Rajuliike+kasvanut lihasmassa=lyhyt ura? - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Rajuliike+kasvanut lihasmassa=lyhyt ura?

Muutama golfkirjoittaja näyttää olevan huolissaan kuvista jotka esittävät tämän hetken maailmanykköstä Rory McIlroyta syvässä jalkakyykyssä valtava painomäärä niskassaan. Ja toden totta, muutamat mestarista aivan viime aikoina otetut kuvat todistavat hänen, varsinkin tänä talvena, hankkineen paljon uutta lihasmassaa. Yleensähän kuntosaliharjoittelua pidetään lajista riippumatta hyvänä asiana ja lyhyellä tähtäimellä se näyttääkin vaikuttavan pelaamiseen myönteisellä tavalla. Mutta mitä näille lihaskimpuille tapahtuu sitten jatkossa, onkin vähän toinen juttu. Surullista esimerkkiä ei tarvitse kaukaa hakea. Ensimmäisten suurten voittojensa jälkeen alkoi Tiger Woods kartuttaa lihasmassaansa poikkeuksellisen intensiivisellä kuntosaliharjoittelulla, jonka tulokset ovat kaikkien nähtävissä kun mies on vähitellen paisunut yhdeksi suureksi lihaskimpuksi. Nyt 39 -vuotiaan virtuoosin viimeisestä tärkeästä voitostaan on kohta kulunut jo seitsemän, erilaisten fyysisten vammojen sävyttämää vuotta ja juuri tällä hetkellä ei kukaan oikein usko, että hän voittaisi koskaan enää mitään. Aina kauniisti, vaivattomasti ja itseään säästellen svingannut Sam Snead saa nähtävästi pitää 82 voiton ennätyksenä (Tiger 79), puhumattakaan Kultaisesta karhusta (Jack Nicklaus) ja hänen18:sta Majoristaan.

Ymmärrän kyllä täysin urheilijoita jotka haluavat näyttää atleeteilta, enkä suinkaan torju kuntosaliharjoittelua, jota itsekin säännöllisesti harrastan korkeasta iästäni huolimatta. Jonkinlainen kohtuus näyttää olevan kuitenkin enemmän kuin paikallaan, ainakin kun huippugolfareista puhutaan. Pisimpään peli näyttää kulkevan tuollaisilla laihahkoilla, kuivansitkeillä tyypeillä kuten esim. kuuttakymppiä lähestyvällä Bernhard Langerilla, joka on kulkenut Senior Toureilla voitosta voittoon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (13 kpl)

  • Veli Ponteva says:

    On hieman yllättävää, miten mailanpään nopeus ja WR korreloivat keskenään. Kärkipään pelaajilla on järjestäin yli 120mph mailanpään nopeus ja vastaavasti alemmilla sjoilla ei ole. Myös Rory avaa aikaisempaa enemmän Driverilla riippumatta siitä, meneekö pallo väylälle ja raffiin. Kisakentätä suunnitellaan ja viritetään ilmeisesti sellaisiksi, että golf on muuttunut pituuslyöntikisaksi. Esteet tai raffialueet eivät ole riittävä pelote sille, että avaukset pitäisi saada väylille. Golfin pitäisi kuitenkin olla ensisijaisesti tarkkuus- ja taktiikkalaji, pituuslyöntikisan sijasta. Sen vuoksi kilpailujen järjestäjien pitäisi aikaisempaa enemmän kiinnittää huomiota siihen, ettei pituuslyöjät saa kohtuutonta etua tarkkuuden kustannuksella. Tähän päästään mm. raffien kasvattamisella US Openin kaltaisiksi.

  • lypa says:

    Juupa juu, jokainen pelatkoon omilla vahvuuksillaan. Ihme valittamista lyöntipituuksista,Rorylla nopeusominaisuudet ovat vertaansa vailla,pallo lentää pitkälle, mielestäni hallitun näköisellä liikkeellä. Raffit voidaan kasvattaa vaikka kaislikon korkuisiksi, parhaat on aina parhaita.

  • Jani says:

    Asiassa on monta tekijää, joista tärkein on varmaankin pelaajan svingi. Joillakin se on pehmeämpi ja siten polvelle/selälle/nivelille hellempi, toisilla taas svingi on sellainen, joka rasittaa tiettyjä paikkoja enemmän ja lopulta ne paikat hajoavat. Toki jokainen on yksilö ja yksilöiden välillä on eroja siinä, miten paikat rasitusta kestävät. Lihasharjoittelu varmasti lisää kestävyyttä, joten sitä kannattaa ehdottomasti tehdä. Mutta kai siinäkin voi mennä yli (tehdä liian suurilla painoilla)? Onko esim. Tiger syyllistynyt tähän vai johtuuko hänen terveysongelmansa ensisijaisesti hänen tavastaan svingata? Itse kallistun jälkimmäiseen.

