Ensin työ, sitten huvi. Niin myös mökkimaisemissani Taipalsaarella, Lappeenrannan kupeessa.
Yksi täyteläinen päivä haravan varressa, ja seuraavana livistin jo lempikentälleni Viipurin Golfin Etelä-Saimaan kentälle Tuosaan.
Lähdön piti olla täysi, mutta lievä sade ja vähäiset lämpöasteet karkottivat puolet ryhmästä.
Pelikaveriksi ilmaantui vain yksi nuorehko mies, seurallinen ja mukava lappeenrantalainen. Ja ilmiselvästi urheilullinen. Ennakoin siis jo etukäteen näkeväni huikeita lyöntejä – enkä pettynyt – joten melkoisesti ja iloisesti yllätyin, kun hän ilmoitti pelaavansa mielellään punaisilta.
Peli sujuisi joustavammin, kun ei vaihdella tiitä. Sanoi hän. Peliseurasta olisi oikeasti seuraa. Hän oli jo pitempään halunnut kokeilla uudelleen punaisilta pelaamista – joitakin kokemuksia siitä siis oli.
Häntä ei lainkaan haitannut, vaikka peliseuraksi ilmaantui pelkkä entinen tyttö. Päinvastoin. Näin ei tarvinnut selitellä muille miehille punaisen tiiauspaikan valintaa, joka ei siis todellakaan johtunut lyöntien lyhyydestä.
Mahtavia draiveja. Hienoja väylävetoja. Pareja, birkkuja, mutta: Ei punaisilta pelaaminen ole pitkälyöntiselle miehelle automaattisesti pelkkä helppo nakki. Ei etenkään Tuosassa. Senkin totesimme yhteisymmärryksessä.
Kun haluaa omasta kotikentästään mahdollisimman paljon iloa irti ja vaihtelua pelaamiseensa, on viisasta pelata niin monelta tiiltä kuin niitä löytyy.
Etelä-Saimaan Golf – kuten moni muukin – on keltaisilta ja punaisilta ihan eri kenttä lyöntipituus- ja tarkkuushaasteineen, onnistumisen mahdollisuuksineen, hankaluuksineen ja opetuksineen. Eri tiit, eri pelistrategiat.
Jos mies pelaa punaisilta vain harvakseen, niin pulmia riittää, vaikka keltaisilta tai jopa valkoisilta sujuisi miten nappiin. Punaisilta pääsee toki helpommin griinien läheisyyteen, mutta lähipeli on aina kimuranttia eikä vähiten kentällä, missä Saimaa pilkottaa useammankin griinin liepeillä ja varsin liki.
Kierroksen havaintoni oli, että kun haluaa omasta kotikentästään mahdollisimman paljon iloa irti ja vaihtelua pelaamiseensa, on viisasta pelata niin monelta tiiltä kuin niitä löytyy. Tämän oli hyvällä miesitsetunnolla varustettu ja positiivinen pelikaverini oivaltanut punaisen tiin valitessaan.
”Naisten tiiltä” pelaamisessa ei ole mitään tätimäistä, vaikka lyhytlyöntisen tädin kanssa pelaisi.
Tosimies ottaa punaisen kierroksen tarkkuusharjoituksena, josta saa peliin uutta näkökulmaa. Esimerkiksi naisnäkökulmaa.
Kaikki kun ei ole kiinni pitkästä draivista, vaikka paljon toki on. Suorasta sitäkin enemmän.
Edellä kerrotusta huolimatta osaan kuitenkin eläytyä siihen – ja kaikin mokomin hyväksyn – että nuoret miehet tai keski-ikäisetkään eivät sankoin joukoin hakeudu ”naisten tiille”, vaikka tarjolla olisi vain naispeliseuraa. Tai edes vaihtelun ja uuden oppimisen vuoksi.
Joillekin vain ”miesten tiiltä” pelaaminen voi olla egokysymys, useimmille kai kuitenkin opittu tottumus ja tapa: kun sieltä on tullut aina pelattua. Vapaa maa, omat valinnat.
Lieneekö joidenkin kenttien tiipaikkojen mittanumerointi värien sijaan häivyttänyt perinteistä mies- naisjakoa ja lisännyt eri tiiltä pelaamista? Eppäillä tuota soppii. Kovin tiukassa värikoodit tuntuvat olevan lyöntipaikkaa valitessa.
Vielä on nostettava esiin golfareiden iso joukko, seniorimiehet. Kovin helposti eivät hekään punaisesta tiistä innostu, vaikka se havaintojeni mukaan sopisi monille lyöntipituuksien lyhentyessä eri syistä – jonkin yksittäisen vaivan, isommasta sairaudesta toipumisen tai vain vanhenemisen vuoksi matkalla viidestäkympistä kohti sataa.
