Vieraspelipäivien jälkeen sähköpostiin singahtaa usein palautekysely. Oliko kenttä kunnossa? Ihan ookoo. Pyörikö pallo griinillä odotuksenmukaisesti? Odotin kyllä parempaa, mutta se ei ole griinien vika. Entä ravintolan palvelut? Hinta-laatusuhde?
Kaikenlaisia mukavan pelipäivän aineksia kyselyissä selvitellään ja hyvä niin. Se toivottavasti hissaa laatua yhä paremmaksi.
Kuitenkin yksi kokemus on merkittävä ellei merkittävin kenttäpalautteen siivittäjä: Miten hyvin oma peli milloinkin kulkee. Se jos mikä vaikuttaa palautteen antajan mielipiteeseen kentästä – vai mitä arvelette?
Kenttä, jolla peli oma on sujunut, saa osakseen myönteisemmän arvion kuin sellainen, missä on tökkinyt. Inhimillistä, joskin korkeintaan puolitotuus kentän, palvelujen ja golfyhteisön todellisesta laadusta.
Tunsinko itseni vieraspelaajana tervetulleeksi golfyhteisöön? Tämä on mielenkiintoinen. Tunsinko ja ennen muuta miksi?
Vaikuttaako asiaan toimiva varausjärjestelmä tai caddiemaster, joka on hommissaan sujuva ja olemukseltaan ystävällinen? Epäilemättä. Vaikuttavatko samaan ryhmään osuvat paikalliset pelaajat? Ihan varmasti ja myös siksi, että useimmiten antavat auliisti vinkkejä oman kenttänsä konstikkaimpien kohtien ylittämiseksi.
Ja vaikka tästä joku suuttuisi, niin väitän kokemuksesta, että Kehä III:n pohjoispuolella on lupsakampaa porukkaa myös pelikentillä. Se vaikuttaa vieraspelaamisenkin tunnelmaan ja siihen, koenko itseni tervetulleeksi ryhmään ja kentälle.
Tässä asiassa yksi ihminen on kuitenkin ylitse muiden, ja hänellä on taskussaan hyvän pelifiiliksen säädin, josta hän voi käyttää plus- tai miinusnappulaa. Kumpaa käyttää, se on usein ihmisosaamiskysymys. Jotkut istuvat sosiaalisen silmänsä päällä ja omaksuvat vääpelimeiningin. Toiset osaavat saada hyvällä otteellaan asiat toimimaan kuin luonnostaan. Ovat enemmän elämää ymmärtäviä Koskeloita kuin tärkeileviä Lammioita.
Puhun nyt kentän kulloisestakin valvojasta, olipa tämä vakihenkilökuntaa tai vapaaehtoinen vahti. Tyylejä on todella monenlaisia. Tietysti on joskus tsekattava tiukastikin, että kaikki asiakkaat kentällä ovat maksavia. On pidettävä huolta, että startti tapahtuu aikataulun mukaisesti. Oltava tavoitettavissa, jos ryhmä räytyy sääntökiistaan. Moitittavakin, kunhan asiasta.
Toisaalta valvoja voi olla ja usein onkin myös pelaajien tukihenkilö. Kuljettaa autollaan vettä väylien varteen helteillä. Opastaa eksyneitä oikealle tiille. Vie omistajalleen edelliselle lyöntipaikalle jääneen mailan. Menee vaikean väylän varteen ennakoimaan siihen paikkaan, mistä avaus yleisimmin päätyy metsään. Tästä on iloa erityisesti vieraspelaajille oudolla kentällä, kun pallot löytyvät nopeammin.
Voisi valvojan auton kätköistä löytyä vaikka laastari pelaajan kipeytyneeseen kantapäähän tai hyttysmyrkkyä tarvitseville.
Tyypillinen tilanne lienee kuitenkin seisahtunut peli. Tänä kesänä helle on varmasti hyydyttänyt monta kierrosta turhan hitaaksi siellä sun täällä. Mökkimaisemieni paahteisella ja haasteellisella lähikentällä ei ole iso ihme, jos rundi huitelee viittä tuntia. Se on liikaa, kelistäkin riippumatta.
Tällaiseen sumaan osuin päivänä, jolloin pelasimme pienimuotoista suvun perinnepeliä.
Olin ensimmäisessä ryhmässä ja – kuten osoittautui – edessä oleva ryhmä jumitti. Tai siltä se tietysti meistä näytti. Jo neljännen väylän lopussa paikalle viiletti kuitenkin valvoja golfmopollaan. Varustauduin jo puolustuspuheisiin siitä, miksi olimme hitaalla: ”Menisimme nopeammin, mutta kun edessä…”
Valvoja ei kuitenkaan kaivannut selityksiä, ei moittinut, saati syyttänyt vaan totesi erittäin leppoisaan tyyliin tietävänsä, että hitauden aiheuttaja ei ole edessämme pelaava ryhmä vaan sitä edeltävä ja hänpä tästä ajelee hieman vauhdittamaan menoa. Kaikki tämä hymyillen ja positiivisessa hengessä.
Totesi vielä silmää iskien, että ei siellä vieraspelaajia ole vaan ihan oman kerhon jäseniä hidastelemassa. Mene tiedä, oliko noin vai halusiko valvoja vain pitää vieraiden pelitunnelmaa yllä. Siinä hän mainiosti onnistui puheillaan ja tyylillään.
Olo oli vieraspelaajana erityisen viihtyisä.
Siinä me sitten naureskellen lupailimme osaltamme pitää vauhtia yllä eikä kenellekään tullut paha mieli valvojan vahtityöstä – ja tuskin sille oikeasti hitaalle etujoukollekaan, jonka luo valvoja starttasi mopollaan. Mitä luultavammin hymyhuulin kannustamaan heitäkin eteenpäin.
Näin se pitää tehdä.
Enemmän olen kuitenkin runsailla pelireissuillani nähnyt toisenlaisia vahteja kuin tämä iloinen mopoilija. On ollut kireyttä, ärhentelyä, nipotusta. Kyttäilyä tai turhanaikaista golfautolla pörräilyä näkökentän laitamilla juuri, kun olet avaamassa tai puttaamassa. Että heilahtaako se maila ja vieläkö te siinä vitkuttelette.
Tuloksena huonoja lyöntejä, tunnelma pilalla ja aidosti ärsyyntynyt olo.
Siispä vieno vihje: Jos ei oma sielu veny leppoisaan pelin jouduttamiseen ja ihmisystävälliseen, jopa huumorintajuiseen valvojarooliin, toiseksi parasta on hoitaa asiallisesti hommia ja olla niin näkymätön kuin vain osaa.
