On torstai, 14. päivä heinäkuuta, ja seison Edinburghin alueen links-helmiin kuuluvan North Berwickin ykköstiillä.
Peliryhmäämme on osunut yhdysvaltalainen eläkeläispariskunta, Blair ja Randy. Blair on ottanut mukaansa paikallisen caddien, Sophian, joka muistuttaa etäisesti naisten kilpagolfin ikoneihin kuuluvaa Laura Daviesia. Sophia pelaakin parhaimmillaan kuin Davies. Golfin aloitettuaan hän pudotti tasoituksensa yhden vuoden aikana 36:sta nollaan.
”Millä kentillä aiotte täällä pelata?” Sophia kysyy iloisesti.
”Aamulla kävimme Musselburghissa, huomenna pelaamme Prestwickin ja maanantaina on vuorossa Turnberry”, vastaan Sophialle.
”Vai Turnberry, herra Trumpin kenttä…”, Sophia toteaa pettyneenä. ”Tiedäthän, että hän ei ole täällä (Skotlannissa) kovin suosittu?”
Tiedän toki.
Randy ei Sophiasta poiketen yritä ujuttaa reaktioonsa brittiläisen keskustelukulttuurin hienotunteisuutta.
”Lopettaisin mieluummin golfin pelaamisen kokonaan kuin pelaisin Turnberryn”, hän tokaisee tylysti.
Tunnelma peliryhmässämme viilenee hetkeksi, emmekä ole päässeet vielä edes matkaan.
Randy ja Blair osoittautuvat kuitenkin kierroksen edetessä mukaviksi pelikavereiksi ja Sophia on huipputyyppi ja parhaita caddiejä, joita olen matkoillani kohdannut. Pari reikää myöhemmin minulle tarjoutuu tilaisuus puolustautua ja kertoa, miksi olemme golfmedian edustajina menossa Turnberryyn. Siellä järjestetään lehdistötilaisuus, jossa arkkitehti Martin Ebert kertoo neljä kertaa The Open Championshipiä isännöineen kentän vastavalmistuneista mittavista muutostöistä.
Randy ja Sophia suhtautuvat vierailuumme nyt huomattavasti ymmärtävämmin, mutta ykköstiin kohtaus todistaa sen, minkä on voinut jo mediaa seuraamalla päätellä: Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump on golfin synnyinsijoilla erittäin epäsuosittu henkilö. Randyn välitön reaktio kertoo puolestaan siitä, että moni niistä amerikkalaisista, jotka eivät Trumpia kannata, vastustaa häntä jyrkästi.
”Meidän maamme on sekoamassa”, Randy toteaa keskustellessamme Yhdysvaltain tulevista presidentinvaaleista. Epäselväksi jää se, viittaako hän kommentillaan Trumpin lisäksi myös Hillary Clintonin ehdokkuuteen.
Olen pelannut kesän aikana Britteinsaarilla jo kaksi Trumpin omistamaa kenttää, Doonbegin läntisessä Irlannissa ja nyt tuoreempana jo mainitun Turnberryn, enkä ole vierailuistani totta puhuen kovin ylpeä. Puolustuksenani on, etten ole varsinaisesti hakeutunut kummallekaan kentälle. Doonbeg kuului yhtenä kenttänä vapaa-ajanmatkamme ohjelmaan, ja Turnberryn mediapäivä osui lähistölle suuntautuneen juttumatkamme yhteyteen.
Samaan hengenvetoon on todettava, että pelkkinä golfkokemuksina kummankin kentän pelaaminen on ollut lähtökohtaisesti positiivinen asia. Doonbeg kuuluu modernien links-kenttien parhaimmistoon, ja Turnberryllä on oma ikoninen paikkansa Openin historiassa. Juuri Turnberryssä Jack Nicklaus ja Tom Watson kävivät vuonna 1977 ikimuistoisen, Duel in the Suniksi nimetyn voittotaistelunsa, ja Watson oli tehdä samalla kentällä vuonna 2009 historiaa johdettuaan 59-vuotiaana Openia vielä ennen päätösreikää.
Sekä Doonbeg että Turnberry on Trumpin toimesta peruskorjattu, ja kentistä on vaikea löytää mitään erityistä moitittavaa. Kentät ovat visuaalisesti vaikuttavia, ehjiä ja upeasti reititettyjä kokonaisuuksia ja kummallakin on useita sykähdyttäviä reikiä. Molemmissa on kuitenkin selvä amerikkalainen leima, jonka kokeminen, se myönnettäköön, saattaa tuntua kenttien lähihistorian tuntien vahvemmalta, kuin miltä se asiasta tietämättömänä tuntuisi. Viimeistelyn lievä kliinisyys hieman häiritsee, enkä saa kierroksilla vahvoja Trumpista juontuvia ennakkoluulojani kokonaan karistettua. Kiusallisin tunne syntyy kuitenkin siitä, että kentille saavuttuani tiedostan samalla tukevani Trumpin liiketoimintoja.
Toimituksemme sai äskettäin kutsun kolmannellekin Trumpin omistamalle kentälle, Aberdeenin lähistöllä sijaitsevalle Trump International Golf Linksille. Kieltäydyimme kutsusta.