  • J-P Salakari says:

    Herätkääpäs nyt. Ei kai kukaan voi olla noin naiivi? Tiger Woodsin lihasmassan kehityskö ”poikkeuksellisen intensiivisen kuntosaliharjoittelun” tulosta? Tuota tuota, sittenhän varmaan myös uskomme että Ranskan ympäriajon fillaristit vetävät neljä viikkoa vuoren rinteitä kovempaa kuin virittämätön mopo ihan pelkän mustikkasopan voimalla? Eli kyllähän tuo Lassin kysymys pitäisi asettaa tyyliin ”Rajuliike+KASVATETTU lihasmassa=lyhyt ura?” (kirjoitusvirheet kopioitu alkuperäisestä tekstistä)

  • Golffarit ei tajuu mitään says:

    Täällä taas puhuu kundit kun ei tiedä voimaharjoittelusta mitään! Ei ketkään golffarit ole tehnyt voimaharjoittelua niin paljon, että sen takia itseään rikkoisivat. Silloin pitäisi kyykätä pitkälti yli 200kg. Eli täällä vauhkoo nyt tyypit kun ei tiedä fyysisestä harjoittelusta mitään! Se että pelaaja on fyysisesti kunnossa on toki hyvä – mutta ei välttämättömyys! Ja oikeaa urheilijan harjoittelua fyysisesti aika harva golffari tekee – ja osa tekee – ja ne vaan siitä hyötyvät, ei se riko mitään, päinvastoin – suojelee kroppaa. Svingi on tavallaan vähän epäterve liike ja se on se kun rikkoo, ei kaikkien paikat vaan sitä kestä ikuisuutta ja osa svingaa vielä niin että kuluttaa paljon kroppaa. Tämä on todella henkilökohtaista: A miten svingaa B miten herkkä oma kroppa on – eli fyysinen harjoittelu korkeintaan tukee tätä – ei itsellään riko mitään! Säälittävää kirjoittelua golffareilta kun eivät tajua mitään oikeasta harjoittelusta!

  • Seppo Nimimuutettu says:

    Siis Tiger lääkkeillä kasvatettu lihaskimppu? Kaveri on 185cm, ja 84kg Wikipedian mukaan. Ehkä todellisuudessa hiukan enemmän. Rasvat lienee 15% paikkeilla. Keskiverto jääkiekkoilijan kroppaa lähellä lienee. Rory samanlainen kynäkaula. Tämän päivän lääkkeillä kasvatetut lihaskimput on 180cm ja 120kg, rasvojen ollessa alle vitosessa. Googlatkaa esim Big Ramy. Maailma on mennyt eteenpäin, ja ilman lääkkeitäkin nykypäiväna lähes kaikkien lajien urheilijat on lihaksikaampia kuin 70-luvulla hyvät ihmiset.

  • PADs says:

    No no Lassi, olisko ilkeyttä ilmassa vai haetko raflaavuutta ja lukuisia kommenttimääriä? Niclauksen 18 Majoria saataa jäädä Tikrulta saavuttamatta, ellei kunto merkittävästi ja nopeasti parane. Ja Snadin 82 voittoa myös, JOS TÄMÄN PÄIVÄN KUNTO EI PARANE. Väität siis vakavalla naamalla, että päivän kunto on Tikrun viimeinen lopullinen kunto? Kamoon, kaveri voitti juuri 5 kertaa tullessaan sairaslomalta takaisin. Kunhan saa päänsä ja muun kuntoon, voittoja alkaa tulla. Ja miksei saisi, mikä nyt on lopullisesti mennyt hajalle ja millä perusteella? PADS:n (doping) käyttöä (sen lopettamista) ovat jotkut vääräleuat kv. palstoilla väittäneet Tikrun nykyisen huonon kunnon syyksi. Jos se on totta, sitten tuleva toipumisennuste on oikeasti arvoitus.

  • Laabant says:

    Lassi kuka haluu edes pisimpään? Langer voi swingailla vaikka 85 veteraanina ja hoikkelina kuten haluaa, mutta Tigerin saavutuksia ei se jäbä tule ikinä saavuttamaan! Ja mikä kirjoittamasi lihaskimppu Tiger on? Tarkoitit varmaan kukkakimppu tummaihoiseksi? Daaminsa Vonn on kaksi kertaa vahvempi kuin Tiger ja harrastaa normaalia urheilulajia, missä oikeasti tarvitaan fysiikkaa, toisin kuin tässä sniidujen persaukisten itseään toinen jalka haudassa ulkoiluttajien lajissa. Kaikki työikäiset jotka palaatte golfia – miettikää jos ton ajankin käyttäisitte työntekoon ja yrittämiseen. Voisitte jopa olla jotain….

  • Gnuu says:

    Mikä valtava tarve kolumnistilla on dissata Tigeria? Aika monessa kirjoituksessaan tulee esille se, että Tiikeri ”ei koskaan” tule saavuttamaan Sneadia. Herra Tilander pitää tätä itsestään selvyytenä? Miksi? Onko Tigerin ura muka ohi jo? Mielestäni ei missään nimessä. Golfarin, varsinkaan ammattilaisen, lihashuollosta ja harjoittelusta ei kannata lähteä kirjoittamaan tai avautumaan, varsinkaan kun ei ole mitään tietoa, eikä asiantuntemusta ko. aiheesta.

