26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woodsille uran 13:s Major-voitto PGA Championshipissa

Padraig Harrington on saanut Openin voiton jälkeen kertoa väsymykseen asti ajatuksiaan © Getty Images

<a href=Tiger Woods voitti toisen kerran peräkkäin PGA:n mestaruuden &copy Getty Images">Tiger Woods säilytti odotusten mukaisesti johtonsa Southern Hillsin kentällä pidetyissä PGA:n mestaruuskilpailuissa. Sunnuntaina hän kasvatti eron jo ulosmenossa viiteen lyöntiin. Se supistui neljä reikää ennen loppua yhteen, lopullista eroa toiseksi sijoittuneeseen Woody Austiniin oli kaksi lyöntiä, Ernie Els oli kolmas. Edellisen viikonlopun World Tourin kisan hän voitti kahdeksalla lyönnillä, joten loppukesän kunto on löytymässä. Voitto oli PGA Tourilla uran 59:s, Arnold Palmer on kolmen ykköstilan päässä ja periaatteessa tavoitettavissa tämän kauden aikana. -Tämä voitto nostaa kauden 2007 mielissäni oikein hyväksi vuodeksi. Kahdessa ensimmäisessä Majorissa ( Masters, US Open) en onnistunut viimeistelemään kisaa, nyt loppu meni paremmin, Woods kertoi tuntemuksistaan kisan jälkeen. Peli näytti menevän varsin tiukaksi Woodsin otettua 14:lla kolme puttia, eroa tässä vaiheessa vain lyönti yleisön suosikiksi nousseeseen Woody Austiniin joka on synnynnäinen koomikko. -Menetin hetkeksi otteeni, mutta otin itseäni niskasta kiiinni ja 15:n birdie palautti vireen, tiesin sen jälkeen pystyväni voittamaan, Woods kuvaili ratkaisua. Jack Nicklauksen ennätys, 18 voittoa Majoreissa on Woodsilta enää viiden ykköstilan päässä. Tiger on nyt 31-vuotias ja plakkarissa 13 Majorin voittoa. Samanikäisenä Nicklauksen saldo näytti yhdeksää. Tasaisen vauhdin taulukosta laskettuna Woods nousee listan ykköseksi muutaman vuoden sisällä. Woody Austin on pelannut loistavan kesän, yksi voitto ja kaksi kakkostilaa. Hän nousi sunnuntain esityksen jälkeen myös USA:n Presidents Cup joukkueeseen joka kohtaa muun maailman syyskuussa Kanadassa. Austin sai kolmella peräkkäisellä birdiellään pitkiltä matkoilta yleisön lähes hurmokseen reiíllä 11-13. Tigerin kukistajaksi hänestä ei vielä ollut, mutta esitys oli ennakko-odotuksiin nähden loistava. Synnynnäinen showmies Woody Austin pyytää birdiensä jälkeen yleisöltä lisää suosionosoituksia &copy Getty ImagesErnie Elsille kolmas sija oli kunniakas tappio. Hän nousi vaisun avauskierroksen jälkeen (72) pelaten muut kolme alle parìn. Big easy menetti mahdollisuutensa sisääntulon kahteen bogeyhin, joista varsinkin jälkimmäinen heikon avauksen jälkeen varmasti sattui korvien välissä. Eurooppalaisista paras oli Simon Dyson joka pelasi päätöskierroksen parhaan tuloksen 64 ja oli kuudes. Skandinaaveista Anders Hansen (71-71-71-69) oli 12:s. Hän on noussut kauden aikana Tanskan ykköspelaajaksi ohi Thomas Björnin ja on maailmanlistalla noin 40:s Alkavan viikon Skandinavian Mastersiin ei monikaan kesän raskaan ohjelman uuvuttama täht osallistu. Mikko Ilonen pelaa Arlandastadissa tauon jälkeen tuoreena miehenä ja kohtaa mm. USA:sta lentävät konkarit Jesper Parnevikin, John Dalyn, Corey Pavinin sekä Jeff Slumanin.

