Urheilijarahasto Sport Fund sijoittaa ammattilaiseksi siirtyvään Kerttu Hiltuseen - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Urheilijarahasto Sport Fund sijoittaa ammattilaiseksi siirtyvään Kerttu Hiltuseen

Kerttu Hiltunen suuntaa iloisin mielin kohti ammattilaiskenttiä.

Sport Fund tukee nuoria huippu-urheilijoita mielenkiintoisella rahoitusmallilla.

Suomen lupaavimpiin naisgolfareihin vuosikaudet kuulunut Kerttu Hiltunen ottaa seuraavan askeleen urallaan ja siirtyy ammattilaiseksi. Hiltunen, 19, lähtee ammattilaisviheriöille tausta-asiat kunnossa, sillä hänet valittiin maanantaina urheilijarahasto Sport Fundin urheilijayrittäjäksi.

Sport Fund sijoittaa Kerttu Hiltusen urheilijaosakeyhtiöön 100 000 euroa, ja vastineeksi Hiltunen luovuttaa 40 prosenttia osakeyhtiönsä osakkeista Sport Fundille vuoteen 2030 asti. Tuki maksetaan Hiltuselle 4 vuoden aikana, 25 000 euroa vuosittain.

Sport Fund -urheilijarahasto sijoittaa strategiansa mukaisesti nuoriin 16–22-vuotiaisiin, kansainväliselle huipulle pyrkiviin yksilöurheilijoihin. Sport Fundin sijoittajina ja asiantuntijoina toimivat muun muassa Laura Lepistö, Tanja Poutiainen-Rinne, Saku Koivu ja Hanna-Maria Hintsa. Rahaston salkunhoitajana toimii Jyrki Louhi, joka toimi aiemmin rahaston pääyhteistyökumppani KPMG:n Head of Sports Advisoryna.

Sport Fund näkee Hiltusessa menestyspotentiaalia, ja golf on lajina sellainen, jossa palkintorahat ovat merkittäviä. Louhi kehuu Hiltusta oikealla tavalla tavoitteelliseksi ja määrätietoiseksi urheilijaksi, jolla on tausta-asiat kunnossa.

– Me emme vaadi urheilijaa menestymään, vaan olemme enemmän kiinnostuneita urheilijan määrätietoisuudesta ja analyyttisyydestä kehittyä paremmaksi urheilijaksi. Kertulla nämä asiat ovat kunnossa ja ne riittävät maailman huipulle, Louhi kehuu Hiltusta.

Louhi korostaa Sport Fundin olevan menestysriippumaton rahoittaja. Hiltusen saama 100 000 euron rahoitus on sijoitus, jota maksetaan Sport Fundille takaisin vasta siinä vaiheessa, kun Hiltusen osakeyhtiölle on kertynyt tarpeeksi jaettavaa rahaa.

”Meidän 40 prosenttia muodostuu vasta tuottojen, kulujen ja verojen jälkeen. Me ei olla heti ottamassa omaa osuuttamme, kun urheilija alkaa saada tuloja ja yhteistyösopimuksia, Louhi korostaa.

Ehkä sitä joukkuetunnelmaa jää kaipaamaan, mutta on hienoa päästä uralla eteenpäin

Tawast Golfia edustavalle Hiltuselle Sport Fundin saaminen taustalle on kuin lottovoitto. Hän kertoo, että yhteistyökuviota on hahmoteltu jo pidemmän aikaa, ja nyt asia on virallista.

”Tämä on todella hienoa tulla valituksia Sport Fundin urheilijayrittäjäksi. Tuki on todella merkittävä tässä uran alussa ja he ovat sitoutuneet tukemaan minua pitkälle tulevaisuuteen”, Hiltunen sanoo kiitollisena.

Tuki tulee tarpeeseen LETAS-kiertueelle täyden pelioikeuden joulukuun LET:n karsinnoista saaneelle Hiltuselle.

”LETAS-kisojen lisäksi pääsen pelaamaan näillä näkymin pelaamaan muutaman LET-kisan. Mutta pääpaino on selkeästi LETAS:lla”, Hiltunen kertoo.

Hiltunen kuului vuosikaudet tyttöjen ja naisten maajoukkueryhmään, mutta nyt amatöörivuodet ovat takanapäin ja edessä siintävät ammattilaisviheriöt. Tiettyä haikeutta on ilmassa, kun tutut maajoukkuetehtävät loppuvat, myöntää Hiltunen.

”Oli kunnia edustaa Suomea EM- ja MM-kisoissa. Maajoukkueajasta jäi todella hyvät muistot, ja opin paljon noista kisoista. Ehkä sitä joukkuetunnelmaa jää kaipaamaan, mutta on hienoa päästä uralla eteenpäin.”

Valmentajansa Timo Karvisen kanssa talvikauden aikana etenkin lähestymislyönteihin ja puttipeliin keskittynyt Hiltunen lähtee LETAS-kauteen luottavaisin mielin. LET-karsinnat näyttivät Hiltuselle, että pelin taso riittää ammattilaisviheriöilläkin.

”Karsinnat olivat opettavainen reissu. Siellä näki, että pelin taso voi riittää ihan kärkeen asti, kun kaikki on kohdallaan. Ensi kauden tavoitteena on olla LETAS-rankingissa viiden parhaan joukossa ja saada kortti LET:lle.”

Hiltusen lisäksi Sport Fundin urheilijayrittäjinä ovat alppihiihtäjät Rosa Pohjalainen ja Erika Pykäläinen, sulkapalloilija Joakim Oldorff ja yleisurheilija Jere Haapalainen.

Juttua päivitetty klo 18.56. Muutettu Jyrki Louhen titteli ja lisätty yksi kommentti Kerttu Hiltuselle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

  • Kolopalloilija53 says:

    Hienoa, että joku tukee nuoria pelaajia ammattilaisuran ensivaiheilla. Tsemppiä Kertulle kisoihin!

    Onko urheilijarahasto oikea termi kuvaamaan tätä Sport Fundia? Eikös urheilijarahaston tarkoitus ole eräänlainen verosuunnittelu urheilijan tulojen turvaamiseen uran jälkeen? Sport Fundin ideahan on käsittääkseni tuottaa voittoa sijoittajille, ja kyseessähän on siis urheilijoihin sijoittava pääomarahasto?

    Vai olenkohan tapani mukaan ihan pihalla 🥴