Aihe: Cobra ja Kultakortti - Golfpiste.com

25.3.–1.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][5]
KilpailuaSuomalaista

Cobra ja Kultakortti

Etusivu Foorumit Yleistä Cobra ja Kultakortti

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 174)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #190990 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Moitiskelin kesällä 2013 kotikenttien päätöstä liittyä Kultakorttiin. Kanta johtui subjektiivisestä mutu-tuntumasta kotikenttien lisääntyneistä vieraspelaajista. Moitin kun en asiasta silloin mitään tiennyt enkä ymmärtänyt. Lienee tosin aika yleistä että jyrkimmät ja syvimmällä rintaäänellä lausutut kommentit tehdään asoista joista ei oikeastaan mitään ymmärretä. Nyt kesän Kultakorttia melko ahkerasti hyödyntäneenä eli n. 60 kierrosta sillä pelanneena näkemys on laajentunut. Kultakortti on erinomainen, voisiko jopa sanoa että lähes ainoa etu/syy omistaa golfosake. Ainoa ainakin kentillä joissa ei osakkeenomistajaa haluta mitenkään erottaa vuokrapelioikeudella/pelilipuilla pelaavista. Osakkaan vieraan greenfee sama kuin pelilipulla pelaavan vieraan jne. Kuten Cobran kotikentillä. Kultakortti 150 euron sijoituksella 7 kertaa kaudessa 21 kentällä tuo pelaamisen varsin lähelle ideaalitilannetta. Pikku lisänä vielä Etukortin edut jotka sisältyvät Kultakorttiin. Jos lähikentillä; lue kehien lähistöllä sataa, idässä Porvoossa tai Rönnäsissä ei välttämättä. Tai paremmat kelit sitten lännessä vaikkapa Ruukissa. Jos kotikentillä kisat tai ruuhkaa viikonloppuna, läheltä löytyy helposti vaihtoehto. Joku peliseura kertoi ostaneensa lähes ilmaisen osakkeen eräältä järjestelmään kuuluvalta kentältä vain Kultakortin saadakseen. Toinen oli vuokrannut mökin länsi-rannikolta Kultakortti-kentän läheltä ja pelannut viikon ko.kenttää. Varausjärjestelmä netin kautta on erittäin toimiva. Vastaanotto ollut ainakin Cobralle ja hallitukselle joka paikassa ystävällinen, missään ei ole tullut mieleen että caddiemasterit olisi ottaneet mieluummin rahalla greenfeen maksavia vieraita vastaan. Joku peliseura kertonut heidän kentällään joidenkin arvostelleen Kultakortilla pelaavia; itse kertoja toki ilmoitti systeemiä kannattavansa. Cobran helppo arvata että arvostelijat ovat kuten itse vuosi sitten, itsellä ei korttia ja näkee vain asian kääntöpuolen. Toki Kultakortilla muutamia aavistuksen negatiivisiakin piirteitä. Varmasti systeemiin kuuluvien kenttien greenfee-tulot laskevat jonkin verran. Tämä korvaantuu tasausjärjestelmän kautta niille kentille joilla käydään kortilla pelaamassa enemmän kuin ko. kentän osakkaat käyvät muilla kentillä. Cobran kotikenttä kuuluu sijaintinsa takia näihin kenttiin. Samoin Kultakortti ohjaa selkeästi pelaamaan näillä ns. ilmaisilla tai ainakin etukäteen maksetuilla kentillä sen sijaan että maksaisi 50-100 euroa greenfeestä. Säästyneet rahat menevät tietysti Cobrankin tapauksessa erilaisiin hyväntekeväisyys tarkoituksiin kuten bourboniin. Joka tekee hyvää huononkin kierroksen jälkeiseen mielialaan. Omaan. Toivottavasti kuitenkin Kultakorttiin liittyy tulevaisuudessa lisääkin (vähintäin18-reikäisiä) kenttiä. Kuten kirjoituksesta käynee ilmi, mielipide Kultakortista muuttui täysin omakohtaisen kokemuksen myötä. Eikä syyttä, systeemi on oikeasti hyvä.

