ nimiin ja hinta tullaan lisäämään asuntojen neliöhintaan…jonka vaikutus on siis mitätön kokonaisuuden kannalta. Kannattaa muuten varmaan vähän miettiä asiaa jos omistaa osakkeen… tietenkin saahan sillä rahalla ostettua uuden jostain…mutta onko se yhtä mielenkiintoinen, sopivan matkan päässä, mikä on vastike tms…kotikentäksi.

    On ihan mielenkiintoista lukea selluntuotantoon liittyvistä kommenteista golf-palstalla..Minusta suomen yritysjohtajien ja kansanedustajien-ministerien ja valtion edustajien eri yhtiöiden hallituksissa pitäisi katsoa peiliin ja hetki miettiä Suomi Oy:n tilaa ja mitä HE täällä tekevät -ovat ja miksi me olemme suomalaisia sekä verrata sitä visiota ’ei ruususeen uneen matista’ vaan esim ruokohelpin viljelystä saatavaan EU-tuen määrään verrattuna italialaisten EU:lta oliiviöljyn tuotantokustannuksista huijattuhin summiin..tai fortumin sähköpörssin kautta myydyn sähkön johtajille tuottamiin optiotuottoihin…niillä rakennettaisiin meille monta ’pay and play’ kenttää..johon Sand Andrewskin osallistuisi osaltaan.

    Miksi Rantanen kyllästyi golf-liiton toimintaan…minä vaan kysyn !

    No tuo taisi olla kevennys, en minkään rakennusyhtiön tai perustettavan yhtiön ole kuullut maksavan tontista sitä hintaa millä tontille rakennetun talon myy 🙂 Saattaisi olla pidemmän päälle kannattamatonta:-)

    Politiikka on vaikea laji, mutta kyllä nykyiselle Hallitukselle täytyy nostaa hattua että eivät ole sortuneet painostukseen ja antavat yhtiöiden toimia kuten parhaaksi näkevät. Suurin asiantuntemus kuitenkin toimialasta ja sen tulevaisuudesta on toimialalla itsellään. Ei eri kriteerin valituilla hallituksilla.

    Mitäs sitten tehdään jos homma kusee???

    Varoittava esimerkki nro 1

    Rinkku lähtee mukaan gryndereiden ja niiden juttuun euronkuvat kiiluen silmissään,
    asemakaavamuutos onnistuu mutta kuinkaollakkaan niin asuntomarkkinat ei vedä ja
    grynderi ei jostian syystä olekkaan sopimuksen takana tai edes olemassakaan.

    Tässä huonossa tilanteessa asemakaava on lainvoimainen ja edellyttää alueen ottamista
    asuntokäyttöön esim kaavamääräysten nojalla.

    Tykillä sivaltelloo

    Hiukan jos kientää niin ossuuko meihin

    Älä huoli se on oma patteri

    Sitähän mie omahan tuo on

    Muistaako joku vielä niitä aikoja kun Skop ja Haka meni nurin tai sitä kun Notarealin
    sotkuja selvitettiin.

    Jotain perkeleelistä siinä Rinkun maaperässä on kun sillä on se puoleensa vetävä
    voima eli PERUSTAJA + EX TOIMARI ja kolmas kerta toden sanoo.

    Kaikella ystävyydellä Hyvät Rinkkulaiset olkaa tarkkana ja ostakaa vaikka kalliilla
    rahalla joku hallituksen vaikutuspiirin ulkopuolelta oleva kokennut juristi tai vastaava
    syynnäämään tarkkaakin tarkempaa sopimusasiakirjoja.

    Joo, kyllä tässä juilauksen mahdollisuus on olemaqssa ja melko suurikin.

    Jos joku taho halua osta ERG OY:n niin hrelpoin tapa on ostaa sen koko osakekanta ilmoittamaansa hintaan. Tämä tietysti reilun ja läpinäkyvän tajouskilpailun jälkeen. Jos maksu kytketään johonkin mahdollisesti täyttyvään ehtoon jam sopijapuolena on esim perustettavan yhtiön lukuun toimiva yhteisö, niin tähän suohon on helpo hävittää maksuvelvollisuudet.

    Mitä taas tulee siihen, ettäERG OY:ssä ei ole nk. suuromistajia/sijoittajia, ei pidä paikkaansa. kyllä niitä siellä on. Kuka muuta väittää puhuu skeidaa. En viitsi mainita, mutta katsokaa osakeluettelosta. Olen antanut kertoa itselleni, että hallituksen piirisä on ollut ostohalukkuuta….

