Toisella kierroksella Sami Välimäki onnistui rakentamaan useita birdie-paikkoja, mutta kokonaisuudessaan kisa jätti paljon hampaankoloon.
Vuoden 2026 Masters Tournament päättyi Sami Välimäeltä kahteen kierrokseen tuloksella +11 (80–75). Torstainen avauskierros oli Välimäelle vaikea, mutta perjantaina saumoja oli jopa parempaankin, sillä Välimäen onnistui alustaa itselleen useita kohtuullisia birdie-paikkoja.
Kierros alkoi bogilla. Avaus painui vasemmalle raffiin, eikä Välimäki päässyt sieltä griinibunkkeria parempaan paikkaan. Par-yritys oli hyvä, mutta valui ohi.
Kolmosreiällä suomalainen pääsi puttaamaan birdieä, mutta yritys epäonnistui. Seuraava avaus päätyi bunkkeriin ja hieman varovaisen lyönnin jälkeen Välimäen olemukseen hiipi turhautumisen merkkejä. Vaikea par-putti onneksi upposi ja piti Välimäen mukana pelissä. Seuraavalla reiällä suomalainen pääsi yrittämään birdieä, mutta putti päätyi linjassa lyhyeksi.
Kuutosreiän raudalla lyöty avaus ja seiskareiän lähestyminen epäonnistuivat ja pallo päätyi molemmilla kerroilla bunkkeriin. Enää Välimäen pelihuumori ei riittänyt vastoinkäymisten vastaanottamiseen, vaan hän noitui jopa itselleen epätyypillisen kovasanaisesti ja saipa mailakin vähän kyytiä. Kuutosreiällä Välimäki pystyi taistelemaan parin, mutta seiskalla tulokseksi merkittiin bogey.
Kierroksen keskivaiheilla Välimäellä oli useampi kohtuullinen birdie-mahdollisuus, mutta vasta reiällä 13 hän vihdoin onnistui siinä. Noin nelimetrisen putin upottua Välimäki tuuletteli onnistumistaan. Vaikka eleessä oli puolet ironiaa, kuvastui siitä myös helpotusta.
”Koko viikko on odotettu, että muutama birdie tulisi”, Välimäki sanoi.
Kierroksen hienoin suoritus birdie ei kuitenkaan ollut. Se nähtiin reiällä 16, jonka Välimäki avasi jälleen hiekkaesteeseen. Sieltä hän löi griinin yli hankalaan paikkaan lähelle vettä ja aivan bunkkerin kylkeen. Hiekassa seisten Välimäki puttasi pallonsa reikään noin kuuden metrin päästä. Poikkeuksellinen suoritus sai yleisöltä hersyvät aplodit.
Seuraavalla reiällä oli tyytyminen bogiin, mutta kierroksensa Välimäki päätti pariin.
Toinen kierros oli kuitenkin onnistunut kasvojenpesu. Kierroksen lopussa Välimäen kasvoilla oli pitkästä aikaa hymyäkin. Moni kiinnitti torstaina huomiota siihen, että sananvaihto caddie Dominic Bottin kanssa oli välillä tiukkasävyistä. Toisen kierroksen päätteeksi miesten halauksessa oli huojentuneisuutta ja aidon ystävyyden henkeä.
”Tänään oli selkeästi huonompaa lyömistä, vaikka tulos oli parempi. Tänään olisi ollut hyvät liput tehdä tulosta, niin kuin siellä on osa tehnytkin. Tänään olisi ollut vielä hyvällä rundilla mahdollista pelata viikonloppuna”, Välimäki totesi kierroksen jälkeen.
Pelillisesti Välimäki oli kuitenkin ajoittain erittäinkin hyvä. Varsinkin ensimmäisen kierroksen alku oli mainiota peliä. Avauspeli oli pääsääntöisesti oivallista, rautalyöminen ja puttaaminen, jotka yleensä ovat Välimäen ehdottomia vahvuuksia, eivät nyt olleet riittävällä tasolla. Lähipelissä suoritukset olivat kaksijakoisia.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Masters koetteli Välimäkeä kovalla kädellä. Hermokontrollin kanssa oli tekemistä ja Välimäen olemuksesta saattoi helposti lukea sen, miten palavasti hän halusi onnistua, ja miten kovaa turhautuminen sitten iski, kun tulos kaikesta huolimatta alkoi vääjäämättömästi lipua väärään suuntaan.