Tulee mieleen, että pelinautinto ja -nopeuskin kohenisivat, kun ei tarvitsisi hampaat irvessä yrittää keltaisilta itselle ylipitkää lyöntihaastetta 18 väylän ajan. Mutta, kuten sanottua, vapaa maa..
Ehkä punaisilta pelaaminen tuntuu seniorimiehestä liian helpolta kentän lyhyyden vuoksi, kun on vuosikymmenet startannut keltaisilta. Ehkä oman lyönnin lyhentymistä ei tiedosta tai totutusta toimintatavasta on hankala luopua.
Toisaalta tasoitusjärjestelmähän hoitaa tuloksista pois liian helppouden edun, kun mies siirtyy keltaisilta punaisille.
Sen kaikille yhtä vaikean lähipelin lisäksi.
Yhtä juttua kuitenkin ihmettelen. Miehet voivat halutessaan ja vanhentuessaan siirtyä pelaamaan sinisiltä tai punaisilta. Minne siirtyy entinen tyttö, seniorinainen, kun matka punaisiltakin alkaa tuntua liialliselta?
Siitä ei paljon puhuta, vaikka naisgolfarien joukkokin kasvaa, elää miehiä vanhemmaksi ja pelaa hautaan asti, lyhentyvin lyönnein. Mietinkin, houkutteleeko oranssi etutii minua senioriuteni edetessä yhtä vähän kuin miehiä punainen tii? Pelkään pahoin, että joudun lukemaan tämän tekstini jossain vaiheessa uudelleen ja muistuttamaan itseäni viisaista tiivalinnoista.
Vaihtelu virkistää ja kehittää tietysti myös naisia. Hetkittäin keltaisilta tai sinisiltä pelaamisen jälkeen punaisilta pelaaminen tuntuu helpommalta.
Itsekin tein niin usein ensimmäisen golfkymmenvuotiskauteni aikana, myös koska oli kivampi pelata samalta tiiltä samaa peliä kuin muutkin, jos oli ryhmässä ainoa nainen.
Ulkomailla saattoi kuitenkin törmätä suoranaiseen määräykseen, ettei nainen saa pelata miesten tiiltä. Perusteluksi riitti startterin ”se ei käy, koska se ei käy”. Kulttuuri, kentän säännöt tai ties mitkä yleiset syyt sanelivat naiselle naisen paikan. Tosin miehellekin.
Ei olisi Lappeenrannan poikakaan päässyt punaisille.
Hei, hyvä kirjoitus. Haluaisin kuitenkin tuoda hieman toisenlaisen näkemykseni golfin pelaamiseen. Toimittaja pelasi tutulla kentällä, jonka alueella olen lapsuudessa viettänyt ikimuistoisia nuoruuden kesiä. Tuolloin paikalla ei ollut kenttää. Myöhemmin elämä kuljetti allekirjoittaneen Kotkaan työelämän pariin. Olen entinen kilpaurheilija palloilulajeissa, jotka ovat jääpallo, jääkiekko, jalkapallo ja tennis. Nuoruudesta ja edellä mainituista lajeista minulle on jäänyt mukavia muistoja urheilusta, ei niinkään suorittamisesta. Urheilu antoi voittoja ja häviöitä ja eritysesti yhteistä iloa kavereiden kanssa. Emme suinkaan aina suorittaneet vaikka voitimme mestaruuksia ja osa meistä jo Suomen sellaisia. Golfia olen harrastanut vasta 9 kesää ja osan ajasta olen toiminut seuran vapaaehtoisena ja 4 vuotta seuran puheenjohtajana. Tällä hetkellä ei missään vastuutehtävissä.
Olen saanut pohtia kilpailuja ja miltä tiiltä kukin lyö, jotta jokainen saisi mahdollisimman hyvän tuloksen. Tämän mahdollisimman hyvä tasoituksellinen tulos näyttelee mielestäni liian suurta roolia lajin parissa ja ohjaa ihmisten toimintaa jäykäksi kilpailuhenkiseksi toiminnaksi. Tämä taas johtaa siihen, että pelaajat suorittavat ja suorittavat. Kysynkin, että onko tämä lajina harrastamisen kannalta olennaista. Totean, että ei. Miksi emme vain voisi hyväksyä sitä, että kukin pelaa halutulta lyöntipaikalta ja lyöntejä x-määrä. Onko näillä lyöntien lukumäärällä se olennainen merkitys ihmisten viihtyvyydelle. Olennaista on löytää kierroksen aikana edes muutama rento lyönti ja nauttia niistä eikö tuijottaa jatkuvasti tuloskorttiin. Näinkin voi golfia pelata ja mitä pitempi lyöntimatka pelaajalla on, niin sitä pitempään voit viihtyä kentällä, josta sinulle ei juurikaan ole kiire minnekään.