    #527173 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kiitos!
    Näitä arvioita golfosakkeen merkityksestä pelaajalle kaivataankin.

    Kurssit nousuun!

    #527174 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Nyt odotellaan sitten vain sitä vyöryä kommenteista jotka korostavat kuinka kultakortilla pelattu kierros = menetetty täysihintainen greenfee. Toisissa ketjuissa tuo harhainen logiikka on ollut oikein vahvasti esillä pelilippujen osalta.

    Mielestäni kultakortti on konseptina hieno, vaikka en tosin saa pieneen päähäni mahtumaan miksi se kytketään johonkin henkilöön eikä osakkeeseen/pelioikeuteen.

    #527175 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Sailor kirjoitti: (15.11.2014 20:09:40)en tosin saa pieneen päähäni mahtumaan miksi se kytketään johonkin henkilöön eikä osakkeeseen/pelioikeuteen.

    Golfyhtiön kannalta pelaava osakas edustaa sitoutumisen korkeinta astetta. Siihen kannustetaan ja siitä palkitaan esim mahdollisuudella Kultakorttiin. Vuokralainenkin on ihan hyödyllinen olento, mutta ei ole vuokralaista ilman osakkenomistajaa. Vuokrapelioikeuden kannustimeksi tarjotaan Hopeakorttia.

    #527176 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    4par kirjoitti: (15.11.2014 21:09:31)
    Golfyhtiön kannalta pelaava osakas edustaa sitoutumisen korkeinta astetta. Siihen kannustetaan ja siitä palkitaan esim mahdollisuudella Kultakorttiin. Vuokralainenkin on ihan hyödyllinen olento, mutta ei ole vuokralaista ilman osakkenomistajaa. Vuokrapelioikeuden kannustimeksi tarjotaan Hopeakorttia.

    Anteeksi, mutta miten pelaaminen liittyy sitoutumiseen millään lailla? Eikö osakas (luonnollinen tai juridinen) joka omistaa 2 osaketta ja maksaa 2 vastiketta ole tuplasti sitoutuneempi?

    #527177 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Sailor kirjoitti: (15.11.2014 23:51:32)

    Näinhän se on mennyt ja menee edelleen. Pelaavat osakkaat vähenevät ja vuokrapelaajat lisääntyvät. Ilmiöön on montakin syytä, mainitsen kolme merkittävää:
    – Pelaavilla osakkailla on melko usein useampi kuin yksi osake
    – Meistä jokaisella pelit loppuvat joskus, eikä aina selittävä tekijä ole korkea ikä
    -Joka vuosi osakkeita siirtyy perintönä tahoille, jotka eivät pelaa. Golfosakkeesta luopuminen on vaikeutunut vuosi vuodelta. Suunnan muuttumisesta ei ole merkkejä havaittavissa.

    #527178 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ottamatta kantaa kuka on sitoutunut mihinkin, Kultakortin idea on nimenomaan antaa lisäarvoa golfin harrastamiselle osakkeen omistamisen kautta. Pelkkä osakkeen omistaminen järjestelmään kuuluvalta kentältä ei Kultakortin saamiseen riitä, vaan kortin lunastaakseen osakkaan on itse käytettävä osakkeen antama pelioikeus. Ei siis voi esim. vuokrata pelioikeuttaan kotikentältä pois ja sitten pelailla tyytyväisenä muita Kultakorttikenttiä. Jos Kultakortti tulisi vuokrauksen piiriin eli olisi sidottu osakkeeseen eikä osakkeen pelaavaan omistajaan, koko idealta tippuisi pohja pois. Pelioikeuksia on ollut viime vuosina lähes kentälle kuin kentälle saatavissa suunnilleen yhtiövastikkeen hinnalla ja vuokraus onkin ollut niin suosittua, kuin rahallisesti kannattavaakin. Kultakortti tasaa tilannetta pelaavien osakkeenomistajien hyväksi, kuten kohtuullista onkin. Ei asumisessakaan vuokralaisilla ihan kaikkia omistusasujien oikeuksia ole, vaikka mielellään tietysti ne omaisivatkin.