    Heräämyös kysymys, onko tj:t höynäytetty toimintasuunnitelmansa kanssa, eli onko se nk. lume-suunnitelma.

    vanha anekdoottihan sanoo, että helpoimmin höynäytettäviä ovat ’kaverit’. kaverit sattuneesta syystä sitaateissa….

    mahdollinen kauppa on mahdollista tehdä täysin oik3ealla proseduurilla,mutta maksujen kanssa saattaa silti tulla ongelmia. Siis saajan kannalta, joten KONSULIT OLKAA HEREILLÄ.

    Kaupparekisteristä saadusta vuoden 2006 osakasluettelossa ei ole yhtään osakasta jolla omistusta yli 5%. Nykytilanne voi olla toinen.

    Ensinnäkin olisin teeoffin kanssa samoilla linjoilla, ei tässä ole mitään tavatonta, maailmallakin myydään kenttiä rakentamisen hyväksi säännöllisesti. Suomessa tämä vain taitaa olla eka kerta jonka vuoksi suhtautuminen on hysteeristä..
    Itse olen aina ajatellut golfosaketta ( vaikka pelaaminen tietysti on tärkeintä ) myös arvopaperina jonka vuoksi mm. oman maan omistaminen on eräs olennaisin asia ja vakuus sille että sijoitus ei mene ihan p-seelleen.

    Seuran jäsenenä ajattelen asiaa puhtaasti puolesta ja vastaan; menee kiva kenttä ( joka on lähellä ) mutta jos siitä saa kunnon korvauksen, niin mikäs siinä! Useimmille tämä tuntuu olevan elämää tärkeämpi asia joten kommentit ovat sen mukaiset. Ehkä on unohtunut ihan alun perin, että kyse on Oy:sta.

    ERG:n hallitus on jo lynkattu ennen kokousta. En kuitenkaan ollenkaan ( ehdottomasti päinvastoin ) arvostelisi heitä siitä, että osakkeenomistajille tuodaan esille mahdollisuus tällaiseen myyntiin. Ainoastaan kummastelen heidän puoltoaan tähän ilmeisen heikkoon tarjoukseen yhden ostajan kanssa neuvoteltuaan ja vielä kiirehtimistä asiassa.

    Oli miten oli, tuleva yhtiökokous terveellä tavalla osoittaa, mitä osakkaat OIKEASTI haluavat ja se varmasti puhdistaa ilmaa kävi kuinka kävi!

    teeoff kirjoitti: (17.2.2008 20:00:13)
    Kaupparekisteristä saadusta vuoden 2006 osakasluettelossa ei ole yhtään osakasta jolla omistusta yli 5%. Nykytilanne voi olla toinen.

    Kyllä sekin jo jotakin on, mikäli arviosi kentän hinnasta toteutuvat. 5% arvioimastasi 47.000€/ osake tarkoittaa n. 2.000.000€:n pottia, joka sekin on ’hyvin alakantissa’. Voihan asian puuhamiehillä tai -miehellä olla myös bulvaaneja, joiden käyttö luonnollisesti nostaisi henkilökohtaisen ’saaliin’ ihan toisenlaisiin lukemiin.

    Chip, taidat nähdä peikkoja joka paikassa 🙂
    Taidat olla yhdistysmiehiä:-)? *arvaus*
    Sijoittajalla joka yhtiössä on myös osakeomistuksen suhteessa vastuut yhtiöstä, veloista,investoinneista ja sitä kautta myös mahdollisesta arvon noustakin.

    Tuota kaavoitusasiaahan voisi verrata öljylähteen löytymiseen kentän alueelta. Sattumaan joka saattaisi mahdollistaa alueen käyttötarkoituksen muutoksen josta kaikki osakkaat hyötyvät. Ne toki enemmän jotka enemmän ovat sijoittaneet.

    Niin ajatelkaa nyt aikuisen tavalla järkevästisti ja ottakaa huonokin keli huomioon !!!

    ( tunnustan että tuli heitettyä pikku provo tuossa aikaisemmin )

    Aikaa kuluu kaavan muuttamiseen paljon jonka aikana tilanteet muuttuu mihin vaan.

    Eli onko mahdollinen kentän ostaja valmis kantamaan hankkeesta todellisen kokonaisvastuun, vai sumutetaanko tässä nyt osakkeenomistajia kiiltävällä
    vieheellä?

    Siis toistan kysymyksen että mitä tapahtuu jos kaavamuutos menee läpi ja ostaja ei ostakkaan tai ei enää ole olemassa.

