Opiskelijat ovat golfin unohdettu kohderyhmä, jossa piilee enemmän potentiaalia kuin mitä ensin saattaa ajatella.
Golf painii ikääntyvän harrastajakannan kanssa. Se on aihe, joka on tapetilla vuosi toisensa jälkeen ja vuodesta toiseen yritetään keksiä keinoja, joilla saataisiin lisää junioreita ja uusia harrastajia lajin pariin. Yksi ryhmä on kuitenkin lähes poikkeuksetta jäänyt pimentoon uusia harrastajia lajiin houkutellessa: opiskelijat. Junioreita houkutellaan löytämään uusi laji, työssäkäyviä innostetaan työpäivän jälkeiseen puolikkaaseen kierrokseen ja senioreita liikkumaan golfin avulla. Väliin jää kuitenkin yksi oleellinen ikäryhmä, jossa ovat juurikin opiskelijat.
Nopeasti katsottuna syy opiskelijoiden jäämiseen muiden jalkoihin on melko selvä: opiskelijat eivät ole erityisen tuottoisa kohderyhmä.
Golfin aloittaminen opiskelijana on vaikeaa. Opiskelijoiden budjetti harrastuksiin ei usein ole kovinkaan suuri, ja omakustanteisena golfin harrastaminen – saati aloittaminen voi olla iso rasite kukkarolle.
”Junnuna on huomattavasti helpompi aloittaa, koska harrastus aloitetaan vanhempien tukemana”, kauppakorkeakoululaisten pyörittämän, Aalto-yliopiston opiskelijoiden golfkerhon KY-Slicen puheenjohtaja Roope Allinen pohtii.
Alennuksia ja ikärajoja
Opiskelija-alennusta ei jokaisen Suomen kentän hinnastosta löydy, mutta kuitenkin yli puolelta Suomen kentistä. Tosin monilla kentillä alennukset vain ”kulkevat mukana”. Opiskelija-alennus on silti etu, jolla on merkitystä.
Opiskelijat liikkuvat, tutustuvat uusiin lajeihin ja innostuvat porukoissa.
Alennuksia tarjotaan kentillä green feestä vuosipelioikeuteen, mutta alennuksien tarjonta ja suuruus vaihtelevat huomattavasti. Esimerkiksi Nivalan Seudun Golf tarjoaa opiskelijoille alennuksia lähes kaikista muista maksuista paitsi jäsenmaksusta, jopa golfkursseista.
”En koe, että opiskelija-alennus olisi jotenkin meiltä pois. Opiskelijoita kuitenkin on ja meilläkin heitä käy. Näin siirtymä juniorihinnoista aikuisten hintoihin ei ole liian suuri. Haluamme mahdollistaa, että opiskelevat golfarit voivat jatkaa harrastustaan myös opintojensa aikana”, Nivalan Seudun Golfin toiminnanjohtaja Mika Takanen kertoo.
Hill Side Golf & Country Club tarjoaa opiskelijoille Opiskelijaklubin. Kytäjä Golfista taas löytyy yksi huokeimmista opiskelija-alennuksista, kun normaalin 92 euron green feen sijaan opiskelijat pelaavat junioreiden kanssa samalla hinnalla 35 euroa.
Opiskelija-alennuksiin liittyy usein golfissa yksi erikoispiirre, jota harvoin enää nykypäivänä näkee opiskelija-alennuksien yhteydessä: ikäraja. Esimerkiksi Kytäjällä opiskelija-alennuksen käyttö on rajoitettu vuonna 1991 ja sen jälkeen syntyneille. Myös esimerkiksi Suur-Helsingin Golfissa opiskelija-alennuksessa on ikäraja, 27 vuotta. Ikärajoilla pyritään usein rajaamaan pois työssäkäynnin ohella opiskelevat henkilöt, koska opiskelija-alennus halutaan kohdistaa juurikin täyspäiväisille opiskelijoille.
”Meillä ikäraja perustuu ajatukseen, että opiskelut kestävät yleensä noin viisi vuotta ja ne aloitetaan siinä parinkympin iässä. Toki ikärajaa voisi hieman tarkastella, sillä sitä ei ole mielestäni kauheasti muutettu vuosien kuluessa”, Suur-Helsingin Golfin toimitusjohtaja Jarkko Raski kertoo.
Myös Nokia River Golfissa on pohdittu, mikä olisi oikea ikäraja opiskelijahintaan. Tällä hetkellä ikäraja on sama kuin SHG:llä, 27 vuotta.
”Olemme keskustelleet tästä asiasta ja varmaan ikäraja voisi olla korkeampikin. Mihin vetää raja, on tässä se vaikea asia. Haluamme totta kai tulla vastaan opiskelijoita hinnoissa ja nuoria pelaajia juuri tarvitsemmekin, kuten yleisestikin golfissa tarvitaan”, Nokia River Golfin toiminnanjohtaja Erkki Mommo miettii.
Sekä Raski että Mommo ovat sitä mieltä, että kenttien on hyvä lähestyä opiskelijoita opiskelijahinnoilla.
”Mielestäni on erittäin ymmärrettävää, että opiskelija ei voi maksaa täyttä hintaa. Opiskelijat ovat lähitulevaisuuden aikuisgolfareita ja täyden hinnan maksajia silloin”, Mommo korostaa.