    #527179 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Sailor kirjoitti: (15.11.2014 23:51:32)

    4par kirjoitti: (15.11.2014 21:09:31)
    Golfyhtiön kannalta pelaava osakas edustaa sitoutumisen korkeinta astetta. Siihen kannustetaan ja siitä palkitaan esim mahdollisuudella Kultakorttiin. Vuokralainenkin on ihan hyödyllinen olento, mutta ei ole vuokralaista ilman osakkenomistajaa. Vuokrapelioikeuden kannustimeksi tarjotaan Hopeakorttia.

    Anteeksi, mutta miten pelaaminen liittyy sitoutumiseen millään lailla? Eikö osakas (luonnollinen tai juridinen) joka omistaa 2 osaketta ja maksaa 2 vastiketta ole tuplasti sitoutuneempi?

    Totta kai ne liittyvät toisiinsa. Mitä enemmän osakkeita ohjautuu niiden kautta itse pelaaville, sen terveemmäksi lähtee tilanne kääntymään ja päätökset ohjautumaan entistä enemmän tuota suosivaan suuntaan.

    Eikä tuota saa katsoa nyt taas liian kapeasti, vaan ymmrätää myös lähipiirin sisältyvän tuohon ’itse pelaamiseen’

    #527180 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (16.11.2014 10:25:15)

    Mitähän tuo viimeinen lause tarkoittaa?

    #527181 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 11:07:38)

    ts kirjoitti: (16.11.2014 10:25:15)

    Eikä tuota saa katsoa nyt taas liian kapeasti, vaan ymmrätää myös lähipiirin sisältyvän tuohon ’itse pelaamiseen’

    Mitähän tuo viimeinen lause tarkoittaa?

    En tiedä ymmärsinkö kysymystä, eli miltä osin? Eiköhän tuon lähipiirin määritelmän kenttä itse päätä ulkorajoiltaan, mutta ainakin perheenjäsenet siihen kuuluvat ja jos osake on yrityksen nimissä, niin omistuksen ja sukulaisuuden kautta siihen liittyvät. Joku kenttää voi käyttää tiukempia, joku löyhempiä rajoja

    #527182 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (16.11.2014 11:27:18)

    Lähinnä yritin ymmärtää mitä tuo lause tarkoitti eli mitä jollain osakkaan lähipiirillä on tekemistä ’itse pelaamisen’ kanssa, ja tuo yhteys ei kyllä vieläkään auennut minulle. Eli löysempiä tai tiukempia rajoja mihin? Onko kysymys siitä että osakkeenomistajien lähipiirille annetaan esim. oikeus käyttää kenttää?

    #527183 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Cobra 460 kirjoitti: (16.11.2014 8:32:06)
    Ei asumisessakaan vuokralaisilla ihan kaikkia omistusasujien oikeuksia ole, vaikka mielellään tietysti ne omaisivatkin.

    Käsitykseni mukaan asumisessa nimenomaan osakkeisiin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet ovat täysin riippumattomia siitä, päättääkö osakas siirtää oikeuksia jollekin toiselle taholle. Itse asiassa juuri osakkeen ja osakkaan sekoittaminen etuisuuksia määriteltäessä ihmetyttää minua. Käsitykseni mukaan jos olisi haluttu kohdistaa etuja henkilöihin ja yhteisön tarkoitus on pslvella pelaavaa luonnollista henkilöä, olisi kannattanut alunperinkin perustaa osuuskunta tai yhdistys osakeyhtiön sijaan. Toki tuon voi tehdä jälkikäteenkin, mutta rakennusvaiheessa on yleensä avosylin otettu vastaan useamman osakkeen ostajat, mikä tekee tilanteesta hankalan. Jälkikäteen kun lähdetään muokkaamaan on tilanne helposti kohtuuton joillekin osakkeille.

    #527184 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 12:33:31)

    ts kirjoitti: (16.11.2014 11:27:18)

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 11:07:38)

    ts kirjoitti: (16.11.2014 10:25:15)

    Eikä tuota saa katsoa nyt taas liian kapeasti, vaan ymmrätää myös lähipiirin sisältyvän tuohon ’itse pelaamiseen’

    Mitähän tuo viimeinen lause tarkoittaa?