Olen itse 67-vuotias ja minusta on tosi makeeta lyödä palloa poikien kanssa takatiiltä. Tämä antaa elämäni viimeiselle neljännekselle elämäniloa ja miehisyyden tunnetta. Kyllä se hoivakoti tulee kuitenkin vastaan.
Ystävällisen terveisin Veli-Matti Kotkasta.
Golfkenttä on yleensä suunniteltu lyöntipituuksien mukaan siten, että griiniosuma (esim par4 kahdella) on mahdollinen. Jos pelaa ei-suositellulta tiipaikalta, muutos aiheuttaa usein ruuhkaa kentällä. Esimerkiksi nuori singel-pelaaja kun pelaa punaisilta, on par4 väylillä odotettava griinin vapautumista. Myös monella kentällä avauslyönnit punaisilta aiheuttavat riskitilanteita, kun alastuloaluetta ei näe tiiboxista. Varsinkin kun pelataan vieraalla kentällä ulkomailla ”kertaluonteisesti”, ei kannata turhaan lähteä kikkailemaan tiipaikan valinnalla, vaan mennä kentän suosituksen mukaan. Omalla kentällä tyhjään kenttään, naiset voivat pelata vaikka valkoisilta ja miehet esim tiiaamalla väylän alusta.
Eli tiipaikan valinta kannattaa tehdä järjestyksessä: 1) turvallisuus, 2) ruuhkan välttäminen, 3) oman pelin mukavuus. Sitten täysin toisarvoista on se, mitä muut pelaajat ajattelevat ”tosimiehisyydestä tai tosinaiseudesta” – eikä sellaista asennetta kannata lainkaan levittää, jolloin nuo ensiarvoiset asiast unohtuvat.
Tosimies voi aivan hyvin avata punaiselta tiiltä lyhyemmällä mailalla. Tällä tavoin toimien ei takuuvarmasti aiheuta vaaraa tai ruuhkaa. Kaikkien samassa lähdössä pelaavien mukavuus on ensiarvoisen tärkeää.
Minun pitäisi siis pelata etutiiltä, jotta muilla ryhmän jäsenillä olisi kivaa? Entä jos minusta ei ole kivaa pelata etutiiltä, saatan esimerkiksi harjoitella tulevaa kilpailua varten ja haluan pelata samalta tiiltä kuin kisassa? Eikö minun mukavuuteni olekaan ensiarvoisen tärkeää?
En kyllä muutenkaan ymmärrä, miksi koko ryhmän pitäisi pelata samalta tiiltä ja miten se tekee pelaamisesta mukavampaa. Iankaiken on pelattu samassa ryhmässä useammalta tiipaikalta eikä se ole ketään häirinnyt. Ihmeellistä tasapäistämistä.
Hyvä kirjoitus.
Ei näin nuorena pitkälyöntisenä miehenä vielä ole ajankohtaista lyöntipituuden puolesta siirtyä lähemmäksi, vaikkakin monesti pelaan punaisilta ihan lähipelin harjoittelun ja vaihtelun vuoksi. Monesti olen miettinyt sitä minkä takia vanhemmat herrasmiehet eivät siirry lähemmäksi, kun lyöntimitta ei keltaisilta vain millään enää riitä. Uskoisin pelaamisen olevan mukavampaa, kun joskus voisi päästä yrittämään birkkuja ja yleinen tulostasokin olisi parempi ja sitä myötä saisivat enemmän onnistumisen iloa.
Slopeahan miehet saavat punaisilta niin vähän, että sekin varmasti osittain vaikuttaa päätökseen siirtyä lähemmälle tiille. Aika moni nuorempi nainen pystyy fysiikkansa puolesta lyömään palloa vähintään samoille mitoille tai pitemmällekin kuin vanhemmalla iällä pelaava miespelaaja, mutta slopessa onkin jo hurja ero. Ehkäpä jonkinlainen säätö slopeen olisi paikallaan eri tiiltä pelaaville myös iän puolesta, eikä pelkästään sukupuolen perusteella.
Muutamat kommentoijat eivät ilmeisesti ole ymmärtäneet tai lukeneet blogia kokonaisuudessaan. Ei kirjoittaja vaatinut kaikkia miehiä siirtymään etutiille ja erikseen kirjoitti hyväksyvänsä sen, että pelataan keltaisilta tai valkoisilta. Sen sijaan muutamilla näyttäisi ottavan egon päälle pelata ”naisten” tiiltä.
Tokihan tulee odotteluja, jos aina pitää yrittää mahdollisimman pitkää avausta, mutta etutiiltä voisi hyvin lähteä pelaamaan aivan erilaisella taktiikalla. Voisi monellekin olla oikeasti kehittävää pelata kenttää joskus lyhyempänä ja todella miettiä erilaisia lyöntivalintoja.