Woods kasvatti johtonsa kolmeen ly&#246,ntiin

Ilmekin sen kertoo,Tigerilla on PGA:n mestaruuskisoissa valttikortit käsissään &copy Getty ImagesTiger Woodsilla oli lauantaina Southern Hilllsin kentällä homma hallussa, päivän tulokseksi kertyi 69 ja johto ennen viimeistä päivää kasvoi kolmeen lyöntiin. -Tärkeintä oli pelata alle parín, kasvattaa johtoa ja onnistuin siinä, Woods kuittasi päivän tapahtumat. Perjantaina hän sai tuloksekseen 63, avauspäivä vaati 71 lyöntiä. Tiger on voittanut 12 Majoria, jokaisessa hän on johtanut ennen viimeistä kierrrosta. Kun mukaan lasketaan myös tavalliset kisat, on voittoja johtoasemasta 39, tappioita kolme. Käsikirjoitus sunnuntaille on ennakkoon varsin selkeä, taistelua käytäneen vain kakkostilasta jollei Woods anna alkureiíllä muille omilla erheillään mahdollisuuksia. Kirittäjäkseen Woods saa Stephen Amesin joka erehtyi viimevuonna lausumaan julkisesti epäilyjä Tigerin pelivireestä. Vain viikkoa myöhemmin miehet kohtasivat yhden kierroksen reikäpeliottelussa, Woods voitti häkellyttävästi 9/8. Kymmenestä pelastusta reiästä hän voitti yhdeksän, yksi tasattiin. Vastaavia lukuja maailmanhuippujen kohdatessa kirjoitetaan aniharvoin. Woods on kolmen päivän jälkeen seitsemän alle, Ames neljä. Alle parín tuloksessa ovat myös Woody Austin (-3), John Senden (-2) sekä Ernie Els (-1). Eurooppalaisilla on PGA:ssa totutun vaikeaa, Peter Hansonin (+2) sijoitus on 15:s, Anders Hansenin , Luke Donaldin ja Justin Rosen (+3). Sergio Garcia diskattiin perjantaina tapahtuneen erheen johdosta. Hän teki 17:lla bogeyn, pelikaveri Boo Weekley merkitsi korttiin parìn. Espanjalaisen allekirjoitettua kortin ei järjestäjille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin diskaus.

Tiger Woods omassa luokassaan PGA Championshipissa

Team Tigerilla oli toisen päivän jälkeen hymy herkässä Southern Hillsin kentällä &copy Getty ImagesTiger Woods aloitti perjantaina avauspäivän tapaan mainiosti ollen viiden reiän jälkeen kolme alle. Seitsemännen reiän bogey ei mestarin selkärankaa katkaissut, loistavat lähestymiset kierroksen keskivaiheilla toivat lisää birdiepaikkoja ja pian myös johtopaikan. Hyvin ratkaisevia kisan kehityksen kannalta olivat ne hetket jolloin Woods selvitti 12:lla bunkkerista parín, seuraavalla ( par-5) samalla reseptillä birdien. Hän teki birdiet vielä reiíllä 14 ja 15. Viimeisillä kolmella Tiger tavoitteli Major-kisojen ennätyksen sivuamista, päätösväylällä se olikin varsin lähellä. -Tuo ennätys oli kieltämättä mielessäni ja oletin puttini 18:lla putoavan, Tiger harmitteli lehdistötilaisuudessa. Kahdelle viimeiselle kierrokselle hän lähtee kolmen lyönnin johtoasemasta. Vain harva epäilee Woodsin voittoa, Majoreissa hän on johtanut seitsemän kertaa puolimatkan krouvissa ja ollut yhtä monta kertaa ykkönen. -Löin palloa tosi hyvin ja sain mukavan jakson kierrroksen keskivaiheilla ( 9,10 ja 11) jossa erityisesti onnistuin lähestymisissäni. Tuntui siltä, että kykenin kontrolloimaan suorituksiani ja pallon lentokaari oli mieleiseni, Tiger määritteli vireensä. Pelottavaa puhetta kilpailijoiden kannalta. Ihmeitä on tapahtunut ennenkin, mutta itseluottamusta puhkuvan Woodsin kolmen lyönnin johto kaiken todennäköisyyden mukaan ennemminkin kaksinkertaistuu viikonloppuna kuin että hän sen menettäisi. Kilpailun kakkosena ja lauantain pelikaverina on Scott Verplank. Neljän lyönnin päässä Tigerista ovat Stephen Ames sekä Geoff Ogilvy. Niclas Fasth on eurooppalaisista parhaana jaetulla kuudennella sijalla, Paul McGinley yhdeksäntenä.