    En tiedä ymmärsinkö kysymystä, eli miltä osin? Eiköhän tuon lähipiirin määritelmän kenttä itse päätä ulkorajoiltaan, mutta ainakin perheenjäsenet siihen kuuluvat ja jos osake on yrityksen nimissä, niin omistuksen ja sukulaisuuden kautta siihen liittyvät. Joku kenttää voi käyttää tiukempia, joku löyhempiä rajoja

    Lähinnä yritin ymmärtää mitä tuo lause tarkoitti eli mitä jollain osakkaan lähipiirillä on tekemistä ’itse pelaamisen’ kanssa, ja tuo yhteys ei kyllä vieläkään auennut minulle. Eli löysempiä tai tiukempia rajoja mihin? Onko kysymys siitä että osakkeenomistajien lähipiirille annetaan esim. oikeus käyttää kenttää?

    Siten, että jos jollain on itsensä tai yrityksensä kautta vaikka 3 osaketta, niin niiden käyttäjinä voivat olla myös esim perheenjäsenet ja silloin heidät rinnastetaan tuohon ’käyttää itse’ kategoriaan.

    Esim kun minun yritykseni omistaman osakkeen pelioikeudella pelaa vaimoni, niin hän menee tuon kategorian alle. Jos vuokraisin pelioikeuden täysin ulkopuoliselle, hän taas ei osuisi tuohon osastoon

    #527185 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Sailor kirjoitti: (16.11.2014 12:40:42)

    Käsitykseni mukaan asumisessa nimenomaan osakkeisiin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet ovat täysin riippumattomia siitä, päättääkö osakas siirtää oikeuksia jollekin toiselle taholle..

    Tuohan ei pidä lainkaan paikkaansa, vaan esim äänioikeutta käyttää edelleen osakkeen omistaja yhtiökokouksessa, vaikka olisikin vuokrannut asunnon ulos.

    #527186 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (16.11.2014 12:45:23)

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 12:33:31)

    ts kirjoitti: (16.11.2014 11:27:18)

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 11:07:38)

    ts kirjoitti: (16.11.2014 10:25:15)

    Eikä tuota saa katsoa nyt taas liian kapeasti, vaan ymmrätää myös lähipiirin sisältyvän tuohon ’itse pelaamiseen’

    Mitähän tuo viimeinen lause tarkoittaa?

    En tiedä ymmärsinkö kysymystä, eli miltä osin? Eiköhän tuon lähipiirin määritelmän kenttä itse päätä ulkorajoiltaan, mutta ainakin perheenjäsenet siihen kuuluvat ja jos osake on yrityksen nimissä, niin omistuksen ja sukulaisuuden kautta siihen liittyvät. Joku kenttää voi käyttää tiukempia, joku löyhempiä rajoja

    Lähinnä yritin ymmärtää mitä tuo lause tarkoitti eli mitä jollain osakkaan lähipiirillä on tekemistä ’itse pelaamisen’ kanssa, ja tuo yhteys ei kyllä vieläkään auennut minulle. Eli löysempiä tai tiukempia rajoja mihin? Onko kysymys siitä että osakkeenomistajien lähipiirille annetaan esim. oikeus käyttää kenttää?

    Siten, että jos jollain on itsensä tai yrityksensä kautta vaikka 3 osaketta, niin niiden käyttäjinä voivat olla myös esim perheenjäsenet ja silloin heidät rinnastetaan tuohon ’käyttää itse’ kategoriaan.

    Esim kun minun yritykseni omistaman osakkeen pelioikeudella pelaa vaimoni, niin hän menee tuon kategorian alle. Jos vuokraisin pelioikeuden täysin ulkopuoliselle, hän taas ei osuisi tuohon osastoon

    OK, tuo ’käyttää itse’ idea selkisi. Varsinainen kysymys on kuitenkin mitä tällaisella kategorioinnilla haetaan ja miksi ja millä perusteella. Ainakaan golfyhtiön kannalta ei ole merkitystä sillä, pelaako vaimosi vaiko naapurin Seppo osakkeesi pelioikeudella.

