Tein viime viikolla eräänlaisen paluun golfmatkailuni alkujuurille, Kanarian saarista eteläisimmälle, Gran Canarialle, jonne suuntasin ensimmäisen kerran jo vuonna 1970. Se oli sitä aikaa kun maamme omaleimaisin ”matkailukeisari” Kalevi Keihänen oli vielä voimissaan. Yksi syy tähän juurille paluuseen on tietenkin se, että viime vuosien suosikkikohteeni kuten, Turkki ja Tunisia ovat tunnetuista syistä ja ainakin toistaiseksi, vähän hyytyneet.
Silloin, 46 vuotta sitten, saarella oli kaksi kenttää eli koko Espanjan vanhimman, vuonna 1891 perustetun Las Palmas Golfklubin ylläpitämä ja vanhan tulivuoren päälle rakennettu Bandama, sekä Maspalomasin hiekoille 60-luvulla perustettu samanniminen kenttä, joka oli sattumoisin takavuosina ainoa kenttä maailmassa, jossa sai pelata ilman paitaa! Kumpikin näistä kentistä näytti nyt voivan aivan mainiosti ja ne näyttivät myös suosituimmilta niiden ihmisten keskuudessa, jotka viettävät saarella pitempiä aikoja. Las Palmasin klubin juhlavuoden (125 v.) kruunasi oman kasvatin Rafa Cabrera Bellon selviäminen Euroopan joukkueeseen tämän syksyn Ryder Cup’issa.
Sitten viime käyntini on Gran Canarialle perustettu 5 uutta kenttää, joista nyt bongasimme neljä. Näistä fyysisesti helpoin (=pystyi pelaamaan kävellen) oli, aivan meren rantaan näyttävästi istutettu, Meloneras Golf. Jotain isompaa rotkonylitystä lukuun ottamatta, jätti kenttä hyvän vaikutelman itsestään.
Gran Canarialla on, ainakin perinteisen golfarin mielestä, aivan liian vähän golfrakentamiselle sopivaa maata ja niinpä on jouduttu, kun on golfturisteja haluttu, menemään vuorille ja yrittää saisiko isolla rahalla jotain aikaiseksi. Hämmästyttävin tällainen luomus oli tunnetun jenkkisuunnittelijan von Haggen, Anfi Tauro, jossa näkymät olivat – lievästi sanoen – henkeä salpaavat. Auto oli luonnollisesti pakollinen tällä dramaattisesti vuorten sisään tai niiden väleihin louhitulla kentällä. Hyvän suunnittelijan tapaan Hagge oli vältellyt kovia ylämäkiavauksia ja niinpä korkealla sijaitseville tiiauspaikoille köröteltiin autoilla ja kuten tunnettua kokee golfari itsensä aina paljon vahvemmaksi, kun saa lyödä palloa alamäkeen. Ei Anfi Taurosta ole kuitenkaan kokeneen golfarin kotikentäksi koska se vähäinen urheilullisuus mitä lajilla on tarjota, eli kunnon kävelylenkki, jää näillä pakollisilla autokentillä pois, mutta on tämä Anfi Tauro sellainen nähtävyys, että siellä on ainakin kerran käytävä.
Saaren suurinta (36 reikää) golfkeskusta nimeltään Salobre Golf, en jää kaipaamaan. Sen uudemmalla kentällä on myös autopakko, eikä sieltä ”elävänä” ilman sellaista selviäisikään ja jyrkänteiden huonoilla autoteilläkin tulee välillä vähän hutera olo. Monella tiiauspaikalla ns. saattoliike jäi pakostakin vähän lyhyeksi siitä yksinkertaisesta syystä, että noin metrin päästä alkoi satojen metrien vapaa pudotus. Salobren vanhemmalla kentällä näin yhden sitkeän pariskunnan ilman autoa, mutta kun ns. klubilta eli upeasta viiden tähden Sheraton -hotellista on jo kilometrin matka ykköstiille, vie se mehut jo kättelyssä, ainakin meiltä seniori-ikäisiltä. Salobren vanha kenttä oli selvästi uutta lempeämpi, mutta monet ”kikkavälit” panivat epäilemään tuntemattoman ranskalaisen suunnittelijan ammattitaitoa. Kaiken tämän keskellä on sitten yksi saaren parhaimmista hotelleista, jonka olisi luullut huolehtivan siitä, että kentät olisivat hieman pelaajaystävällisemmät, mutta kuten jo yllä totesin, vuoristo on aina vähän epänormaali alusta tälle meidän lajillemme. En ole nähnyt heidän mainontaansa, mutta ehkä siellä puhutaankin jostain extreem -kokemuksesta, jonka kyllä voin allekirjoittaa.
Saarelta, lähellä lentokenttää, löytyy vielä yksi kenttä, joka jäi tällä kertaa väliin. Se on nimeltään El Cortijo Club de Campo ja siellä pelanneiden mukaan se on pitkä ja vaativa kilpakenttä.
Kanariagolfin hintataso noudattelee varmasti manner – Espanjan tasoa ja saattaa olla jopa vähän sen ylikin. Parhaan kuulemani tarjouksen esitti Ruotsista aikanaan saarelle muuttanut entinen painija Leif Svensson. Hän tarjoaa komeassa, Bandaman kentän yläpuolella olevassa ja viisi kahden hengen huonetta käsittävässä talossaan asuville, viikon pakettia johon kuuluu rajoittamaton golf alapuolella näkyvällä kentällä ja kaikki tarvittavat kuljetukset. Komeista huoneissa saa mahtavan näköalan lisäksi katsella myös golfkanavia ja tietenkin myös runsas aamiainen sisältyy 650 euroa maksavan paketin hintaan.
No jos herran mielestä Tali on kenttien aatelia, niin voi ymmärtää kirjoituksen.
Enpä ole Talissa koskaan käynyt, enkä usko koskaan käyvänikään (en ainakaan omalla rahalla maksa), mutta silti voin olla kerrankin Tillander seniorin kanssa samaa mieltä useimmista asioista. Anfi Tauro on maisemallisesti ja miksei muutenkin hieno kenttä, mutta sen arvoa laskee se, että kenttää ei käytännössä voi kävellen pelata. Salobren toinen kenttä on erittäin surkea luomus ja se toinen, jota sai kävellä, oli sellainen keskinkertainen. Meloneras tarjoaa oikeastaan kaikki parhaat puolet näistä kaikista. Hieno kunto, monipuolisia väyliä ja myös merenrannassa, korkeuseroja yms.