”Normaali paska viikko, kun peli ei kulje. Ei urheilija pysty silloin kauheasti nauttimaan.”
Olemus vapautui vasta, kun pitkään kaivattuja onnistumisia tuli ja paineet jatkopaikan suhteen olivat jo menneet.
Välimäelle kisasta jäi käteen oppimiskokemus. Harva menestyy Augustassa ensi yrittämällä. Vanhat klisee siitä, miten helposti bogey korttiin tällä kentällä tulee, pitivät täsmälleen kutinsa: se tapahtuu kuin itsestään. Jokainen par pitää ansaita ja birdie on aina iso onnistuminen. Maltin merkitystä ei voi liikaa korostaa.
”Paljon opiskeltavaa tuolla on. Ei kolmessa päivässä ehdi kaikkia kikkoja löytämään. Varmasti se tekee oman haasteensa.”
Tänä vuonna olosuhteet ovat olleet lähes ihanteelliset ja se on antanut mahdollisuuden virittää kenttä juuri halutunlaiseksi – ja kentän viritystä voi pitää enemmän kuin onnistuneena. Kärkipään pelaajat ovat pystyneet vääntämään kierroksensa pakkaselle, mutta mitään kenttä ei anna ilmaiseksi. Augustaa voi kuvailla kovaksi, mutta reiluksi – kuten golfia yleensäkin.
Lue seuraavaksi: Hyvä alku ei kantanut, kun Augusta National näytti Sami Välimäelle armottomuutensa


Ei jäänyt kyllä minulle fiilis kasvojenpesusta eilisen perusteella. Kiroilu ja muu jatkuva mielenosoituksellisen toiminta on ehkä omalla tavallaan viihdyttävää, mutta tässä tapauksessa kyllä pelkästään noloa. Ehkä vähän yllättävää, että pelaaja itse ei ilmeisestikään koe asiaa nuin, kun ei edes kierroksen jälkeen hävetä.
Toinen Masters-ensikertalainen Reitan totesi: ”olen yrittänyt asettaa riman melko alas, tämä on ensimmäinen viikkoni täällä”. Nöyrä asenne oli ilmeisen onnistunut, koska selvitti cutin.
Samin omat odotukset taisivat olla aika utopistisia siihen nähden, kuinka vaikea Augustassa on huippujätkienkin menestyä. Sami ei ole vielä huipulla, parikin pelin osa-aluetta on luokkaa välillä toimii mutta usein ei. Hermokontrollissa ja asenteessa on vielä tekemistä, jos ranka napsuu ensimmäisellä kierroksella yhteen neljän putin bogiin ja yhteen tuplaan. Tilanteessa kolme yli ei Mastersissa ole vielä suurta hätää kierroksen puolivälissä, takaysillä on mahdollisuudet tulla peliin takaisin. Kovat nimet siihen pystyvät, mutta asennetta pitää olla enemmän kuin Suomipojalla. Toisena päivänä toimittajan mukaan turhautuminen alkoi kolmannella reiällä. Se kertookin jo kaiken.
”Mukavasti” on selkeällä suomella kommentointia mastersin apissa pelurin suorituskavalkadissa.
”..tun ..ttu, miks tää ei käännä tonne ..tun vasemmalle vaan suoraan oikealle ja viel lyhyt”.
Eikös […]-sanan käytöstä tule varsinkin Mastersissa sakkoja Code of Conductin perusteella?
Golfissa tulos on se minkä pelaaja on ansainnut ja se pitää Välimäenkin sisäistää. Nyt oli noloa ja häpeällistä käyttäytymistä tuloslistan häntäpään mieheltä, jolla ei oikeasti mitään hävittävää ollut. Ei näin.