    #527187 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 14:31:13)

    OK, tuo ’käyttää itse’ idea selkisi. Varsinainen kysymys on kuitenkin mitä tällaisella kategorioinnilla haetaan ja miksi ja millä perusteella. Ainakaan golfyhtiön kannalta ei ole merkitystä sillä, pelaako vaimosi vaiko naapurin Seppo osakkeesi pelioikeudella.

    On sillä se ero, että toisessa tapauksessa osakkeen hankinnan motiivi on lähipiirin pelaaminen ja sille etujen luominen ja se vaikuttaa osakkeen haluttavuuteen.

    Siinä olet oikeassa, että yhtiö saa saman rahan molemmissa, eli lyhyellä tähtäimellä eroa ei ole. Mutta pitkällä tähtäimellä se muokkaa osakkeiden kysyntää ja siten luo parempaa mahdollisuutta muille osakkaille päästä halutessaan osakkeesta eroon.

    #527188 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (16.11.2014 14:35:04)

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 14:31:13)

    OK, tuo ’käyttää itse’ idea selkisi. Varsinainen kysymys on kuitenkin mitä tällaisella kategorioinnilla haetaan ja miksi ja millä perusteella. Ainakaan golfyhtiön kannalta ei ole merkitystä sillä, pelaako vaimosi vaiko naapurin Seppo osakkeesi pelioikeudella.

    On sillä se ero, että toisessa tapauksessa osakkeen hankinnan motiivi on lähipiirin pelaaminen ja sille etujen luominen ja se vaikuttaa osakkeen haluttavuuteen.

    Siinä olet oikeassa, että yhtiö saa saman rahan molemmissa, eli lyhyellä tähtäimellä eroa ei ole. Mutta pitkällä tähtäimellä se muokkaa osakkeiden kysyntää ja siten luo parempaa mahdollisuutta muille osakkaille päästä halutessaan osakkeesta eroon.

    Huonontamalla osakkeen vuokrausmahdollisuutta ei tuota tavoitetta saavuteta, päinvastoin. Eiköhän tuossa ole kyse pelkästään pelaavien osakkaiden puhtaasti omien intressien ajaminen yhtiön ja muiden osakkaiden kustannuksella.

    #527189 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 14:48:16)

    Huonontamalla osakkeen vuokrausmahdollisuutta ei tuota tavoitetta saavuteta, päinvastoin. Eiköhän tuossa ole kyse pelkästään pelaavien osakkaiden puhtaasti omien intressien ajaminen yhtiön ja muiden osakkaiden kustannuksella.

    Nimenomaan on, tai kääntäen pelaavien osakkaiden etujen parantamisesta. Se on sitten yhtiön itse päätettävissä mille linjalle halutaan lähteä, mutta tuo on monessa paikassa todettu parhaaksi kaikkien osakkaiden kannalta, koska silloin myös pelaamattomat saavat osakkeensa kaupaksi eikä tarvi etsiä vuokralaista vuosittain.

    #527190 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (16.11.2014 14:50:41)

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 14:48:16)

    Huonontamalla osakkeen vuokrausmahdollisuutta ei tuota tavoitetta saavuteta, päinvastoin. Eiköhän tuossa ole kyse pelkästään pelaavien osakkaiden puhtaasti omien intressien ajaminen yhtiön ja muiden osakkaiden kustannuksella.

    Nimenomaan on, tai kääntäen pelaavien osakkaiden etujen parantamisesta. Se on sitten yhtiön itse päätettävissä mille linjalle halutaan lähteä, mutta tuo on monessa paikassa todettu parhaaksi kaikkien osakkaiden kannalta, koska silloin myös pelaamattomat saavat osakkeensa kaupaksi eikä tarvi etsiä vuokralaista vuosittain.

    Kukin uskokooon mitä haluaa, itse uskon siihen että osake on kiinnostavampi jos sen vuokrausmahdollisuutta ei yritetä rajoittaa tai hankaloittaa. Onneksi suurimmassa osassa yhtiöitä tämä ajattelu on vallalla.