    Miksi kummassa sijoittaja ei osta koko osakekantaa, jos idea on niin pirun hyvä? Olisi saanut osakkeet edullisesti verrattuna maanhintaan?

    Homman isoin mutta on kaavoitus. Jos kenttä kaavoitetaan asuinalueeksi, niin miksei kenttäyhtiö myy itse omaisuuttaan, jos osakeenomistajat näin päättää?

    Suursijoittajille tässä on parasta se, että jotkut voi jopa uskoa, alueen kaavoitustarkoituksen muuttuvan ja siihen saadaan aivan järjettömästi rakennusoikeutta, josta maksetaan sikana. Jotkut voivat jopa maksaa sen takia lähes sen mitä pörssissä pyydetään.

    Väärin, harvoin löytää erinomaisia kohteita joista rummutetaan julkisesti. Julkisuus on vain tapa nostaa pyyntihinta sekä irtautua yhtiöstä, jollei saa sitä vallattua.

    Kaavoituksen suhteen voi tulla yllätyksiä. Virkistysalueita voidaan toki muuttaa asuinkäyttöön, mutta tehokkuudesta joutuu todennäköisesti tinkimään eli esim. puolet jätetään edelleen virkistyskäyttöön. Onko hyvin hoidettu virkistysalue arvokkaampaan kuin ympäröivät metsät? Tässä hommassa kaavoittajalla on iso rooli. Tässä vaiheessa voidaan spekuloida, mikä olisi osakkeen arvo, jos käyttötarkoitus muutetaan.

    Fantti kirjoitti: (17.2.2008 21:28:42)
    Miksi kummassa sijoittaja ei osta koko osakekantaa, jos idea on niin pirun hyvä? Olisi saanut osakkeet edullisesti verrattuna maanhintaan?

    Homman isoin mutta on kaavoitus. Jos kenttä kaavoitetaan asuinalueeksi, niin miksei kenttäyhtiö myy itse omaisuuttaan, jos osakeenomistajat näin päättää?

    Suursijoittajille tässä on parasta se, että jotkut voi jopa uskoa, alueen kaavoitustarkoituksen muuttuvan ja siihen saadaan aivan järjettömästi rakennusoikeutta, josta maksetaan sikana. Jotkut voivat jopa maksaa sen takia lähes sen mitä pörssissä pyydetään.

    Väärin, harvoin löytää erinomaisia kohteita joista rummutetaan julkisesti. Julkisuus on vain tapa nostaa pyyntihinta sekä irtautua yhtiöstä, jollei saa sitä vallattua.

    Kaavoituksen suhteen voi tulla yllätyksiä. Virkistysalueita voidaan toki muuttaa asuinkäyttöön, mutta tehokkuudesta joutuu todennäköisesti tinkimään eli esim. puolet jätetään edelleen virkistyskäyttöön. Onko hyvin hoidettu virkistysalue arvokkaampaan kuin ympäröivät metsät? Tässä hommassa kaavoittajalla on iso rooli. Tässä vaiheessa voidaan spekuloida, mikä olisi osakkeen arvo, jos käyttötarkoitus muutetaan.

    Oltaisko nyt ensikerran sellaisessa ennen kokemattomassa tilanteessa, että syntyy jonkinlainen kansanliike vastustamaan uutta kaavoitusta ja puolustamaan golfkentän olemassaoloa? Heh

    Leftslice kirjoitti: (17.2.2008 21:08:56)
    Siis toistan kysymyksen että mitä tapahtuu jos kaavamuutos menee läpi ja ostaja ei ostakkaan tai ei enää ole olemassa.

    Riippuu ketkä omistavat osakkeet ja mitkä ovat kaavan velvoitteet. Voihan oy itse myydä kaavoitetut alueet, vai mitä?

    Pojat on kalalla koettavat saada kunnon vongaletta, jollei vonkale tule niin sitten hyvin pikkukaloja, pääsee osakkeista eroon.

    Perustapauksessa osakkeen hinta pitäisi riippua mm. pelioikeuksien määrästä, vastikkeen hinnasta, omistaako maata, hinnannousu odotuksista. Näillä spekulaatioilla nostetaan hinnannousu odotuksia. Odotuksilla voi toki pelata, mutta ne eivät välttämättä toteudu.

    teeoff kirjoitti: (17.2.2008 21:04:37)
    Chip, taidat nähdä peikkoja joka paikassa 🙂
    Taidat olla yhdistysmiehiä:-)? *arvaus*
    Sijoittajalla joka yhtiössä on myös osakeomistuksen suhteessa vastuut yhtiöstä, veloista,investoinneista ja sitä kautta myös mahdollisesta arvon noustakin.