Opiskelija-alennuksien kanssa voi käyttää luovuutta
KY-Slicen Roope Allinen ja kerhon varapuheenjohtaja Otto Merikallio pitävät opiskelija-alennusta isossa arvossa. Jos pitää tehdä valinta kahden kentän välillä, joista toinen tarjoaa opiskelija-alennusta ja toinen ei, valitaan alennusta tarjoava kenttä.
”Opiskelija-alennus tuo tietynlaisen tervetulleen olon opiskelijalle”, Merikallio sanoo.
Olemme viisi vuotta opiskelijoita ja sen jälkeen yli 50 vuotta työntekijöitä.
Allinen ja Merikallio ymmärtävät kuitenkin myös kentän puolen, golfkentät ovat osakeyhtiöitä, joiden tavoite on tehdä voittoa.
”Emme me odotakaan, että kentillä olisi jatkuvasti kaikkina aikoina kovat alet opiskelijoille. Niitä voisi keskittää ja miettiä uudella tavalla”, Merikallio sanoo.
Esimerkiksi keväisin ja syksyisin opiskelijoille saattaa olla huomattavasti paremmin aikaa pelata kuin työssäkäyvillä ihmisillä.
”On ymmärrettävää, että esimerkiksi viikonloppuisin kaikilta otetaan täysi hinta, mutta varmasti kentät pystyisivät miettiä myös ratkaisuja, joissa opiskelijat pääsisivät pelaamaan edullisemmin vaikka tiettyyn aikaan tai tiettynä päivänä”, Allinen miettii ja jatkaa:
”Ymmärrämme, että eläkeläiset ja työssäkäyvät on kenttien ”premium-asiakkaita”, mutta me olemme kuitenkin niitä tulevaisuuden klubituuppareita.”
Opiskelijat vahvasti mukana lajin kehittämisessä
KY-Slice on tällä hetkellä aktiivisin golftoimija opiskelijoiden keskuudessa, mutta golftoimintaa löytyy myös muista Suomen korkeakouluista. KY-Slice pyrkii harjoittamaan aktiivista golftoimintaa järjestämällä mm. green card -kursseja ja tutustumisia golfiin opiskelijoille, ja lisäksi yhdistys on ollut useana vuonna mukana järjestämässä Opiskelijoiden Golfin SM-kilpailuita. Tänä vuonna SM-kilpailut pelattiin syyskuun puolivälissä Pickala Golfissa.
Jo vuonna 1984 perustettu KY-Slice on järjestänyt tapahtumia ja kilpailuja vuosikymmeniä. Aina se ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.
”Meihin suhtaudutaan hyvin eri tavalla kuin muihin yritysasiakkaisiin, tai sitten täysin samalla tavalla. Tarkoitan tällä sitä, että joko saamme samanlaisen tarjouksen kuin ison yrityskilpailun järjestävä taho, tai sitten tarjouspyyntöömme ei välttämättä vastata ollenkaan. On harmillisen vaikea löytää kenttiä, jotka olisivat valmiita tekemään opiskelijaystävällisen tarjouksen. Kaikki tämä on kuitenkin vain plussaa lajille”, Allinen kertoo.
Aktiivisimpana toimijana KY-Slice saa paljon kyselyitä opiskelijoiden golftapahtumista esimerkiksi Turusta ja Vaasasta. Pyrkimyksenä on ottaa kaikki opiskelevat golfarit tapahtumiin mukaan, mutta koko Suomen laajuisia tapahtumia on vaikea järjestää pienellä budjetilla. Usein suurimpana haasteena ja isona menoeränä onkin kyytien järjestäminen kentälle. Silti tapahtumissa on yleisesti ollut hyvin väkeä. Esimerkiksi green card -kursseille on saatu hyvin osallistujia ja kiinnostusta golfiin on herännyt.
”Monet sanovat, että voisi hyvinkin aloittaa lajin, jos olisi pääomaa tehdä tätä. Lisäksi kilpailuiden yhteydessä monet ovat kertoneet, että aikovat palata kentälle pelaamaan, jos kaikki on mennyt mukavasti. Kyllä meissäkin siis on myyntipotentiaalia”, Merikallio kertoo.
Allinen ja Merikallio toivovatkin, että kentät pystyisivät näkemään opiskelijoissa potentiaalin nykyhetkeä pidemmälle.
”Kiinnostusta löytyy, mutta rahaa ei samalla tavalla kuin työssäkäyvillä. Kyse on pitkäjänteisyydestä. Olemme viisi vuotta opiskelijoita ja sen jälkeen yli 50 vuotta työntekijöitä”, Merikallio huomauttaa, ja Allinen jatkaa:
”Kokemukset, jota opiskelijana ja tapahtumanjärjestäjänä saa, vaikuttavat valintoihin tulevaisuudessa, ja kenttien olisi hyvä huomioida myös tämä.”
Opiskelijoissa piilee vielä yksi valtti, jota kentät eivät ole osanneet ajatella. Massana liikkuminen. Opiskelijat liikkuvat, tutustuvat uusiin lajeihin ja innostuvat porukoissa.
”Ei opiskelijoita lähde liikkeelle vain yhtä tai kahta. Menemme isona massana, se kuuluu tähän elämäntilanteeseen. Massoissa myös palaute, niin hyvä kuin huono, leviää nopeasti”, Allinen sanoo.