    #527191 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 15:10:01)

    Kukin uskokooon mitä haluaa, itse uskon siihen että osake on kiinnostavampi jos sen vuokrausmahdollisuutta ei yritetä rajoittaa tai hankaloittaa. Onneksi suurimmassa osassa yhtiöitä tämä ajattelu on vallalla.

    Eihän tuossa mitenkään niitä rajoiteta tai hankaloiteta. Annetaan vaan omistajalle lisäetu jos hän sen haluaa hyödyntää. Vuokralainen saa ihan samat oikeudet kuin ennenkin, joskin ilmassa on ajatusta että niitä joissain kentillä kiristettäisiin. Jokaisen kentän oma valinta tuo ja mielipiteitä varmaan asiasta riittää, varsinkin kun ei tunneta juuri sen kentän tilannetta tarpeeksi hyvin.

    #527192 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (16.11.2014 15:26:55)

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 15:10:01)

    Kukin uskokooon mitä haluaa, itse uskon siihen että osake on kiinnostavampi jos sen vuokrausmahdollisuutta ei yritetä rajoittaa tai hankaloittaa. Onneksi suurimmassa osassa yhtiöitä tämä ajattelu on vallalla.

    Eihän tuossa mitenkään niitä rajoiteta tai hankaloiteta. Annetaan vaan omistajalle lisäetu jos hän sen haluaa hyödyntää. Vuokralainen saa ihan samat oikeudet kuin ennenkin, joskin ilmassa on ajatusta että niitä joissain kentillä kiristettäisiin. Jokaisen kentän oma valinta tuo ja mielipiteitä varmaan asiasta riittää, varsinkin kun ei tunneta juuri sen kentän tilannetta tarpeeksi hyvin.

    Vuokrausta voidaan yrittää hankaloittaa tuollaisen pelaajakategorioinniin kautta esim. antamalla paremmat mahdollisuudet käyttää kenttää (paremmat ajanvarausmahdollisuudet) sille joka pelaa omalla osakkeella, ja tätäkin voidaan vielä yrittää venyttää niin että vaikkapa vaimokin joka pelaa miehensä osakkeen pelioikudella olisi katsottava ’pelaajaosakkaaksi’.

    #527193 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    haamu kirjoitti: (16.11.2014 15:39:55)

    Vuokrausta voidaan yrittää hankaloittaa tuollaisen pelaajakategorioinniin kautta esim. antamalla paremmat mahdollisuudet käyttää kenttää (paremmat ajanvarausmahdollisuudet) sille joka pelaa omalla osakkeella, ja tätäkin voidaan vielä yrittää venyttää niin että vaikkapa vaimokin joka pelaa miehensä osakkeen pelioikudella olisi katsottava ’pelaajaosakkaaksi’.

    Mitä tekemistä tällä on kultakortin kanssa?

    #527194 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Aikanaan juuri noiden haamun esittämien syiden ja kultakortin rajauksen takia myin pois puolitusinaa omistamaani osaketta. Kaikki vuokraukseen liittymättömät edut rajaavat vuokrausmahdollisuuksia.

    Kun osakkeilla ei ole enää ollut perhekäyttöä oli turha rumba lähteä niitä vuokrailemaan. Vuokraajat tietävät mitä haluavat saada pelioikeuden lisäksi, se näkyy vuokrahinnassa, rahassa.

    #527195 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Millä tavoin kultakortti esti osakkeen perhekäyttöä?

    #527196 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jos minulta kysyt, niin osakkeillani oli suht kalliit maksut ja vuorahintaakin olisi ollut saatava kohtuullisesti. Kun ei saanut, niin vuokraajat vuokrasivat halvemmalla ja hankkivat lisäksi mm. superi yms. tapoja kuten pelilippuja jne.Toisalta nämä olivat yksi syy toinen oli oma laiskuuteni sillä vuokraus ei ole minun hommaani.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 174)
Vastaa aiheeseen: Cobra ja Kultakortti