No ennen kuin täysin tuomitaan Välimäki Suomen huonoimmaksi golfariksi (joka tulee mieleen kun lukee näitä) niin muistellaan hetki kenellä ylipäänsä on mahdollisuus pelata tuolla. Paikalla on ehdoton terävä kärki maailmassa meiltä pelaaja kuuluu siihen. Kyllähän se varmasti harmittaa kun peli ei kulje suunnitelman mukaan mutta ensi vuotta varten kokemusta rikkaampi. Sinänsä en kyllä puolustele mitenkään kielenkäyttöä ja ei tuollaista ole mukava katsoa tai näyttää esimerkkinä perheen pienimmille. Tästä syystä ei pysty viemään lapsia futis- tai lätkäpeliin koska koko katsomo on samanlaista urpoilua
Surullista katsottavaa ja kuunneltavaa oli myös Välimäen haastattelu kisan jälkeen. Vaikka pettymys oli vielä päällä, niin ei sen tarvitse noin suorasukaisesti välittyä yleisölle. Vastoinkäymiset täytyy pystyä käsittelemään, jos ammattilaisena itseään pitää. Nyt välittyi sellainen viesti, että mitään ei opittu, paska peliviikko ja äkkiä pois täältä. Ei kunnioitusta Augustaa ja Mastersia kohtaan, vain teinimäistä murjotusta. Olisin halunnut seurata Samin peliä enemmänkin ja olisin todella toivonut hänelle parempaa, mutta katsominen loppui kuutosväylälle, ei kyennyt enää.
”Ei opi kolmessa päivässä kenttää”. Rory, joka pelaa jotain 20. kertaa, kertoi haastattelussa, että on viettänyt edelliset kolme viikkoa kentällä harjoitellen. On eri asia hakata palloa matolta Nokialla kuin Augustassa nurmelta IMO…. Vaikka Sami lahjakas onkin, niin ei kuitenkaan noin lahjakas. Eikä myöskään ketun huutaminen huonojen lyöntien jälkeen. Valitettavasti syyllinen löytyy pääasiassa sieltä mailan gripin takaa. Turha syyttää caddietä, jos lyö 20m vinoon mailavalinnoista…
Sen verran on Samillakin jo kokemusta, että luulisi oppineen jo normaalit käyttäytymisäännöt. Jos pelikaverit kykenevät pelaamaan ilman teatraalista ilmeilyä, niin pitäisi onnistua myös Samilta. Vanha golfin sääntö sanoo, että älä häiritse muiden peliä vaikka oma peli ei kulje
Vahinko, ettei Sami tajunnut toisen kierroksen eka bogin jälkeen muuttaa pelaamistaan opintomatkaksi. Olisi vaan siirtynyt harjoittelemaan ja opiskelemaan kenttää ensi vuotta varten. Nyt hän tuhlasi kiukutteluun koko päivän ja ensi vuonna lähtee taas samoista tyhmistä kiukkuasetelmista liikkeelle (jos pääsee mukaan)
Valitettavasti Sami muistetaan tässä kisassa nyt jo somessa kiertävistä […] […]… videoista.
Toivotaan, että Sami käy kisan huolella läpi ja ymmärtää huonon käytöksen merkityksen lajille.
Todella upea ensiesiintyminen Samilta Masterissa vasta toisena Suomalaisena, jättäen taakseen jopa Master voittaja Cabreran. Hienoa Sami!
Jos pelaaja ei hallitse hermojaan, vaikka on kiertänyt ammattilaiskisoja jo useamman vuoden, ja huutaa “[…]” ja muuta vastaavaa, herää väistämättä kysymys, miksi hän ei ymmärrä olevansa suorassa lähetyksessä, jossa mikrofonit ovat käytännössä aina läsnä. On vaikea sanoa, eikö hänelle ole tätä painotettu vai onko kyse vain tilanteen hallinnan puutteesta – eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta.
Jos olisin sponsori, harkitsisin vakavasti sopimuksen purkamista ja olisin jatkossa varovainen tällaisen yhteistyökumppanin suhteen. Kyseessä oli hänen debyyttinsä tässä kisassa, ja nyt ainakin moni Yhdysvalloissa golfia seuraava tietää, mitä sana “[…]” tarkoittaa. Kaiken kaikkiaan varsin nolo tapaus.