    Tuota kaavoitusasiaahan voisi verrata öljylähteen löytymiseen kentän alueelta. Sattumaan joka saattaisi mahdollistaa alueen käyttötarkoituksen muutoksen josta kaikki osakkaat hyötyvät. Ne toki enemmän jotka enemmän ovat sijoittaneet.

    Minut on tunnistettu, olen usean yhdistyksen jäsen, siis yhdistysmies(mm. kotikentälläni toimii yhdistys, jonka jäsen minäkin olen). Tunnen myöskin uuden osakeyhtiölain ja siinä säädetyt mm. hallituksen tehtävät ja vastuut. Joiltakin osin tämä laki ei ehkä parhaiten sovellu harrastuksen mahdollistamiseen perustetun yhtiön tarpeisiin.

    Pörssit reagoivat julistuksiin ym niin tässäkin tapauksessa (katsokaa mytäviä Rinkun A
    osakkeita ) mutta ei kuitenkaan todellisessa maailmassa mikään nytkähdä sen kaltaisen
    infantiilin naiviuuden avulla mitä Tee Off tässä yrittää epätoivoisesti vakuutta koska tässä ei nyt pelata Monopoolia eikä eletä sarjakuvien ruusuiesessa maailmassa.

    Se on raaka peli kun hevoset nai siinä tanner tömisee ja aitaa kaatuu.

    Ja muuten millä osakemäärällä / enemmistöllä laista poiketen Rinkun yhtiöjärjestystä
    muutetaan ?

    Antaako enemmistöpäätös tässä tapauksessa yhtiön hallitukselle valtakirjan kaavoitta ja
    myydä yhtiön omistamat maat ?

    Missä aikataulussa Espoo otta asian käsittelyyn ja millä ehdoilla?

    Voi voi tässä on ilonen kakskytluku alkannu ennekuin Tee Off kuitta huikeat voittonsa

    Ei suinkaan sotaan ? Ei sitä niin vaan sotaan mennä. Sota on kaukana. Balkanilla saakka.

    Fantti kirjoitti: (17.2.2008 21:28:42)
    Miksi kummassa sijoittaja ei osta koko osakekantaa, jos idea on niin pirun hyvä? Olisi saanut osakkeet edullisesti verrattuna maanhintaan?

    Homman isoin mutta on kaavoitus. Jos kenttä kaavoitetaan asuinalueeksi, niin miksei kenttäyhtiö myy itse omaisuuttaan, jos osakeenomistajat näin päättää?

    Jos minä olisin Rinkun osakas, niin tämä olisi ainoa tapa jota suostuisin edes harkitsemaan asian eteenpäin viemiseksi. Ellei tämä tapa sovi mahdolliselle ostajalle, lopettaisin spekuloinnin kentän myynnistä siihen paikkaan.

    Tässä alkaa tulla asiaa ’ Hyvä Ballmarker ’ kaikkien jossittelujen ja urveltamisien
    jälkeen.

    Chip Greenside kirjoitti: (17.2.2008 21:47:44)
    – – – – –
    Tunnen myöskin uuden osakeyhtiölain ja siinä säädetyt mm. hallituksen tehtävät ja vastuut. Joiltakin osin tämä laki ei ehkä parhaiten sovellu harrastuksen mahdollistamiseen perustetun yhtiön tarpeisiin.

    Mitä tekemistä asiassa on osakeyhtiön hallituksen jäsenten tehtävien tai vastuun taikka yhtiön tarpeiden kanssa. Hallitus tuo asian yhtiökokoukselle ratkaistavaksi ja osakkeenomistajat tekevät siitä päätöksen ja kantavat vastuun sen taloudellisista vaikutuksista. Jos asia saa määräenemmistön kannatuksen yhtiökokouksessa, asia on sitä myöten selvä.

    Ballmarker kirjoitti: (18.2.2008 6:26:33)

    Fantti kirjoitti: (17.2.2008 21:28:42)
    Miksi kummassa sijoittaja ei osta koko osakekantaa, jos idea on niin pirun hyvä? Olisi saanut osakkeet edullisesti verrattuna maanhintaan?

    Homman isoin mutta on kaavoitus. Jos kenttä kaavoitetaan asuinalueeksi, niin miksei kenttäyhtiö myy itse omaisuuttaan, jos osakeenomistajat näin päättää?