Trump International Golf Links on Trumpin Britteinsaarten kenttähankkeista kiistanalaisin. Nähtyäni viime joulukuussa Anthony Baxterin dokumenttielokuvan A Dangerous Game päätin laittaa kenttäkohteen henkilökohtaiseen boikottiin. Muitakaan halukkaita toimituksestamme ei matkalle löytynyt.
Matkaa järjestäneelle saksalaiselle pr-toimistolle vastasin rehellisesti, että ainoa syy kieltäytymiseemme on herra Trump ja hänen häikäilemättömät otteensa Aberdeenissä. Edes pr-toimiston edustaja ei yrittänyt meitä enää ylipuhua, vaan kertoi vilpittömästi ymmärtävänsä ratkaisuamme. Hänen mukaansa Trumpin rapautunut henkilöbrändi haittaa koko Aberdeenin alueen golfliiketoimintoja.
Turnberryn – jota muuten monen Britteinsaarten golftoimittajan tavoin kieltäydyn kutsumasta Trump Turnberryksi – peruskorjauksesta vastannut Martin Ebert puhuu hänet työhön palkanneesta Trumpista ymmärrettävän diplomaattisesti. Ebert kuitenkin myöntää saaneensa lukuisia varoituksia siitä, että hänen liiketoiminnoilleen voisi olla myöhemmin vahingollista se, että hänet yhdistetään Turnberryn projektin kautta Trumpiin. Ebert päätti kuitenkin ottaa harkitun riskin ja vaikuttaa vilpittömän tyytyväiseltä kesäkuussa avatun Turnberryn uuteen ilmeeseen.
Trumpin osakseen saamaa kritiikkiä vaientaa merkittävästi se, että hän on investoinut Britteinsaarten golfliiketoimintoihinsa satoja miljoonia dollareita. Se tekee Trump-aiheiden ympärillä käytävästä keskustelusta usein työlästä. Keskustelijat kiertelevät vastauksissaan ja välttelevät katsomasta toisiaan silmiin. Jopa Trumpin kohteissa työskentelevien olemuksessa on jotain kovin vaivalloista. Onhan tämä väärin, mutta kun…, kaikki tuntuvat sanovan toisilleen.
Turnberryn tunnelmassa on myös jotain erikoisen surumielistä. Klubilla käy sääliksi valkoisiin haalareihin pukeutuneita paikallisia caddiejä, joiden työasuun kuuluu Trumpin tunnuspäähine, punainen lippalakki. Klubin pro shop puolestaan on erinomaisesti varusteltu, mutta harva haluaa ostaa sieltä mitään. Kaikissa tuotteissa tiistä tuulipukuihin loistaa egossaan kylpevän Trumpin nimi.
Turnberryn tilaisuudesta saamaamme mediapakettiin kuuluvat muun muassa väyläopas ja nippu logotiitä. Ne on pakattu tyylikkääseen skottiruutuiseen kangaspussiin, joka tulee henkilökohtaisesti tarpeeseen. Bägissäni olevasta kangaspussista, jossa säilytän tiitä, griinihaarukoita ja merkkausnastoja, on irronnut edellisen kierroksen aikana pussin suun kiristävä naru. Turnberryn kangaspussi on sopivasti myös aiempaa pussiani hieman tilavampi – mutta sen kyljessä loistaa Trump Turnberryn logo. Emmin hetken, ja sujautan sitten tiit ja muut tarvikkeeni pussin uumeniin – mutta vasta kun olen kääntänyt pussin ensin nurin päin.
Erinomainen blogikirjoitus ja Trump-ilmiön pohdiskelu.
Mitähän Turnberryn golfklubin jäsenet ajattelevat uudesta kentän omistajasta? Se lienee lopulta tärkeämpää kuin kenttäbongareiden mielipiteet. Paitsi Trumpin mielestä, jonka business perustunee suuresti vieraspelaajien tuomiin pelimaksuihin ja hotellin käyttöasteeseen. Mutta sehän on Trumpin päänvaiva.
Itse en lähtisi valikoimaan pelikenttää käyttäen kriteerinä tuntemuksiani sen omistajasta. Turnberryssa pelanneena sanoisin, että sen kenttien tulee edelleen kuulua kaikkien tosigolffareiden kohteisiin omistustaustastaan huolimatta.
Millähän saataisiin ”trumpit” ostamaan kenttiä Suomesta? Minä en miettisi hetkeäkään, jos sellainen taho tekisi tarjouksen parista golfkenttäosakkeestani. Maksaisin hänelle riemumielellä nykyisen vastikkeen suuruisen kausipelimaksun niin kauan kuin pelihaluja riittää. Sen sijaan, että nyt pitää maksaa, vaikka ei pelaisikaan.
Erittäin hyvä kirjoitus todellakin!
Toisin kuin Seniorigolfari, itse kyllä käytän valintaoikeuttani ja jätän nämä varmasti hienot kentät väliin, upeita kenttiä on paljon muutenkin. On toki selvää, että varmasti joillain muillakin kentillä on tausta-asioissa epämiellyttäviä asioita, joita en tiedä, mutta jos vastaavia tulee esiin, käytän niidenkin suhteen harkintaa.