Graeme Storm yll&#228,tysjohdossa PGA Championshipissa

Graeme Storm pelasi itselleenkin yllätykseksi upean kierrostuloksen 65 Southern Hillsin kentällä &copy Getty Images12 pelaajaa 156:sta aloittaneesta kiersi Southern Hillsin kentä alle parin PGA Championshipin avauspäivänä. Tähtirooliin nousivat superyllättäjät Graeme Storm (-5) sekä John Daly (-3). 29-vuotias Storm on ensimmäistä kertaa kisassa mukana, aiemmissa Majoreissa paras sijoitus on vaatimattomasti 78. British Amateurin vuonna 1999 voittanut englantilainen loisti alkukesästä voittamalla Ranskan avoimet, muuten kausi on ollut hyvin vaisu. -Edellisviikolla pelasin tuloksen 18 yli.Minulla ei ollut mitään odotuksia tähän kisaan joten olen hyvin yllättynyt, Storm myönsi pelinsä jälkeen. John Daly voitti PGA Championshipin vuonna 1991 ja pääsi siksi mukaan. ”Wild Thing” pelaa kuluvan kauden villeillä korteilla eikä menestys ole ollut kaksinen. Southern Hillsilla Daly ei pelannut edes harjoituskierrosta ennen torstain tulostaan 67. -Olen mielestäni lyönyt palloa hyvin mutta en ole saanut tulosta aikaan. Jätin harjoituskierroksen väliin koska en halunnut luoda itselleni turhia odotuksia, Daly filosofoi. Hän johti British Openia avauspäivänä, mutta mureni nopeasti ja karsiutui kahden kierroksen jälkeen. Avauspäivän jälkeinen johtopari on siis hyvin yllätyksellinen ja lähes selvää on, että heillä on paikkojensa pitämisessä jo perjantaina suuria haasteita. Nimimiehistä alle parín pelasivat Padraig Harrington (-1) ja Geoff Ogilvy (-1). Southern Hillsissa US Openin voitttanut Retief Goosen sai tuloksekseen 70, samoin Sergio Garcia. Tiger Woods (+1) aloitti kierroksensa hyvin mutta hiipui, Phil Mickelsonilla (+3), Vijay Singhilla (+5) ja Jim Furykilla (+5) ei ole varaa toiseen peräkkäiseen vaisuun kierrokseen. Argentiinalaisilla oli vaikeaa, US Openin sankari Angel Cabrera roiski 81 kertaa, kahdeksannen peräkkäisen kisansa pelaava Andres Romero sai saman tuloksen, edessä lienee vapaa viikonloppu ja kotimatka.

Kauden viimeinen major pelataan kuumissa olosuhteissa

Vijay Singh Southern Hillsin helteessä harjoituskierroksella. Taustalla näkyvän kaltaisia jättituulettimia on griinien lähistöllä kuumuutta lievittämässä. &copy Getty ImagesPelaajat ovat harjoituskierroksensa kiertäneet ja kaikki on valmiina kauden viimeiseen major-turnaukseen. 89. PGA Championship ratkaistaan todella helteisissä olosuhteissa. Southern Hillsiin on luvattu viikonlopuksi liki 40 astetta varjossa. Keskipäivän kierroksilla on siis todella kuuma. Kentällä nähtäneenkin sateenvarjoja aurinkovarjon virkaa hoitamassa. Näissä helteissä on pelikestävyydestä huolehtiminen nousee ratkaisevaan rooliin. Puiden tuomat varjot ovat ainoa luonnollinen helpotus auringon paahdetta vastaan. Viikonlopuksi on nimittiän ennustettu myös täysin tyyntä keliä.