    Jos minä olisin Rinkun osakas, niin tämä olisi ainoa tapa jota suostuisin edes harkitsemaan asian eteenpäin viemiseksi. Ellei tämä tapa sovi mahdolliselle ostajalle, lopettaisin spekuloinnin kentän myynnistä siihen paikkaan.

    Kauppaa ei ole järkevä tehdä osakekauppana. Ostaja ei halua itselleen kenttäyhtiön taseessa olevia muita varoja tai vastuita vaan pelkän maapohjan. Lisäksi, kun kaikki osakkaat eivät kuitenkaan ole halukkaita myymään osakettaan, joutuisi ostaja viemäään läpi käytännössä turhan ja kalliin välimiesmenettelyn vähemmistöosakkaiden osakkeiden lunastamiseksi.

    Kauppa tehtäneen ensivaiheessa kiinteistökaupan esisopimuksena, jossa lopullisen kaupan solmimisen edellytyksenä on ostajan vireille saattaman kaavamuutoksen läpimeno. Tämän pitäisi olla pelkkä muodollisuus, koska ostaja on varmuudella käynyt asiasta neuvottelut kaupungin kanssa. Kaupunki tekee kaavamuutoksen ja ottaa osansa maa-alueen arvonnoususta ns. kaavoitusverona. Aikaa ja kaupungin rahaa tulee tietenkin kaavamuutoksessa palamaan, koska Espoo on tunnetusti kunnallisvalituksien luvattu maa. Nämä kulut eivät onneksi jää rasittamaan ostajaa tai myyjää, vaan yksinomaan espoolaisia veronmaksajia.

    Ainoa riski myyjille on siinä, että golfosakkeiden yleinen hintakehitys ajaisi kaavamuutoksen vireillä ollessa tarjouksen ohi. Tarjottu hinta näyttäisi siinä määrin hyvältä, että tämä riski on teoreettinen.

    Järjestely on kannattava kaikille osapuolille: kaupunki saa lisää kipeästi kaipaamiaan tontteja, sijoittaja sekä ERG:n osakkeenomistajat saavat pienellä riskillä ja aikaviiveellä hyvät hillot ja moni lapsiperhe puolestaan idyllisen paritalon ja autokatoksen porvarivolvolleen.

    Ainoat häviäjät järjestelyssä ovat pelaamisensa vuokrapelioikeudella järjestäneet golfarit. ERG:n kentän poistuessa sen osakkeenomistajat ostavat korvaavan osakkeen alueen lähikentiltä. Tämä johtaa vuokrapelioikeuksien määrän vähenemiseen ja hintojen nousuun.

    Olisi hyvä lukea maankäyttö-ja rakennuslaki, sitä kun ei voi ohittaa. Urheilupistojen tms kohdalla muuttaminen pitää erikseen perustella. Suomen suosituimman kentän muuttaminen rakennusmaaksi on todella kova haaste.
    Asukkaita on kuultava ja sieltä tulee muutokselle murskaava tuomio, em lain mukaan asukkaiden tarpeet on noteeerattava.

    Eikka, jos oikein olen ymmärtänyt, istut ko. yhtiön hallituksessa? Vai olenko ihan väärässä? Onko sinulle kertoa, kun kukaan hallituksen jäsenistä ei tuolla omalla palstalla ole suostunut kommentoimaan tuliko esitys hallituksellekin ’puskista’ vai valmisteltiinko sitä siellä jo pitkään?

    Itse en jaksa uskoa että mitään tarjousta olisi tehty yhtiön hallituksen siitä aiemmin tietämättä ja asian esittelemisestä etukäteen Espoon kaupungillekin.
    Eli näkemykseni on että asiaa on valmisteltu jo pidempää…

    Maankäyttölakiin ja rakennuslakiin uskon ’ostaja’ kandidaatin perehtyneen kohtuullisen hyvin, ei tällaista hanketta muuten ajettaisi tässä mittakaavassa eteenpäin. Tarjouksen takana uskon olevan jonkin suuren rakennusliikkeen jo sen kokoluokan takia.

    Naapurit toki saattavat vastustaa.. mutta onhan avoin ja avara pientaloasuinalue naapurina helpommin perusteltavissa kuin aidalla erotettu yksityisklubi 🙂

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 182)
Vastaa aiheeseen: Golfosake voi olla arvopaperi

Etusivu Foorumit Yleistä Golfosake voi olla arvopaperi