  • jj says:

    Aika koomillista perustella maailmanlistan kaikkien aikojen toptenien epäonnistumista niiden huonojen harjoitusvalinnoilla. Ilonen kuitenkin täällä mettässä ainut vähä pärjännyt ja puolet riittävän lahjakkaasta menee rikki joka lajissa, kun lyödään menstykseen tarvittava määrä löylyä.

  • ts says:

    ”Ja oikeaa urheilijan harjoittelua fyysisesti aika harva golffari tekee – ja osa tekee – ja ne vaan siitä hyötyvät, ei se riko mitään, päinvastoin – suojelee kroppaa. Svingi on tavallaan vähän epäterve liike ja se on se kun rikkoo, ei kaikkien paikat vaan sitä kestä ikuisuutta ja osa svingaa vielä niin että kuluttaa paljon kroppaa. Tämä on todella henkilökohtaista: A miten svingaa B miten herkkä oma kroppa on – eli fyysinen harjoittelu korkeintaan tukee tätä – ei itsellään riko mitään! Säälittävää kirjoittelua golffareilta kun eivät tajua mitään oikeasta harjoittelusta!” Hmm.. jospa hieman kuitenkin oikoisin käsitystäsi. Fyysinen kunto ja voima ovat tärkeitä golfarille, mutta niiden pitää palvella oikeaa liikettä ja liikkeen niitä. Ei voimaharjoittelu yleensä riko pelaajia, mutta sillä hankittu voima voi hyvinkin rikkoa, jos sitä käytetään ns. ristiliikkeiden tuottamiseen, jossa kehon väännöt ja kierrot saavat esim alaselän väärään asentoon ja iso lihasvoima pystyy myös liikkeen viemään läpi siinä asennossa. Golfin historia tuntee kasan enemmän tai vähemmän menestyneitä pelaajia, jotka ovat väärän voimaharjoittelun kautta saaneet pelinsä tuhottua, huippuna ehkäpä D.Duval, joka WR 1 paikalta katosi kartalta kokonaan ja sama oli käydä Tigerille jo takavuosina kun lihasmassan kasvu vei herkkyyden wedgepelistä. Olen kanssasi siitä samaa mieltä, että oikeasta fysiikkatreenistä ymmärtäviä pitäisi olla enemmän

  • Erkki Tietäväinen says:

    Kun Tiger Woods nousi golfin otsikoihin, hän oli nuori, hoikkavartaloinen kaveri, joka löi palloa pitemmälle kuin kukaan kanssapelaajistaan. Niclaus muistaakseni sanoi jotain sellaista, että Tiger ei ole tästä maailmasta ja saa lyöntiensä pituuksillaan kentät ja muut pelaajat häpeään. Eipä ole Tiger saanut enää vuosiin kehuja pitkälyöntisyydestään. Eikä mistään mustakaan pelin osa-alueesta. Lisälihasmassan hankkiminen (sitähän on silminnähden tapahtunut) on hänellä mennyt golfin kannalta täysin hukkaan. Epäilenkin, ettei Tiger ole tavoitellut muodonmuutoksellaan pelillisiä etuja, vaan kyse on puhtaasti narsismista. Lassi ei sitä suoraan sano, mutta Tigerin svingi ei ole koskaan ollut kaunista katsottavaa. Hän on hitteri eikä svingeri kuten Sam Snead, Jack Niclaus tai Ernie Els. MInäkään en usko Tiger Woodsin pystyvän enää suuriin voittoihin. Pienetkin voitot saattavat olla jo historiaa.

  • Polvivaivainen ex-urheilija says:

    Puhutaan kuitenkin kaverista, joka mullisti golfin. Kiistatta kaikkien aikojen golfari. On pitkälti TW:n ansiota, että nykypäivän huippugolffari näyttää Roryn tai Spiethin kaltaiselta huippu-urheilijalta, eikä John Dalyn kaltaiselta keski-ikäiseltä juopolta. Nicklaus ja Snead olivat aikojensa valtiaita, mutta en jaksa uskoa, että he tänäpäivänä pääsisivät lähellekään samaan menestykseen, kuin omina aikoinaan pääsivät. Heillä ei vain fysiikka riittäisi. Nykypäivänä kilpailu on koventunut, eikä vähiten TW:n ansiosta. Toki on aivan totta, että kun voimat lisääntyvät, kroppaan kohdistuu entistä enemmän rasitusta. Tämä taas auttamatta aiheuttaa ongelmia. Minusta golf ei eroa muista urheilulajeista siinä, että jokaisella lajilla on omat ammattitautinsa. Vai onko joku kuullut huippujalkapalloilijasta, jollai ei ole ollut ongelmia polvien kanssa? Kuten joku jo aiemmin mainitsi, että vaikka TW:n lihasmassa on vuosien saatossa lisääntynyt, ei hän missään tapauksessa ole kuitenkaan mikään erityisen lihaksikas urheilija. Verratkaapa vaikka NBA/NFL pelaajiin.