Padraig Harrington uskoo eurooppalaisten menestykseen PGA:ssa

Kauden neljäs Major, PGA Championships on jäänyt arvostukseltaan ja huomionarvoltaan muiden jalkoihin. Eurooppalaisille kisan voittaminen on ollut lähes ylivoimaista, edellinen ykkönen on Tommy Armour vuodelta 1930. Sergio Garcia oli 1999 ikimuistoisesti kakkonen Tigerin jälkeen, viimevuonna espanjalainen sekä Luke Donald jakoivat kolmatta sijaa, Tiger jyräsi viiden lyönnin voittoon päätöskierrroksella Donaldin halvaannuttua puttipelinsä kanssa. Kuluvalla kaudella Major-voitot ovat menneet kolmelle ensikertalaiselle ( Zach Johnson, Angel Cabrera, Padraig Harrington), eikä sarjan jatkuminen neljään ole lainkaan poissuljettua. Southern Hillsissa pelattiin US Open vuonna 2001, ykkönen oli tuolloin suuri yllättäjä Retief Goosen joka kukisti uusinnassa Mark Brooksin. Tiger Woods oli 12:s. British Openin sankari Padraig Harrington on joutunut julkisuuden valokeilaan menestyksensä johdosta ja valmistautuminen kisoihin kärsii varmasti. PGA on ollut irlantilaiselle vaikea rasti, kahdeksalla osallistumiskerralla paras sijoitus on 17:s, karsiutumisia on neljä. -Uskon että ykköstilani Openissa antaa monille ET:n pelaajille itseluottamusta. He tuntevat pelini ja tietävät että itse onnistuessaan pystyvät myös voittamaan Majorin, Harrington mietti Tulsaan saavuttuaan. Eurooppalaisista kovakuntoisin kauden aikana on ollut Justin Rose, viikonlopun kakkonen World Tourin kisassa. -Olen tähdännyt Majoreihin huolella ja käynyt pelaamassa niiden kentät etukäteen. Southern Hillsille en ehtinyt, mutta kierrän kentän tiistaina ja keskiviikkona, englantilainen suunnitteli. Justin Rose (oik.) oli Euroopan PGA:n mestaruuskisoissa toinen Anders Hansenin jälkeen. Joko englantilainen on valmis voittamaan ison kisan? &copy Getty ImagesRose on pelannut viimevuotisen PGA:n ( 41:s) jälkeen vakuuttavasti, ainoa ykköstila on Australiasta, sijoituksia kymmenen joukkoon PGA Tourilla ja Euroopassa vuoden jaksossa peräti 12, näistä kaksi Majoreissa. Tiger Woods on voittanut ammattilaisen 43:lla yrityksellä 12 Majoria. World Tourilla voittojen määrä on sama 12, kisoja kuitenkin vain 17. PGA Championshipissa kupletin juoni on ennakkoon selvä. Mikäli Tiger onnistuu muilla on hyvin vaikeaa kukistaa hänet. Kuten kauden muut suurkilpailut osoittavat, yhtä kivikovaa haastajaa ei ole ilmaantunut, Furyk kärsii selkävaivoista, Mickelsonin kauden sotki rannevamma, Ernie Els on kaukana parhaasta vireestään. Kaksinkertainen PGA:n mestari Vijay Singh ei myöskään ole ollut kirikierroksilla terävänä, Woodsin 13:n Major-voiton uhaksi saattaakin nousta joku ”kakkosketjun” edustaja. Kisan voittajien listalta löytyy viimeisen viiden vuoden vuoden ajalta kaksi superyllättäjää, Rich Beem sekä Shaun Micheel.

Titleist Major-veikkaus

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje