Paul Casey on löytänyt sopivan katugolfväylän Lontoossa. Kuva: Getty Images
Blogit | Marko Kuivasaari |
25.3.2018

Paluu juurille – katugolf kunniaan

Säät suosivat talvisten lajien harrastamista eteläistä Suomea myöden, vaikka maaliskuu vetelee jo viimeisiään. Ollessani viikko sitten pyhäkävelyllä, kohtasin jotain, mikä alkaa valitettavasti olla katoava ilmestys lähiöidemme katukuvassa: vajaa kymmenkunta ehkä 10–13-vuotiasta poikaa pelasi perinteistä katulätkää posket punaisina. Ja mikä hauskinta, maalitolppien tehtävää ajoivat aidot ja alkuperäiset lumikökkäreet.

Nostalgiset muistot valtasivat mielen, ja matkaa jatkaessani ajattelin, miten lasten liikuntatottumukset ja vapaa-ajan viettotavat ovat muuttuneet ajan saatossa. Omassa lapsuudessani ei ollut temppu eikä mikään saada kokoon ryhmää, jonka kanssa laitettiin hetkessä jalkapallo- tai pesäpallopelit pystyyn. Yhtenä päivänä kiipeiltiin puissa ja toisena oltiin urheilukentällä heittämässä keihästä. Talvella piti päästä suoraan koulun jälkeen hiihtolenkille ja iltapäivän liikuntatuntien päätteeksi sovittiin katulätkämatsit jonkun luokkakaverin kodin edustalla.

Tiedän, maailma on muuttunut, ja entisajan aktiviteettien kanssa kilpailevat tänä päivänä toisenlaiset asiat. Palaan silti takaisin lapsuusvuosieni peleihin. Omassa perhe- ja kaveripiirissäni riitti mukavasti suunnilleen samanikäisiä golfia harrastavia tai siitä kiinnostuneita poikia, joista osa löysi oikealle kentälle itseäni aikaisemmin, toiset myöhemmin.

Meillä oli taipumus tehdä golfista ympärivuotinen laji ajasta ja oikeastaan paikastakin riippumatta. Jos pelit kotipihalla kävivät ahtaaksi, oli haettava pidempiä väyliä portin ulkopuolelta. Yksi, suunnilleen kuuden pojan kokoinen joukko keksi, että läheisen luistinradan aurauslumista kertynyt vuori olisi mitä hienoin lyöntipaikka kuvitteelliselle par-kolmoselle.

Lippu sijaitsi siellä missä kukin sen vuorollaan päätti olevan, eikä läheltä piti -tilanteilta tietenkään vältytty. En muista, että ikkunoita olisi mennyt rikki, mutta peltikatot kolisivat joskus äänekkäästi. Välillä sitten käveltiin muutama pallo taskussa ja wedget kädessä jonkun puiston tai kadun kulmaan, josta määriteltiin sopiva väylä. Mielikuvitus oli rajana…

Siihen aikaan ei talvista pelaamista kotimaisilla kentilläkään liiemmin estelty. Kun lumet hupenivat kevättalvella väyliltä, harrastajat saattoivat itse päätellä, voiko kentällä pelata. Talvigriineille toki silloinkin. Eikä kentällä näkynyt merkkiäkään jäisellä pinnalla pelaamisesta, kun kasvukausi lehahti kunnolla käyntiin.

Yksi kasvuikäisten suurimmista mielenkiinnon kohteista oli, miten paljon lyönnit ovat pidentyneet talven aikana. Eikä aina jaksanut odottaa niinkään pitkälle. Kerran jos toisenkin tuli sydäntalvella hypättyä polkupyörän selkään draiverin ja pallokassin kanssa tarkistamaan asia jonkun par-nelosen puurakenteiselle lyöntipaikalle.

Tervehtisin ilolla, jos eräänlainen luovuutta ruokkiva katu- ja puistogolf nousisi meillä suosioon. En tarkoita sitä, että tuolla saisi mennä ristiin rastiin puukolmonen kädessä, mutta järkevästi ja turvallisesti. Saatettaisiin golf kaikkien ulottuville ja tehtäisiin siitä jokaiselle vähän tutumpi ja arkipäiväisempi. Vähän samanlaisille sijoille, mistä laji on aikoinaan lähtenytkin.

Se olisi samalla luonnollinen konsti ”pyydystää” golfin pariin lähiövirtuooseja, joista kasvaisi uutta tarvitsemaamme nuorta harrastajasukupolvea ja mahdollisesti tulevia kansainvälisiä huippupelaajia.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.